Yhteydenotto anonyymiltä täti-ihmiseltä.

Hei, olen ylipainoinen ja perheellinen täti-ihminen, ja näin viivästyneen kolmenkympin kriisini kourissa olen päättänyt kokeilla skeittausta. Tarkistin muuten, että tämä käyttämäni termi olisi yhä uskottava. Muista käyttämistäni termeistä en ole niin varma – paitsi, että sana ”longboard” on tullut minulle kovin läheiseksi, vaikka käytännössä tuohon välineeseen liittyvät toiminnot ovat minulle vain kaukaista haavetta. Luin hartaasti erästä blogikirjoitusta longboardin valinnasta, eikä innostukseni laantunut, vaikka en ymmärtänytkään kaikkia outoja termejä. Kirjoittaja oli kyllä ihanasti miettinyt erilaisten välineiden soveltuvuutta erilaisille ihmisille ja käyttötilanteisiin :)

Kuvan henkilö ei muistuta kirjoittajaa, eikä
liity tapaukseen.  (Kuvalähde: Pinterest /
31.media.tumblr.com)

Päätin kokeilla long boardia jo viime talvena, kun täytin 35 vuotta. Tämän suuren harrastuneisuuden harppauksen tuli tapahtua kesällä, ja nyt onkin jo seuraava talvi. Järkevänä rahankäyttäjänä päättelin kuitenkin, että ehkäpä skeitit olisivat näin talvella alennusmyynnissä. Että näin... Tuntuu suurelta panostukselta lähteä ostamaan lautaa ja oheisvälineitä, kun se vaatii useamman sataa euroa. Ja sitä hullummalta tuntuu kertoa hankinnasta läheisilleni, koska hehän tulkitsevat suunnitelmani jonkin sortin psykoosin esiasteeksi (tähänastiset harrastukset kun ovat olleet sitä kansalaisopiston aerobic -osastoa).

Blogikirjoituksista ja keskusteluista kuitenkin olen oppinut, ettei minun kannattaisi ostaa lautaani edullisesti urheiluliikkeestä, vaan olisi käännyttävä asiantuntijan puoleen, jotta harrastukseni ei tyssäisi alkumetreille laaduttoman välineen vuoksi. No… minua vaan niin kamalasti pelottaa, etten pääse edes alkuun, vaikka kävisin hankkimassa sen useamman sadan euron setinkin. On löydettävä edulliseen hintaan kohtuullinen setti, joka on riittävä vähään käyttöön, mutta ei sisällä mitään kovin hienoa. Ulkonäköasiat ovat ainakin sivuseikka. Tärkeämpää on se, että pyörät pyörivät ja häkkyrä pysyy kasassa niin hyvin, etten kuole heti. Tietäisitkö siis tuttua tai tutun tuttua, joka myisi esimerkiksi auton alle tai varaston oven väliin jäänyttä long boardia, joka kuitenkin olisi niin ehjä, että kestäisi kannatella ylipainoista kahden lapsen äitiä ilman riskiä yli vuorokaudeksi aiheutuvista haitoista?

Olisi hyvä, jos voisin lainata ja kokeilla jonkun toisen lautaa, mutta jostain syystä esimerkiksi työpaikkani 40-65-vuotiaat naispuoliset toimistotyöntekijät eivät omista long boardia! Mikä eteen? Lautailutarvikeliikkeen kynnys tuntuu hurjan korkealta. Menenkö sinne katselemaan ”pojalleni tässä vaan…”, mutta ”öh… poikani on kyllä melko iso”..? Tietyt keskeiset termit täytynee opiskella ensin ulkoa? Deck, grip… öö? Opiskelin myös jo sen, että laudan tulisi olla päistä sellainen, että pyörät (niillekin on oma ulkomaankielinen nimensä) näkyvät laudan alta, jolloin lauta ei ota kaarteessa niin helposti pyöriin – niin kuin minä ikinä menisin long boardilla kaarteessa :D (kuten nämä näillä videoilla)! Tämänkin muotoilun hieno nimi täytynee oppia ulkoa ennen kauppaan astumista, ellei siellä satu olemaan näkyvillä yhtään haluamani näköisiä välineitä, joita voisin vaan osoittaa sormella yrittäessäni naama punehtuen muodostaa ääneen sanoja… Olen kuullut, että esimerkiksi Beyondin "pojat" ovat huippuasiantuntijoita ja avuliaita... mutta silti... minä olen pullea ja punakka rouvasihminen käsilaukku kainalossa... Verkkokauppa olisi kyllä yksi vaihtoehto. Minulle saa toki vinkata myös paikoista, joista voi ostaa/vuokrata/lainata käytettyjä lautoja!

Jos pääsisimme siihen loistokkaaseen tilanteeseen, että minulla olisi käyttövalmis longboard, kypärä ja muut suojaukset kunnossa, missä ja milloin voin harjoitella? Voi häpeän tuska! Haussa seuraavaksi olisi syrjäinen asfaltoitu, mahdollisimman tasainen alue, jossa voin pimeässä päästä kokeilemaan uusia askeleita kohti… työkyvyttömyyseläkettä?

Huoh... kaikki tämä noloilu sen vuoksi, ettei tarvitsisi vanhana harmitella kaikkea tekemätöntä...

 

(BTW. Tekstiä ei ole tuotettu yhteistyössä yritysten kanssa.)

Minäkö kontrollifriikki? Ja naisen logiikasta...

Olen viime aikoina suorastaan omistautunut - tosin en tykkäisi sanoa asiaa näin - hankkiutumaan eroon minulle turhista tavaroista. Projekti tosin etenee aika pienin askelin. Perheenjäseniä huvittaa, kun kiikutan oudoille ihmisille mitä milloinkin tai tämän tästä odottelen jotakuta noutamaan jotain "roskaa" pois kotoamme. Viimeksi heitin lenkin bussipysäkin kautta, kun eräs henkilö kävi hakemassa minulta viisi erilaista kahvilusikkaa, kaksi vanhaa kissanlelua, ruokapurkin kannen ja tyhjän karkkirasian...

Viime aikoina olen kaupannut jotain myös kirpputorilla ja Facebookin kirppisryhmien kautta. Ja koko ajan tavaraa pistetään syrjään myös sukulaisten lapsia ajatellen. Vaiva ei ehkä ole saadun hyödyn arvoista, mutta silti teen sitä. Kirppismyyntiin motivoi se ajatus, että lapsille joutuu kuitenkin koko ajan hankkimaan uutta tavaraa, niin kirppismyynnistä saadut vähätkin lantit ovat pientä taloudellista kevennystä hankintoihin. Mikään rikastumista tavoitteleva Huuto.net-bisnesmamma minä en ole.

Toki roinaa lähtee myös kaatopaikalle suoraan tai jonkinlaisen kierrätyskikkailun jälkeen (vanhat vaatteet siivousrättinä ja siitä roskikseen). Luulen, että useimmat kippaisivat suurimman osan minun kierrätysrojuistani suoraan kaatopaikalle tai vähintään vaatekeräyslaatikoihin. Minun omatuntoni vaan ei salli sellaista, vaan vähänkään käyttökelpoiselle roinalle yritän ensin löytää jotain käyttöä tai uutta omistajaa. Tämän takia tunnen välillä hukkuvani kierrätysrojukasoihini ja kaipaan kunnollista "logistiikkakeskusta" kotiini, jossa ei ole oikeaa kodinhoitohuonetta, eikä edes riittävästi tilaa jätteiden lajitteluun.

Millä logiikalla sitten taistelen tavarakaaosta vastaan? Järjestelmäni on aika sekopäinen. Kukaan mies ei ainakaan tekisi näin. Aina esimerkiksi lasten pieniä vaatteita lajitellessani yllätän itsenikin siitä, miten monen eri tason vaatteita pystynkään pienestä joukosta repimään erilleen. Kasoja riittää... esimerkiksi:
1) Pikkusiskolle säästettävät erilaiset vaatteet
2) Sukulaisille säästettävät tai suoraan toimitettavat vaatteet
3) Sukulaisille EHKÄ ja itselle vähäksi aikaa säästettävät, a) tykätyt vaatteet, jotka ehkä haluaa säästää muistona tai b) tykätyt vaatteet, jotka haluaa ehkä antaa jollekin tietylle läheiselle, jos hän saa lapsia (tämä on erittäin järkevä hamstrauskategoria...). Nämä eivät yleensä ole erityisen hienoja vaatteita, vaan hyvin monenlaisia, muuten kivoja ja käytännöllisiä vaatteita, usein alun perinkin kirpparilta hankittuja.
4) Hyväkuntoiset ja hienot vaatteet, jotka säilytetään kirppismyyntiä varten (ja jos myynti ei onnistu, nämä siirtyvät uudestaan lajitteluketjun alkuun :D)
5) Huonompikuntoiset (myös rikkinäiset ja hyvin selvästi tahraantuneet) vaatteet, joita ei kukaan ehkä haluaisi ottaa. Näistä korjauskelpoiset viedään vaatekeräyslaatikkoon (ei UFF) tai kierrätetään esim. siivousrättikäyttöön tai ompeluksiin.
6) Sekalaiset vaatteet, jotka säilytetään esim. käsityöideoiden toteuttamista varten, mutta jotka lopulta ajautuvat ryhmiin 1-3. Tähän kasaan ajautuu lisäksi muita kangaskappaleita, kuten pöytäliinoja...

Lastenvaatteiden kanssa on aika toiveikasta päästä eroon ylimääräisistä. Se kyllä harmittaa, että Suomi on täynnä äitiyspakkausten vaatteita, eivätkä ne tunnu kelpaavan ihmisille edes ilmaiseksi, vaikka tuotteet ovat laadukkaita ja tosi käyttökelpoisia (erityisesti makuupussi ja lämpimät haalarit). Itse olen ostanut pienelle vauvalla muiden myymiä äitiyspakkauksen vaatteita, sillä niitä saa kirpputoreilta 10-20 sentillä. Kelpaa mulle! Monille ei, sillä elämme liiassa yltäkylläisyydessä...

Aikuisten vaatteiden kierrätys on tosi hankalaa. Äitiysvaatteita usein menee, mutta isommat naistenvaatteet ja miestenvaatteet koosta riippumatta ovat todellista ongelmajätettä, vaikka olisi kyse ihan hyväkuntoisista vaatteista! Toivottavasti vaatteet löytävät tarvitsevia käyttäjiä edes hyväntekeväisyyden ja kierrätyskeskusten tekemän työn kautta. Minä kokeilen myydä vaatteita kirpparilla aina välillä, mutta suurin osa päätyy lahjoitettavaksi. Viime kerralla kirppispöydästä lähti viikon aikana pari paitaa, neuletakki ja parit housut, mikä oli ennätyksellinen suoritus. Olen päätynyt siihen ratkaisuun, että vähentääkseni tavarakaaosta kotonani, minun on vaan hankittava vähemmän uusia vaatteita ja yritettävä itse kierrättää ja kuluttaa vaatteeni loppuun asti, koska kiertoon on vaatteita vaikeaa saada.

Kun nyt sitten pohdin omaa sekopäisyyttäni tavarakaaoksen hallinnassa ja tiedän, kuinka minua suututtaa, jos joku yrittää puuttua järjestelmääni, päädyin tulkintaan, että olen kauhea kontrollifriikki. Eräänä päivänä sanoin sen pojalleni ensin vitsinä. Sitten mieleeni laskeutui vakava huomio: asia on täyttä totta. Samanlainen hössäys tavaroiden, tehtävien ja asioiden parissa leimaa minua kaikkialla - lastenhoidossa (-varjelussa kaikelta mahdolliselta), työpaikalla ja... no, ei minulla muuta olekaan. Parisuhteessa olen yksi rasittava paskiainen, joka tahtoo määrätä kaikkea ja jolle mikään ei muka ole hyvä, mutta joka ei kuitenkaan tiedä, mitä tahtoo. Etta näin, analyysi suoritettu. Jatkanen tavarakasojeni siirtelyä ja toivon, ettei kukaan minua häiritsisi.

Elämän tiloja

Meillä ei kuule. Meillä ei näe.
Meillä ei pysty. Meillä ei voi. Meillä ei toimi.

Meillä ei koskaan.

Meillä on ääntä, pieniä jalkoja, käsiä, kiipeilijöitä,
tekijöitä, tiputtelijoita, kysyjiä, etsijiä.
Aina.

Meillä juostaan, lauletaan, huudetaan, tanssitaan,
hypitään, kiivetään, kosketaan, autetaan, soitetaan, heitetään, rummutetaan, itketään, nauretaan, törmäillään...

Ja meillä on täyttä.
Sitä aina miettii, että miksi sitä maksaa isoa rahaa kodista, jossa oikein mikään ei toimi?


Minä tahtoisin tilan(t),

jossa voisin katsoa telkkaria.
jossa voisin istua rauhassa.
jossa voisin ommella.
jossa voisin virkata.
jossa voisin leikata kangasta.
jossa voisin maalata ja piirtää.
jossa voisin työskennellä koneella.
jossa voisin kasvattaa taimia.
jossa voisin kuunnella musiikkia.
jossa voisin lukea lehteä.
jossa voisin opiskella.
jossa voisin suunnitella.
jossa voisin tutkia suunnitelmiani, levittää tavaroitani ja luoda jotain.
jossa voisin liikkua tai tanssia.
jossa voisin olla tekemättä mitään.

Kuvat Pinterestistä - linaikse.com & cynthiashaffer.typepad.com

Meillä ei siivota perjantaina

Kun kodissa oleskelee säännöllisesti joku ulkopuolinen, joutuu paikat pitämään paremmassa kunnossa ihan säännöllisesti. Meillä käy mummi hoitamassa kuopusta päivisin, joten aina, joka ainoa sunnuntai, on vähintään keittiö puunattava siedettävään kuntoon. Mummeissa kun on usein se kiusallinen piirre, että he mielellään auttavat kodin putsaamisessa, jos näkevät jonkun helpon kohdan, mihin voivat tarttua (tiskit, roskapussit, lattialla lojuvat tavarat). Toisten kodeissa se siistiminen voikin olla helpompaa, kuin omassa kodissa, kun koko kaaoksen laajuutta ei ymmärrä (kun tavaralle A ei ole paikkaa missään, vaan ensin on järjestettävä kaappi B ja siirrettävä tavarat C paikkaan D...).

Mutta kun tulee perjantai, meillä otetaan rennosti. Parin päivän ajan tiskikaaos saa levittäytyä ja asiat unohtua. Eikä työviikon jälkeen niin paljoa jaksaisikaan tehdä.

Toista oli ennen minun lapsuudessani, kun JOKA AINOA ARKIVIIKKO päättyi siihen, että perjantaina SIIVOTTIIN. Vanhaan hyvään tapaan tottuneet vanhemmat retuuttivat matot aina ulos hakattavaksi ja lattiat imuroitiin ja pestiin, pölyt pyyhittiin, petivaatteita tuuletettiin, lakanoita vaihdettiin (ei kyllä joka viikko), pöytiä kiillotettiin... Ja tämä hirveä rumba piti aivan välttämättä tehdä juuri sinä hetkenä, kun väsymys koko perheellä oli huipussaan. Mietin vaan yksinhuoltajaäitiäni, joka kahta työtä tehtyään oli taatusti kuolemanväsynyt ja lisäksi yksinäinen - kun ei kotona odottanut puolisoa, joka voisi auttaa yhtään missään. Kauppakassien kanssa pyörällä kilometritolkulla kelissä kuin kelissä kotiin ja peruspesut käyntiin, unohtamatta ruokia lapsille :/. Vähemmästäkin saattoi mieliala romahtaa... Meidän perheen perjantai-iltapäivissä ei ollut mitään muuta mukavaa kuin raikkaan tuoksuinen koti. Kaikesta siitä aina selvittiin, eikä kyllä ilman itkuja, mutta yhteistuumin me tytöt siivottiin. Illalla saunassa oli taas kaikilla hyvä mieli.

Nykyään vihaan siivouspäiviä ja kaikkia rutiineja, joihin minun olisi taivuttava muiden ihmisten takia. Meillä ei koskaan siivota koko asuntoa kerralla. Meillä ei koskaan ole pakollista siivousaikataulua, eikä -järjestystä. Meillä ei viedä mattoja ulos, eikä huudeta siivotessa. Siivoushetkien pinnankiristelyt (selvästi lapsuudesta kumpuavat ärtymykset hyppivät välillä mieleen) vältetään sillä, että jokainen keskittyy omaan nurkkaansa tai siivoustehtävät hoidetaan vuorotellen - toiset ulkoilevat, kun yksi imuroi omaan tahtiinsa lempimusiikkinsa huutaessa. Haasteena näissä siivousjärjestelyissä on se, etteivät lapset totu kotitöihin kunnolla, koska ne ovat niin epäsäännöllisiä. Välillä täytyy tsempata ja organisoida siivoushetki tietoisesti lapset mukaan ottaen. Toisaalta häpeän sitä, että yhä jostain syystä tai vanhojen muistojen takia koen tarvetta tehdä enemmän kuin jaksan tai ehdin, ja huonona äitinä puran kiukkua myös lapsiin, vaikkei heillä tietysti voi olla mitään otetta asiaan, jota heille ei ole opetettu. Kuitenkin uskon, että joustavampi mallimme on parempi pohja tulevaisuuteen kuin se ehdoton ja lohduton entisaikojen siivousperjantai. Meidän lastemme ei tarvitse roikkua perjantai-iltapäivänä koulun naulakoilla miettien, kunpa ei tarvitsisi mennä kotiin...