Kesäkuu alkoi

100 tavaran haasteeni: Olen aivan varmasti luopunut niin monesta turhasta tavarasta, vaikka raportointi tyssäsikin ennen puoliväliä. Iso kasa vaatteita on ainakin lähtenyt eteenpäin. Lihon tasaista tahtia. Kohta voin luovuttaa loputkin johonkin.

Kyllä kesä vaan on hieno juttu! Samoin on uudelleen vauhtiin lähtenyt harrastus, geokätköily. Siihen on hurahdettu ja voi Luojan kiiiitos, se tyhjentää ainakin hetkellisesti pään huolesta ja stressistä.

Muuten elo onkin ärsyttävää, rasittavaa ja kurjaa. Työssä tulee muutoksia, aina on kiire ja osaaminen ei riitä. Eli aina saa kärsiä ja hävetä. Olen odottanut pään poksahtamista, mutta ilmeisesti se ei toimi ihan niin.

Kissareppanakin taitaa vedellä viimeisiään... Mutta katsotaan nyt.


- Posted using BlogPress from my iPhone

Mäöm... mao?

Siinä se nököttää vieressä ja komentaa meikäläistä nukkumaan. Mäu, mää, mäu, mää, maaa... tympiintyneellä, vähän karhealla äänellä. Kissallamme on rytmi. Sillä on myös dementia, munuaisvaiva ja huono kuulo, todella huono kuulo. Nyt kun olen saanut poikamme pois sängystäni, on kissa tullut tilalle - se pyrkii aina tiettyyn aikaan oikealle puolelleni kainaloon, peiton alle. Ties kuinka kauan se joskus öisin seisookaan tyynyni reunalla ja tuijottaa peiton reunaa...

Haikeaa olla kissan omaishoitaja. Pian 19 vuotta täyttävä kissavanhus vaatii erityishoivaa, ja eihän tässä tietysti tiedä, milloin se vetelee viimeisiä päiviään. Kissat ja lääkkeet eivät kyllä kuulu yhteen nekään. Onneksi aiempien vaniljalla maustettujen ACE-estäjien tilalle löytyi toisia maksanmakuisia - ja silti ne pitää piilottaa mikroskooppisena muruna herkkuruuan sekaan. Paitsi että se ruoka on sitten taas sellaista, jota tälle kissalle ei varsinaisesti munuaisten takia saisi antaa... Kaikenlaista haastetta. Mutta kissaparka on herttainen, useimmiten ihan pirteä, ei vaikuta kärsivän ja viihtyy seurassamme. Päivä tai viikko kerrallaan yhteiseloa jatketaan.

Maanantai

Iltapuuhissa pojan kanssa. Ensin pikkumiehen tukan parturointi ammattimaisesti kynsisaksilla ja sitten kaveri suihkuun, jonka aikana itse pääsin huoltamaan varpaitani. Ja kissa reppana, tuo meidän vanhempi siis. Oli jäänyt päiväksi kylppäriin/saunaan ja joutunut sitten pakottavien tarpeiden eteen ilman pääsyä hiekkalaatikolle. Nolona on toinen, ei liene tarpeen hänen kanssaan tästä enempiä keskustella. Riittävästi on shokkia tuosta meidän lapsestammekin. Iltaisin meillä asuu joko pyörremyrsky tai känkkäränkkä. Voi, ovatko nämä illat tällaisia vielä sellaiset 10 vuotta?

Olen ollut lamaantuneena noin viikon ajan, sillä Telefinland-mies soitti kuin soittikin minulle viime viikon alussa. Ensimmäinen keskustelumme oli lyhyt: (innosta hihkuen) pyysin häntä soittamaan uudelleen seuraavana päivänä, kun minulla olisi paremmin aikaa. Johtuen tunnetusti blondiudestani (mistä muustakaan?) pelasin sitten riskipeliä, enkä ladannut ikivanhaa puhelintani ennen seuraavaa soittoa, joka tapahtui seuraavana päivänä viisi minuuttia sovittua aikaa myöhemmin. Alkuspiikit ja ehdittiin siinä jo päästä melkein asiaankin, kun dilulilum - akku loppui. Muutaman minuutin myöhemmin olin saanut puhelimen muuntajan päähän, tuli uusi soitto, mutta kahvihuoneemme mekkalan takia, en ehtinyt sitä kuulla ajoissa. Tragedia jatkui vielä neljänteen yritykseen, jolloin en taaskaan vastannut ajoissa. Vastaajassa kuului vain äänetön Telefinland-mies, joka oli kolmen päivän yrittämisen jälkeen tainnut jo luopua toivosta :(.

Ehkä Telefinland-miehen tuottamaa draamaa enemmän lamaannusta aiheuttaa tämä syksy ja kaikki sen mukanaan tuomat haasteet. Kyllä se tajuntaan paukahti eräänä iltapäivänä, kun listasin tulevia töitä, että ei tämä tästä tule helpottumaan ennen ensi juhannusta. On se hienoa, että on haasteita. On se hienoa, että on haasteellinen. Tällä viikolla on luvassa parin päivän työmatka ja siinäkös sitä stressin aihetta onkin. Niin että mennäkö sinne iltatilaisuuteen vaiko ei, kun sitä "riemua" edeltävä stressi vaatteista, kengistä ja ties mistä vetää yleislukemat kuitenkin miinuksen puolelle. Ja sitten voi miettiä, että kannattaako lähteä päiväohjelmaan edustamaan ja kypsymään, jos ei kerran iltaohjelmaankaan jaksa osallistua :D. Aina olisi helpompi jurottaa kotona tai oman työpöydän ääressä. Nooo... Ei näitä reissuja liian usein ole tarjolla. Ehkäpä sitä kannattaa edes yrittää, vaikka ne maakuntalaulut bussimatkalla hieman jo hirvittävätkin (niin kun tahtois laulaa, mutta ei olisi inhimillistä vahingoittaa kanssamatkustajia moisella äänisaasteella).

Poika tuossa tsekkailee iPodista, missä mahtaa sataa tällä hetkellä ja siirtyy sitten kalenteriin kertomaan, missä on kotipäivä ja missä hoitopäivä... on se tää nykyaika vaan semmosta.

Tervetuloa kissakotiin!

Tämä on lyhyt "Kuinka toimin?" -opas kaikille kissallisissa talouksissa vieraileville.

1. Sisäänkäynti

Kissanomistajat saattavat olla hysteerisiä sen suhteen, ettei kissa pääsisi karkaamaan ulos (säntäilevän karvasalaman perässä on saatettu juoksennella ulkona samana päivänä jo useita kertoja). Astuessasi sisään kissakotiin anna isäntäväen johdatella sinut rivakasti oikeaan osoitteeseen - tuuppiminen, kiskominen ja kärttyiset mulkaisut eivät siis tarkoita sitä, ettet itse osaisi avata tai sulkea ovia kävelemisestä puhumattakaan. Kissakotien tuulikaapit toimivat "paineistuskammioina", joihin ulkoa tuleva väki kootaan aluksi kokonaan, suljetaan sitten ulko-ovi, jonka jälkeen vasta voidaan avata tuulikaapin sisempi ovi. Tässä tilanteessa kannattaa ilmoittaa, mikäli kärsit klaustrofobiasta; tällöin lienee järkevintä järjestää yksityispaineistus. Paineistuskammiossa kulkemista helpottaa myös se, että pienet lapset tai lemmikkieläimet nostetaan syliin, jotta ne eivät jäisi aikuisten jalkoihin ruuhkan alkaessa purkautua asuntoon sisälle.

2. Tuoksut

Kissakodeissa on tuoksuja. Aistimasi hajujen valtakunta saattaa erehdyttää luulemaan, ettei vierailusi kohteessa siivota koskaan ja että kissat tekevät siellä tarpeensa mihin vaan milloin vaan. Näin ei kuitenkaan todennäköisesti ole. Mekin siivoamme joskus, varsinkin ennen vieraiden tuloa. Tämän haluan kertoa vähentääkseni edes hiukkasen sitä shokkia, jonka joudut kohtaamaan kissaodöörien ansiosta (väitän kyllä samaan hengenvetoon, että koirien ominaishajut ovat aika usein jotain vielä kauhistuttavampaa). Helpottaaksesi kissakodin hajumaailmaan totuttautumista suosittelen siirtymään eteisestä mahdollisimman suoraa tietä keittiöön, jossa todennäköisesti tuoksuu joku muukin kuin kissavessa. Kahvinkeittimen läheisyydessä on turvallinen paikka herkimmille henkilöille.

3. Siisteys

Tiedät varmaankin, että kissoista irtoaa karvaa. Kissat tuottavat myös muunlaista "jätettä" ympäristöönsä: vanhoja kynsien kuoria, karvapötköoksennuksia, ruokakupista eri paikkoihin kanniskeltuja ruokakikkareita jne. Jälleen kerran täytyy muistuttaa, että isäntäväki on todennäköisesti yrittänyt siivota paikkoja ja istuimia ennen tuloasi, mutta siitä huolimatta, jos olet pukeutunut ainoisiin mustiin pyhähousuihisi, kannattanee välttää siihen mukavimman näköiseen nojatuoliin istumista. Kissankarvojen täydellinen puhdistaminen joistakin sohvista, matoista ja verhoista kun on saatanallista hommaa. Hyvin varma merkki siitä, että olohuoneen maton imurointiin on kulutettu tuntikausia aikaa, on se että siinä köllöttää, kieriskelee ja pesee itseään nautinnollisesti vähintään yksi talouden kissoista (sama pätee lakanoiden puhtauteen, mikäli olet tullut yökylään). Karvoja välttääkseen turvallisin paikka saattaa itse asiassa olla paljaalla lattialla, ellet sitten päätä seisoa koko vierailun ajan. Jos kuitenkin huomaat kotiin päästyäsi keränneesi peppuusi ihastuttavan karvamaton, älä hätäile - eläinten karvojen poistamiseen tekstiilipinnoilta on kehitetty hyvin monenlaisia menetelmiä ja välineitä (kokeile tarrarullaa, kumihanskaa, maalarinteippiä tai ihan vaan kostealla kädellä pyyhkimistä).

4. WC

Kissakodin kylpyhuoneet ja WC-tilat ovat yllätyksiä pullollaan, parhaimmillaan oikeita ongelmajätösten aarreaittoja, ja kissat osaavat kyllä yllättää täydellisellä ajoituksella, vaikka hetkeä aiemmin kylppäri ja hiekkalaatikko olisikin hohtanut puhtauttaan. Nyt seuraa erittäin hyvä vinkki, jota kannattaa noudattaa. Jos sinulle tulee tarve päästä puuteroimaan nenäsi vierailun aikana, on hyvä varmistaa, että talouden emäntä on itse äskettäin käynyt vessassa tai kylpyhuoneessa. Jos et ole varma asiasta, voit tietysti ovelasti kysyä vessan sijaintia, joka viimeistään herättää valveutuneen kissanomistajan tsekkaamaan saniteettitilan tilanteen.

5. Kontakti

Kissat hakeutuvat niiden ihmisten seuraan, jotka niistä eivät välitä, ja vastaavasti luikahtelevat karkuun heiltä, jotka niitä yrittävät lähestyä. Jos et halua kissan hyppäävän syliisi sohvalla (mistä kyllä voi selvitä hengissä siitäkin), kurottaudu kissan lähestyessä sitä kohti ja esitä haluavasi silittää sitä. Tämän pitäisi korjata tilanne ainakin joidenkin yksilöiden tapauksessa. Varmin tapa välttää kontakti kissojen kanssa on jälleen kerran seisominen, sillä pitkän aikaa yhdessä paikassa istuva ihminen tarkoittaa useimmille kissoille lämmintä nojatuolia, johon voi käpertyä torkuille vähintään kahdeksi tunniksi. Kuinka poistat ei-toivotun kissan sylistäsi turvallisesti? Jos sinulla on vähänlaisesti kokemusta eläinten käsittelystä, saattaa olla turvallisinta pyytää omistajia auttamaan joka kohtaan takertuvan löysän karvamakkaran nostamisessa. Omatoimisesti voit yrittää näitä: a) Jos kissa on rento, yritä valuttaa/vierittää se viereesi sohvalle. Työnnä kissaa kyljestä varmasti mutta hellästi siihen suuntaan, johon sen selkä osoittaa, silitä samalla, b) Jos kissa on valppaana, kerällä tai pystyasennossa, kokeile tuupata jostakin suunnasta (mieluummin sieltä suunnasta, johon haluat sen lähtevän, sillä kissa liikkuu aina vastakkaiseen suuntaan kuin mihin sitä vedetään tai mistä sitä työnnetään pois) tai jää odottamaan, että se lähtee omin avuin pois. Yksi hyvä keino on pyytää kissoista pitävä henkilö viereensä istumaan ja odottaa kissan vaihtavan makuupaikkaa. Seisomaan nousemista ei kannata kokeilla: kissan mielestä siinä ei ole mitään ongelmaa, että se roikkuu kaikilla 20 kynnellään reisiläskissäsi sen aikaa, kun hieman seisahdat.

Kissojen kanssa eivät toimi koirasäännöt silmiin katsomisesta tai tuijottamattomuudesta. En todellakaan osaa sanoa, pitääkö sinun katsoa kissaa vai vilkuilla mieluummin muualle. Sen voin sanoa, että jos kissa tuijottaa sinua, se ei 95 %:n todennäköisyydellä kuitenkaan ole hyökkäämässä. Kissoilla ei myöskään ole tapana haukkailla paloja ohikulkevista ihmisistä, ja yleensä vain kissanpennut saattavat käpälöidä ympärillään liikkuvia ihmisjalkoja. Kahden euron sukkahousujen puolesta saat ehkä pelätä, mutta muuta pysyvää vauriota kissasta tuskin aiheutuu.

6. Poistuminen

Ollessasi lähdössä saatat huomata, että talon kissa on käyttänyt makuupaikkanaan takkiasi, ellet ollut ripustanut sitä naulakkoon. Voin ymmärtää vellovan ahdistuksesi, mutta suosittelen em. karvanpoistomenetelmiä, jotka tehoavat taatusti tällaiseen kertaluontoiseen tapaukseen (t. nimim. karvalakki olikin lippalakki).

Poistuttaessa noudatetaan samaa menettelyä kuin kissakotiin tultaessa. Hyvästelyt ja viimeiset jutut kannattaa vaihtaa jo eteisessä tai paineistuskammiossa ulko-oven välistä keskustelemisen sijaan.

Kotikaupungin katu oli kuoppainen tie...

Spotify sanoo: Similar artists for Leevi and the Leavings: CMX (hohhohoo), Samuli Edelmann (ehhehee), Yölintu (buahhahaa). Onnea vaan kaikille.

Löytyipähän taas yksi hyvä käyttökohde käytetyille hammasharjoille: noin vuoden verran saunan lauteiden alla "haudutetun" vauva-ammeen reunojen alla olevat urat, kun niihin on kertynyt ihanaiset ruskeat liat (voisi keksiä paremmankin kuvauksen, jos haluaisi tästä ihan totista inhorealismia) kaikesta valuneesta vedestä, hiestä, pölystä, kissojen karvasta ym. Ai että ku ihanata! Melkein yhtä kivaa kuin ne kissan ripulituotokset, joita jynssäilin äsken angstimusiikin tahdittamana sieltä lauteiden alta. Niihin käytin kyllä jotain pidempivartista kuin hammasharjaa. Ja nyt muuten taitaa olla aihe, joka kiinnostaa kaikkia!

Joten näiden tärkeiden tiedotteiden jälkeen itse asiaan. Kadonnut kissa tuli takaisin viime tiistaina oltuaan poissa reilut kaksi vuorokautta. Ehdimme saada kissasta puhelimitse samana aamuna yhden näköhavainnonkin, jonka jälkeen kävin sitä huutelemassa tällä kadulla ja myöhemmin suuntasimme ulos etsimään vanhemman kissan kanssa - jolloin karkulainen ilmestyikin, monen punkin kansoittamana, aidan alta naukumaan omalle pihalle. Kerkesin kyllä huolia jo aika lailla, vaikka toisaalta hetkittäin oli käynyt mielessä sekin ajatus, että eipä tarvinnut ainakaan tehdä päätöstä tämän kissan lopettamisesta. Maanantaina oli kurjaa tulla töistä kotiin, kun tajusi sen reppanan olevan yhä hukassa ja ties missä loukussa. Mutta tilanne on nyt ratkennut, joskin seuraavana täällä neuvotellaan siitä, olisiko Mona jo valmis viimeiselle piikille, sillä kaikenmoiset vaivat tuntuivat pahenneen karkuretken seurauksena.

Parin päivän lomailu "mummolassa" eli äitini luona on myös nyt takana. Yliannostukset mansikoista, sokerista, pullasta, suolasta, sokerista, jäätelöstä, kahvista, sokerista ja mansikoista on nyt saatu. Joo ja levottomista illoista. Toissa iltana hermoilin sängyssä kaksi tuntia kuuntelemassa pojan loputtomia tarinoita ja kysymyssarjoja. Miksi joulupukilla on valkoista parrassa? Miksi joulupukki tulee jouluna kylään? Minkälainen, minkä värinen, sänky joulupukilla on? Miksi kaikille tulee joku lahja? Näitä riitti, vaikka en mitään mihinkään olisi vastannutkaan. Miksi joku kauppa ei ole nyt auki? Miksi kassatäti menee nukkumaan? Miksi linnuilla on semmoiset tassut, että ne osaa yksin kävellä seinää pitkin? Ja sitten kerrottiin, minkälainen tyyny on isälinnulla ja minkälainen vauvalinnulla. Näiiiin pienipieni.

Juttua on riittänyt päivisinkin. Minä nautin eniten niistä kävelyretkistä ja muista rennoista ulkoiluhetkistä, jolloin saadaaan juteltua pojan kanssa paljon asioita. Eilen kävelimme lapsuuden kotikaupunkini kaduilla ja jutustelimme kyllä kaikesta mahdollisesta :). Päivän hittikysymys oli "miksi joillakin ihmisillä on ruskea kieli?" Sitä saa kyllä toisinaan kysellä aikuisenakin...

Näytin eilen pojalle taloja, joissa olen siellä entisessä kotikaupungissani asustellut. Näytin myös sen luistinradan paikan, jossa opettelin luistelemaan, ja sen polun, jota pitkin sinne kuljettiin. Nyt siinä luistinradan ja puiston paikalla on vain heinikko ja jotain pajupusikoita. Vanhan kotitaloni päädyssä, suuren männyn juurella, ei ollut enää kenenkään leikkipaikkaa vaan pusikkoa vaan sielläkin. Silloin 24 vuotta sitten siinä oli tasainen leikkipaikka, iso laakea kivi ja siistit polut, joita lakaistiin puun oksilla. Silloin lapsena ne polutkin tuntuivat aivan kävelyteiltä ja joka paikassa saattoi juosta paljain jaloin. Vanhat paikat ovat muuttuneet ja lapsia ei varmaankaan ole enää niin paljon. Kävimme ystäväni kanssa kahvilla satamassa ja päivittelimme (taas kerran), kuinka kaupungilla näkemämme teinit voisivat olla vaikka omia lapsiamme. Jotenkin hullusti (epätoivoisesti) sitä samaistuu niihin tympeisiin hiihtäjiin enemmän kuin itsensä ikäisiin ja asiallisiin ihmisiin. "Oi siinäpä söpö nuorimies.... ei sattanockså se on meikää 12 vuotta nuorempi, byyyhhyy kärrätkää mut vanhainkotiiiiin!"

Hukkasin kissan

En tiedä, onko edellisen postini yhteen aiheeseen nyt sitten tullut ratkaisu, sillä nuorempi kissamme Mona 14 vee otti ja lähti lauantai-iltana. Siihen on totuttu, että rouva karkaa salamana ulko-ovesta, jos ei siinä ovella olla tarkkana, mutta yleensä hän on palannut kotiin melko pian tai sitten olen itse saanut syöksyilevän kissan kiinni takapihalta. Kohta on kuitenkin kulunut kaksi vuorokautta viimeisimmästä karkaamisesta, eikä mitään merkkiä paluusta ole. Olen etsinyt, huudellut ja kiskitellyt, yölläkin herännyt tarkistamaan, olisiko joku norkoilemassa ovien takana - ei naukaisua vastaukseksi tai liikettä heinikossa, ei puskien kahinoita, ei räkättien tai harakoiden räkätystä mistään suunnalta :(. Murheen aiheuttaa tietysti se, että mahdollisesti joku on tehnyt pahaa kissallemme... tai että se on jossakin loukussa. Kissamme tarvitsee päivittäistä lääkitystä ja saattaa joutua lääkkeen ja ravinnon puuttuessa aika huonoon kuntoon muutamissa päivissä.

Viimeinen työpäivä ennen parin viikon lomaa ja illalla kummitytön syntymäpäiville. Ja sitten kissaa huhuilemaan vielä iltamyöhään.

Purkka suussa suihkussa ja kärpästen rusinoita

"Tee joka päivä jotain, mitä et ole ennen tehnyt", on tainnut joku sanoa? Pitipä kokeilla sitten purkka suussa suihkussa käymistä, hurjaa. Suihkussa olen kyllä käynyt ennenkin, mutta ilman purkkaa.

Luulen, että meidän kissallemme on tapahtunut sama kuin tälle kissalle: http://www.flickr.com/photos/stevewall/539157491/in/set-72157594376911694/
Maanantaina on kissoilla eläinlääkärikäynti ja kontrolloidaan nuoremman kissan kilpirauhashommelit. Toivoisin, että siellä paljastuu joku vika, joka korjataan lääkityksellä tai jotenkin muuten. Tämänhetkinen tilanne on nimittäin todella rasittava ja sääliksi käy kissaa tietysti, kun elämä on yhtä levottomuutta ja valittamista. Olihan se käynyt karkumatkallaan nyt sitten niinkin onnistuneesti metsällä, että pitkästä aikaa perheessämme asuu myös punkki.

Muita uusia perheenjäseniä: iPod Touch, Wii Guitar Heron rumpusetti (ei olisi pitänyt kysyä sen hintaa) ja pojan uusi ruohonleikkuri, josta lähtee helevetinmoinen meteli. Huomenna tulee uudempi, isompi ja nopeampi iMac... Meidän isännällä on kolmenkympin kriisi...

Nams :), kävimme tänään intialaisessa tuttavapariskunnan kanssa. Kelpasihan se, upposi jopa intialainen kotijäätelö, joka oli tehty mm. pähkinöistä, kookosmaidosta ja kookosjauhosta (kookos on yäk). Hih, olipa hauska lähteä pariksi tunniksi pois kotoa miehen kanssa, kun poika vaan toivotteli perään "hei hei, menkää kiltisti sinne aikuisten hommaan!"

Kahvitauko

Elämä kissojen kanssa......
Meillähän niitä yhä on kaksi, vaikka tuonelan portit ovat jo monta kertaa raottuneet sille nuoremmalle, välillä meidän omistajien ajatuksissa, välillä ihan terveyden puolestakin. Elämä kissojen kanssa on kotiäidille toisinaan rassaavaa. Jos minulla sattuu joskus olemaan vapaa hetki, kissarouvat pitävät huolen siitä, etten voi nauttia minkäänlaisesta rauhasta tai joutenolosta, sillä nyt on heidän vuoronsa!

Se nuorempi, Mona 13 v.: Kärsii kilpirauhasen liikatoiminnasta ja syö lääkettä, kuten jokaisen eläkeikäisen kuuluukin. Lisäksi on ihanaista vanhuudenvaivaa: kuten ruuansulatuksen heikentyminen ja sydämen laajentuminen. Kiihkoilija hän on lääkityksestä huolimatta: hinkkaa olohuoneessa ikkunalaseja kuin luulisi niiden hiljalleen vuosien myötä kuluvan reiälle ja mahdollistavan ulospääsyn hänen levottomalle mielelleen. Rakkautta ja empatiaa tältä kissalta kyllä saa, joskin myös haavoja, jos sopivalla hetkellä sattuu liian kovasti silittämään jostakin sopivasta kohdasta. Onneksi 2-vuotias poikamme on sujut tämän mielenhäiriöisyyden kanssa ja pitää tätä kissaa kaikesta huolimatta parhaana ystävänään. Kissaystävälle pitää aina sisään tultaessa kertoa kuulumiset ja näyttää ostoskassin sisällöstä ne parhaat palat. Mona-kissan erikoistaitoihin kuuluu sohvien tuhoaminen – antoisin raastamishetki on puolenyön aikaan, juuri silloin, kun valot sammuvat ja ihmiset ovat nukahtamassa. "Haloo! Joku unohti seurustella minun kanssani! Ruuassa ja hygieniassa on myös puutteita! Mut hei, nukkukaa vaan, tilanne hallinnassa, meikä purkaa teidän kalustot!" Ja aamuksi Mona muistaa aina tuottaa tummanruskean ilmanraikastimen alakerran vessan lattialle.

Se vanhempi, Minni 15 v.: Hän on meidän perheen jodlaaja. "Näääää nää nää!" ja "Nannau, nannau, nannau!" kuten myös "Mrrääähhänau-nau-nau" kuuluvat iltoihin ja öihin. Kappas, lapsukainen herää ja huutelee äitiä makuuhuoneessa, minäpäs tulen yläaulaan kampittamaan sinut ja huudan kurkku suorana huomiota – minuahan sinä tulit tänne yläkertaan katsomaan! Kappas, on aivan hiljaista – "Ou-ou, nauu!" – kappas, lapsi heräsi, kappas, äiti tulee – "Nää nää nää, silitä mua nää nää!" Minnin erikoistaitoja on tietokoneella työskentelevan ihmisen syliin herttaisesti käpertyminen: kävelyä näppäimistöllä, tavaroiden pudottelemista, johtoihin sekaantumista, syliinkoikkelehtimisvaihe, piuhat solmuun jalkojen ympärille, kynnet esiin, tarrautuminen, leuka kirjoittajan toisen käsivarren päälle... Ai miten niin tää ei toimi? No lopeta sitten se naputteleminen, hyypiö! Ajoitus on kaiken a ja o tässäkin. Aistitaan hetki, jolloin omistaja on lähdössä pois tietokoneelta ja hypätään syliin aina vasta noin kolme sekuntia ennen sitä. Parhaimmillaan kohtaaminen tapahtuu jo alkavassa liikkeessä ja on mahdollisuus roikkua reisinahassa noin sekunnin ajan, mikä toimii tietysti hyvänä viestinä siitä, että joku on huomion tarpeessa aina joskus ja että sosiaalinen suhteemme on ollut viimeisen kahden vuoden aikana liian yksipuolista. Niinpä niin...

Kisurouvat historiasta

Historiallista kuva-aineistoa :). Siinä meidän kissatytöt vuosia sitten... olisiko sitten tosiaan vuodelta 1995 tämä kuva. Taitaa olla vappuaatto muistaakseni. Meidän Mona se oli tuommoinen pörheliini silloin, kun pentukarvaa vielä turkki :).

Helmikuussa jo mennään

Ja huomenna on palkkapäivä. On sitten taas noin neljäksi päiväksi rahaa sen jälkeen, kun on maksanut vuokrat ja kaikki laskut. Jippii.

Isäntä on työmatkalla ja mä nukuin yön kissojen kanssa. Sinne ne heti kömpi sänkyyn, kun meni nukkumaan ja jätti makkarin oven auki :) Ensin tietysti molemmat roikkui Lassen kaapista pilkottavissa vaatteissa ja yritti kammeta sitä ovea auki. Mutta sitten Mona asettui jalkopäähän ja Minni mun tyynyn viereen - käsi piti laittaa, että rouva sai siihen päälle tassunsa ja leukansa. Ja sitten se alkoikin: emännän herättely. Tää mun tyynyn vieressä nukkuva kissa nousee aina välillä yhtäkkiä istumaan, näyttää kuin pikkulapselta pinnasängyssä töröttämässä unenpöppörössä. Minä sitten siihen, että nuku nyt Minni. Ja siitähän se sitten kellahtaa takaisin nukkumaan, yleensä vähän huvittavaan asentoon, tipahtaa kyljelleen poski patjaa vasten ja jatkaa uniaan. Joskus tuohon istumaan nousemiseen liittyy kysyvä kurahdus: Ethän sä vaan nuku?

Sitten on se peli, kun minä käännyn vasemmalle kyljelleni, ja pian kissa kiipeilee tyynyn kautta tai mun yli sinne puolelle myös. Tuhinasta ja kehräyksestä voi taas tulkita kysymyksen: Miksi sää nyt tälleen käännyit? Käännyn suosiolla toiseen suuntaan takaisin, koska muuten alkaa kiristyspeli: syön kukkaa, jos kerran pitää olla näin päin.

Toistuvasti yön aikana herään kurahdukseen ja erotan pimeässä, kun kissa tuijottaa minua lautasen kokoisilla pupilleillaan ihan läheltä. Joo, kyllä minä nukun ja sinäkin voit nyt jatkaa unia, kun minä olen herännyt. Ja sitten taas välillä se kääntymisleikki. Sori, että pyörähdin toiselle kyljelleni unissani ja ei, älä nyt tule tyynylle nukkumaan.

Täytyy nyt miettiä, josko laittaisi sen makkarin oven kuitenkin kiinni ensi yöksi.

Maaaaanaaantai

No se on sit taas maanantai. Olen ollut töissä jo pari tuntia ja saanut aikaan hyvin vähän. Kohta voisi harkita lounasta, ettei tarvitsisi vaivautua tämän suurempiin ponnisteluihin :P

Aamulla päätin, että nyt on talvi, ja minun on pukeuduttava joko pitkiin kalsareihin tai sukkahousuihin. Venyttelin päälleni sukkahousut, niiden päälle sukat ja sitten farkut. Ah, kuinka epämukavaa... Lähtiessäni sitten järkkäilin vielä mm. kylppäriä ja siirsin kissan hiekkavadin paikkaa. Tassuteltuani hetken kylppärissä tajusin astuneeni johonkin märkään. Tuoksun leijaillessa nenääni tajusin pienen aavistukseni oikeaksi: kissanpissaa! Jibii. Kiitos vaan nuoremman kissamme, joka ei voi toimittaa asioitaan normaaliin tapaan, vaan suihkii satunnaisesti ohi 30 cm korkean hiekkalaatikon reunan. Siellähän se oli pienenpieni lammikko paikalla, jossa hiekkavati aiemmin oli. Sittenpä olikin jo kiire. Pois farkut, sukat, sukkahousut ja varpaiden pesulle. Ah, kuinka juhlavaa...

Syyslukukausi päättyy pian ja tämän syksyn esseet olisi saatava valmiiksi. Se on kyllä vihonviimeistä hommaa, kun joutuu kehittelemään jotain kelvollista tekstiä laudatur-opintojen esseeseen. Jos olen oikein laskenut, kyseessä ovat tämän tutkinnon viimeiset esseet, joten siitä olisi kai kehiteltävä motivaatio suoritukseen. Yksi tenttikin olisi ensi viikolla edessä :-/ Pari tuntia lisää vuorokauteen ei olisi pahitteeksi, koska minulla ei ole hajuakaan, missä välissä ehdin lukea tuohon tenttiin.

"Äidin" elämää

Vanhemmalla kissalla on ripuli. Hurmaavan kiinnostavaa, eikö totta? :) Tunnen itseni lapsiperheen äidiksi, kun paimennan pahaa oloaan valittavaa ja kummallisten tuntemustensa takia ympäriinsä säntäilevää kattia ympäri kämppää. Ja toinen kissa vöyhkää perässä alakynnessä olevan kaverinsa ansiosta... innostuvat aina siitä, jos toisella menee huonosti :/. New Yorkin matkan aikainen mysteeri matolle kakkaajastakin on selvinnyt - eilen Minni riehui ensin keittiön maton kanssa, alkoi kaapia mattoja ja kyykistyi asioilleen maton päälle... Josta minä sen vauhdilla lennätin kylppäriin. Sama tauti on siis vaivannut kissaparkaa jo aiemmin. Ilmeisesti oma hiekkavati ei siinä tilassa tunnu aina ensisijaiselta huussilta. Toivottavasti ongelma poistuu huomiseen mennessä ja saadaan kisulle parempi olo.

Lauantai

Minni kävi eilen ulkona ensimmäistä kertaa tänä keväänä. Ajateltiin, että mentäisiin ulos vastaan, kun Lasse oli tulossa töistä. Mona jäi kotiin vinkumaan - urheasti itsekin valjaissa, mutta rohkeus ei tällä kertaa riittänyt ulos saakka.

Ei kylläkään ehditty ulos asti, vaan törmättiin isäntään jo portaissa. Minni jolkotteli ulkona onnellisena ja reippaana, koko ajan häntä pystyssä. Ehkä sen sai aikaan kellonaika... auringon laskiessa ja illan viilentyessä herää jonkinlainen pieni villieläin kissan sisällä.


Siinä on Minni-tartsani, kohta 12-v.