Helmikuussa on jo valoa

Jokainen talvi on pitkä ja pimeä talvi. Tämä talvi tuntuu jälleen kaikista pisimmältä, mutta onneksi viikko viikolta maailma tuntuu taas helpommin hengitettävältä... ainakin vapaa-aikana.

Pikkuotuksia meidän nurkilta

Elli Pupu

Tämä pieni ja hieno pupu on ensimmäinen pikkuotus, joka meille tänä vuonna ilmestyi. Ensimmäinen kokeilumaskotti on toistaiseksi rakkain näistä otuksista, ehkä siksi sille oikean nimen keksiminenkin oli niin vaikeaa.

Elli Pupu on hienostunut mutta myös verraton ystävä, niin lämminsydäminen ja empaattinen kuin vain pieni kani voi olla.










Karhu-Reidar

Karhu-Reidar on parkanolainen peruskarhu, jolle elämässä tärkeintä ovat paahdetut mantelit ja hyvä kirjallisuus.

Tämä mutkaton tuttavuus muutti jouluna äitini ja hänen miehensä kämppikseksi.

Hillevi Kisu

Hillevi on pikkukylän kesytön kasvatti, joka lähti jo nuorena kaupunkiin etsimään keinoa päästä maailmanmaineeseen esiintyvänä tanssitaiteilijana. Soma mutta pippurinen pieni kissa on nähnyt matkallaan monenlaista kynnenheiluttelijaa, eikä arviltakaan ole vältytty.



Siskoni adoptoi Hillevi Kisun tänä jouluna, ja yläkaupungilla Hillevi onkin lähempänä kulttuuripiirejä kuin koskaan aiemmin.












Pinja Pupu

Pinja on Elli-pupun pikkusisko, joka käänteessä kuin siskonsa peilikuva. Pinja-pupun keräilee simpukankuoria ja haaveilee purjehduksesta... ainakin Italiaan asti.

Pinja Pupu matkusti ennen joulua kummityttöni luokse asumaan.








Kukahan mahtaa olla seuraava eläinystävämme? Ehkäpä hienostunut kaupunkipossu tai rokki-alpakka...

Näiden ohjeet ovat kirjasta Supersöpöt maskotit (Trench 2009).
Olen tehnyt näiden jälkeen amigurumeja myös kirjasta Amigurumi. Virkkaa omat maskottisi (Bengtsson 2010).

Kylmyys ja kaameus

Hah! Tässä sitä taas ollaan tekemässä verkkoviestintärikollisuutta: valittamassa. Nykyäänhän blogien tarkoitus olisi toimia henkilöbrändin markkinoinnissa. Nykyään me olemme tuotteita, ja samalla itsemme mainostoimistoja. Pitää kirjoittaa paljon ja hyvin. Ja ennen kaikkea myönteisesti. Parasta olisi tuotteistaa myös oma elämänasenteensa.

Kun juttelin tuttavan kanssa blogaamisesta, ensimmäisiä kysymyksiä oli, paljonko sillä sun blogilla on lukijoita - hitostakos minä tiedän! Kävijäseuranta näyttää (ei ole edes päällä tällä hetkellä) n. 10 eri kävijää kuukaudessa. Parempi vaan ettei ole sen enempää, sillä tämä blogi ei vaan ole mikään tsemppi-elämänviisaus-opiksi-ja-iloksi-tietoaitta. Enkä aio sen enempää myydä itseäni markkinoinnin helvetille luettelemalla blogissa (virolaisten) kangaskauppojen nimiä tai sisustuspuoteja alennusten toivossa, kuten erityisesti niin monilla naisilla tuntuu nykyään olevan elämäntehtävänä. Keskityn ennemmin nalkutukseen ja negatiivisuuteen, ilman kuvitusta. Minkähän otsikon alle tämänkään blogilistalla sijoittaisi?

Tänä vuonna joulumainokset eivät tulleet vielä syyskuussa. Jotain on siis muuttunut viime vuodesta. Uh... jostain vyöryi ajatus glögistä, jouluruuista ja kylissä resuamisesta. Jos kannattaisin tai pitäisin matkustamisesta, varaisin heti karkumatkan.

Perheen tehtävälista

- Posted using BlogPress from my iPhone

Tunnetko tämän kuvan?

Piirrellä raapustelin, luonnostelin, pitkästä aikaa yhden pienen kuvasen, aihe on matkittu jossakin näkemästäni kuvasta.

Hiljainen sunnuntai

Annan isukin torkkua pojan sängyssä, levätä vähän huoliaan pois. Ensi yö menee kuitenkin taas murehtiessa. Kaadan itselleni kahvia ja selailen tämän viikonlopun valokuvia.

Lisäsin äsken jonkun kuvatuksen myös viimekeväisiin viesteihin, tälleen aika ajoissa ja silleen. Mietityttää taas kerran tämän blogin sisältö ja olematon kehittyminen, kuvaa niin tätä paikalleen pysähtynyttä eloani, vaikka pahimmat lapsellisuudet koitan joukosta sensuroidakin. Ehkä pitäisi lisätä uusi tunniste "kasvu" tai "kehittyminen" ja yrittää jotain. Elämäni suurin pulma lienee tällä hetkellä tai ainakin ajoittain, kuinka nettisivuja voi tehdä ilman taulukoita, siitä en pääse ylitse, vaikka kasvaisin vuoden vanhemmaksi tai sentin pidemmäksi. Ja siellä kuitenkin on se osaaminen, jota kehittää varmaan eniten tahtoisi... tämän sosiaalisen rajoittuneisuuden lisäksi tietysti :D.

Jyväskylän yliopistolla 26.9.2009

Viikonloppu on ollut mitä ihanin syysviikonloppu. Kauniit, aurinkoiset päivät ja lämmötkin niin lempeät. Katsotaan nyt, josko kohta vielä grilliä käryyttelisi viimeistä kertaa tänä vuonna.

Tervetuloa kissakotiin!

Tämä on lyhyt "Kuinka toimin?" -opas kaikille kissallisissa talouksissa vieraileville.

1. Sisäänkäynti

Kissanomistajat saattavat olla hysteerisiä sen suhteen, ettei kissa pääsisi karkaamaan ulos (säntäilevän karvasalaman perässä on saatettu juoksennella ulkona samana päivänä jo useita kertoja). Astuessasi sisään kissakotiin anna isäntäväen johdatella sinut rivakasti oikeaan osoitteeseen - tuuppiminen, kiskominen ja kärttyiset mulkaisut eivät siis tarkoita sitä, ettet itse osaisi avata tai sulkea ovia kävelemisestä puhumattakaan. Kissakotien tuulikaapit toimivat "paineistuskammioina", joihin ulkoa tuleva väki kootaan aluksi kokonaan, suljetaan sitten ulko-ovi, jonka jälkeen vasta voidaan avata tuulikaapin sisempi ovi. Tässä tilanteessa kannattaa ilmoittaa, mikäli kärsit klaustrofobiasta; tällöin lienee järkevintä järjestää yksityispaineistus. Paineistuskammiossa kulkemista helpottaa myös se, että pienet lapset tai lemmikkieläimet nostetaan syliin, jotta ne eivät jäisi aikuisten jalkoihin ruuhkan alkaessa purkautua asuntoon sisälle.

2. Tuoksut

Kissakodeissa on tuoksuja. Aistimasi hajujen valtakunta saattaa erehdyttää luulemaan, ettei vierailusi kohteessa siivota koskaan ja että kissat tekevät siellä tarpeensa mihin vaan milloin vaan. Näin ei kuitenkaan todennäköisesti ole. Mekin siivoamme joskus, varsinkin ennen vieraiden tuloa. Tämän haluan kertoa vähentääkseni edes hiukkasen sitä shokkia, jonka joudut kohtaamaan kissaodöörien ansiosta (väitän kyllä samaan hengenvetoon, että koirien ominaishajut ovat aika usein jotain vielä kauhistuttavampaa). Helpottaaksesi kissakodin hajumaailmaan totuttautumista suosittelen siirtymään eteisestä mahdollisimman suoraa tietä keittiöön, jossa todennäköisesti tuoksuu joku muukin kuin kissavessa. Kahvinkeittimen läheisyydessä on turvallinen paikka herkimmille henkilöille.

3. Siisteys

Tiedät varmaankin, että kissoista irtoaa karvaa. Kissat tuottavat myös muunlaista "jätettä" ympäristöönsä: vanhoja kynsien kuoria, karvapötköoksennuksia, ruokakupista eri paikkoihin kanniskeltuja ruokakikkareita jne. Jälleen kerran täytyy muistuttaa, että isäntäväki on todennäköisesti yrittänyt siivota paikkoja ja istuimia ennen tuloasi, mutta siitä huolimatta, jos olet pukeutunut ainoisiin mustiin pyhähousuihisi, kannattanee välttää siihen mukavimman näköiseen nojatuoliin istumista. Kissankarvojen täydellinen puhdistaminen joistakin sohvista, matoista ja verhoista kun on saatanallista hommaa. Hyvin varma merkki siitä, että olohuoneen maton imurointiin on kulutettu tuntikausia aikaa, on se että siinä köllöttää, kieriskelee ja pesee itseään nautinnollisesti vähintään yksi talouden kissoista (sama pätee lakanoiden puhtauteen, mikäli olet tullut yökylään). Karvoja välttääkseen turvallisin paikka saattaa itse asiassa olla paljaalla lattialla, ellet sitten päätä seisoa koko vierailun ajan. Jos kuitenkin huomaat kotiin päästyäsi keränneesi peppuusi ihastuttavan karvamaton, älä hätäile - eläinten karvojen poistamiseen tekstiilipinnoilta on kehitetty hyvin monenlaisia menetelmiä ja välineitä (kokeile tarrarullaa, kumihanskaa, maalarinteippiä tai ihan vaan kostealla kädellä pyyhkimistä).

4. WC

Kissakodin kylpyhuoneet ja WC-tilat ovat yllätyksiä pullollaan, parhaimmillaan oikeita ongelmajätösten aarreaittoja, ja kissat osaavat kyllä yllättää täydellisellä ajoituksella, vaikka hetkeä aiemmin kylppäri ja hiekkalaatikko olisikin hohtanut puhtauttaan. Nyt seuraa erittäin hyvä vinkki, jota kannattaa noudattaa. Jos sinulle tulee tarve päästä puuteroimaan nenäsi vierailun aikana, on hyvä varmistaa, että talouden emäntä on itse äskettäin käynyt vessassa tai kylpyhuoneessa. Jos et ole varma asiasta, voit tietysti ovelasti kysyä vessan sijaintia, joka viimeistään herättää valveutuneen kissanomistajan tsekkaamaan saniteettitilan tilanteen.

5. Kontakti

Kissat hakeutuvat niiden ihmisten seuraan, jotka niistä eivät välitä, ja vastaavasti luikahtelevat karkuun heiltä, jotka niitä yrittävät lähestyä. Jos et halua kissan hyppäävän syliisi sohvalla (mistä kyllä voi selvitä hengissä siitäkin), kurottaudu kissan lähestyessä sitä kohti ja esitä haluavasi silittää sitä. Tämän pitäisi korjata tilanne ainakin joidenkin yksilöiden tapauksessa. Varmin tapa välttää kontakti kissojen kanssa on jälleen kerran seisominen, sillä pitkän aikaa yhdessä paikassa istuva ihminen tarkoittaa useimmille kissoille lämmintä nojatuolia, johon voi käpertyä torkuille vähintään kahdeksi tunniksi. Kuinka poistat ei-toivotun kissan sylistäsi turvallisesti? Jos sinulla on vähänlaisesti kokemusta eläinten käsittelystä, saattaa olla turvallisinta pyytää omistajia auttamaan joka kohtaan takertuvan löysän karvamakkaran nostamisessa. Omatoimisesti voit yrittää näitä: a) Jos kissa on rento, yritä valuttaa/vierittää se viereesi sohvalle. Työnnä kissaa kyljestä varmasti mutta hellästi siihen suuntaan, johon sen selkä osoittaa, silitä samalla, b) Jos kissa on valppaana, kerällä tai pystyasennossa, kokeile tuupata jostakin suunnasta (mieluummin sieltä suunnasta, johon haluat sen lähtevän, sillä kissa liikkuu aina vastakkaiseen suuntaan kuin mihin sitä vedetään tai mistä sitä työnnetään pois) tai jää odottamaan, että se lähtee omin avuin pois. Yksi hyvä keino on pyytää kissoista pitävä henkilö viereensä istumaan ja odottaa kissan vaihtavan makuupaikkaa. Seisomaan nousemista ei kannata kokeilla: kissan mielestä siinä ei ole mitään ongelmaa, että se roikkuu kaikilla 20 kynnellään reisiläskissäsi sen aikaa, kun hieman seisahdat.

Kissojen kanssa eivät toimi koirasäännöt silmiin katsomisesta tai tuijottamattomuudesta. En todellakaan osaa sanoa, pitääkö sinun katsoa kissaa vai vilkuilla mieluummin muualle. Sen voin sanoa, että jos kissa tuijottaa sinua, se ei 95 %:n todennäköisyydellä kuitenkaan ole hyökkäämässä. Kissoilla ei myöskään ole tapana haukkailla paloja ohikulkevista ihmisistä, ja yleensä vain kissanpennut saattavat käpälöidä ympärillään liikkuvia ihmisjalkoja. Kahden euron sukkahousujen puolesta saat ehkä pelätä, mutta muuta pysyvää vauriota kissasta tuskin aiheutuu.

6. Poistuminen

Ollessasi lähdössä saatat huomata, että talon kissa on käyttänyt makuupaikkanaan takkiasi, ellet ollut ripustanut sitä naulakkoon. Voin ymmärtää vellovan ahdistuksesi, mutta suosittelen em. karvanpoistomenetelmiä, jotka tehoavat taatusti tällaiseen kertaluontoiseen tapaukseen (t. nimim. karvalakki olikin lippalakki).

Poistuttaessa noudatetaan samaa menettelyä kuin kissakotiin tultaessa. Hyvästelyt ja viimeiset jutut kannattaa vaihtaa jo eteisessä tai paineistuskammiossa ulko-oven välistä keskustelemisen sijaan.

Kotikaupungin katu oli kuoppainen tie...

Spotify sanoo: Similar artists for Leevi and the Leavings: CMX (hohhohoo), Samuli Edelmann (ehhehee), Yölintu (buahhahaa). Onnea vaan kaikille.

Löytyipähän taas yksi hyvä käyttökohde käytetyille hammasharjoille: noin vuoden verran saunan lauteiden alla "haudutetun" vauva-ammeen reunojen alla olevat urat, kun niihin on kertynyt ihanaiset ruskeat liat (voisi keksiä paremmankin kuvauksen, jos haluaisi tästä ihan totista inhorealismia) kaikesta valuneesta vedestä, hiestä, pölystä, kissojen karvasta ym. Ai että ku ihanata! Melkein yhtä kivaa kuin ne kissan ripulituotokset, joita jynssäilin äsken angstimusiikin tahdittamana sieltä lauteiden alta. Niihin käytin kyllä jotain pidempivartista kuin hammasharjaa. Ja nyt muuten taitaa olla aihe, joka kiinnostaa kaikkia!

Joten näiden tärkeiden tiedotteiden jälkeen itse asiaan. Kadonnut kissa tuli takaisin viime tiistaina oltuaan poissa reilut kaksi vuorokautta. Ehdimme saada kissasta puhelimitse samana aamuna yhden näköhavainnonkin, jonka jälkeen kävin sitä huutelemassa tällä kadulla ja myöhemmin suuntasimme ulos etsimään vanhemman kissan kanssa - jolloin karkulainen ilmestyikin, monen punkin kansoittamana, aidan alta naukumaan omalle pihalle. Kerkesin kyllä huolia jo aika lailla, vaikka toisaalta hetkittäin oli käynyt mielessä sekin ajatus, että eipä tarvinnut ainakaan tehdä päätöstä tämän kissan lopettamisesta. Maanantaina oli kurjaa tulla töistä kotiin, kun tajusi sen reppanan olevan yhä hukassa ja ties missä loukussa. Mutta tilanne on nyt ratkennut, joskin seuraavana täällä neuvotellaan siitä, olisiko Mona jo valmis viimeiselle piikille, sillä kaikenmoiset vaivat tuntuivat pahenneen karkuretken seurauksena.

Parin päivän lomailu "mummolassa" eli äitini luona on myös nyt takana. Yliannostukset mansikoista, sokerista, pullasta, suolasta, sokerista, jäätelöstä, kahvista, sokerista ja mansikoista on nyt saatu. Joo ja levottomista illoista. Toissa iltana hermoilin sängyssä kaksi tuntia kuuntelemassa pojan loputtomia tarinoita ja kysymyssarjoja. Miksi joulupukilla on valkoista parrassa? Miksi joulupukki tulee jouluna kylään? Minkälainen, minkä värinen, sänky joulupukilla on? Miksi kaikille tulee joku lahja? Näitä riitti, vaikka en mitään mihinkään olisi vastannutkaan. Miksi joku kauppa ei ole nyt auki? Miksi kassatäti menee nukkumaan? Miksi linnuilla on semmoiset tassut, että ne osaa yksin kävellä seinää pitkin? Ja sitten kerrottiin, minkälainen tyyny on isälinnulla ja minkälainen vauvalinnulla. Näiiiin pienipieni.

Juttua on riittänyt päivisinkin. Minä nautin eniten niistä kävelyretkistä ja muista rennoista ulkoiluhetkistä, jolloin saadaaan juteltua pojan kanssa paljon asioita. Eilen kävelimme lapsuuden kotikaupunkini kaduilla ja jutustelimme kyllä kaikesta mahdollisesta :). Päivän hittikysymys oli "miksi joillakin ihmisillä on ruskea kieli?" Sitä saa kyllä toisinaan kysellä aikuisenakin...

Näytin eilen pojalle taloja, joissa olen siellä entisessä kotikaupungissani asustellut. Näytin myös sen luistinradan paikan, jossa opettelin luistelemaan, ja sen polun, jota pitkin sinne kuljettiin. Nyt siinä luistinradan ja puiston paikalla on vain heinikko ja jotain pajupusikoita. Vanhan kotitaloni päädyssä, suuren männyn juurella, ei ollut enää kenenkään leikkipaikkaa vaan pusikkoa vaan sielläkin. Silloin 24 vuotta sitten siinä oli tasainen leikkipaikka, iso laakea kivi ja siistit polut, joita lakaistiin puun oksilla. Silloin lapsena ne polutkin tuntuivat aivan kävelyteiltä ja joka paikassa saattoi juosta paljain jaloin. Vanhat paikat ovat muuttuneet ja lapsia ei varmaankaan ole enää niin paljon. Kävimme ystäväni kanssa kahvilla satamassa ja päivittelimme (taas kerran), kuinka kaupungilla näkemämme teinit voisivat olla vaikka omia lapsiamme. Jotenkin hullusti (epätoivoisesti) sitä samaistuu niihin tympeisiin hiihtäjiin enemmän kuin itsensä ikäisiin ja asiallisiin ihmisiin. "Oi siinäpä söpö nuorimies.... ei sattanockså se on meikää 12 vuotta nuorempi, byyyhhyy kärrätkää mut vanhainkotiiiiin!"

Hukkasin kissan

En tiedä, onko edellisen postini yhteen aiheeseen nyt sitten tullut ratkaisu, sillä nuorempi kissamme Mona 14 vee otti ja lähti lauantai-iltana. Siihen on totuttu, että rouva karkaa salamana ulko-ovesta, jos ei siinä ovella olla tarkkana, mutta yleensä hän on palannut kotiin melko pian tai sitten olen itse saanut syöksyilevän kissan kiinni takapihalta. Kohta on kuitenkin kulunut kaksi vuorokautta viimeisimmästä karkaamisesta, eikä mitään merkkiä paluusta ole. Olen etsinyt, huudellut ja kiskitellyt, yölläkin herännyt tarkistamaan, olisiko joku norkoilemassa ovien takana - ei naukaisua vastaukseksi tai liikettä heinikossa, ei puskien kahinoita, ei räkättien tai harakoiden räkätystä mistään suunnalta :(. Murheen aiheuttaa tietysti se, että mahdollisesti joku on tehnyt pahaa kissallemme... tai että se on jossakin loukussa. Kissamme tarvitsee päivittäistä lääkitystä ja saattaa joutua lääkkeen ja ravinnon puuttuessa aika huonoon kuntoon muutamissa päivissä.

Viimeinen työpäivä ennen parin viikon lomaa ja illalla kummitytön syntymäpäiville. Ja sitten kissaa huhuilemaan vielä iltamyöhään.

Äitienpäivän aamuna

Toimii!

Nyt se toimii (kuinka kauan?), meidän netti!!! Oi voi, kyllä sitä yli viikon kestikin, kamalaa eroa internetistä kotoa käsin (ja eihän työpaikalla voi blogata). Tämä tarkoittaa sitäkin, ettei tarvitse lähteä sunnuntaina työpaikalle tsekkailemaan viimeisintä tilannetta stressipaniikkipesäkkeissä, mikä nyt valitettavasti olisi ollut väistämätöntä ihan vain omaa mielenterveyttään maanantaiaamuksi säästelläkseen. Which is nice.

Tuulee muuten tuolla ulkona, pohjoisesta (ja tällaisia kirjoitusaiheita siis olen joutunut panttaamaan nämä 10 päivää). Tämä oli se päivä, kun löysin aamulla jostakin oman motivaationi ja hetkellisesti väitin olevani valmis pesemään tänään muutaman ikkunan - kunnes järki astui peliin ja päätti, ettei näin tuulisena päivänä kannata avata ikkunoita. Tai tehdä oikein muutakaan järkevää. Nyt lapsosen päiväuniaikana ajattelin kuitenkin tsempata (parin tunnin päästä nähdään, ettei mitään tapahtunut kuitenkaan) ja silitellä makkarin ikkunaan uudet pimennysverhot. Kesä tulee (yöt on kyl pakkasella yhä), meillä vedetään valon eteen vaan paksumpaa muuria... :D

Poika toi hoitopaikasta tekemänsä pääsiäisaskartelun, joka kiipeää tähänastisista askarteluista ehdottomasti kuolemattomien töiden gallerian top 5 :een. Tämä edistyksellinen teos vaatii mielestäni omat kuvansa niin etu- kuin takapuolestakin:

Taidokkuutta

Oli tullut kutsu tupaantuliaisiin. Ostettiin lahja ja pistettiin pakettiin. Tekaisin kortin viidessä minuutissa, vitsinä, jotain odotellessani. Mies tuli kotiin ja kertoi sen olevan hienoin tekele, mitä olin tähän mennessä koskaan väkertänyt. No... tässä on se kortti. Mitä tästä nyt sitten ajattelisi?


Taustatietona paljastettakoon, että minä, onneton tytönhupakko, olen aikoinaan halunnut ensisijaisesti suuntautua kuvataidealalle. Että kai se on parempi, että tuli aikoinaan hylättyä moiset hullutukset.

Voimakuvia

Syyskuussa 2008

Kotijuttuja 60-luvulta

Törsäsin kirpparilla muutamaan 60-luvun kuvalehteen. Törsäsin sanon kaiken varalta siksi, etten tiedä, kuinka paljon näistä vanhoista lehdistä oikeasti olisi järkevää maksaa. Ehkä euron hinta ei ole mikään ihan riistohinta, jos samaan hintaan myydään muutama vuosi vanhoja Anna-lehtiä...

Vanhojen lehtien mainokset ovat niin huvittavia - täytyypä vielä laittaa oma viestinsä tai kuvansa jostakin niistä :). Toisaalta ne ovat niin taiteellisia, että aion kehitellä pienistä mainosleikkeistä vielä jonkun seinätaulun tai useamman pienen. Jäädään odottelemaan inspiraatiota, aikaa ja oikean kokoisia kehyksiä.

Päivää vaan 90-luvulta...

Minusta on nyt tullut vanha. Kaapistani löytyy yli vuosikymmen sitten hankittuja vaatteita, jotka ovat uudelleen tulossa muotiin. Tämä on se, mistä kaikkien meidän äidit puhuvat: "Minulla oli nuorena juuri tuollaiset valkoiset saappaat, joiden korko oli puujäljitelmää. Niin ja sellainen valkoinen villakangastakki! Odotas, minä näytän kuvan, jossa olemme isäsi kanssa... Oi että, tuo lakki oli niin ihana, se maksoi 97 markkaa Kekäleessä..."

Ostin niitä vaatteita tosin kirpputorilta. Olin 17-vuotias, sopivan pullukka sieltä täältä, mutta silti halusin vetää päälleni jotain kireää ja "seksikästä". En kuitenkaan sitten kehdannut (paitsi niitä ylisuuria kirjavia miesten housuja eräässä mielenhäiriössä jonkun aivan naurettavan t-paidan kaverina). Kirpparilta 3 markalla hankittu musta, kukkakuvioinen ja kiiltäväpintainen, pitkä, alun perin yöpaita, puhvihihoineen kaikkineen jäi kaappiin, muutti varastoon pussukkaan, ja pussukasta pussukkaan, palasi kerran kaappiin ja vietiin vielä uudelleen varastoon vuoden kuluttua - kun eihän se mahtunutkaan enää levähtäneen 24-vuotiaan takamukseni peitteeksi. Mutta näin kuitenkin sen mahdollisuudet, ehkä jossain tulevaisuudessa. Hankintani oli varmasti jotain enemmän kuin yöpaita. Kaksitoista vuotta olen odottanut sitä yökerhotilaisuutta, johon voisin mennä sädehtimään upeassa mekossani. Ehkä pukisin sen alle housut. Ehkä hieman lyhentäisin mekkoa ja tekisin siihen pitkän halkion sivulle... Tai sitten minulla olisi pitkät korkeakantaiset saappaat, ne joita en koskaan ole voinut hankkia, koska pohkeeni ovat massiiviset. Tuleekohan sellaista iltaa koskaan? Vauvavuoden jälkeen olin päässyt juuri sopivaan kokoon, mutta vauvavuoden jälkeen minä tuskin enää sädehtisin kilpaa diskopallojen kanssa.

Toinen tarina on elämäni paras vaateosaston kirpparilöytö. Kotimainen, 70-luvun pusero, kokoa S elää uutta kukoistustaan minun kanssani. Pelkonani vain on, että se hajoaa käsiin, enkä uskalla pahemmin pestä tätä ihanuutta. Alun perin paita on ollut löysä, siinä on kiristyskuminauha vyötäröllä, ja ilmeisesti yläosan tulisi jäädä pussimaisesti vyötärölle, mutta kun minä olen kaikkea muuta kuin S, on malli sitten hieman erilainen tällä käyttäjällä :D. Kainaloista kiristää juuri sopivasti... Ihanan retrokuvioinen, tai en oikein tiedä millaiseksi sitä kutsuisin, paitani on ollut käytössä niin paljon, että useammin kuin kerran mieheni on todennut, että et kai sä taas tota paitaa laita.

Siinä missä takerrun näihin vanhoihin retkuihini, putoan aina vain pahemmin kelkasta viimeisimmän muodin suhteen. Epätoivo valtaa minut täydellisesti, jos yritän löytää päälleni jotain vaikkapa H&M:ltä. Rekit pursuavat niitä karmeita lepakkohihaisia roikkotelttoja, joita kammosin jo 80-luvun lopulla "isojen tyttöjen" päällä. Vaatteita joista ei ymmärrä, mihin kohtaan vartaloa ne kuuluu sijoittaa ja usko ei riitä siihenkään, että pysyvätkö ne oikeasti edes päällä. Nuoret, kauniit ihmiset vetävät päälleen hirveän värisiä, roikkuvia paitoja ja jalkaansa kapeat farkut, jotka eivät kyllä leveää takamusta imartele. Olisin ahdistunut kuoliaaksi, jos muoti olisi ollut minun nuoruudessani tällaista. Kuinka olisin saanut peitettyä 41-numeron jalkani, kapean pillilahkeen (tiedän kyllä, ettei niitä kutsuta tällä nimellä enää) päätteenä jalkani näyttäisivät laskettelusuksilta! Niin, ehkäpä minusta olisi sen vuoksi tullut gootti. Harjoittelin jo puoliksi sitä tyyliä, kun käytin n. vuonna 1993 pitkiä mustia hameita. Oliko tällainen muotia missään muualla kuin eräässä pienessä keskisuomalaiskaupungissa? Jälkeenpäin ajatellen meno näytti siltä kuin puolet luokan tytöistä olisi harjoittamassa siirtymäriittiä romaniksi...

Nii-in, olen pudonnut kehityksen kärryiltä (eikä tämä aihe tietysti ole ainoa, jolla näin on tapahtunut). Nykyään tunnen itseni 8-kymppiseksi, kun kauhistelen viimeisimpiä kuoseja Onlyssa - pitäisikö minun oikeasti maksaa 24 euroa t-paidasta, joka näyttää jo uutena kolme vuotta käytetyltä? Näistä ajatuksista on pakko pitää suunsa supussa, vaikka kyllä tämä muotitiedottomuuteni näkyy päälle päin ilman puhumistakin.

Kuitenkin aiemmin kuvaamani kirpputorien aarteet, minun mielestäni sellaiset siis, näyttävät tämän päivän muodin rinnalla kieltämättä aika hyviltä. Yöpaidan malli ei kaikkine rinnuksen rypytyksineen enää tuo mieleen yöpaitaa, jos ei mekoksi, lyhennettynä se sopisi aivan mainiosti paidaksi tilanteeseen kuin tilanteeseen. Ja mustan paidan kiemuraiset retrokukkaiset kuviot taas istuvat ihan kivasti syksyn muodin sekaan. Ei niistä voi luopua. Vaikka sitten se yöpaita olisikin vain kotimekkona. Ehkä se diskopallo täytyy tuoda omaan olohuoneeseen siinä tapauksessa.

Puoli kahden aamulintu

Mikähän se on tuo lintu, joka aloittaa aamulaulunsa yöllä kello 1.30 - no, tänään taisi olla kello jo 1.36, kun se alkoi. "Didiirdii diidiuvi" - oho, heräsin jo, mites te muut? Ja sitten uudestaan, ja uudestaan, kunnes toinen lintu herää ja heittää ilmoille samat huomiot... Ja sitten herää räkättirastaat (kello 1.47). Niin kuin niille ei riittäisi se, että ne on vielä puolenyön aikaan syöksyilleet tuolla nurmikolla matojen perässä. Aamu valkenee kohta, mitäs tässä nukkumaan siis.

Itse olen vasta nukkumaan menossa. Gradu ei taaskaan tullut aivan valmiiksi. "Muutama" korjaus jäljellä. Kaipa se sitten huomenna illalla. Keskiviikkona iltapäivällä se sitten lähtee kansitettavaksi, virheineen mokineen kaikkineen. Että silleen. Pitäisiköhän tarkastajalta kuitenkin vielä kysyä, onko se tiivistelmä ok? En tosin ole vielä kirjoittanut sitä. Ehtiihän tässä.

Lisäyksenä vielä tämä kuva. Kuinka on mahdollista tehdä gradua ja hoitaa yhtä aikaa taaperoa? Anna lapsellesi vapaat kädet keksiä itselleen ajanvietettä päivisin:

Kevään pilkahduksia

Ja roinaa, roinaa... Näppäsin kuvan, joka kertoo meikäläisen sisustamistaidoista ja -viitsimyksestä ihan sopivasti. Tilanne on aivan autenttinen, kuvattu työhuoneen lattialta. Jotenkin tuo postipaketti tavaroiden takana kuvaa niin hyvin tätä kotiäidin elämää, kun aina jossakin lojuu jotain huuto.net-rojua :D. Ja piuhaa ja johtoa riittää jokaisessa huoneessa milloin minkäkinlaisissa muodostelmissa - vieläpä kaikki niin tuiki tarpeellistakin.

Kevään hehkua on tänään ilmassa, kun on niin aurinkoista ja lämmintä. Tänään läträttiin vesilätäköissä niinkin paljon, että poitsulta sukkahousutkin oli haalarin alta kastuneet.

Gradu taas etenee raskaasti ja hitaasti. Se on aina vaan aloitettava uudelleen, kun ei ehdi tehdä pitkiä pätkiä kerrallaan. Luovuttaminen lähestyy, siis siitä määräajasta luopuminen...

Keväistä talvea

Viime päivien ihanat lumimyräkät ovat tuoneet takapihallemme aika monta kuutiota uutta ihanaa lunta. Siellä onkin sitten myllätty pojan kanssa - äiti aivan innoissaan, poika nyt ei oikeastaan niinkään. Tehtiin uusi lumilinna ja tänään isukin kanssa olivat siihen vielä liukumäkiosan kyhänneet. Minua vaivaa, että linnan seinät ovat vain puolimetriset ja sormia syyhyttäisi päästä sitä vielä rakentamaan lisää. Vaan tuo aurinko taitaa nyt sotkea suunnitelmia, ja niin ovat lumilinnamme ja myös korkeat nietokset takapihalta madaltumassa kovaa vauhtia.

Mikäs se sieltä pilkottaa? Puutarhahommat saavat odotella vielä tovin, vaikka tässä kuvassa onnettomasti lumen alle peittynyt istutuslapio koittaakin muistutella olemassaolostaan. Lisäinfona voidaan kertoa, että lapio on lisäksi ämpärissä, jonka olimme pojan kanssa lapioineet puolilleen savea ja hiekkaa (läjästä, jonka olin edellisenä kesänä laiskuuttani takapihalle jättänyt). Yhden päivän (tai no puolikkaan) aikana tuli lunta niin huimasti, että koko esteettinen asetelma peittyi melkein kokonaan.

Luntaaaa pyyyryyyttääää...

Toisia matkin ja kokeilen otsikkoa eri tavalla tänään :). On varmaan huisin hieno!

Lunta tulee ja tuulee ihan mahdottomasti. Pulkat ja liukurit lenteli pitkin pihaa aamulla. Ja poika suuttui, kun ei saanut lähteä yöpuvussa ulos...

- Ptaa?
- Ptoo!
- Kotp.

Gradun kanssa on melkoinen kiire. Taitaa olla mahdoton tehtävä, pakko kai se on myöntää. Tässä on vielä aika paljon opiskeltavaa (en käsitä, miten olen koko ajan vain enemmän pihalla siitä asiastani) ja analyysit on pahasti kesken. Yritän nyt kovasti, mutta viikko tosiaan vain aikaa enää siihen viralliseen deadlineen.

Meidän koulupäivä