Kotijuttuja 60-luvulta

Törsäsin kirpparilla muutamaan 60-luvun kuvalehteen. Törsäsin sanon kaiken varalta siksi, etten tiedä, kuinka paljon näistä vanhoista lehdistä oikeasti olisi järkevää maksaa. Ehkä euron hinta ei ole mikään ihan riistohinta, jos samaan hintaan myydään muutama vuosi vanhoja Anna-lehtiä...

Vanhojen lehtien mainokset ovat niin huvittavia - täytyypä vielä laittaa oma viestinsä tai kuvansa jostakin niistä :). Toisaalta ne ovat niin taiteellisia, että aion kehitellä pienistä mainosleikkeistä vielä jonkun seinätaulun tai useamman pienen. Jäädään odottelemaan inspiraatiota, aikaa ja oikean kokoisia kehyksiä.

No joo, hei vaan

Joo ei tässä mitään asiaa, kunhan vaan jotakin. Vai onko se jotain? Voiko olla itseään äidinkielen opettajana pitävä ihminen enemmän hämmennyksissään näistä joistakin kielijutuista. Sen siitä saa, kun kirjoittaa vältellen epävarmoja muotoja, eikä koskaan mistään tarkista asiaa.

Mutta eihän minulla mitään sen kummempaa asiaa ollut (jotkut muuten kirjoittavat kummenpaa). Ajattelin vain viestin laittaa ja kertoa en mitään. Kissa tuossa sanoo äärh ja näh. Minni, vanha rähjä, se ei vaan osaa olla hiljaa, vaikka lapsi nukkuu.

Päivää vaan 90-luvulta...

Minusta on nyt tullut vanha. Kaapistani löytyy yli vuosikymmen sitten hankittuja vaatteita, jotka ovat uudelleen tulossa muotiin. Tämä on se, mistä kaikkien meidän äidit puhuvat: "Minulla oli nuorena juuri tuollaiset valkoiset saappaat, joiden korko oli puujäljitelmää. Niin ja sellainen valkoinen villakangastakki! Odotas, minä näytän kuvan, jossa olemme isäsi kanssa... Oi että, tuo lakki oli niin ihana, se maksoi 97 markkaa Kekäleessä..."

Ostin niitä vaatteita tosin kirpputorilta. Olin 17-vuotias, sopivan pullukka sieltä täältä, mutta silti halusin vetää päälleni jotain kireää ja "seksikästä". En kuitenkaan sitten kehdannut (paitsi niitä ylisuuria kirjavia miesten housuja eräässä mielenhäiriössä jonkun aivan naurettavan t-paidan kaverina). Kirpparilta 3 markalla hankittu musta, kukkakuvioinen ja kiiltäväpintainen, pitkä, alun perin yöpaita, puhvihihoineen kaikkineen jäi kaappiin, muutti varastoon pussukkaan, ja pussukasta pussukkaan, palasi kerran kaappiin ja vietiin vielä uudelleen varastoon vuoden kuluttua - kun eihän se mahtunutkaan enää levähtäneen 24-vuotiaan takamukseni peitteeksi. Mutta näin kuitenkin sen mahdollisuudet, ehkä jossain tulevaisuudessa. Hankintani oli varmasti jotain enemmän kuin yöpaita. Kaksitoista vuotta olen odottanut sitä yökerhotilaisuutta, johon voisin mennä sädehtimään upeassa mekossani. Ehkä pukisin sen alle housut. Ehkä hieman lyhentäisin mekkoa ja tekisin siihen pitkän halkion sivulle... Tai sitten minulla olisi pitkät korkeakantaiset saappaat, ne joita en koskaan ole voinut hankkia, koska pohkeeni ovat massiiviset. Tuleekohan sellaista iltaa koskaan? Vauvavuoden jälkeen olin päässyt juuri sopivaan kokoon, mutta vauvavuoden jälkeen minä tuskin enää sädehtisin kilpaa diskopallojen kanssa.

Toinen tarina on elämäni paras vaateosaston kirpparilöytö. Kotimainen, 70-luvun pusero, kokoa S elää uutta kukoistustaan minun kanssani. Pelkonani vain on, että se hajoaa käsiin, enkä uskalla pahemmin pestä tätä ihanuutta. Alun perin paita on ollut löysä, siinä on kiristyskuminauha vyötäröllä, ja ilmeisesti yläosan tulisi jäädä pussimaisesti vyötärölle, mutta kun minä olen kaikkea muuta kuin S, on malli sitten hieman erilainen tällä käyttäjällä :D. Kainaloista kiristää juuri sopivasti... Ihanan retrokuvioinen, tai en oikein tiedä millaiseksi sitä kutsuisin, paitani on ollut käytössä niin paljon, että useammin kuin kerran mieheni on todennut, että et kai sä taas tota paitaa laita.

Siinä missä takerrun näihin vanhoihin retkuihini, putoan aina vain pahemmin kelkasta viimeisimmän muodin suhteen. Epätoivo valtaa minut täydellisesti, jos yritän löytää päälleni jotain vaikkapa H&M:ltä. Rekit pursuavat niitä karmeita lepakkohihaisia roikkotelttoja, joita kammosin jo 80-luvun lopulla "isojen tyttöjen" päällä. Vaatteita joista ei ymmärrä, mihin kohtaan vartaloa ne kuuluu sijoittaa ja usko ei riitä siihenkään, että pysyvätkö ne oikeasti edes päällä. Nuoret, kauniit ihmiset vetävät päälleen hirveän värisiä, roikkuvia paitoja ja jalkaansa kapeat farkut, jotka eivät kyllä leveää takamusta imartele. Olisin ahdistunut kuoliaaksi, jos muoti olisi ollut minun nuoruudessani tällaista. Kuinka olisin saanut peitettyä 41-numeron jalkani, kapean pillilahkeen (tiedän kyllä, ettei niitä kutsuta tällä nimellä enää) päätteenä jalkani näyttäisivät laskettelusuksilta! Niin, ehkäpä minusta olisi sen vuoksi tullut gootti. Harjoittelin jo puoliksi sitä tyyliä, kun käytin n. vuonna 1993 pitkiä mustia hameita. Oliko tällainen muotia missään muualla kuin eräässä pienessä keskisuomalaiskaupungissa? Jälkeenpäin ajatellen meno näytti siltä kuin puolet luokan tytöistä olisi harjoittamassa siirtymäriittiä romaniksi...

Nii-in, olen pudonnut kehityksen kärryiltä (eikä tämä aihe tietysti ole ainoa, jolla näin on tapahtunut). Nykyään tunnen itseni 8-kymppiseksi, kun kauhistelen viimeisimpiä kuoseja Onlyssa - pitäisikö minun oikeasti maksaa 24 euroa t-paidasta, joka näyttää jo uutena kolme vuotta käytetyltä? Näistä ajatuksista on pakko pitää suunsa supussa, vaikka kyllä tämä muotitiedottomuuteni näkyy päälle päin ilman puhumistakin.

Kuitenkin aiemmin kuvaamani kirpputorien aarteet, minun mielestäni sellaiset siis, näyttävät tämän päivän muodin rinnalla kieltämättä aika hyviltä. Yöpaidan malli ei kaikkine rinnuksen rypytyksineen enää tuo mieleen yöpaitaa, jos ei mekoksi, lyhennettynä se sopisi aivan mainiosti paidaksi tilanteeseen kuin tilanteeseen. Ja mustan paidan kiemuraiset retrokukkaiset kuviot taas istuvat ihan kivasti syksyn muodin sekaan. Ei niistä voi luopua. Vaikka sitten se yöpaita olisikin vain kotimekkona. Ehkä se diskopallo täytyy tuoda omaan olohuoneeseen siinä tapauksessa.

Uutisia

Vuosi on vierähtänyt syksyn puolelle, enkä minä ole uinut järvessä kertaakaan tänä vuonna.
Ajoin ensimmäistä kertaa elämässäni nurmikkoa tänään 5.8.08. Nurmikkomme oli ollut leikkaamatta ennen tätä ilmiömäistä tapahtumaa noin kuukauden ajan.
Tämä päivä on ensimmäisen lapseni laskettu aika vuonna 2006.
Vuonna 2006 olin tänä päivänä saman kokoinen kuin merileijona-uros ja söin jäätelöä Jyväskylän satamassa.
Poikani löysi tänään ulkona 5 sentin kolikon. Minä en löytänyt tänään mitään.
Viimeisimmän puhelinlaskuni on 13,07 euron suuruinen. Puheluiden osuus tästä summasta on 6,37 euroa.
Olen ollut työttömänä yhden kuukauden ja kaksi päivää.

Huppistakeikkaa

Mihinkäs minä olen pudonnut? Tässä on käynyt perinteisesti, eli pitkästä tauosta tulee pidempi ja pidempi, kun ei saa itseään enää uudelleen aloittamaan kirjoittamista. Mielessä on käynyt ja kerääntynyt kymmeniä hyviä ideoita unohtuakseen sitten siihen saakka, kunnes seuraavan kerran pällistelee rumaa naamaansa kylppärin peilistä tai tuuppii vauhtia keinussa istuvalle pojalle. Niissä tilanteissa sitä kehittää loistokkaita sisältöjä teksteihin, mutta ajatuksiaan ei kuitenkaan saa ikinä suollettua muiden nähtäville. Tai sitten joskus ikuisuuksien päästä yritys kyhääntyy naurettavaksi ja lapselliseksi pikku jutuksi, jota ei oikeasti pitäisi julkaista, mutta jonka minunlaiseni mitään sensuroimaton pölvästi kyllä päästää ihmisten ilmoille. Blogini on erinomainen esimerkki tällaisesta "kirjoitustaiteesta".

Viime aikoina olen kyllä mietiskellyt kirjoittamista, muidenkin kuin itseni. Minulle tulee Kotivinkki. Se onkin ainoa lehti, joka minulle on, no oikeastaan, koskaan tullut. Ja pian senkin tilaus päättyy. Minä en lue edes sanomalehtiä. Enkä kyllä kirjojakaan. Niinpä minun on hyvä takertua typeriin pikku asioihin tuollaisten naistenlehtien kirjoittajissa. Viimeisimpänä olen pohdiskellut sitä "Päätoimittajalta" palstaa lehden alussa. Lukeeko joku sitä koskaan? Kyllähän minä luen mutta, niin... Jos joku on naistenlehdessä soopaa, niin se kirjoitus. Tai myönnetään, että sellaisia kaikenmoisia tuotteita markkinoivat muka asiajutut ovat kyllä vielä pahempaa roskaa, puffeiksiko niitä kutsuttiin. Mutta se päätoimittajan kirjoitus. "Taas on loma-aika, muistetaanhan että pidetään loma lomana, aina ei tarvitse juosta etelään tai kiertää koko Suomea, tarvitaan aikaa perheen kanssa ja plaaplaa", ja sitten vielä se, kuinka tähän kirjoitukseen voida asia kuin asia kirjoittaa siihen tapaan, kuin itse päätoimittaja olisi sen juuri sillä hetkellä itse ainoana ihmisenä oivaltanut: "Minä ainakin vaihdan verkkarit jalkaan ja uppoudun sohvalle roskaromaanin kanssa", tai "Onneksi minun ikkunanlautapuutarhassani kasvaa aina tuoreita yrttejä". Toiset ne on päätoimittajia, toiset vain jotain muuta, paljon vaatimattomampaa. Kieltämättä tämä tunne tulee lukiessaan useimpia kolumneja, vaikkapa nyt juuri Kotivinkistä. On hauskaa, kun arjesta voi kirjoittaa hauskasti, mutta aika helposti siinäkin ylitetään raja, jolla lukija alkaa jo kurtistella kulmiaan. Se tyyli oli hauskaa kouluaikoina nuortenkirjoissa (kuka muistaa jotkut heppakirjat tai sit ne yhdet teini-ikäisten tyttöjen kirjoittamat meidän luokka -kirjat, vai mitä ne nyt olivatkaan?), mutta ei nyt ihan kaikesta mahdollisesta pysty vääntämällä vääntämään nokkelaa kyllä tän nyt vaan on pakko olla hauskaa kun mä tän kirjoitan -kerrontaa. Voi aargh, kun mä välillä niin vihasin ja välillä niin tykkäsin siitä yhdestä Kotivinkkiin Ameriikan maalta asti kirjoittaneesta naikkosesta. Nyt sitten vahtaan, mitä uusi kolumnisti Pulliainen saa aikaiseksi. Ainakin se emäntä asustelee niin pienessä paikassa, ettei voi olla hyvästä huumorista puutetta jo sen perusteella ;).

Lopuksi voidaan sitten murahdella, että no mitäs oikeaa kirjoittamista se semmoinen lehtikirjoittaminen edes on. Kaikenlaista roskajournalismia. Noniinno, eipä tämä minun höpinänikään niin vakuuttaviin tai syvällisiin erittelyihin pyrkinyt. Olisipa oikeasti joskus aikaa kirjoittaa, tai edes ajatella, jotain kunnolla... Jatketaan joskus :).

25,7

Hei hellettä! Mittari näyttää ihan oikeasti hellelukemaa. Hienoa on se. Tämä on erinomainen päivä naputella töitä sisällä.

Täältä tullaan työttömyys!

Olen 18.6. alkaen ollut filosofian maisteri. Juhlatunnelmiin vaan on vaikea päästä, kun ei ole muita opiskelukavereita yhtä aikaa valmistumassa, eikä valmistumiseni yhdisty mihinkään juhlapäivään. Suuren urakan valmiiksi saaminen tuottaa tyhjän tunteen ja sekavat ajatukset siitä, että yliopistomaailma jää taakse. Oma graduni oli naurettava tekele, jota ei julkisesti voida pitää opiskelu-urani huipentumana - toihan se kaikessa surkuhupaisuudessaan esiin myös sen faktan, ettei jokainen vastavalmistunut äidinkielen opettaja hallitse kielioppia. Opiskeluvuosieni tasapaksun ja laimean putken jälkeen olisi ehkä halunnut päättää kaiken johonkin kaiken kruunaavaan tuotokseen tai edes onnistumisen kokemukseen, mutta...

Suru on tietenkin suuri myös opiskelija-alennusten menettämisen vuoksi. Ja minkälaisen harppauksen verran tämä kaikki minua myös vanhentaa... alan ymmärtää niitä pitkälle toistakymmentä vuotta yliopiston kirjoilla keikkuneita ja vielä lähes nelikymppisinä ylioppilaskylässä asuvia ihmiskohtaloita.

Kuinka tästä tällainen suruvirsi tuli? Lähestyn pelottavaa vauhtia 30 vuoden ikää. Ei kai ihminen tässä tilanteessa voi kuin valittaa.

Haituloita

Tänään tuntuu siltä, kuin kesä olisi lopulta palaamassa Suomeen. Pojan kanssa kaupungilta tullessamme puhaltelimme voikukan... no, niitä haitulapalleroita, mitä ne voikukan siemenjutut nyt ovatkaan nimeltään? :D Semmoinen valokuvahetki, mutta eipä ollut kameraa mukana. Ilma on mukavan lämmin ja aurinkoinen.

Juhannus on jo viikon kuluttua, ja ennen sitä olen ajatellut räjäyttää kämpän kaiken ei-mihinkään-kuulumattoman-roinan osalta. Olisi niin helppoa, jos kaikelle olisi paikkansa, eikä roina jäisi aina pyörimään lattioille, pöydille tai sohvan kulmalle sen jälkeen, kun sitä on käytetty johonkin. Nyt pitäisi olla aikaa vähän järjestelläkin paikkoja, kun gradukiireet ovat taakse jäänyttä elämää - työni näkyy vihdoin rekisterissä, vain tutkinto puuttuu! Samasta syystä voin raivata pojan huoneeseen kasatun työpöytäni, jota ei kyllä paljon mihinkään järkevään ikinä käytetty. Jospa sille löytyisi joku ottaja, niin saisi sen pois huonetta rumistuttamasta.

Ulkona pärtsää taas muutama innokas kesätyöläinen. Näyttää olevan perhebisnestä tuo pihojen kunnossapito näin kesäisin. Emäntä vetelee työnnettävällä ruohonleikkurilla, tytär kiitää juoksujalkaa toisen samanlaisen kanssa, isäntä ja vanhin poika (?) metelöivät trimmerillä ja ilmeisesti perheen lupaus, se keskimmäinen poika, kaahaa pitkin pihaa päältäajettavalla ruohonleikkurilla. Meleko tehokasta. Ja meidän poika se vaan nukkuu päiväunia.

Puoli kahden aamulintu

Mikähän se on tuo lintu, joka aloittaa aamulaulunsa yöllä kello 1.30 - no, tänään taisi olla kello jo 1.36, kun se alkoi. "Didiirdii diidiuvi" - oho, heräsin jo, mites te muut? Ja sitten uudestaan, ja uudestaan, kunnes toinen lintu herää ja heittää ilmoille samat huomiot... Ja sitten herää räkättirastaat (kello 1.47). Niin kuin niille ei riittäisi se, että ne on vielä puolenyön aikaan syöksyilleet tuolla nurmikolla matojen perässä. Aamu valkenee kohta, mitäs tässä nukkumaan siis.

Itse olen vasta nukkumaan menossa. Gradu ei taaskaan tullut aivan valmiiksi. "Muutama" korjaus jäljellä. Kaipa se sitten huomenna illalla. Keskiviikkona iltapäivällä se sitten lähtee kansitettavaksi, virheineen mokineen kaikkineen. Että silleen. Pitäisiköhän tarkastajalta kuitenkin vielä kysyä, onko se tiivistelmä ok? En tosin ole vielä kirjoittanut sitä. Ehtiihän tässä.

Lisäyksenä vielä tämä kuva. Kuinka on mahdollista tehdä gradua ja hoitaa yhtä aikaa taaperoa? Anna lapsellesi vapaat kädet keksiä itselleen ajanvietettä päivisin:

Sanoja sanoja

aurinko ruoho tuuli vihreä ja harmaa
kirjoitus kahvi kiukku ja käpy
sama yö hetki humala ja työ
palkka elämä hiekka helteinen aika
sormus musiikki lyriikka ja suloisuus
tulppaani ja tiili
ruoka-aika hammaspesu kiire ja ihmeellisyys
naukaisu juoksu pysähtynyt valo
halla kasvu viesti maku ja kirpeys
paperi ja levottomuus
aikataulu ja pienuus
sakset
margariini
ajatus

The Gradu suunnilleen valmis

Vein graduni esitarkastukseen ennen viikonloppua. Aika huisia. Kattoo nyt sit, kuinka paljon siinä vielä on hommaa. Olo on ristiriitainen. Se mun gradu kun on niiiiin huono :D.

Seuraavana stressipeikkona onkin sitten jo työt, joita aloittelin alkuviikosta, sekä viimeinen tenttini reilun viikon päästä, johon taas en ole vielä lukenut yhtään. Vapustakin olisi selvittävä hengissä. Kotosalla ollaan, grillataan ja möllötellään. Vapunpäivänä haluaisin piknikille... ja haluaisin myös vetää päälleni ainejärjestön haalarit viimeistä kertaa, mutta lähimmäiseni ovat asiasta toista mieltä. Fidu ku ei ihminen saa edes leikkiä olevansa opiskelija...

Kevät tuli näille seuduille. Ekat västäräkit ja peipot bongasimme jo pari viikkoa sitten, kuten myös leskenlehdet. Tänään nähtiin sinivuokko ja eilen somasilmäinen suosikkikissamme lähiseudulla. Jäät lähtivät Päijänteen näiltä perukoilta pari päivää sitten. Takapihalla elämäni ensimmäiset krookukset (3 kpl) kukkivat, loput niistä eivät taida jaksaa edes nuppua tehdä... Anopin istuttamat kukkasipulit näyttävät olevan paremmin voimissaan, mutta kukkia saadaan odotella vielä varmaan pari viikkoa. 

Muistinpas salasanan!

Joo, ei loppunut blogin rustaaminen vieläkään. Hmm... eikös tässä juuri juhlita blogini kolmansia synttäreitä?

Saatoimme hautaan miehen isoäidin pari viikkoa sitten. Surullinen päivä (johon haastetta pukkasi ihan kiitettävästi myös poikamme yhä yltyvä vierastaminen ja eroahdistus) sai minut miettimään, keitä kaikkia joudumme vielä viimeiselle matkalle saattelemaan. Ja tietysti sitä ajatteli oman elämänsäkin päättymistä sitten joskus... Ajatus vielä sinne Mikkelin mummin viimeiseen matkaan - kevätaurinko valaisi päivää ja kaikki oli kovin kaunista silloin.

Minun arkeni taas on ollut gradun tekemistä aamusta yöhön, enimmäkseen yöhön. Määräaika meni jo 18 päivää sitten. Nyt on paljon valmiina ja paljon kesken. Uskon, että sunnuntaina saatan jo hymyillä melkein valmiin tutkielman kanssa.

Tämä viesti täytynee lopettaa tähän, koska en kertakaikkiaan kehtaa naputella samaan postiin valituksiani ties mistä pikku asioista. Pakko pidätellä huomiseen. Hyvät yöt siis!  

Entäs se ohra?

Kuinka kävi pääsiäisruoholleni? No...

Sen istutin ja huolella kastelin, melkein joka päivä kastelin! :)

Sitten se alkoi itää, varmaankin iti jo kolmantena päivänä.

Viidessä päivässä alkoi näyttää jo vähän ruoholta.

Palmusunnuntai koitti.

Viikossa nurmi alkoi näyttää melkein jo heinältä.

Kymmenentenä päivänä kissat haistoivat sen.

Ja sitten kun se juuri oli sopivaa 10 sentin mittaista, nättiä ja ihanaa, kissat alkoivat syödä sitä.

Heinäpuska muutti olohuoneeseen vitriinin päälle hämärään.

Siellä se Wiin kitaran vieressä kenotti surullisena ja pelkäsi kissoja.

Sitten unohdin sitä jo kastellakin, niin alkoi alamäki.

Siellä se puska väsyneenä roikotti oraitaan, kuihtui ja kuivui.

Pääsiäinenkin ehti mennä.

Olinpa kuitenkin iloinen pienestä heinäpuskastani, jonka kyllä seuraavan kerran istutan korkeampaan purnukkaan ja syvemmälle, vaikkapa pieneen metalliämpäriin.

Siis jos taas en muista, että kissat tykkäävät sitä rouskutella.

Maaliskuun viimeisenä ohrat muuttivat taloyhtiön biojätteeseen yhdessä banaaninkuorien kanssa.

Kevään pilkahduksia

Ja roinaa, roinaa... Näppäsin kuvan, joka kertoo meikäläisen sisustamistaidoista ja -viitsimyksestä ihan sopivasti. Tilanne on aivan autenttinen, kuvattu työhuoneen lattialta. Jotenkin tuo postipaketti tavaroiden takana kuvaa niin hyvin tätä kotiäidin elämää, kun aina jossakin lojuu jotain huuto.net-rojua :D. Ja piuhaa ja johtoa riittää jokaisessa huoneessa milloin minkäkinlaisissa muodostelmissa - vieläpä kaikki niin tuiki tarpeellistakin.

Kevään hehkua on tänään ilmassa, kun on niin aurinkoista ja lämmintä. Tänään läträttiin vesilätäköissä niinkin paljon, että poitsulta sukkahousutkin oli haalarin alta kastuneet.

Gradu taas etenee raskaasti ja hitaasti. Se on aina vaan aloitettava uudelleen, kun ei ehdi tehdä pitkiä pätkiä kerrallaan. Luovuttaminen lähestyy, siis siitä määräajasta luopuminen...

Keväistä talvea

Viime päivien ihanat lumimyräkät ovat tuoneet takapihallemme aika monta kuutiota uutta ihanaa lunta. Siellä onkin sitten myllätty pojan kanssa - äiti aivan innoissaan, poika nyt ei oikeastaan niinkään. Tehtiin uusi lumilinna ja tänään isukin kanssa olivat siihen vielä liukumäkiosan kyhänneet. Minua vaivaa, että linnan seinät ovat vain puolimetriset ja sormia syyhyttäisi päästä sitä vielä rakentamaan lisää. Vaan tuo aurinko taitaa nyt sotkea suunnitelmia, ja niin ovat lumilinnamme ja myös korkeat nietokset takapihalta madaltumassa kovaa vauhtia.

Mikäs se sieltä pilkottaa? Puutarhahommat saavat odotella vielä tovin, vaikka tässä kuvassa onnettomasti lumen alle peittynyt istutuslapio koittaakin muistutella olemassaolostaan. Lisäinfona voidaan kertoa, että lapio on lisäksi ämpärissä, jonka olimme pojan kanssa lapioineet puolilleen savea ja hiekkaa (läjästä, jonka olin edellisenä kesänä laiskuuttani takapihalle jättänyt). Yhden päivän (tai no puolikkaan) aikana tuli lunta niin huimasti, että koko esteettinen asetelma peittyi melkein kokonaan.

Luntaaaa pyyyryyyttääää...

Toisia matkin ja kokeilen otsikkoa eri tavalla tänään :). On varmaan huisin hieno!

Lunta tulee ja tuulee ihan mahdottomasti. Pulkat ja liukurit lenteli pitkin pihaa aamulla. Ja poika suuttui, kun ei saanut lähteä yöpuvussa ulos...

- Ptaa?
- Ptoo!
- Kotp.

Gradun kanssa on melkoinen kiire. Taitaa olla mahdoton tehtävä, pakko kai se on myöntää. Tässä on vielä aika paljon opiskeltavaa (en käsitä, miten olen koko ajan vain enemmän pihalla siitä asiastani) ja analyysit on pahasti kesken. Yritän nyt kovasti, mutta viikko tosiaan vain aikaa enää siihen viralliseen deadlineen.

Kokonainen päivä elämästä

Erään arkipäivämme tavanomaisen tylsä raportti:

Aamulla herätään n. klo 8, puuhasteluita yläkerrassa, sähköpostin tsekkaus ja pojalle musiikkia. Sitten vaipan ja vaatteiden vuoro. Aamupuurolle n. klo 9, pelastetaan kosteusvaurion kärsinyt teepaketti, leipää itsellekin aamupalaksi, kissoille ruokaa ja kissankakan siivous lattialta (jeah). Aamupalan jälkeen on pienten kotiaskareiden vuoro: otan pari puhdasta astiaa pois tiskikoneesta. Sitten laitan teeveden  kiehumaan, sylittelen poikasen kanssa ja kurkistellaan ikkunoista ulos.

Katsotaan Pipsa Possua, yritetään opiskella Leechiä, jatketaan kynttilöillä leikkimään ja katsotaan vielä vähän telkkaria. Minä jatkan hetkisen keittiössä puuhastelua ja poika touhuaa omiaan sekä antaa kissoille herkkunappeja. Klo 10.15 on autoajelun vuoro, pärtsätään ympyrää sellaisella päälläistuttavalla autolla (potkuauto, kävelyauto, mikä ihme?). Sitten kipaistaan yläkertaan, piirrellään tusseilla, sekoillaan tietokoneella ja on myös aika etsiä vaatetta äidille. On tarkoitus lähteä ulos ja kauppaan. 

Käsipesut, pukemiset ja ulos. Klo 11.15 suuntaamme Siwalle, kauppareissun jälkeen ulkoilemme vähän aikaa - niin ja meillä on myös Carneval-keksi-piknikki pihassa... 12.30 ruoka-aika ja sitten yläkertaan, häsläystä. Luetaan Tomppa-kirjaa sängyllä ja höpötellään. Klo 13.25 lapsonen taipuu päiväunille, äiti lähtee koneelle sädettämään ja huutonettiin. Sittenpä on taas Leechin aika, jos vaan tajuaisin siitä jotain. Kyytipojaksi teetä ja keksiä (pitää käyttää ne kastuneet teepussit).

Olen luvannut kirjoittaa jutun yhteen lehteen, joten sitä yritän myös tässä välissä naputella, ja keksinpä myös kirjoittaa kirjettä pojan kummille. Mies tupsahtaa kotiin tavallista aikaisemmin ja päätän lähteä yliopistolle graduhommiin klo 16. Poika jää nukkumaan. Kaahaan postilaatikolle kummin kirjettä viemään ja sitten Aallon kirjastoon toteamaan, että Tänään suljemme klo 16. Yliopiston kirjastolla haalin lähdeartikkeleita ja opettelen tulostamaan uusilla systeemeillä (2 vuoden tauon jälkeen). Palaan kotiin 18.30, mies ja poika ovat niin herttaisen näköisiä keittiön pöydän ääressä, kun ulkoa katsoo. Otan ruokaa ja sen jälkeen puuhaillaan pojan kanssa. Telkkaria koitetaan ehkä vähän katsella ja rampataan parit kerrat yläkertaan hämykakan takia.

Ja sitten onkin taas iltapuuron aika. Iltamaitoa pojalle, iltapesut ja petiin isin kanssa satuja lukemaan. Nukkumaan taivuttelu tuntuu kestävän tänään kauan. Minä putsailen pikaisesti ruokalappuja ym. keittiöstä seuraavaa päivää varten ja siirryn miettimään gradun aikatauluja. Loppuillan vietän koneella gradua ihmetellen ja muutenkin surffaillen. Puolenyön jälkeen sitten nukkumaan.

Meidän koulupäivä

Vauhtia ja väsymystä

Poika on ollut tänään ihan gangsteri. Noin sata eri tavaraa on käynyt vessanpöntössä tai lentänyt yläkerrasta portaikkoon. Aikaa siihen on kulunut ehkä yhteensä noin 4 ja puoli sekuntia. Niin ettei itse ole edes ehtinyt ajatella ei-sanaa, kun lukematon määrä tuhmuuksia jo on päässyt tapahtumaan. Ja äitiä on venytetty ja testattu muutenkin. Saako syödä marjakiisseliä sohvalla? Tietysti saa. Saako poimia yliopistolta kukkapurkista kaikki peitemateriaalit ja kuskata ne joko äidin laukkuun tai roskakoriin? Jep. Voiko syödä sohjoa? Mielellään. Saako purkaa kokonaisen vessapaperirullan ja sulloa sen vessanpönttöön? No miksei. Voiko kissanruuan levitellä lattialle ja sen jälkeen talloa jokaisen mönjäkikkareen päälle puhtailla sukilla? Kyllä kyllä. Voiko maitomukillisen kipata aina lautaselle ruuan sekaan, entä vesimukillisen? No sinnehän se kuuluukin! Saako tuttipullosta pirskotella maitoa pitkin kämppää? Saa, kyllä saa. Saako alle kaksivuotias ajaa autolla? Tokihan saa. Voiko autoon jäädä istumaan koko illaksi? Kyllä, kultaseni, tietysti voi. Eihän se haittaa jos karjun kurkku suorana tunnin ajan pihamaalla naapurien ikkunoiden alla iltayhdeksältä? Höps, huuda vaan, tuskin ne lapset vielä nukkuu. Haittaako jotakuta, jos piirrän vahaliiduilla neliömetrin kokoisia kuvia jokaiseen yläkerran huoneeseen? No enpä usko. Saako käsiä pestä kahdeksan tuntia? Juu juu. Voiko valvoa koko yön? Kyllä, ole hyvä vaan, siitä minäkin pidän. Erityisesti tämän ihanan päivän jälkeen.

Niijustiinsa!

No nyt mää sit kävin siellä Tiimarissa ja ostin niitä ohran siemeniä (voiko kirjoittaa erikseen?). Ja keltaista, oranssia, ruskeaa ja valkoista kartonkia sekä ei-jouluisia silkkipapereita (oranssia, liilaa, vaaleanpunaista...). Mm. Poika valkkasi itselleen kaksi keltaista paperimassamunaa. Tästä se lähtee vissiin joo.

Ideapommi

Mitä sitä muutakaan tällainen toimeton kotiäiti voikaan olla kuin aivan loputon ideoiden lähde. Päätäni pakottaa semmoiset miljardi ideaa jos jonkinlaisilta aihepiireiltä. Minultahan kun löytyy hyvinkin syvällistä osaamista mm. puurakentamisesta, kodin sisustamisesta, käsitöistä, askartelemisesta, kokkaamisesta, puutarhan hoidosta, terveydenhoidosta, taiteesta, yritysbisneksestä ja mistä milloinkin. Olisikohan oikeasti järkevä kirjata noita ideoita johonkin ylös piirustuksineen kaikkineen vai tosiaan koittaa vaan olla ajattelematta? Sekin on niin tuskaisen ja turhauttavan raskasta, kun tietää, ettei mitään ideoitaan oikeasti ikinä saa toteutettua.

Ja pääsiäinenkin tulossa. Eikö vaan hyppele jotkut naurettavat ruoho-muna-asetelmat, kranssit, kukkakimput, kortit, servetit ja pääsiäismenut päässä! :-S Ja sitten mä menen Tiimariin ja ostan niitä ohran siemeniä tai jotain, mutta en koskaan tule niitä kylväneeksi, koska eihän minulla ole niille sopivaa astiaa! Joskus käy niin, että haalin tuolta kaupasta tai jostain muualta ihan kaikkea mahdollista tarpeeseen, ehkä-tarpeeseen, varalle, koristeeksi, lisäykseksi, muuten vaan ja lapselle iloksi... Jotenkin semmoiseen on oppinut tässä, kun ei ole aikaa luuhata kaupoilla tuntitolkulla - ne ostokset pitää vaan kerätä vauhdilla kasaan ja kun ei ole tullut etukäteen suunniteltua, niin eihän sitä tiedä, mitä pitäisi oikeasti ostaa, vaan lopulta ostaa kaikki vaihtoehdot. Nyt vaan ei todellakaan ole rahaa sellaiseen sekoiluun! Voi äiti...

AAAAAAaaarrRRGGHHHhhh!!!!

Voi hysteria ja paniikin pahimmat painesäiliöt!!! Olen tässä muutaman päivän ollut tietoinen siitä, että gradun pitäisi olla esitarkistuksessa (pitää olla valmis ihan, mitä häh mitenkä?!) kolmen viikon kuluttua (en pysty laittamaan tarkkaa päivämäärää, jos onkin taas kerran käynyt niin, että lasken hauraalla aivokudoksellani senkin asian väärin)!!! No, koska olen blondi ja jokseenkin adhd, en koskaan pysty, tällaisessakaan paniikkitilanteessa, ajattelemaan asiaa niin ehjänä kokonaisuutena, että ymmärtäisin sen valtaisan työn ja kiireen, mikä tässä IHAN OIKEASTI on. Tajuan vain, että hitonmoinen hässäkkä pitäisi olla päällä ihan koko ajan tästä sinne huhtikuulle saakka. Voi olla parempi, etten ajattele sen tarkemmin sitä, vaan yritän vaan jotenkin hallita tilanteen tässä ja nyt.

No, nyt sitten olen tässä kahlannut lopusta alkuun ja alusta puoliväliin graduani, jota on tällä hetkellä juhlavat 39 sivua jonkinlaisessa ei  nyt niin valmiissa, mutta ei mitenkään toivottomassakaan kunnossa (huom. jälleen kerran muista em. arviointikyvyttömyyteni). Ja voi hyssykät, alan olla pahanlaisesti sekaisin ja pihalla! Voi apua, mihin tartun ja mitä teen? Ei saa lakata hengittämästä, pitää yrittää ajatella selkeästi... ja kuten aina olen ajatellut (silloinkin, kun lapsena salaa korvatulehdusta kärsin), asioilla on tapana järjestyä, eikä mikään kestä ikuisesti. Ei kukaan varmaankaan ole tehnyt kolmessa viikossa niin paljon kuin minun tulisi tehdä nyt? Eipä. Kyllä se tästä - revitään kasaan jotain ja viedään se nivaska sitten proffalle luettavaksi. Sen jälkeen on sitten muutama viikko aikaa korjata jotain. Ja kesällä minä valmistun, kunhan se yksi kaamea lyriikan tentti vaan onnistuisi. Sitten voinkin kutsua kaikki ihmiset, jotka tunnen, lettukesteille! Krhm, tämä ei ollut vielä kutsu.

Muihin asioihin. Tämä Bloggerin, tai mikä hiton Googlen sivukonttori tää sit onkaan, kirjautumiskuviokin on mennyt jo niin ihmeellisen hämmentäväksi, ettei tiiä, miten päin olisi ja koko ajan pitää pelätä, että taas kerran unohtuu salasanat ja tunnukset ja elämä jättää. Onko siinä mitään järkeä, että kirjautumisnimenä on ikivanha, toimimaton, hotmail-sähköpostiOSOITE ja sit kuitenkin piti rekisteröidä jotenkin uudelleen se, ja sai uuden gmail-osoitteen, joka taas sit näkyy täällä käyttäjänimenä, mutta ei sitten kuitenkaan kelpaa uudeksi tunnukseksi blogiin kirjauduttaessa. Miten tätä nyt oikein pitäisi ymmärtää? *murahtelua ja marinaa*

Kisa itseä vastaan - lapsellisuuden huipentumia

Eilen illalla julistin skaban (itselleni) siitä, kuinka lapsellisia kirjoituksia kehtaan julkaista. Tässähän tätä nyt sitten toteutetaan. Katsotaan, mitä aika tuo tullessaan.

Times Squarella

Ajattelevatkohan ne ihmiset, jotka ovat töissä vaikkapa NBC:n studioilla New Yorkissa olevansa jotain parempaa kuin muut ihmiset? Menevät aina aamuisin töihin kuin johonkin tv-sarjaan, tosi cooleina pitämään hauskaa koko päiväksi? Kaikki heittää jotain hirmu hauskaa läppää koko ajan ja ihmiset nauraa, työ toimistossa on sitä, että kiusataan sitä yhtä nörtin näköistä nörttiä ja sihteeri näyttää beivöts-pamelalta... No, ei ne varmaan ajattele. Nekin ihmiset, jotka aamuisin kävelee töihin New York Timesiin, ajattelee vaan, että tätähän tää on kuin kaikilla muillakin lehtitoimittajilla - ihan samat arkikuviot meillä on kuin Suur-Jyväskylä -lehden toimittajillakin, kahvimukit vaan ehkä aika paljon isompia täällä Ameriikassa.

Kisurouvat historiasta

Historiallista kuva-aineistoa :). Siinä meidän kissatytöt vuosia sitten... olisiko sitten tosiaan vuodelta 1995 tämä kuva. Taitaa olla vappuaatto muistaakseni. Meidän Mona se oli tuommoinen pörheliini silloin, kun pentukarvaa vielä turkki :).

Sairaslomalla

Jos vain saisi palkalla sairastaa. Karmiva silmätulehdukseni osoittautui yli viikon väärän hoidon jälkeen värikalvon tulehdukseksi, joka taas ei ole mikään pikku juttu. Ensi viikolla selviää, selvitäänkö tästä. Paremmalta onneksi jo tuntuu ja näyttääkin. Johan tätä on kohta kolme viikkoa kärsittykin. Nyt on tilaisuus kiitellä YTHS:n terveyspalveluita; tänä vuonna siitä n. 80 e:n maksusta on jopa hyötyäkin, kun olen tähän mennessä käynyt jo neljä kertaa lääkärillä, ja käyntejä tulee varmasti vielä pari lisää. 4,50 e silmälääkärin vastaanotosta on oikein kohtuullinen hinta.

Myös muu perhe sairastaa, ja myös minä sairastan muutenkin kuin silmääni. Tietysti tässä toivoo, ettei kukaan enää pahemmin sairastuisi, tämä tavallinen flunssa riittäisi ihan. Ja olisi kiva joskus päästä taas ihmisten ilmoille. Gradukin viivästyy tätä menoa ihan kunnolla - nyt kun ei ole kärsinyt kirjoittaa tai lukea tämän sumean näön kanssa.

Päivittäin mieleeni putkahtelee kirjoitusaiheita tänne blogiini. Kirjoitettavaa irtoaisi kodista ja perheestä, muista ihmisistä - naapureista varsinkin, kissoista, autoista ja elintarvikkeista :D. Varmaankin jotain alitajuista sensuuria on sitten se, että ne aiheet karisevat muistista ennen kuin ehdin istua koneelle. Jos minä nyt oikeasti alkaisin kirjoittaa vaikkapa sisustusasioista, niin eikö tämä muuten niin harmoninen p:njauhamissivuni leviäisi käsistä aivan täysin? Olen kyllä koittanut sihtailla kameran kanssa otollisia epäkohtia kämpästämme, tahtoo vaan olla valokuvaustaidon kanssa sen verran hakemista, ettei niitä kuvia vielä pysty julkaisemaan. 

Olen tässä kyllä vähän mietiskellyt yhtä juttua. Nimittäin keräilyä, erityisesti suomalaisen lasi- ja keramiikkatuotannon keräilyä. Ja sitä, että meitä ihmisiä on kahteen junaan, toisille mariskoolit ovat elämä ja toiset eivät niistä voisi vähempää piitata (no... myönnetään, että ne on mukavan tukevia maljoja tarjoilupöydässä). Eivätkö ihmiset nyt ihan oikeasti tajua sitä sumutusta, aivopesua ja naurettavaa kiskontaa, mitä vaikkapa Iittala harrastaa? Vuodesta toiseen olen kysellyt mielessäni ja ääneenkin, että tykkäävätkö ihmiset ihan oikeasti mariskooleista? Jos sellaisia kippoja myytäisiin pelkästään halpahallin lasiosastolla hintaan 3,90 e/ kuppi, ja parin kuukauden välein tulisi uusi väri (seuraava voisi olla nimeltään vaikkapa burgundi), niin ostaisiko niitä joku? Minun junttimainen suhtautumiseni tähän asiaan lähtee sieltä jostain vuodelta 1989, kun tutustuin näihin lasiesineisiin Ale-Makasiinin hyllyllä. Kyseessä oli tietysti kopio ja tarjolla oli kirkkaanvihreää ja kirkasta "alluskoolia". Näin kyllä haavekuvissani siinä kupissa oikein lupaavan kokoisen jäätelöannoksen, mutta muuten pidin niitä rumina astioina. Ja sitten meni pari vuotta ja tajusin, että Iittala myy näitä kömpelöitä maljoja naurettavaan hintaan, ja ihmiset haalivat niitä itselleen kuin maailmasta olisi värillinen lasi loppumassa. Ja kaikki ajattelevat että voi voi kun se uusi väri "metsämansikka" on niin kamalan kallis, että kun se maksaa nyt 20 e enemmän kuin muut värit, ja vaikka se on ruma väri, niin silti se on ostettava nyt ja heti, vaikka sen saisi puolen vuoden päästä puoleen hintaan. Juu ja sitten pitää olla se tilanjakaja-hylly, jossa kukin lokero on omistettu yhdelle mariskoolille. Ovelimmat keräilijät ovat säästäneet ja hakeneet Ale-Makasiinista  yhden kopion, jonka voi taitavasti ujuttaa muiden joukkoon, koska eihän sitä välttämättä kukaan huomaa (Siksi ettei kukaan ystävistäsi ole kiinnostunut niistä kupeista!!!). Ja mariskoolin perässä ratsastaa monia muita tuotteita, joita on vaan pakko ostaa, siksi että ne on hiton kalliita ja koska kaapit ei vissiin oikeasti ole jo täynnä turhaa krääsää. Jokin aika sitten sain ahaa-elämyksen, ja aion ostaa kaappiin pyörimään pari Muumi-mukia heti, kun tulee seuraava "rajoitettu erä"-malli. Niillä voi päästä jopa tienaamaan sitten, kun erä loppuu kaupasta ja ihmisten on kuitenkin pakko saada sekin muki. Ja niinhän se lienee noiden mariskoolienkin kanssa, siinä on sopiva eläkevakuutus kasassa, kunhan vielä parikymmentä vuotta odottelee :D.

Tänään taas kuvailin Mona-kissaamme auringonpaisteessa - saattavat jäävät viimeisiksi kuviksi siitä, jos tiistaina sen raukan matka viekin kissojen taivaaseen pois tästä stressaavasta ihmisten maailmasta ja jatkuvista vatsavaivoista. Sitäkin pitäisi jaksaa tässä mietiskellä.

Elämä on

Graduni viimeinen mahdollinen deadline on huhtikuussa. Tosin en ole saanut edes sen tarkastajalta varmistusta, että ottaako hän sen vastaan tuolloin. Joka tapauksessa räpiköintiä sellaisessa suossa on luvassa. Minähän en oikein gradua osaa tehdä, en ole ollenkaan varma, kuinka saan sen viimeisteltyä. Mutta nyt vaan sitten rupean sitä tekemään ihan tosissani. Ongelmaa ei ole siinä, etten saisi työtäni kirjoitettua, vaan siinä, kun sen pitäisi olla tieteellinen ja uskottava tutkielma ja lähteiden selaaminen vaan on minulle vastenmielistä hommaa. Ei voi paukutella tekstiä ihan tuosta vaan omasta päästä :D. Niin ja ne oikeat opukset tuntuvat karttavan minua taitavasti. Olen lopettanut työt ja nyt kaikki myöhäiset iltahetket ovat vapaana graduhommiin - ehkä siitä jotain syntyy, jos vaan joka päivä jotain yrittää tehdä. Plääh.

Joskus vuonna 2005 olen luvannut manata Sampo-pankkia sekä opintolainoja tasaisen säännöllisesti täällä taikka muualla. Tässä on nyt sitten se osuus. Kyllä kyllä, lainaa täytyy lyhentää joka kuukausi. N. 40 prosenttia hoitorahasta menee lainalyhennyksiin, ja kesä- ja joulukuussa se raha ei edes riitä, kun otetaan korot päälle. Kiinnostavaa, eikö totta? On sentään olemassa semmoinen hieno helpotus kuin Kelan korkotukiavustus opiskelijalle, joka kyllä helpottaa oikein mukavasti vähätuloisen elämää, kun niitä suuria korkoja ei tarvitse maksaa ihan joka kerta. Juu-u... Tämä se on mielenkiintoista asiaa.

Poikamme on nyt kuuden yön ajan joutunut kärsimään yövierotuksesta. Äiti ja tissi eivät siis ole nukkuneet hänen vieressään yhteisessä sängyssämme. Isukki on hoitanut yöt uskomattoman hienosti, ja poikakin on pärjännyt oikein hyvin :). Minä olen koittanut nauttia rauhallisista iltahetkistä, joita minulla ei olekaan yli vuoteen paljon ollutkaan, öistä puhumattakaan. Olen katsonut jopa kokonaisia telkkariohjelmia, lukenut lehtiä, nauttinut viiniä ja herkutellut jäätelöllä. Ja sitten öisin olen ikävöinyt unentuoksuisen poikani viereen.

Peikkolapsen villapöksyt

Kyllähän minä käsitöitä teen, kuten kunnon kotiäidin kuuluukin. Yli vuosi sitten hankin pojan hahtuvavilliksiä varten keltaista hahtuvaa, ja jo nyt housut ovat valmiit. Elämäni kaikki käsityöt ovat olleet ns. kokeilukappaleita, kuten myös nämä hupaisat pöksyt. Yhtenä iltana innoissani rupesin niitä ompelemaan kasaan, mukavan nopea vaihe työssä kun on se, ja noinhan siinä sitten kävi TIETYSTI. Toinen sauma on ommeltu toiselta ja toinen toiselta puolelta :D. Monista tekemistäni virheistä olen ajatellut, että noooh, ei se haittaa, eihän sitä kukaan huomaa kuitenkaan, mutta tätä ei ihan kehdannut jättää tällaiseksi. Kun moka oli korjattu ja housut kasassa, neuloin niihin vielä lyhyet lahkeet. Vielä puuttuisi naru vyötäröltä, ja sitten päästään toteamaan, että housut ovat oikeasti aivan naurettavan suuret ja sopivat pojalle sitten kouluiässä.

Ystäviä

Blogini linkkilistassa on nyt muutamien ystävieni blogeja. En ole lupaa kysynyt, joten jos toivot, ettei omasi linkkiä täällä ole, ilmoitathan siitä - ellen muista nyt kysyä! Ja jos omasi puuttuu, älä huoli, nuo ekat laitoin vain kiireessä ja kokeillakseni. Pääset mukaan kyllä, kunhan vaan ehdin ja muistan.

Olen lapsellinen

...koska leikin ulkona lumessa enemmän innoissani kuin 1,5-vuotias poikani. Rakentelen kaikenlaista ja myllään pitkin pihaa lapioineni nenä räkää valuen. Minulla on suuria suunnitelmia takapihamme lumilinnasta ja olen valmis kuskaamaan sitä varten lunta vaikka satojen metrien päästä lapio kerrallaan. Ja eilen naapurit joutuivat todistamaan hetkeä, kun meikä kiljui lumipenkan päällä liukuri kädessä: "katso poika, äiti laskee mäkeä!" ja samaan aikaan avuton lapsi yritti punnertaa itseään ylös lumihangessa (siinä tietenkin onnistumatta), eikä tietenkään edes nähnyt sitä, kun äiti riemuissaan lasketteli alas koko sen 1,2-metrisen mäen, jonka juuri oli innosta puhkuen lasten lumilapiolla kasaan kyhännyt.



Kyllä se lapsikin tietysti ulkoilemisesta tykkää. Tämä kuva onkin joulukuulta, jolloin täällä ei mitään lunta ollutkaan.

Viisaat sen kertoivat...

..että tänne blogspotiin on kuulemma ihan kätevä laittaa kuvia. No hyvä, jos tässä vaiheessa tuon tajuan. Aiemmin kun laitoin jonkun, niin piti jotenkin linkittää jostakin muualta, ja enhän minä semmoisesta tykkää. Olen nyt sitten pelotellut ihmisiä alkavani pitää kauhublogia kotini sisustushirvityksistä. Sittemmin se idea on jalostunut siihen suuntaan, että voisin blogiini levitellä kaikkien nähtäväksi ongelmakohtia kodistamme, ja sitten kaikki taitavat ihmiset voisivat tulla niitä kommentoimaan ja kertomaan, mitä pitäisi tehdä. Joku vielä lähettäisi rahaa kirjekuoressa. Niin ja yhtenä päivänä myös Innon Marko seisoisi oven takana hekottamassa. Juu-u.

Elämä on tällä hetkellä
- päivärutiineja
- lumileikkejä
- sotkuista keittiötä - sotkuista kaikkea
- kissanpaskoja missä sattuu
- pelkoa ja paineita gradun loppuunsaattamisesta
- jännitystä tulevien viikkojen aktiviteeteista
- vähenevää työstressiä ja yötöiden loppumista
- rahapulaa.

Tapahtuu niin paljon ja ei yhtään mitään

Oma urani ja elämäni ei kummemmin ole viime kuukausina edistynyt, mutta woowww kuinka paljon tapahtuukaan pienen yksivuotiaan elämässä! Ja sitä kautta sitten minunkin elämässäni jonkinmoista sisältöä toki on. Kävelemään oppiminen - juu no... se vain tapahtui. Ei nyt mitään ooo ja iih -fiiliksiä niistä ihastuttavista ensiaskeleista, mutta sitten, kun se taapertaja alkaa omilla jaloillaan kulkea omia pieniä etappejaan ja lopulta tepsuttaa ympäri asuntoa, ei ole ihmetyksen tuntemuksilla rajaa. Tuossa se mun vauva nyt tepsuttelee omilla pienillä jaloillaan ja on onnellinen, kun pääsee melkein joka paikkaan. Ja mitäköhän kaikkea muuta tässä onkaan koettu? Kaikkea mahdollista... Jaksamista koetellaan, levottomiin öihin olen kyrsiintynyt viimeisen vuoden aikana suunnilleen 3650:nä hetkenä. Ja kerrottakoon myös koko maailmalle, että taaperoni on, minun ajattelemattomalla avustuksellani, toivoton tissitakiainen. Ja tulee sitä olemaan todennäköisesti ainakin seuraavat kuusi kuukautta.

Teen nykyään etätöitä, aina pojan nukkuessa oikeastaan. Hölmöä hommaa ottaa töitä, kun on ollut tekemistä ihan vaan kotitöidenkin onnistumisessa vilkkaan taapertajan kanssa, mutta kun sitä rahaa vaan on pakko jostakin saada! Päivätöihin olisi joskus yritettävä, mutta sitä ennen on edessä tosiaan tissivierotus, vieraan hoitoon totuttelu, hoitopaikan löytäminen, hoitopaikkaan sopeutuminen, työpaikan hakeminen... ja mielellään toki myös gradun tekeminen valmiiksi ja valmistuminen. Että ei mikään kovin iso nakki - tai nakkipaketti - ollenkaan!

Alive and kicking

Jep, ei sen kummempia.
I'll be back...

Mitä on INNOSTUS?

Se on se, kun huoltoyhtiön kesätyöntekijä pääsee sen sellaisen varrellisen moottoroidun leikkurin varteen kesäaamuna ja saa trimmailla heiniä pois puiden ja sähkötolppien juurelta.

Havaintoja

Oltuani yli kymmenen kuukautta vapaalla töistä ja opiskeluista koen valtaisaa vapautuneisuutta. Käsitän vihdoin, että maailma toimii ilman minuakin. Ja minun maailmani on täällä kotona. Vaikka elääkin lapsen kanssa fyysisesti ja henkisestikin rankkoja päiviä ja öitä, lepään kuitenkin samaan aikaan muun maailman murheista. Eikä minulla ole kiire mihinkään.

(Perheen elättäjälle vielä huojennusta sen verran, että aion kyllä vielä mennä töihin ja alkaa osallistua rahallisestikin tähän elämäämme. Älä sinä siitä huoli! :D)

Does this make any sense?

Did you just find your way here from postcrossing.com? Disappointed for it's written in Finnish? Well, don't.. there's nothing happening at the moment :D. My son, who's just about eight months, keeps me busy with all the basic things you can imagine: feeding him, playing, long walks with the strollers (is this really the word even..) outside - getting a LITTLE BORED with the same streets everyday and I have also lost my ipod somewhere, reading, singing, trying to get him for his naps (well, again something that may not make any sense... sorry for the lacking language skills), changing diapers/ nappies (see, I know more than one word for this thing!), washing clothes and nappies (or whatever they are called)... Well, this was though a desperate try to communicate something... :D. Maybe more to come.

Päivityshommelia

On ehkä tullut aika uudistaan blogini ulkoasua. Kokeillaan nyt sitten erilaisia valmiita pohjia, miltä näyttävät. Kiviäkin kiinnostaa tmv.

Voishan sitä aina valittaa.

Tämän illan kirjoitus olkoon omistettu valittamiselle. Ehkä tämä pienentää painetta ohimoillani.

* Ihmiset, tarkennettuna miehet, pysäköivät kadullamme mielipuolisesti. Autot jätetään yli kahden metrin päähän tienreunasta. Voiko joku kertoa minulle, miksi auton (varsinkin ison) ja tien pientareen väliin on jätettävä auton mentävä väli?
* Kirjoittaessani tätä valitusta tajuan, että minulla on koneessa pyykit, jotka pitäisi ripustaa kuivumaan. Voiiiii...
* Jatkan kuitenkin kertomalla, että naapurini, nykyiset ja menneet, ovat pösilöitä. He roudaavat alakerran Ulkoiluväline- ja lastenvaunuvarastoon huonekaluja ja muuta roskaa. Talomme kulttuuri vain on sellainen. On se vaan hienoa, että toiset maksavat ja näkevät vaivaa päästäkseen eroon vanhoista sohvista, ja toiset voivat koska tahansa kiikuttaa paskansa muiden vaivoiksi.
* Meillä on edessä muutto. Talomme asunnot laitetaan myyntiin, ja siitä ilmoitus ei tosiaankaan tullut vuokranantajalta vaan rahanhimoiselta kiinteistövälittäjältä, jolla ehkä on ostaja jo meidänkin asunnollemme. Mehän ei täältä lähdetä ennen kuin viimeisenä päivänä (ks. vuokrasopimus) ja minä henkilökohtaisesti lupaan maata makkarissa tissit levällään imettämässä ja piereskelemässä aina, kun ostajaehdokkaat tulevat katsomaan kämppäämme. En tosin ole varma, onko minusta siihen...
* Äitinä oleminen ja vauvanvaunujen kanssa liikkuminen ei ole mitään luksus-elämää. Joo, ehkä oli oma vikani, kun hankin lapsen, mutta en silti ole tarkoituksella juuri teidän kiusaksenne sinne bussiin tulossa. On vain yksi kysymys, kumpi sopii ja taipuu paremmin väistämään bussin käytävälle: joustava ihminen yksikössä vai pienen auton kokoinen Brio Kombi hikisen äiti-ihmisen kanssa?
* Olen tämän viestin aikana käynyt jo kaksi kertaa rauhoittelemassa itkevää lasta. Näin rauhaisia ovat nämä kotiäitien illat. Olisinhan toki voinut tässä välissä myös levittää kosteuttavan naamion, laittaa jalkakylvyn ja lakata kynteni. En vain voi unohtaa niitä pyykkejä.
* Minulla on huono näkö. Siitä syystä vihaan nykyisin uimahalleja ja kylpylöitä. Minä en tahdo olla se "varmaan jo aika vanha" ihminen, joka uiskentelee silmälasit päässään. Ilman laseja taas on olo kuin myyrällä maan päällä, olen kyllästynyt katselemaan vastaan tulevia ihmisiä kuin samalla en tuntisi ja tuntisin heidät, kun en tunnista edes omaa miestäni metriä kauempana.
* Kissa antoi palautetta nykyisestä hiekkalaatikon siivoamistiheydestä ja pissasi vaunujen koppaan. Siinä sitä sitten nähtiin taas, kuinka mamma purki senkin häkkyrään pieniin osiin ja sai ne kaikki pestyä käsin. Enkä tahdo tehdä sitä enää koskaan. Juu, taas siirtyi se kynsien lakkaaminen. Ehkä "viikonloppuna" sitten.
* Yläkerrassa pelataan parketti-curlingia. Onko se oikeasti joku lelu, huonekalu vai kenties tv-shopin harjaimuriyhdistelmä? Miksi sitä pitää käyttää kaikkina vuorokaudenaikoina, varsinkin myöhään iltaisin?
* Kello on paljon ja minulla on (perustuen 6 kk:n tilastointiin) 2,5 minuuttia aikaa syödä iltapala, pestä kasvot, hampaat, käydä vessassa ja rasvata käsi-ihottumat. On parasta laittaa töpinäksi tällä sekunnilla.

Tukutukulampaitaaaaniii - ja muita hittejä elämästämme

Tajusin juuri, että uskollinen ystäväni joulukaktus (tai pääsiäis-) ei tehnytkään tämänvuotista kukkaansa. Se on aina joka vuosi jonkin ajan kuluttua parvekkeelta sisälle muutettuaan ilahduttanut meitä yhdellä kauniilla kukalla. Vaan ei tänä vuonna.

*

Kirka kuoli ja jätti aukon kotimaisen musiikin tähtitaivaalle, tai kuinka sen nyt sopivan kliseisesti ilmaisisikaan. Kyllä minuakin vähän mietityttää, kuka sen aukon voisi täyttää. Eipä tosiaan kukaan.

*

Taivaalta on tullut tänään tuhottomasti lunta. Aurasin sitä Brion vaunuilla hiki päässäni ja poika nukkui tyytyväisenä ajelehtivassa valtamerilaivassaan melkein tunnin ajan. Hyvä, että jollakin on mukavaa näinä kamalina aikoina.

*

Täytin taas vuosia. Luku 28 soi niin karmivana ja oksettavana mielessäni, etten sitä turhaan toistella halua. Järkyttävää. Hiljalleen olen alkanut tajuta myös oman kuolevaisuuteni todellisemmin kuin koskaan ennen. Hirvittävää.

Kamalan ihanaa aikaa

Eipä sitä tosiaan ennalta arvannut, millaista tämä vauva-arki tulisi olemaan. Kiireisenä se pitää, selkään sattuu ja aina on jotenkin pöhelö olo. Sosiaaliset taidot rapistuu, pää pehmenee ja tissit venyy muistuttaen jo... niin, niitä lapasia.

Odotin kovasti, että poika kasvaisi isommaksi ja vahvemmaksi. Juuri tuollaiseksi hassuksi pikku hepuksi, kuin se nyt on. On mukavaa saada paljon hymyjä ja naurun hekotusta tai kuunnella salaa oven takana, kun päiväunilta on herätty hyväntuulisena ja kerrotaan tarinoita verhoille, tyynylle tai pukluharsolle. Semmoisten hassujen pienten juttujen voimin jaksaa kyllä, vaikka esim. yöt joskus aika levottomia ovatkin. Meillä on seuraavana haasteena yönukkumisten oppiminen, pikkuisen täytyisi itse tajuta, kuinka ruvetaan nukkumaan ja että yöt ovat tosiaan nukkumista, eivätkä hillumista, varten.

Ja joulu on taas, joulu on taas, joulu on taas, joulu on taas...
Minun puolestani se saisi olla vain joka toinen vuosi, koska niin se vaan aina pääsee meidät yllättämään. Tuntuu jotenkin huvittavalta viritellä joulukoristuksia vasta aatonaattona ja aina sitten joulun jälkeen pohtia, mitä kaikkea mukavaa joulujuttua tuleekaan mieleen, kun joulu on jo mennyt, ja mitä muka sitten seuraavana vuonna aiotaan tehdä ajoissa. Jepulisjee. Olisihan tämä mukavaa aikaa, jos ei olisi kaikenlaista hössötystä. Se aatto tulee aina niin yhtäkkiä ja viimeiset päivät saa juosta pää kolmantena jalkana kaupoissa. Tänä vuonna aiomme jättää kiertolaiselämän aatolta ja joulupäivältä, ja vietämme aikaa kotona. Olemme kutsuneet sukulaisia sitten luoksemme. Kun on pari päivää rentoutunut kotiympyröissä, jaksaa sitten ehkä paremmin mielin reissata mummolaan ja muihin kyläpaikkoihin.

Minne on aika kadonnut?

Hups vaan ja ollaan jo talvessa. Viikonloppuna satoi ensilumi - minä toivoin, että tulisi jo kesä. Talvessa ei ole paljonkaan hyvää vaan enimmäkseen kaikkea inhottavaa: kylmää, märkää, pimeää. Eikä se joulukaan niin ihanaa aikaa ole, lähinnä öklöttää vaan ajatuskin.

Poika on jo ihan poika, semmoinen melkein 3 kuukautta vanha ja painaa varmaan tuplasti sen, minkä syntyessään. Itsellä käsivarret alkaa olla jo varsin lihaksikkaat, kun heppua kanniskelee. Ja kanniskelusta meidän Vili-poika tykkääkin. Toinen juttu, joka on pop, on imeminen. Imutteluun kelpaa kaikki suun tielle sattuva. Nyt odottelemme, että poju löytäisi kätensä - yksi niistä suurista kehitysharppauksista.

Tämä nyt vain tällaisena pikaisena väliraporttina. Saatetaan alkaa kirjoittaa ihan kunnollista perheblogia nyt ennen joulua, joten sinne naputtelen sitten tarkkaan kaikenmoiset vauvakuulumiset ja arjen aikataulut.

Miltä äitiys tuoksuu?

• vauvapyykiltä
• tissimaidolta (joka taas tuoksuu sammakolta) ja Tuttelilta
• hieltä
• puklulta
• kakalta
• jäähtyneeltä ruoka-annokselta
• vaipparoskikselta
• kostealta makuuhuoneelta ja yöilmalta

Pieni poikamme syntyi 7.8.06.

"Minä tunsin itseni niin onnelliseksi,
etten edes pelännyt tämän hetken menevän ohi."
- Muumipappa

Yhtenä kappaleena toistaiseksi

Jakautumaan ei ole vielä tuon mahavuokralaisen kanssa päästy. Mutta piakkoin kenties. Olen nyt virallisesti äitiyslomalla ja hirveä pesänrakennus meneillään tietysti. Välillä iskee paniikki siitä, jos vauva tahtookin putkahtaa maailmaan aivan yllättäen ja minulla on täällä hommat vielä ihan levällään :D

Suomen suvi on ollut tänä vuonna erityisen helteinen. Harvoin on ollut paljonkaan helteitä kesäkuussa, sitä harvemmin sekä kesä- että heinäkuussa putkeen. Nyt on ollut jo pari viikkoa kuumia ilmoja. Onhan se ihan mukavaa, mutta vähän väsyttävääkin. Mahan kanssa meno vaan hidastuu koko ajan... Eikä juoda jaksa niin paljon kuin pitäisi.

Jutut pyörii kyllä tämän oman navan ympärillä koko ajan, kun ei tässä nyt sen kummempia tapahdu. Niin... palataan joskus paremmilla jutuilla.

Hellettä pukkaa - pallit hikkoo

Jeps, näin päättelin tänään töihin kävellessäni. Edellä kulkenut nuorimies ravisti tasaisin väliajoin toista jalkaansa kauemmaksi toisesta siihen malliin, että päättelin sen epäilemättä johtuvan päivän helteisestä säästä. Itselleni ei ole vielä palleja kasvanutkaan.

Nyt on tosiaan tullut kesä. Se on hieno asia :)

Aamulla kävin tenttimässä osaa kirjallisuuden aineopintojen lopputentistä. Sinne mennessäni fiilikset olivat tavanomaisen "luottavaiset". Aamulla koin saavuttaneeni tenttiin lukemisessa ehdottomasti huippukohdan siinä vaiheessa, kun liiskasin Aapo Heiskasen viikatetanssilla keittiön seinään pysähtyneen minulle tuntemattoman lentävän hyönteisen. Pelkään pahoin, että se oli yksi niistä onnellisista espanjalaiseen parsakaaliin koteloituneista iljettävistä salamatkustajista. Kirjasta oli siinä vaiheessa luettuna 18 sivua, eikä se homma siitä tuon mestauksen jälkeen edistynyt yhtään sen pidemmälle. Onnekseni tentaattori oli jälleen kerran liian vaatimaton ja pyysi kysymyspaperissaan vastausta vain kahteen kysymykseen, ts. minun ei olisi tarvinnut lukea vaadituista 6-7 kirjasta kuin 2 kpl. No, olin lueskellut vähän kaikkia ja yksi kirja oli mielessä jostain 6 vuoden takaa - vastasin niihin kahteen kysymykseen ja katsotaan nyt sitten, kuinka käy.

Jo melkein kesä

Ainakin on maisema melko vihreä jo ja aurinko paistaa. Lämmöt ei tänään ole kovin ihanaiset, mutta eiköhän se tästä vähitellen... Lomareissulta palattiin yli viikko sitten, ja olihan se varsinainen seikkailu. Ehkä tuosta reissusta täytyy raapustaa oma kertomuksensa erikseen. Nyt ei tähän ehdi kaikkea kirjoitella. Paljon nähtiin ja ihmeteltävää riitti kuitenkin. Ja paljon jäi tietysti näkemättäkin. Oikein onnistunut hommeli kaikin puolin, säätkin oli ihan kelvolliset koko ajan.

Vauvatouhut etenee myös. Nyt on äitiysavustus- ja -rahahakemus jätetty, ja odotellaan sitä pakettia saapuvaksi. Isot hankinnat (turvakaukalo, vaunut) on tekemättä (no ei meillä ole sänkyäkään lapselle..) ja hirvittää vallan kamalasti, mistä niihin saa irrotettua rahaa. Jotain suht kunnollisia tekisi mieli hankkia, mutta kun sellaiset on myös aika kalliita. Isukki saa päättää, kun joutuu kuitenkin isoimman erän niistä maksamaan :-/

Mahassa alkaa ilmeisesti käydä tila pienemmäksi: yksiön asukki tunkee itseään vasten seinämiä ja kaivelee lisätilaa jo kylkiluiden alta. Tuntuu aika hurjalta. Meidän pieni jättiläisemme siellä - kyllä muakin ahdistaisi noin ahtaissa tiloissa asustella ja aina saman ihmisen pieruja kuunnella. Lisäksi kun minä kiusaan sitä kaikilla hirvittävillä mauilla (tulisilla mausteilla ja väkevillä tai happamilla mauilla), niin ei voi olla hääviä elo :D Vielä reilut 2 kuukautta siellä olisi sinniteltävä toisen.

Onhan nyt keskiviikko?

Oijoi kun aika rientää. Mahdoton kiire taitaa iskeä matkavalmisteluiden kanssa. Ja kuka meidän kissapalleroisia ruokkiikaan sitten sunnuntaina? Omatunto soimaa jo nyt, että jätetään raukat yksikseen kokonaiseksi viikoksi...

Lasse puhuu jo sujuvasti kreikkaa. Minä osaan ehkä ne kolme tärkeintä fraasia: 1) ei, 2) en ymmärrä ja 3) ei, en puhu kreikkaa. Kun en minä vain ole jaksanut keskittyä opettelemaan. Vaikka aikaa olisi, aivoissa jyskyttää se, että minun kuuluisi mieluummin lukea tenttiin tai tehdä gradua - eli ylimääräisiä oppeja ei voi päähänsä nyt survoa. Niin, pitäisikin muistaa huomenna tai ylihuomenna ilmoittautua tenttiin. Päättelin muuten tässä fiksuna tyttönä myös sen, etten ehkä ole kaikista parhaassa tenttivedossa enää heinäkuun puolessa välissä (kun tuo TJ on about 15), vaikka haluaisinkin olla. Kuinka sellaista kirjoituslautaa kuuluisi pitää ison mahan kanssa niin, että myös kirjoittaminen olisi mahdollista? Ihan kiitettävät kivut siitä tenttisaliergonomiasta on saanut ilman mahaakin.

Matkasuunnitelmasta sen verran, että paukautetaan tosiaan Kreetalle Haniaan lauantaiyönä. Siellä majailemme viikon aikana kolmessa eri kohteessa (+hotellissa) eri puolilla saarta ja yritämme vuokra-auton kyyditseminä tutustua paikallisiin seutuihin. Pelottaa sikäläinen liikenne ehkä hieman etukäteen, onneksi en joudu auton rattiin...

Jomotusta

Heti kun olen pääsiäisvapailta palannut töihin, iskee tuttu hartiajomotus. Minä en vain enää sovi yhteen tämän tuolin, pöydän tai näppäimistön kanssa. Ja koko ajan tuossa vieressä komeilee moneen kertaan ergonomiatsekkailtu ja hiottu työpiste, jossa ei koskaan työskentele ketään... Tietäisipä vahtimestarimme, että raahasi tuon suuren pöytäkompleksin tänne pieneen huoneeseen vuosi sitten aivan turhaan. Kuinka paljon tällaisissa paikoissa tuhlataankaan rahaa turhiin pöytiin ja muihin kalusteisiin ihmisille, jotka ovat niin kiireisiä, etteivät ehdi taittaa edes työmatkaansa työskennelläkseen työpaikallaan kuten muut normaalit ihmiset.. ja jotka teettävät hyvinkin mielellään osan töistään niillä ihmisillä, joilla on 85 % pienempi palkka ja 60 % huonompi ergonomia... Oi että kun odotan jo äitiyslomaa!

Kesä lähestyy ja on kyllä huippuhienoa, että ulkona on nykyään muutakin kuin sitä harmaata loskaa, joka oli kuvioissa viikko-pari sitten. Kreetan matkalle startataan alle kahden viikon kuluttua ja matkajärjestelyt ovat aika hyvin mallillaan. Mukava kun on siellä päässä joku avustamassa, jos joku ei onnistukaan täältä käsin. Mutta aika helppo hotelleja ym. on nykyään varata netistä. Valinnanvaraakin on melkein liikaa, joten vielä ei ole päätetty loppuviikon hotellia edes. On se vaan niiin nykyaikaa niin. Ku on laitteet ja konneet ja sinne vaan naputtelloo nii ai että. Ja tartteeko tässä kohta edes mihinkään lähteä, ku vaan semmoset lasit lykkee piähän ja kuvittelloo vaan olevansa Reetalla niiii! Voe. :D Jooh, justiinsa.

Iloisia asioita

* Kaupasta löytyi mysliä, joka ei sisällä yöks-kookosta. Parempaa olisi muromysli, jossa tietysti olisi enemmän sokeria ja rasvaa, mutta tämäkin on hyvä juttu.

* Sain aamulla kaivetuksi silmästäni pitkän mustan kissankarvan.

* Loman alkuun on enää kolme kuukautta ja kaksi päivää.

* Olen saanut gradua hiukkasen verran eteenpäin.

* Viimeisiin kirjallisuuden aineopintojen tentteihin ei olekaan luettavana 10 kirjaa/ tentti vaan paljon vähemmän, ja lisäksi kertomakirjallisuuden tenttikirjoista olen lukenut jo aiemmin ainakin viisi opusta.

* Kaikki hiukseni eivät ole vielä irronneet päästä, vaikka eräänä iltana suihkussa huomasinkin niitä jäävän käteen holtittoman paljon.

* Pääsen kohta syömään lounasta.

Luntaa tulvillaaan on raikas talvisäää...

Eipä ole vieläkään ilmeisesti kevät, kun taivaalta pyryttänyt koko aamun ihan aitoa lunta. Miten minusta tuntuu, että viime vuonna kevät tuli aikaisemmin?

Tämä aamu oli varattu gradulle. Jep jep. Tuloksena noin neljä uutta sanaa, parikymmentä poistettua, virkkeiden ja kappaleiden paikkojen vaihtelemista ja muuta melko tuloksetonta. Ajattelin, että tänään ehtisin ihan oikeasti korjailla joitakin asioita, joista toinen ohjaaja helmikuun alussa sanoi. Ja ajattelin sinne lisätä jotain uuttakin vihdoin. Tuossa sopivasti tyrkyllä on ihan selkeä artikkeli, joka on ehkä yksi graduni tärkeimmistä. Sain siitä selviteltyä itselleni toki muutamia lauseita, mutta jotenkin ne olisi vielä muotoiltava tuonne gradun teoriaosaan. Ehkäpä jatkan vielä illemmalla. Mutta toisaalta, jos ajattelee oikein myönteisesti, näinkin vähän yrittäminen tuottaa ennen pitkää valmiihkon gradun, jos viitsisin tehdä sen edes melkein joka päivä. Siinäpä vähän miettimisen aihetta - niinkuin en tätä olisi miettinyt jo vuodesta 2003 asti (älköön kukaan nyt laskeko, kuinka monta vuotta olen "tehnyt" gradua!). Koska onhan mulla yleensä tosi paljon kiirettä, kun täytyy ehtiä istuskella sohvalla (joka ei nykyään tosiaankaan hyväile mun alaselkää) ja katsella telkkarista jotain melko huonoa viihdettä.

Jaa niin, nyt muistinkin, että otanpa tänään mukaani töihin tulostettavaksi listat viimeisten tenttieni kirjoista (10 kpl/ tentti). Hehee, vain kaksi tenttiä jäljellä :) Jos yrittäisi toista toukokuussa ja toista kesän tenttipäivänä. Loistokas suunnitelma.

Aiivastthuss!!

Ryysk.

Joo, ei ollut tullut eiliseen punnitukseen mennessä painoa juuri paljon ollenkaan (minulle kun 1-2 kilon painonnousu ei ole ollenkaan mitään painoa toisin kuin ehkä 50-kiloiselle ihmiselle). Olin lihonut tasaiseen tahtiin vain vähän yli 200 g/ viikko, joka on oikein suositeltava tahti. Hianoa, että sisälläni kasvava alien käyttää ravinnokseen :-/ minun vararasvojani. Muutenkin kaikki on erittäin ok. Varsinkin illalla saimme hyviä uutisia myös rakenneultrassa. Kaikki osat, joita siinä voidaan tarkastella, olivat ihan hyvin toimivia. Siellä se olla möllötteli, maiskutteli suullaan ja sätkytteli välillä käsillään. Aika rauhallisesti otti koko toimituksen, jos vertaa siihen vauhtiin, mikä oli päällä n. 10 viikkoa sitten ultrassa. Silloin se tosin oli vaan jotain täysin refleksimäistä poukkoilua. Sukupuolta ei kysytty, en tiedä olisiko sitä kerrottukaan. Minä bongasin siellä jonkin epäilyttävältä näyttävän töröttimen, mutta... eihän sitä tiedä, millaisena se sieltä ulos tulee.

Kevätsuunnitelmat näyttävät moninaisilta. Meille olisi tarjolla viime kesänä tutuksi tullut lomamökki viikolle 20 Närpiössä ja kutsuttu on myös Ahvenanmaalle sukulaisten vuokramökille kyläilemään. Ja isännän graduohjaaja tarjosi myös matkaopas-palveluita Kreetalta. Pääsisi ihan aitoon kreetalaiseen elämään, ruokaan ja maisemiin tutustumaan. Melko jännittävää. Varmaan huisia myös isomahaisena. Minulla ei periaatteessa ole ollenkaan lomapäiviä, joten saapa nähdä, miten järkkään tuollaisen "etätyöskentelyviikon" toukokuulle.

Olen onnellinen siitä, että pikkusiskelini työharjoittelu on lähtenyt mukavasti käyntiin, eikä eka päivä terveyskeskuksen vuodeosastolla ollut järkyttänyt pahasti. Hyvä ensivaikutelma lupaa aina hyvää :) Ja tokihan hoitotyössäkin on vaihtelevia työpäiviä, eli ei niitä kauhujakaan ihan välttämättä edes joka viikolle mahdu, vaikka niitä väistämättä jossain vaiheessa eteen tuleekin. Peukut pystyssä Tainalle siis! Ja hih, kohta se hassu ihminen muuttaa tänne bigsitiin meidän lähelle. Peukut pystyssä suotuisan kämppiksen (poissaolevan ;)) suhteen myös!

~o~O~o~

Maanantai, kevätpäiväntasaus, maaliskuu, melkein huhtikuu oikeastaan jo. Pari viikkoa seuraavaan graduni vaiheen esittelyyn, sitä ennen tehtävä graduun jotain uutta. Ja sen jälkeen gradu on tehtävä valmiiksi mielellään muutamassa viikossa. Hyvin yksinkertaista ja helposti ymmärrettävää. Ihan mahdollistakin.

Valoa, aurinkoa, sininen taivas. Eilen käytiin kävelyllä, excellent. Tällä viikolla olisi syytä käydä kuntosalilla. Muutaman viikon päästä voisi kenties laittaa sen jäsenyyden jäädyttämisen vireille. Nyt kun siihen on loistava syy. Luulenpa, että kuntoilumotivaationi on esim. vuoden päästä aivan toista kuin tällä hetkellä. Ja sittenhän minulla on vain aikaa - jos vain iskä viihtyy naperon kanssa kahdestaan.

Työhuoneeseen tulee jostakin tupakan haju. Ei kovin viihdyttävää. Minulla on nälkä, mutta kohta jotakin lounasta ennen neuvolakäyntiä. Ei säästellä ennen punnitusta. Onkohan tullut kymmeniä kiloa painoa jo tähän mennessä..?

Duidaduida

Läpäisin sen ajokokeen ensimmäisellä kerralla, huh! Ei ollut helppoa, vaikka ihan käsittämättömän paljon ei jännittänytkään. Mokailinkin ihan kivasti. Jäi melkein harmittamaan ne mokat, vaikka eihän niillä enää ole väliä. Paitsi jos toteutan niitä uudelleen joka päivä autoillessani. Minä olen se, joka tuuppaa eteesi kaistaa vaihtaessa ehkä hiukan yllättäen. Sori...

Nyt on sitten harjoiteltu isännän autolla ajamista päivittäin. Onhan se erilaista ja parkkeerata en osaa ollenkaan, vaikka kuinka hartaasti yritän. Auto ei käänny kuin minun ajatukseni, mutta ehkä vielä joskus opin sen tavoille.

Istuskelen tässä kissa sylissä koneen ääressä. Minni tuli siihen kertomaan asioitaan - puskemalla lähinnä yrittää estää naputteluni. Ja nyt se laskeutui makuulle käsivarren päälle, kätevää.

Hmmm... Tarkoituksenani on ollut, että näitä joitakin tekstejä olisi mahdollista muiden myös kommentoida, mutta enpä nyt tällä selaimella pääsekään tekemään valintaa kommenttimahdollisuuksiin. Tässä viestissä toki ei ole mitään kommentoimisen aihetta, mutta noin niinku yleensä silleen junou.

Autoilua ja pakkasta

Tsaukki! Mites menee? Semmostahan se nii.

Torstaina olisi inssiajo. Juu kyllä minulla on mennyt autokoulussa näin kauan. Johtuu siitä, kun piti vähän jarrutella yhdessä vaiheessa, koska ei ollut rahaa joihinkin ratkaiseviin maksuihin (pimeän kurssi esim.) ja en saanut passikuvia, koska huulessani majaili kroonisia herpeskasvustoja viikkotolkulla (prkl!). Häseltämistä se ajaminen on yhä. Omasta mielestäni olen jo melko tyytyväinen taitoihini, enkä tosiaankaan jaksa stressata pienestä töksähtelystä tai nytkähdyksistä mun "taidokkaiden" kytkin- tai jarrupoljinjalkojeni ansiosta. Nyt kun vaan saisi köröteltyä ajokokeessa tarpeeksi hissukseen kaikissa risteyksissä ym., niin eiköhän se onnistuisi. Ja sitten se, että huomaisi joka ainoan nopeusrajoituksen.. tai niiden päättymisen. Tänään oli kyllä ylimääräisellä ajotunnilla aika hikistä peruuttamisten kanssa. Blondi ei hahmota, ei. Se on sit jynssättävä eestaas, jos kokeessa tulee taskuun tai talliin peruuttaminen. Hermo menee, jos se ajokoe kosahtaa siihen.

On pakkasia pidelly yhä vaan. Hyvä homma, koska talvikengätkin alkoivat ratketa. Suutarin setä cittarilla kyllä liimaa ja ompelee. Viimeksi se antoi takuun, että mun kävelykengillä pääsee sen korjauksen jälkeen sekä eteen että taakse. Varsin hyödylliset popot siis ja taitava suutari-setä.

5.8.06 poksahtaa

Alareunan janalta voi seurata meikän mahan tilannetta. 171 päivän kuluttua sen mukaan poksahtaa.

Helmikuussa jo mennään

Ja huomenna on palkkapäivä. On sitten taas noin neljäksi päiväksi rahaa sen jälkeen, kun on maksanut vuokrat ja kaikki laskut. Jippii.

Isäntä on työmatkalla ja mä nukuin yön kissojen kanssa. Sinne ne heti kömpi sänkyyn, kun meni nukkumaan ja jätti makkarin oven auki :) Ensin tietysti molemmat roikkui Lassen kaapista pilkottavissa vaatteissa ja yritti kammeta sitä ovea auki. Mutta sitten Mona asettui jalkopäähän ja Minni mun tyynyn viereen - käsi piti laittaa, että rouva sai siihen päälle tassunsa ja leukansa. Ja sitten se alkoikin: emännän herättely. Tää mun tyynyn vieressä nukkuva kissa nousee aina välillä yhtäkkiä istumaan, näyttää kuin pikkulapselta pinnasängyssä töröttämässä unenpöppörössä. Minä sitten siihen, että nuku nyt Minni. Ja siitähän se sitten kellahtaa takaisin nukkumaan, yleensä vähän huvittavaan asentoon, tipahtaa kyljelleen poski patjaa vasten ja jatkaa uniaan. Joskus tuohon istumaan nousemiseen liittyy kysyvä kurahdus: Ethän sä vaan nuku?

Sitten on se peli, kun minä käännyn vasemmalle kyljelleni, ja pian kissa kiipeilee tyynyn kautta tai mun yli sinne puolelle myös. Tuhinasta ja kehräyksestä voi taas tulkita kysymyksen: Miksi sää nyt tälleen käännyit? Käännyn suosiolla toiseen suuntaan takaisin, koska muuten alkaa kiristyspeli: syön kukkaa, jos kerran pitää olla näin päin.

Toistuvasti yön aikana herään kurahdukseen ja erotan pimeässä, kun kissa tuijottaa minua lautasen kokoisilla pupilleillaan ihan läheltä. Joo, kyllä minä nukun ja sinäkin voit nyt jatkaa unia, kun minä olen herännyt. Ja sitten taas välillä se kääntymisleikki. Sori, että pyörähdin toiselle kyljelleni unissani ja ei, älä nyt tule tyynylle nukkumaan.

Täytyy nyt miettiä, josko laittaisi sen makkarin oven kuitenkin kiinni ensi yöksi.

Kamalasti töitäääää

Uuu.. juuri muistin, että hamstrasin ruokalasta mukaani yhden ruisleivän. Sitä onkin nyt iltapäivän nälkään hyvä natustella vessan hanasta otetun raikkaan veden kanssa. Kumpa nuo ISS:n siivoojat käyttäisivät vessanpöntön ja lavuaarin pesuun eri rättejä...

Töitä riittää. Yhtäkkiä muistaa miljoona hommaa, jotka on unohtanut tehdä ajallaan. Ja nyt saa pää turvoksissa tehdä niitä kaikkia yhtä aikaa, ettei ne taas unohtuisi. Sellaisessa välissä on hauskaa, että työkaveri/ pomo soittaa ja sepittelee puhelimessa jotain abstraktia ja teennäisiä tunnelmakuvauksia edelliseltä päivältä. Ihan kuin jaksaisin kuunnella. Kertoisi vaan, mitä pitää tehdä ja sulkisi puhelimen. Tai parempi tietysti, ettei soittaisi ollenkaan... :D

Ei tässä sen ihmeempiä uutisia. Maha kasvaa.

Das Experiment

No niin... Nyt varmaan selviää, kuka lukee blogiani, koska aion kertoa sen luokan uutisen, että olisi outoa ellei sen lukenut antaisi kuulua itsestään :D

Onnellinen onnettomuutemme on nimittäin se, että meille tulee vauva (jos nyt kaikki menee hyvin) ensi elokuussa. Juu, mut ei täs sen kummempia. Palaillaan!

Kerran kuukaudessa hyvä tulee

Joulut meni, uusivuosi meni... Ihan hyvin kaikki. :P

Nyt olen vähän kipeänä, mutta sluibailuun ei ole varaa, sillä töissä on Kamalasti tekemistä. Eli sinne on raahauduttava ulkona paukkuvasta 23 asteen pakkasesta huolimatta. Ja iltapäivällä labraan vuodattamaan verta. Semmosta.

Olen pohdiskellut asioita. Mm. sitä, että ihmiset tykkäävät kahviloiden take away -kahvimukeista. Niin mikäs siinä. Onhan se kiva, että voi juoda kahvinsa pahvisesta mukista (niissä ku on kaikkii ihanii kuvioit!), jossa ei ole korvaa ja kuuma kahvi polttaa kättä mukin läpi. Muuta syytä en voi keksiä, jos valitaan pahvimuki, vaikka kahvi on tarkoitus nauttia siellä kahvilassa. Vai johtuuko se siitä, että pahvinen (ja hienosti kuvioitu!) muki on kevyempi kuin posliininen? Voihan se olla niinkin - nykyään niin monella on hiirikäsi tai tenniskyynärpää. Tai sitten pahvimukiin mahtuu enemmän kahvia? Ehkä nykyajan nuoriso ei tiedä, että monet kahvilat antavat kyllä santsata, jos se mukillinen pahaa kahvia ei riitä. Näissä kahvimukeissa on myös se hyvä puoli, että niitä ei kuulu kierrättää. Niitä ei tarvitse viedä astiankeräyspaikalle tai roskikseen, vaan ne suorastaan kuuluvat julkisten tilojen pöydille töröttämään. Siihen se on jätettävä paikasta huolimatta. Tyylikäs se muki on myös jätettynä roskiksen päälle. Kukas moista komistusta hennoisi sinne roskikseen asti laittaa! Kahvimukit ja tupakantumpit ovat siis tavallaan sukua toisilleen: käyttäjiensä mielestä ne katoavat tai maatuvat siihen, mihin ne on jätetty. Tämä on tiedetty jo vuosikymmeniä. Minulla on ehkä vanhentunut käsitys ekologisuudesta, koska en voi olla varma, onko astioiden laitostiskaaminen ekologisempaa kuin mahdollisesti kierrätysmateriaalista valmistettujen pahvimukien käyttäminen ja hävittäminen käytön jälkeen. Voihan olla, että nämä Take away -mukeilijat tietävät tästä enemmän ja siksi valitsevat kerta toisensa jälkeen jonkun kahvimerkin brändillä koristellun pahvikupposen. Vielä kun mainostajat tajuaisivat ottaa tämän mainospaikan ihan oikeasti käyttöönsä. Olisi se parempi kuin maitotölkki, koska maitotölkit kuitenkin päätyvät aina kierrätykseen tai roskikseen toisin kuin trendikkäät kertakäyttömukit.

Joulunaikaa

Hehhee ja yhtäkkiä on joulukuu. Nyt on jo 19:s päivä. Jeps. Edellisessä kirjoituksessa kiroilin noita koulujuttuja, esseitä ym. Harmi, etteivät ne ole vieläkään valmiina. Ensimmäisen esseen yritän kursia kasaan keskiviikoksi. Huomenna on oppimispäiväkirjan palautuspäivä, mutta siihen on niin paljon lukemista, ettei onnistu yhtään mitenkään. Täytyy keksiä varmaan jotain ihmeellisiä konsteja tuosta hommasta selvitäkseen...

Kun minun työpaikallani lähestytään joulua, alkaa kuulua joulupakettien rapinoita. Ihmiset kiikuttavat toisilleen lahjapaketteja, enimmäkseen niitä perinteisiä, joissa on jokin hillopurnukka tai käsityö-tuotos (joko itse tehty tai hyväntekeväisyys-myyjäisistä hankittu). Eletään pienimuotoisen kilpavarustelun aikaa - kellä onkaan se hienoin puketti, kuinka paljon paperinarua, kultavärillä maalattuja oikeita käpyjä, kanelitankoja tai muovisia jouluomenoita koristamassa sellofaaniin pakattua asetelmaa tai joulukukkaa. Joulupaketteja annetaan melkein kaikille kollegoille, niillekin joita koko edeltävä vuosi ollaan selän takana ja piilomerkityksin manattu syvimpään helvettiin. Jouluna ei olla katkeria, että niille joillekin on annettu enemmän resursseja kiinnostaviin hankkeisiin, tai että oma työtaakka on muiden taakkoja raskaampi. Jouluna näperretään iloisin mielin posket punaisina söpö pieni asetelma pomolle, työkaverille ja sihteerille. Vain siksi, että viime vuonna sain pomolta, työkaverilta tai sihteeriltä melkein samanlaisen. Pannaan sitten vaan seuraavana vuonna paremmaksi ja ollaan yhdessä mukavan stressaavassa joululahjakierteessä, johon ei oikeasti olisi koskaan kannattanut joulukorttia suuremmalla panostuksella osallistua.

Maaaaanaaantai

No se on sit taas maanantai. Olen ollut töissä jo pari tuntia ja saanut aikaan hyvin vähän. Kohta voisi harkita lounasta, ettei tarvitsisi vaivautua tämän suurempiin ponnisteluihin :P

Aamulla päätin, että nyt on talvi, ja minun on pukeuduttava joko pitkiin kalsareihin tai sukkahousuihin. Venyttelin päälleni sukkahousut, niiden päälle sukat ja sitten farkut. Ah, kuinka epämukavaa... Lähtiessäni sitten järkkäilin vielä mm. kylppäriä ja siirsin kissan hiekkavadin paikkaa. Tassuteltuani hetken kylppärissä tajusin astuneeni johonkin märkään. Tuoksun leijaillessa nenääni tajusin pienen aavistukseni oikeaksi: kissanpissaa! Jibii. Kiitos vaan nuoremman kissamme, joka ei voi toimittaa asioitaan normaaliin tapaan, vaan suihkii satunnaisesti ohi 30 cm korkean hiekkalaatikon reunan. Siellähän se oli pienenpieni lammikko paikalla, jossa hiekkavati aiemmin oli. Sittenpä olikin jo kiire. Pois farkut, sukat, sukkahousut ja varpaiden pesulle. Ah, kuinka juhlavaa...

Syyslukukausi päättyy pian ja tämän syksyn esseet olisi saatava valmiiksi. Se on kyllä vihonviimeistä hommaa, kun joutuu kehittelemään jotain kelvollista tekstiä laudatur-opintojen esseeseen. Jos olen oikein laskenut, kyseessä ovat tämän tutkinnon viimeiset esseet, joten siitä olisi kai kehiteltävä motivaatio suoritukseen. Yksi tenttikin olisi ensi viikolla edessä :-/ Pari tuntia lisää vuorokauteen ei olisi pahitteeksi, koska minulla ei ole hajuakaan, missä välissä ehdin lukea tuohon tenttiin.

Se yks J-juttu on tulossa...

Hyss! Sitä ei saa vielä sanoa ääneen. Puhutaan siitä sit j-kuussa enemmän.

Miten aika voikin mennä näin nopeasti?! 23.11. on tänään. Viimeksi pistin kiireellä tänne jotain postia 9.11. :-/ Vieläkin on se tunne, että ihan vasta pari viikkoa sitten oli kesä ja nyt on jo kamala ja kylmä, ruma loppusyksy.

Kuntosaliltakin jo soitettiin, että mitäs kuuluu treenaamiseen. No mitäköhän? Lähinnä olen keskittynyt kehittämään rasvakerrosta takamukseen ja pötsiä etupuolelle. Onnistuneesti.

Niin ja mähän olen alkanut opetella autolla ajamista. Tai siis eka ajokerta on vasta ensi viikolla. Pelottaa ja jännittää melko paljon, mutta onhan se vaan pakko opetella. Kai tuo ajotaito on semmoinen välttämätön paha, joka täytyisi joskus näin aikuisena hankkia. Ehkä siitä on joskus jotain apua.

-o-O-o-O-o-O-o-O-o-

Oli paljon helpompaa pyörittää ja nostaa kiviä veden alla,
isä ihmetteli mistä se saattoi johtua.
Mutta pääasiahan oli, että tunsi itsensä hirmuisen voimakkaaksi.
- Muumipappa

Esteettisiä elämyksiä

..ja täytetekstiä.

Purkutyömaat tuottavat yllättäviä esteettisiä elämyksiä. Työmatkani varrella on tämän syksyn aikana purettu kaksi suurta rakennusta, ja näky tosiaankin saa pysähtymään. Puoliksi maan tasalle raadeltu suuri rakennus tuottaa kokemuksen epätodellisen ja toden väliltä, kun mielessä on niin vankasti kuva rakennuksesta kokonaisena ja ehjänä. Minusta se tuntuu siltä kuin katsoisin kuvaa pommitetusta (minulle tuntemattomasta ja etäisestä) rakennuksesta jostakin verkon uutispalvelusta. Tuntuu aika hölmöltä vertailla näitä kuvia. Millaista taidetta olisi laittaa rinnakkain kuva sota-alueen pommitetusta koulurakennuksesta ja suomalaisen pikkukaupungin uusien asumisalueiden tieltä purettavasta linja-autoasemasta?

Keskiviikkona

Vallan keskinkertainen päivä. Tai noh.. tänään olen ollut huonolla tuulella, eikä tuo syksyisen harmaa ilmakaan sitä paljon kohota. Muumipappa on sanonut jotakin kivaa tästä aiheesta - ehkä laitan sen lainauksen huomenna blogiin. Ideana kuitenkin, että jos meillä ei olisi kurjia hetkiä, niin eihän me sitten huomattaisi niitä hyviäkään. Mutta ei siitä sen enempää.

Elämäni pääsisällöt tällä hetkellä:

- Gradu (kuuluu laittaa ensimmäiseksi)
- Meidän isäntä
- Kissat
- Työ
- The Sims 2
- Kotitöiden tekemättömyyden päivittely
- Muut opiskelujutut (pari pääaineen kurssia kesken, ja sitten siitä ei puutukaan enää kuin tuo gradu :) ja sivuainetta emme nyt ajattele, koska em. on ihan riittävästi mietittävää)

Olen elossa.

Ihan vaan, jos joku teistä sadoista tuhansista lukijoista pelkäisi minun ihan vahingossa kuolleen. Pöö! Tässä olen - tukevampana kuin koskaan.

Töissä. Nenääni leijaili jostakin pikkiriikkisen epämiellyttävä tuoksu. Bongasin lattiassa ruskean hmm.. töhnän. "Ögön", sanoisi mieheni, ja se kuvaisi tuota ilmestystä ehkä parhaiten. Nyt olen sitten vuorotellen tehnyt töitä ja miettinyt, onko tuo tahra suklaata vai kakkaa. Mietiskely on tärkeää ja hyödyllistä. Jos päädyn siihen tulokseen, että lattiallani on suklaata, niin tietenkin syön sen. Tämä ihan vaan vinkiksi teille kymmenille tuhansille lukijoille, jotka olette erehtyneet pitämään blogini sisältöä fiksuna ja järjellisenä.

Koska jotkut spammi-paviaanit tykkäävät käyttää blogeja mainostusalustanaan, en jatkossa ehkä enää ikinä salli blogini kommentointia. Eli pidetään vaan ne sormet siellä omalla puolella. :)

Minulla on aina välillä ollut ajatuksia siitä, mitä voisin tänne kirjoittaa. Hyvä, että ajatukset siirtyvät aina johonkin muualle sen jälkeen, kun olen ne ajatellut.

Joulukuu on pian. Joulukuu on sellainen iloinen kuukausi, että Sampo-pankki ryhtyy perimään minulta opintolainaani takaisin. Voin luvata, että ylistän Sampo-pankkia ja omaa tulotasoani tasaisesti tulevien 15 vuoden aikana.

Vaakabingojeejee!!

Päivän inhokki: Veikkaus Bingon arvonta aamu-teeveessä! Siihen menee hermo. Voi tsiisös!!! Nopeammin en ole rynnännyt vaihtamaan kanavaa edes silloin, kun aikoinaan (nykyäänkin) tuli telkusta Ihmemies tai X-files. Tuntuu, että koko päivä on kirottu epäonnistumaan, jos joutuu kuulemaan kaikki ne iivariviistoistat.

Juu, ei muuta tällä kertaa.

Talvi tulee - olenko valmis?

Ihan vaan ajattelin tulla kertomaan, että mitä kylmemmäksi käy ilma, sitä suuremmin minua **tuttaa. Talvi on tulossa hitaasti mutta varmasti. Ja minä en pidä talvesta juuri ollenkaan. Myönnän, että olen joskus talvella ollut melko hyväntuulinen, ehkä kahtena tai kolmena päivänä, mutta muuten se vuodenaika on yhtä kiroilua ja manaamista. Voiko muka mistään muusta tulla niin pahalle tuulelle kuin siitä, että joutuu heräämään pilkkopimeään aamuun ja lähtemään ulos palelemaan? Siihen jos vielä lisää aamusuihkun kylmässä kylppärissä, joka on ehdottomasti toinen inhokkini, niin huhhuh!

Ja sitten tähän päivään: on yhä kaunis syksykeli. Se on mukavaa. Kävimme viikonloppuna Leivonmäen kansallispuistossa, ja se vasta mukavaa olikin :) Voisi ottaa harrastukseksi, jos vain löytäisi täältä jonkin kivan patikointimaaston, johon ei heti eksyisi.

Kriittinen unohduspiste

Se on se hetki, kun olet ollut käyttämättä jotakin palvelua niin kauan, ettet enää pysty muistamaan siihen vaadittavaa tunnusta ja salasanaa. Meinasi tulla vastaan jo tämän bloginkirjoittajan kohdalla.

Sukka on märkä, koska kengässä on reikä. Toisissakin kengissä on reikiä.

Niin.. ja minulla on oikeastaan aika paljon kiireitä ja tekemistä. Ensi maanantaina olisi syksyn ensimmäinen tenttikin. Niin. Tänään taitaapi olla torstai.

Kun revontulet satoivat alas taivaalta

Illalla olin menossa nukkumaan ja vedin makuuhuoneen verhoja kiinni, kun katseeni osui valoläiskään taivaalla. Taas näkyi revontulia! Koko taivas oli täynnä muotoaan ja sävyään vaihtavia leimahduksia. Törötinpä siis parvekkeella aamutakissani tuijottelemassa huumaantuneena tuota ihanaa valoilmiötä, joka näkyi kirkkaimmin koillisella yötaivaalla. Revontulet laskeutuivat ja syöksyivät taivaan lakipisteestä, kuin suoraan talomme päältä, pitkinä säteinä kaikkiin suuntiin ja lähempänä taivaanrantaa ne aaltoilivat selkeinä ja kauniina vihreä-valkoisina seinäminä.

Maailman kauniita asioita, joita ei voi omakseen ottaa.