Mitä osaan, mitä en - osa 2

Työpaikkani keräsi tänä talvena jotain ihmeen tarkoitusta varten työntekijöiden arvioita omista osaamisalueista. "Jotain ihmeen tarkoitusta" sanon siksi, että keskustellessani asiasta siitä jotain tietävien kanssa sain sitten myöhemmin kuvan, että nyt oli taas pistetty tekeille toimenpide, jota oli ollut hutkimassa monta eri tekijää kukin milläkin syyllä, eikä aineiston hyödyntämisen tapa vaikuttanut erityisen järkevältä. Minä työntekijänä tietysti saatoin optimistisessa puuskassa kuvitella, että hei nythän meidän talo tekee jotain järjestelmällistä tietokantaa ihmisten osaamisista ja ehkä jopa oppii tästä aineistosta jotain uutta omista työntekijöistään - jee, vihdoin tuodaan esille, mitä meillä osataan ja piilotalentitkin voivat päästä loistamaan. Pessimistikyynikko minussa taas oli sitä mieltä, että lomake oli huonosti tehty, eikä tarjonnut mahdollisuuksia tuoda esiin kuin rajallisesti asioita, ja sen lisäksi mietin, missä välissä minulla kuuluisi olla aikaa pohtia tuollaisia asioita ja täyttää edes mitään lomakkeita, kun töitä on niin paljon. Ja yleisestihän olen tympiintynyt ja turhautunut kaikkeen tämmöiseen, koska en näe tulevaisuuden tarjoavan mitään hyvää, vaikka kuinka osoittaisin olevani ammattilainen ja arvokas osa organisaatiota.

Enpä siis pomppinut riemusta sitäkään vähää, kun selvisi, ettei tuolla selvityksellä oikein mitään erityistä edes tavoiteltu. "Kunhan vaan tsekkaillaan juttuja... katsotaan vähän tulevaisuuden kuvioita varten... ehkä... ei sillä oikeestaan oo niin väliä, mitä sinne täytetään... ei se haittaa, vaikka kaikki ei osallistukaan..." ja niin edelleen. Okei. No kiva. Käytin lomakkeen sisällöistä tuskailemiseen, asian pohtimiseen ja järjestämiseen, lomakkeen kirjoittamiseen pari tuntia aikaa, eikä sillä ollutkaan sitten oikeastaan mitään väliä. En tajunnut edes ottaa kirjoittamiani tekstejä talteen itselleni, vaikka kyseessä oli elämäni ensimmäinen itsearviointi, johon saatoin itse valita otsikot ja sisällöt ja jättää epäolennaiset kokonaan ulkopuolelle. Minulle jäi käteen vain entistä vahvempi fiilis siitä, että on aivan sama, mitä osaan tai mitä olisin kiinnostunut oppimaan. Kyllä surettaa sekin, millaista hienoa aineistoa heitetään menemään sutaisemalla asia miten sattuu - tai enhän minä siitä tiedä, kuinka niiden tietojen lopulta käy, mutta vahva epäilys on kyllä.

Kesän lähestyessä taitaa ollakin aivan sama, miten tuo ammatillinen osaaminen on reilassa. Välillä voi olla ihan hyvä keskittyä vain siihen, mihin tennarit osoittaa. Isossa mittakaavassa on yhtä tyhjän kanssa, mitä minä siellä toimistolla piiperrän - tai jätän piipertämättä.

Kirjoitin aiemmin pohdintaa omista kyvyistä ja ominaisuuksistani. Lupasinkin aihetta käsitellä vielä tässä blogissa, ja varmaan se olisi ihan hyödyllistäkin erityisesti sitten, kun päivitän taas cv:täni. Olen jäämässä muutaman viikon kuluttua äitiyslomalle ja se aika tunnetusti laimentaa loputkin älyllisistä liikehdinnöistä pääkopan tienoilla.

Setämiesten maailma

Paniikki päällä, mistäpä muustakaan taas kerran kuin vanhenemisesta. Kuulun täti-ihmisten ja setämiesten maailmaan, tilastoissa meistä puhutaan myös nimellä "vakiintuneet"... tai taidan sentään itse vielä olla siinä "vakiintumisikäiset"-ryhmässä ja "vakiintuneisuuteen" on vielä kolme vuotta aikaa. Setämiesten maailmassa harrastetaan lätkästä ja formuloista Puhumista, saadaan kiksejä toimiston tätien naurattamisesta kahvitunnilla ja joskus harvoin viikonloppuna Istutaan tuopin äärellä (tuoppiin nojaten) baarissa, eikä ole edes kovin merkityksellistä, onko siinä baarissa hyvää vai huonoa musiikkia tai että onko siellä baarissa ketään muita ihmisiä. Setämies - kuten myös tietysti täti-ihminen - käyttäytyy hillitysti ja osaa argumentoida, enimmäkseen Omista Tärkeistä Asioistaan. Kuvioon kuuluu Big Brother -ohjelman päivittely: voi kun siellä on pistetty lapsellisia ihmisiä suljettuun tilaan ja voi kun kolmekymppisetkin käyttäytyy kuin teinipissikset alkoholin vaikutuksen alaisena (itsehän kun ei koskaan pikkujouluissa pissitä keskelle katua ympäripäissään). Minulla on vielä oppimista täti-ihmisyydessä. Minusta kun tuntuu, ettei minulla ole koskaan mitään viisasta sanottavaa.

Yliopistolta tuli kysely työelämään sijoittumisesta. On vaikeaa, taas kerran, sijoittaa itseään sen kysymysten vaihtoehtoihin. Mikä se on, kun opiskellaan yhdeksän vuotta ja tehdään samaan aikaan suurin osa ajasta töitä, eli ollaan periaatteessa päätoimisesti työssä (kuitenkin osa-aikaisen sopimuksella) ja sivutoimisesti opiskelijana sekä hankitaan kesken kaiken vielä lapsi? Tai se tilanne, kun ollaan hoitovapaalla, työttömänä ja osa-aikatyössä yhtä aikaa? Eli ollaanko sitä sitten hoito-/vanhempainvapaalla, työttömänä vai mikä, ja kuinka pian valmistumiseni jälkeen työllistyin? Työllistyin kuitenkin jo 10 kk ennen valmistumistani, mutta en tietenkään koulutustani vastaavaan työhön - miksi? Ehkä mieluummin vastaan, että olen työskennellyt koulutustani vastaavassa työssä, kun en osaa vastata kysymykseen, minkä vuoksi olen mennyt koulutustani vastaamattomaan työhön. Ja kysymysmerkki. Kuinka kauan olin työttömänä valmistumiseni jälkeen..? Käytännössä se oli varmaan 10 päivää, jonka jälkeen olin työssä 2 päivää ja sitten taas 7 päivää työttömänä ja 3 päivää työssä. Mutta minähän olin myös hoitovapaalla? No, se varmaan on kyselyn tekijöillä tiedossa, että työttömyys ja perhevapaa voivat olla päällä yhtä aikaa.

Vielä muutamia kysymyksiä tämänhetkisestä työpaikasta - mitkä näistä tiedoista ja taidoista ovat tärkeitä nykyisessä työssäsi ja miten hyvin yliopisto-opiskelu kehitti kyseisiä työelämävalmiuksia? Otetaanpa vaikka tuo "esimiestaidot", hmm... Jotenkin yllättävästi jotain tällaistakin osaamista on joutunut itsestään repimään, vaikka sihteerityössä nimikkeen perusteella tällä hetkellä onkin. Mutta kuinka opiskelu yliopistossa kehitti tällaisia valmiuksia? Jaa-a... Yksi mielenkiintoinen floppi yliopistokoulutuksessani on ollut kielitaitojen kehittäminen, siihen voin vastata aivan rehellisesti 1 "erittäin puutteellisesti", sillä omalla kohdallani kaikki kielikurssit ovat olleet sellaista "opiskelija jonosta liukuhihnalle, monisteita kouraan ja läsnäolopakko, esitelmä, tentti ja heippa"-tyyppisiä paketteja, joista ei ole jäänyt yhtään mitään käteen tai päähän. Ei kyllä voi kieltää, että olisi kiinnostanutkaan siihen aikaan sen enempää panostaa, vaikka ei joku ylimääräinen opintoviikko olisi hyödyksi silläkin saralla ollut (mut ku niitä opintoviikkoja kertyi se reilut pari sataa ilmankin...).

Hiljainen sunnuntai

Annan isukin torkkua pojan sängyssä, levätä vähän huoliaan pois. Ensi yö menee kuitenkin taas murehtiessa. Kaadan itselleni kahvia ja selailen tämän viikonlopun valokuvia.

Lisäsin äsken jonkun kuvatuksen myös viimekeväisiin viesteihin, tälleen aika ajoissa ja silleen. Mietityttää taas kerran tämän blogin sisältö ja olematon kehittyminen, kuvaa niin tätä paikalleen pysähtynyttä eloani, vaikka pahimmat lapsellisuudet koitan joukosta sensuroidakin. Ehkä pitäisi lisätä uusi tunniste "kasvu" tai "kehittyminen" ja yrittää jotain. Elämäni suurin pulma lienee tällä hetkellä tai ainakin ajoittain, kuinka nettisivuja voi tehdä ilman taulukoita, siitä en pääse ylitse, vaikka kasvaisin vuoden vanhemmaksi tai sentin pidemmäksi. Ja siellä kuitenkin on se osaaminen, jota kehittää varmaan eniten tahtoisi... tämän sosiaalisen rajoittuneisuuden lisäksi tietysti :D.

Jyväskylän yliopistolla 26.9.2009

Viikonloppu on ollut mitä ihanin syysviikonloppu. Kauniit, aurinkoiset päivät ja lämmötkin niin lempeät. Katsotaan nyt, josko kohta vielä grilliä käryyttelisi viimeistä kertaa tänä vuonna.

Ovia

Joo nyt ei puhuta sisustamisesta tai remppaamisesta. Nyt puhutaan elämästä. Nää on nyt niitä dramaattiselta kuulostavia ovia, joita suljetaan takana – toisinaan myös edessä. Ollaan siis siinä hetkessä, kun luovun (pala kurkussa ja tyhjä tunne rinnan alla) yliopiston sähköpostiosoitteesta ja ennen kaikkea sähköpostilaatikkoon vuosien mittaan kertyneestä sisällöstä. Olen ollut sen oven ulkopuolella nyt jo 33 minuuttia, enkä tiedä, selviänkö tästä eteenpäin. Aamuun mennessä tuo tukeni ja turvani viimeiset yhdeksän vuotta ollut angstin ja ystävyyden kotisatama on hiljaa kuollut pois, ja minun on totuteltava uuteen elämään Gmailin rinnalla.

Muutamat viime tunnit olen pikavauhdilla kahlannut läpi kymmeniä valtaisan kokoisia kansioita postilaatikostani (yliopisto on varmasti todella onnellinen päästessään minusta eroon), ja pakkohan minun on ollut keräillä sieltä talteen muistoja. Olen tietysti omituinen roikkuessani tällä tavoin epätoivoisesti menneisyydessä, mutta kun tunnen niiden kaikkien vanhojen kertomusten olevan yhä iso osa minua. Onpa minulla kieltämättä kirjallisia tai tutkimuksellisia visioitakin vuosien mittaan käydyistä keskusteluista läheisimpien ystävien kanssa – sen vuoksi tietysti olisin halunnut tallentaa kaiken mahdollisen aineiston. Nyt olen kerännyt talteen ehkä vain noin 500 sivua parikymppisten pikkukaupungin kasvattien koomista, hysteeristä, kiukkuista ja toki myös lämminhenkistä jutustelua. Olen saanut nauraa kippurassa ja onpa tässä melkein tullut vetisteltyäkin joitakin tunnelmakuvia selaillessa. Ainakin vanhoista posteista luulisi saavan mehevää aineistoa vaikkapa jonkun ystävän häihin puheen sisällöksi... Noihin vuosiin mahtuu lukion jälkeiset opiskelupaikkojen hakemiset, onnistumiset ja pettymiset, tarinat omista kodeista, poikaystävistä, kesätyötuskat, opiskelustressit, valmistumiset ja alan vaihdot, juorut, kettuilut ja hengennostatukset, ja lopulta kaikki johtaa "aikuistumiseen", etääntymiseen... ja latistumiseen. Vanhoja viestejä vilkuillessani olen ymmärtänyt asioita, joita en joskus aikoinaan huomannut lainkaan. Miten olen voinut unohtaa, kuinka paljon ystäväni minusta ovat välittäneet aikoina, jolloin on ollut vaikeaa? Olen saanut toistuvasti henkilökohtaisia viestejä (sen lisäksi, että viestitelty on enimmäkseen ryhmälle), joissa yksi ystävistäni kyselee kuulumisiani ja ehdottelee tapaamista, ja nyt minusta tuntuu, etten koskaan edes tajunnut saaneeni näitä viestejä, vaikka niihin kaikkiin toki olen tuolloin vastannutkin. En tiedä, millaisessa sumussa olen tuolloin elänyt, mutta jälkeenpäin tietysti harmittaa, etten ole ottanut tarjottua tukea vastaan. No, siitä on monta vuotta jo. Ehkä ei kuitenkaan ole myöhäistä kiittää ystävää.

Vetäydyn vielä hetkeksi suremaan taakseni jäävää yliopistomaailmaa. Opiskelijakorttikin melkein katkesi poikki, kun kirjastolla kävin sakkosaldoani kyselemässä. Siinä se pällistelee kuvassa: 20-vuotias, vielä niin hehkeä ja sinisilmäinen blondi. Kuvan valotus oli niin onnistunut, että päälakeni feidaantuu vaaleaan taustaan saaden minut näyttämään kaljulta tai puolipäiseltä. Tukkaa kuitenkin vielä on päässä; tuo oli muuten se vuosi, kun viimeksi kävin parturissa. Oi niitä aikoja... Mutta kai se on sitten jo aika luopua ja jatkaa eteenpäin, jonnekin.

Täältä tullaan työttömyys!

Olen 18.6. alkaen ollut filosofian maisteri. Juhlatunnelmiin vaan on vaikea päästä, kun ei ole muita opiskelukavereita yhtä aikaa valmistumassa, eikä valmistumiseni yhdisty mihinkään juhlapäivään. Suuren urakan valmiiksi saaminen tuottaa tyhjän tunteen ja sekavat ajatukset siitä, että yliopistomaailma jää taakse. Oma graduni oli naurettava tekele, jota ei julkisesti voida pitää opiskelu-urani huipentumana - toihan se kaikessa surkuhupaisuudessaan esiin myös sen faktan, ettei jokainen vastavalmistunut äidinkielen opettaja hallitse kielioppia. Opiskeluvuosieni tasapaksun ja laimean putken jälkeen olisi ehkä halunnut päättää kaiken johonkin kaiken kruunaavaan tuotokseen tai edes onnistumisen kokemukseen, mutta...

Suru on tietenkin suuri myös opiskelija-alennusten menettämisen vuoksi. Ja minkälaisen harppauksen verran tämä kaikki minua myös vanhentaa... alan ymmärtää niitä pitkälle toistakymmentä vuotta yliopiston kirjoilla keikkuneita ja vielä lähes nelikymppisinä ylioppilaskylässä asuvia ihmiskohtaloita.

Kuinka tästä tällainen suruvirsi tuli? Lähestyn pelottavaa vauhtia 30 vuoden ikää. Ei kai ihminen tässä tilanteessa voi kuin valittaa.

Haituloita

Tänään tuntuu siltä, kuin kesä olisi lopulta palaamassa Suomeen. Pojan kanssa kaupungilta tullessamme puhaltelimme voikukan... no, niitä haitulapalleroita, mitä ne voikukan siemenjutut nyt ovatkaan nimeltään? :D Semmoinen valokuvahetki, mutta eipä ollut kameraa mukana. Ilma on mukavan lämmin ja aurinkoinen.

Juhannus on jo viikon kuluttua, ja ennen sitä olen ajatellut räjäyttää kämpän kaiken ei-mihinkään-kuulumattoman-roinan osalta. Olisi niin helppoa, jos kaikelle olisi paikkansa, eikä roina jäisi aina pyörimään lattioille, pöydille tai sohvan kulmalle sen jälkeen, kun sitä on käytetty johonkin. Nyt pitäisi olla aikaa vähän järjestelläkin paikkoja, kun gradukiireet ovat taakse jäänyttä elämää - työni näkyy vihdoin rekisterissä, vain tutkinto puuttuu! Samasta syystä voin raivata pojan huoneeseen kasatun työpöytäni, jota ei kyllä paljon mihinkään järkevään ikinä käytetty. Jospa sille löytyisi joku ottaja, niin saisi sen pois huonetta rumistuttamasta.

Ulkona pärtsää taas muutama innokas kesätyöläinen. Näyttää olevan perhebisnestä tuo pihojen kunnossapito näin kesäisin. Emäntä vetelee työnnettävällä ruohonleikkurilla, tytär kiitää juoksujalkaa toisen samanlaisen kanssa, isäntä ja vanhin poika (?) metelöivät trimmerillä ja ilmeisesti perheen lupaus, se keskimmäinen poika, kaahaa pitkin pihaa päältäajettavalla ruohonleikkurilla. Meleko tehokasta. Ja meidän poika se vaan nukkuu päiväunia.

Puoli kahden aamulintu

Mikähän se on tuo lintu, joka aloittaa aamulaulunsa yöllä kello 1.30 - no, tänään taisi olla kello jo 1.36, kun se alkoi. "Didiirdii diidiuvi" - oho, heräsin jo, mites te muut? Ja sitten uudestaan, ja uudestaan, kunnes toinen lintu herää ja heittää ilmoille samat huomiot... Ja sitten herää räkättirastaat (kello 1.47). Niin kuin niille ei riittäisi se, että ne on vielä puolenyön aikaan syöksyilleet tuolla nurmikolla matojen perässä. Aamu valkenee kohta, mitäs tässä nukkumaan siis.

Itse olen vasta nukkumaan menossa. Gradu ei taaskaan tullut aivan valmiiksi. "Muutama" korjaus jäljellä. Kaipa se sitten huomenna illalla. Keskiviikkona iltapäivällä se sitten lähtee kansitettavaksi, virheineen mokineen kaikkineen. Että silleen. Pitäisiköhän tarkastajalta kuitenkin vielä kysyä, onko se tiivistelmä ok? En tosin ole vielä kirjoittanut sitä. Ehtiihän tässä.

Lisäyksenä vielä tämä kuva. Kuinka on mahdollista tehdä gradua ja hoitaa yhtä aikaa taaperoa? Anna lapsellesi vapaat kädet keksiä itselleen ajanvietettä päivisin:

The Gradu suunnilleen valmis

Vein graduni esitarkastukseen ennen viikonloppua. Aika huisia. Kattoo nyt sit, kuinka paljon siinä vielä on hommaa. Olo on ristiriitainen. Se mun gradu kun on niiiiin huono :D.

Seuraavana stressipeikkona onkin sitten jo työt, joita aloittelin alkuviikosta, sekä viimeinen tenttini reilun viikon päästä, johon taas en ole vielä lukenut yhtään. Vapustakin olisi selvittävä hengissä. Kotosalla ollaan, grillataan ja möllötellään. Vapunpäivänä haluaisin piknikille... ja haluaisin myös vetää päälleni ainejärjestön haalarit viimeistä kertaa, mutta lähimmäiseni ovat asiasta toista mieltä. Fidu ku ei ihminen saa edes leikkiä olevansa opiskelija...

Kevät tuli näille seuduille. Ekat västäräkit ja peipot bongasimme jo pari viikkoa sitten, kuten myös leskenlehdet. Tänään nähtiin sinivuokko ja eilen somasilmäinen suosikkikissamme lähiseudulla. Jäät lähtivät Päijänteen näiltä perukoilta pari päivää sitten. Takapihalla elämäni ensimmäiset krookukset (3 kpl) kukkivat, loput niistä eivät taida jaksaa edes nuppua tehdä... Anopin istuttamat kukkasipulit näyttävät olevan paremmin voimissaan, mutta kukkia saadaan odotella vielä varmaan pari viikkoa. 

Luntaaaa pyyyryyyttääää...

Toisia matkin ja kokeilen otsikkoa eri tavalla tänään :). On varmaan huisin hieno!

Lunta tulee ja tuulee ihan mahdottomasti. Pulkat ja liukurit lenteli pitkin pihaa aamulla. Ja poika suuttui, kun ei saanut lähteä yöpuvussa ulos...

- Ptaa?
- Ptoo!
- Kotp.

Gradun kanssa on melkoinen kiire. Taitaa olla mahdoton tehtävä, pakko kai se on myöntää. Tässä on vielä aika paljon opiskeltavaa (en käsitä, miten olen koko ajan vain enemmän pihalla siitä asiastani) ja analyysit on pahasti kesken. Yritän nyt kovasti, mutta viikko tosiaan vain aikaa enää siihen viralliseen deadlineen.

Hellettä pukkaa - pallit hikkoo

Jeps, näin päättelin tänään töihin kävellessäni. Edellä kulkenut nuorimies ravisti tasaisin väliajoin toista jalkaansa kauemmaksi toisesta siihen malliin, että päättelin sen epäilemättä johtuvan päivän helteisestä säästä. Itselleni ei ole vielä palleja kasvanutkaan.

Nyt on tosiaan tullut kesä. Se on hieno asia :)

Aamulla kävin tenttimässä osaa kirjallisuuden aineopintojen lopputentistä. Sinne mennessäni fiilikset olivat tavanomaisen "luottavaiset". Aamulla koin saavuttaneeni tenttiin lukemisessa ehdottomasti huippukohdan siinä vaiheessa, kun liiskasin Aapo Heiskasen viikatetanssilla keittiön seinään pysähtyneen minulle tuntemattoman lentävän hyönteisen. Pelkään pahoin, että se oli yksi niistä onnellisista espanjalaiseen parsakaaliin koteloituneista iljettävistä salamatkustajista. Kirjasta oli siinä vaiheessa luettuna 18 sivua, eikä se homma siitä tuon mestauksen jälkeen edistynyt yhtään sen pidemmälle. Onnekseni tentaattori oli jälleen kerran liian vaatimaton ja pyysi kysymyspaperissaan vastausta vain kahteen kysymykseen, ts. minun ei olisi tarvinnut lukea vaadituista 6-7 kirjasta kuin 2 kpl. No, olin lueskellut vähän kaikkia ja yksi kirja oli mielessä jostain 6 vuoden takaa - vastasin niihin kahteen kysymykseen ja katsotaan nyt sitten, kuinka käy.

Onhan nyt keskiviikko?

Oijoi kun aika rientää. Mahdoton kiire taitaa iskeä matkavalmisteluiden kanssa. Ja kuka meidän kissapalleroisia ruokkiikaan sitten sunnuntaina? Omatunto soimaa jo nyt, että jätetään raukat yksikseen kokonaiseksi viikoksi...

Lasse puhuu jo sujuvasti kreikkaa. Minä osaan ehkä ne kolme tärkeintä fraasia: 1) ei, 2) en ymmärrä ja 3) ei, en puhu kreikkaa. Kun en minä vain ole jaksanut keskittyä opettelemaan. Vaikka aikaa olisi, aivoissa jyskyttää se, että minun kuuluisi mieluummin lukea tenttiin tai tehdä gradua - eli ylimääräisiä oppeja ei voi päähänsä nyt survoa. Niin, pitäisikin muistaa huomenna tai ylihuomenna ilmoittautua tenttiin. Päättelin muuten tässä fiksuna tyttönä myös sen, etten ehkä ole kaikista parhaassa tenttivedossa enää heinäkuun puolessa välissä (kun tuo TJ on about 15), vaikka haluaisinkin olla. Kuinka sellaista kirjoituslautaa kuuluisi pitää ison mahan kanssa niin, että myös kirjoittaminen olisi mahdollista? Ihan kiitettävät kivut siitä tenttisaliergonomiasta on saanut ilman mahaakin.

Matkasuunnitelmasta sen verran, että paukautetaan tosiaan Kreetalle Haniaan lauantaiyönä. Siellä majailemme viikon aikana kolmessa eri kohteessa (+hotellissa) eri puolilla saarta ja yritämme vuokra-auton kyyditseminä tutustua paikallisiin seutuihin. Pelottaa sikäläinen liikenne ehkä hieman etukäteen, onneksi en joudu auton rattiin...

Luntaa tulvillaaan on raikas talvisäää...

Eipä ole vieläkään ilmeisesti kevät, kun taivaalta pyryttänyt koko aamun ihan aitoa lunta. Miten minusta tuntuu, että viime vuonna kevät tuli aikaisemmin?

Tämä aamu oli varattu gradulle. Jep jep. Tuloksena noin neljä uutta sanaa, parikymmentä poistettua, virkkeiden ja kappaleiden paikkojen vaihtelemista ja muuta melko tuloksetonta. Ajattelin, että tänään ehtisin ihan oikeasti korjailla joitakin asioita, joista toinen ohjaaja helmikuun alussa sanoi. Ja ajattelin sinne lisätä jotain uuttakin vihdoin. Tuossa sopivasti tyrkyllä on ihan selkeä artikkeli, joka on ehkä yksi graduni tärkeimmistä. Sain siitä selviteltyä itselleni toki muutamia lauseita, mutta jotenkin ne olisi vielä muotoiltava tuonne gradun teoriaosaan. Ehkäpä jatkan vielä illemmalla. Mutta toisaalta, jos ajattelee oikein myönteisesti, näinkin vähän yrittäminen tuottaa ennen pitkää valmiihkon gradun, jos viitsisin tehdä sen edes melkein joka päivä. Siinäpä vähän miettimisen aihetta - niinkuin en tätä olisi miettinyt jo vuodesta 2003 asti (älköön kukaan nyt laskeko, kuinka monta vuotta olen "tehnyt" gradua!). Koska onhan mulla yleensä tosi paljon kiirettä, kun täytyy ehtiä istuskella sohvalla (joka ei nykyään tosiaankaan hyväile mun alaselkää) ja katsella telkkarista jotain melko huonoa viihdettä.

Jaa niin, nyt muistinkin, että otanpa tänään mukaani töihin tulostettavaksi listat viimeisten tenttieni kirjoista (10 kpl/ tentti). Hehee, vain kaksi tenttiä jäljellä :) Jos yrittäisi toista toukokuussa ja toista kesän tenttipäivänä. Loistokas suunnitelma.

Maaaaanaaantai

No se on sit taas maanantai. Olen ollut töissä jo pari tuntia ja saanut aikaan hyvin vähän. Kohta voisi harkita lounasta, ettei tarvitsisi vaivautua tämän suurempiin ponnisteluihin :P

Aamulla päätin, että nyt on talvi, ja minun on pukeuduttava joko pitkiin kalsareihin tai sukkahousuihin. Venyttelin päälleni sukkahousut, niiden päälle sukat ja sitten farkut. Ah, kuinka epämukavaa... Lähtiessäni sitten järkkäilin vielä mm. kylppäriä ja siirsin kissan hiekkavadin paikkaa. Tassuteltuani hetken kylppärissä tajusin astuneeni johonkin märkään. Tuoksun leijaillessa nenääni tajusin pienen aavistukseni oikeaksi: kissanpissaa! Jibii. Kiitos vaan nuoremman kissamme, joka ei voi toimittaa asioitaan normaaliin tapaan, vaan suihkii satunnaisesti ohi 30 cm korkean hiekkalaatikon reunan. Siellähän se oli pienenpieni lammikko paikalla, jossa hiekkavati aiemmin oli. Sittenpä olikin jo kiire. Pois farkut, sukat, sukkahousut ja varpaiden pesulle. Ah, kuinka juhlavaa...

Syyslukukausi päättyy pian ja tämän syksyn esseet olisi saatava valmiiksi. Se on kyllä vihonviimeistä hommaa, kun joutuu kehittelemään jotain kelvollista tekstiä laudatur-opintojen esseeseen. Jos olen oikein laskenut, kyseessä ovat tämän tutkinnon viimeiset esseet, joten siitä olisi kai kehiteltävä motivaatio suoritukseen. Yksi tenttikin olisi ensi viikolla edessä :-/ Pari tuntia lisää vuorokauteen ei olisi pahitteeksi, koska minulla ei ole hajuakaan, missä välissä ehdin lukea tuohon tenttiin.

Keskiviikkona

Vallan keskinkertainen päivä. Tai noh.. tänään olen ollut huonolla tuulella, eikä tuo syksyisen harmaa ilmakaan sitä paljon kohota. Muumipappa on sanonut jotakin kivaa tästä aiheesta - ehkä laitan sen lainauksen huomenna blogiin. Ideana kuitenkin, että jos meillä ei olisi kurjia hetkiä, niin eihän me sitten huomattaisi niitä hyviäkään. Mutta ei siitä sen enempää.

Elämäni pääsisällöt tällä hetkellä:

- Gradu (kuuluu laittaa ensimmäiseksi)
- Meidän isäntä
- Kissat
- Työ
- The Sims 2
- Kotitöiden tekemättömyyden päivittely
- Muut opiskelujutut (pari pääaineen kurssia kesken, ja sitten siitä ei puutukaan enää kuin tuo gradu :) ja sivuainetta emme nyt ajattele, koska em. on ihan riittävästi mietittävää)

Torstai

Monta päivää olen miettinyt hyvää aihetta tänne kirjoitettavaksi. Sitä ei ole tullut. Kirjoitetaan siis mitä sattuu.

Kevät on tullut Jyväskylään, ylihuomenna on vappuaatto. Tänään ajellessani bussilla töihin tajusin, etten ole koskaan ollut näkemässä Minna Canthin patsaan lakitusta.

Aamulla avasin jälleen gradutiedostoni. Olen suunnitellut kirjoittavani työtä touko- ja kesäkuussa. Lupaukseni (itselle) tehdä gradu mahdollisimman valmiiksi jo kesäkuussa tarkoittanee todellisuudessa sitä, että valmista gradua päästään ihastelemaan elokuussa. Hyvä, jos niinkin :)

Takatalven mokoma

Ulkona sataa lunta.

Kuka lukisi puolestani puheviestinnän tenttiin?

Olen miettinyt myös sitä, milloin lasketaan jäiden lähteneen järvestä. Onko se silloin, kun ne alkavat sulaa, eivätkä enää kosketa rantaan? Onko se silloin, kun jäätä on vain suurina lauttoina pitkin järven selkää? Vai onko se silloin, kun järvessä ei ole pientäkään jäälautan tapaista näkyvissä?

Tänään meinasin jäätyä

Yrittäjyyskurssilla teimme "yritysvierailun" Mediapajalle. Minun mielestä se oli kaukana yritysvierailusta, samat luennot olisimme voineet kuunnella yliopiston luokassakin. Varsinaisen Mediapajan esittelyä kesti huimat puoli tuntia ja loput päivästä oli parin yritysihmisen ja uusyrityskeskuksen edustajan luentoja. Tilaisuus oli järkätty Mediapajan studiotiloihin, joissa ilmanvaihto toimi liiankin hyvin ja ensimmäisen puolen tunnin jälkeen aloin palella tajuttomasti. Tauolla ihmiset hakivat naulakosta takkeja päälleen ja kiskoivat hanskoja käteen. Minua huvitti edessä istuvan hieman varttuneemman naisopiskelijan tapa lämmittää nenäänsä ensin sormiensa välissä, sitten nyrkin sisällä ja lopulta kaulaliinalla. Mahtoi näyttää omituiselta luennoitsijasta, kun kuulijakunta ähisi ja niiskutti takinkaulustensa varjossa ja yksi teki jotain epämääräisyyksiä nenänsä kanssa kaulahuivin takana.
Vuosikymmeniä kouluja käytyään huomaa joskus kyllä olevansa luennolla aivan omassa maailmassaan, josta jäniksen tapaan kuvittelee, ettei ne muut mua katso, jos en mäkään niitä näe. Tai vaikka ne näkee mut, niin ei mun tekemiset silti mitään omituisia ole. "Joo terve vaan, etkö ole ennen nähnyt ihmistä, joka treenaa kuulakärkikynän käsittelyä pelkällä kielellä?" Eipä sillä, etten olisi joskus pysähtynyt seuraamaan, kuinka hetki sitten ammattimaisen kliinisesti luennoinut asiantuntija tai konsultti ajatuksissaan ja antaumuksella innostuu imeskelemään käteensä eksynyttä jonkun muun kynää lopetettuaan puheensa ja palattuaan yleisön joukkoon istumaan. Jotkut konsultit ovat toki niin eläimiä, että imevät kyniä, karttakeppejä, laser-osoittimia, kaukosäätimiä ja muuta opetusteknologiaa jo esityksensä aikana. Jään odottamaan hetkeä, jolloin ylhäisyys itse huomaa, mitä onkaan tekemässä...

Kevätnostalgiaa

U2 - One step closer

Kevät edistyy vauhdilla ja lämmin auringonpaiste saa pintaan sellaisia sekavan nostalgisia fiiliksiä. Ehkä kevääseen on aina liittynyt onnellisia asioita, ja ne vanhat kutinat saa mielen nykyäänkin aina väkisin keväisin heräämään. Eilen jossakin jo tuntui kevään tuoksua - muutakin kuin koiranpaskaa :-/

Tänään tein mukavan työpäivän, johon kuului mm. ostosreissu kirjakauppaan. Töiden jälkeen kiirehdin viemään tenttikuorta Tourulaan. Viikon päästä olisi parasta läpäistä viimeinen puheviestinnän tentti. Jos vain saisi itsensä motivoitua lukemaan...