Kokonainen päivä elämästä

Erään arkipäivämme tavanomaisen tylsä raportti:

Aamulla herätään n. klo 8, puuhasteluita yläkerrassa, sähköpostin tsekkaus ja pojalle musiikkia. Sitten vaipan ja vaatteiden vuoro. Aamupuurolle n. klo 9, pelastetaan kosteusvaurion kärsinyt teepaketti, leipää itsellekin aamupalaksi, kissoille ruokaa ja kissankakan siivous lattialta (jeah). Aamupalan jälkeen on pienten kotiaskareiden vuoro: otan pari puhdasta astiaa pois tiskikoneesta. Sitten laitan teeveden  kiehumaan, sylittelen poikasen kanssa ja kurkistellaan ikkunoista ulos.

Katsotaan Pipsa Possua, yritetään opiskella Leechiä, jatketaan kynttilöillä leikkimään ja katsotaan vielä vähän telkkaria. Minä jatkan hetkisen keittiössä puuhastelua ja poika touhuaa omiaan sekä antaa kissoille herkkunappeja. Klo 10.15 on autoajelun vuoro, pärtsätään ympyrää sellaisella päälläistuttavalla autolla (potkuauto, kävelyauto, mikä ihme?). Sitten kipaistaan yläkertaan, piirrellään tusseilla, sekoillaan tietokoneella ja on myös aika etsiä vaatetta äidille. On tarkoitus lähteä ulos ja kauppaan. 

Käsipesut, pukemiset ja ulos. Klo 11.15 suuntaamme Siwalle, kauppareissun jälkeen ulkoilemme vähän aikaa - niin ja meillä on myös Carneval-keksi-piknikki pihassa... 12.30 ruoka-aika ja sitten yläkertaan, häsläystä. Luetaan Tomppa-kirjaa sängyllä ja höpötellään. Klo 13.25 lapsonen taipuu päiväunille, äiti lähtee koneelle sädettämään ja huutonettiin. Sittenpä on taas Leechin aika, jos vaan tajuaisin siitä jotain. Kyytipojaksi teetä ja keksiä (pitää käyttää ne kastuneet teepussit).

Olen luvannut kirjoittaa jutun yhteen lehteen, joten sitä yritän myös tässä välissä naputella, ja keksinpä myös kirjoittaa kirjettä pojan kummille. Mies tupsahtaa kotiin tavallista aikaisemmin ja päätän lähteä yliopistolle graduhommiin klo 16. Poika jää nukkumaan. Kaahaan postilaatikolle kummin kirjettä viemään ja sitten Aallon kirjastoon toteamaan, että Tänään suljemme klo 16. Yliopiston kirjastolla haalin lähdeartikkeleita ja opettelen tulostamaan uusilla systeemeillä (2 vuoden tauon jälkeen). Palaan kotiin 18.30, mies ja poika ovat niin herttaisen näköisiä keittiön pöydän ääressä, kun ulkoa katsoo. Otan ruokaa ja sen jälkeen puuhaillaan pojan kanssa. Telkkaria koitetaan ehkä vähän katsella ja rampataan parit kerrat yläkertaan hämykakan takia.

Ja sitten onkin taas iltapuuron aika. Iltamaitoa pojalle, iltapesut ja petiin isin kanssa satuja lukemaan. Nukkumaan taivuttelu tuntuu kestävän tänään kauan. Minä putsailen pikaisesti ruokalappuja ym. keittiöstä seuraavaa päivää varten ja siirryn miettimään gradun aikatauluja. Loppuillan vietän koneella gradua ihmetellen ja muutenkin surffaillen. Puolenyön jälkeen sitten nukkumaan.

Meidän koulupäivä

Vauhtia ja väsymystä

Poika on ollut tänään ihan gangsteri. Noin sata eri tavaraa on käynyt vessanpöntössä tai lentänyt yläkerrasta portaikkoon. Aikaa siihen on kulunut ehkä yhteensä noin 4 ja puoli sekuntia. Niin ettei itse ole edes ehtinyt ajatella ei-sanaa, kun lukematon määrä tuhmuuksia jo on päässyt tapahtumaan. Ja äitiä on venytetty ja testattu muutenkin. Saako syödä marjakiisseliä sohvalla? Tietysti saa. Saako poimia yliopistolta kukkapurkista kaikki peitemateriaalit ja kuskata ne joko äidin laukkuun tai roskakoriin? Jep. Voiko syödä sohjoa? Mielellään. Saako purkaa kokonaisen vessapaperirullan ja sulloa sen vessanpönttöön? No miksei. Voiko kissanruuan levitellä lattialle ja sen jälkeen talloa jokaisen mönjäkikkareen päälle puhtailla sukilla? Kyllä kyllä. Voiko maitomukillisen kipata aina lautaselle ruuan sekaan, entä vesimukillisen? No sinnehän se kuuluukin! Saako tuttipullosta pirskotella maitoa pitkin kämppää? Saa, kyllä saa. Saako alle kaksivuotias ajaa autolla? Tokihan saa. Voiko autoon jäädä istumaan koko illaksi? Kyllä, kultaseni, tietysti voi. Eihän se haittaa jos karjun kurkku suorana tunnin ajan pihamaalla naapurien ikkunoiden alla iltayhdeksältä? Höps, huuda vaan, tuskin ne lapset vielä nukkuu. Haittaako jotakuta, jos piirrän vahaliiduilla neliömetrin kokoisia kuvia jokaiseen yläkerran huoneeseen? No enpä usko. Saako käsiä pestä kahdeksan tuntia? Juu juu. Voiko valvoa koko yön? Kyllä, ole hyvä vaan, siitä minäkin pidän. Erityisesti tämän ihanan päivän jälkeen.

Niijustiinsa!

No nyt mää sit kävin siellä Tiimarissa ja ostin niitä ohran siemeniä (voiko kirjoittaa erikseen?). Ja keltaista, oranssia, ruskeaa ja valkoista kartonkia sekä ei-jouluisia silkkipapereita (oranssia, liilaa, vaaleanpunaista...). Mm. Poika valkkasi itselleen kaksi keltaista paperimassamunaa. Tästä se lähtee vissiin joo.

Ideapommi

Mitä sitä muutakaan tällainen toimeton kotiäiti voikaan olla kuin aivan loputon ideoiden lähde. Päätäni pakottaa semmoiset miljardi ideaa jos jonkinlaisilta aihepiireiltä. Minultahan kun löytyy hyvinkin syvällistä osaamista mm. puurakentamisesta, kodin sisustamisesta, käsitöistä, askartelemisesta, kokkaamisesta, puutarhan hoidosta, terveydenhoidosta, taiteesta, yritysbisneksestä ja mistä milloinkin. Olisikohan oikeasti järkevä kirjata noita ideoita johonkin ylös piirustuksineen kaikkineen vai tosiaan koittaa vaan olla ajattelematta? Sekin on niin tuskaisen ja turhauttavan raskasta, kun tietää, ettei mitään ideoitaan oikeasti ikinä saa toteutettua.

Ja pääsiäinenkin tulossa. Eikö vaan hyppele jotkut naurettavat ruoho-muna-asetelmat, kranssit, kukkakimput, kortit, servetit ja pääsiäismenut päässä! :-S Ja sitten mä menen Tiimariin ja ostan niitä ohran siemeniä tai jotain, mutta en koskaan tule niitä kylväneeksi, koska eihän minulla ole niille sopivaa astiaa! Joskus käy niin, että haalin tuolta kaupasta tai jostain muualta ihan kaikkea mahdollista tarpeeseen, ehkä-tarpeeseen, varalle, koristeeksi, lisäykseksi, muuten vaan ja lapselle iloksi... Jotenkin semmoiseen on oppinut tässä, kun ei ole aikaa luuhata kaupoilla tuntitolkulla - ne ostokset pitää vaan kerätä vauhdilla kasaan ja kun ei ole tullut etukäteen suunniteltua, niin eihän sitä tiedä, mitä pitäisi oikeasti ostaa, vaan lopulta ostaa kaikki vaihtoehdot. Nyt vaan ei todellakaan ole rahaa sellaiseen sekoiluun! Voi äiti...

AAAAAAaaarrRRGGHHHhhh!!!!

Voi hysteria ja paniikin pahimmat painesäiliöt!!! Olen tässä muutaman päivän ollut tietoinen siitä, että gradun pitäisi olla esitarkistuksessa (pitää olla valmis ihan, mitä häh mitenkä?!) kolmen viikon kuluttua (en pysty laittamaan tarkkaa päivämäärää, jos onkin taas kerran käynyt niin, että lasken hauraalla aivokudoksellani senkin asian väärin)!!! No, koska olen blondi ja jokseenkin adhd, en koskaan pysty, tällaisessakaan paniikkitilanteessa, ajattelemaan asiaa niin ehjänä kokonaisuutena, että ymmärtäisin sen valtaisan työn ja kiireen, mikä tässä IHAN OIKEASTI on. Tajuan vain, että hitonmoinen hässäkkä pitäisi olla päällä ihan koko ajan tästä sinne huhtikuulle saakka. Voi olla parempi, etten ajattele sen tarkemmin sitä, vaan yritän vaan jotenkin hallita tilanteen tässä ja nyt.

No, nyt sitten olen tässä kahlannut lopusta alkuun ja alusta puoliväliin graduani, jota on tällä hetkellä juhlavat 39 sivua jonkinlaisessa ei  nyt niin valmiissa, mutta ei mitenkään toivottomassakaan kunnossa (huom. jälleen kerran muista em. arviointikyvyttömyyteni). Ja voi hyssykät, alan olla pahanlaisesti sekaisin ja pihalla! Voi apua, mihin tartun ja mitä teen? Ei saa lakata hengittämästä, pitää yrittää ajatella selkeästi... ja kuten aina olen ajatellut (silloinkin, kun lapsena salaa korvatulehdusta kärsin), asioilla on tapana järjestyä, eikä mikään kestä ikuisesti. Ei kukaan varmaankaan ole tehnyt kolmessa viikossa niin paljon kuin minun tulisi tehdä nyt? Eipä. Kyllä se tästä - revitään kasaan jotain ja viedään se nivaska sitten proffalle luettavaksi. Sen jälkeen on sitten muutama viikko aikaa korjata jotain. Ja kesällä minä valmistun, kunhan se yksi kaamea lyriikan tentti vaan onnistuisi. Sitten voinkin kutsua kaikki ihmiset, jotka tunnen, lettukesteille! Krhm, tämä ei ollut vielä kutsu.

Muihin asioihin. Tämä Bloggerin, tai mikä hiton Googlen sivukonttori tää sit onkaan, kirjautumiskuviokin on mennyt jo niin ihmeellisen hämmentäväksi, ettei tiiä, miten päin olisi ja koko ajan pitää pelätä, että taas kerran unohtuu salasanat ja tunnukset ja elämä jättää. Onko siinä mitään järkeä, että kirjautumisnimenä on ikivanha, toimimaton, hotmail-sähköpostiOSOITE ja sit kuitenkin piti rekisteröidä jotenkin uudelleen se, ja sai uuden gmail-osoitteen, joka taas sit näkyy täällä käyttäjänimenä, mutta ei sitten kuitenkaan kelpaa uudeksi tunnukseksi blogiin kirjauduttaessa. Miten tätä nyt oikein pitäisi ymmärtää? *murahtelua ja marinaa*

Kisa itseä vastaan - lapsellisuuden huipentumia

Eilen illalla julistin skaban (itselleni) siitä, kuinka lapsellisia kirjoituksia kehtaan julkaista. Tässähän tätä nyt sitten toteutetaan. Katsotaan, mitä aika tuo tullessaan.

Times Squarella

Ajattelevatkohan ne ihmiset, jotka ovat töissä vaikkapa NBC:n studioilla New Yorkissa olevansa jotain parempaa kuin muut ihmiset? Menevät aina aamuisin töihin kuin johonkin tv-sarjaan, tosi cooleina pitämään hauskaa koko päiväksi? Kaikki heittää jotain hirmu hauskaa läppää koko ajan ja ihmiset nauraa, työ toimistossa on sitä, että kiusataan sitä yhtä nörtin näköistä nörttiä ja sihteeri näyttää beivöts-pamelalta... No, ei ne varmaan ajattele. Nekin ihmiset, jotka aamuisin kävelee töihin New York Timesiin, ajattelee vaan, että tätähän tää on kuin kaikilla muillakin lehtitoimittajilla - ihan samat arkikuviot meillä on kuin Suur-Jyväskylä -lehden toimittajillakin, kahvimukit vaan ehkä aika paljon isompia täällä Ameriikassa.

Kisurouvat historiasta

Historiallista kuva-aineistoa :). Siinä meidän kissatytöt vuosia sitten... olisiko sitten tosiaan vuodelta 1995 tämä kuva. Taitaa olla vappuaatto muistaakseni. Meidän Mona se oli tuommoinen pörheliini silloin, kun pentukarvaa vielä turkki :).

Sairaslomalla

Jos vain saisi palkalla sairastaa. Karmiva silmätulehdukseni osoittautui yli viikon väärän hoidon jälkeen värikalvon tulehdukseksi, joka taas ei ole mikään pikku juttu. Ensi viikolla selviää, selvitäänkö tästä. Paremmalta onneksi jo tuntuu ja näyttääkin. Johan tätä on kohta kolme viikkoa kärsittykin. Nyt on tilaisuus kiitellä YTHS:n terveyspalveluita; tänä vuonna siitä n. 80 e:n maksusta on jopa hyötyäkin, kun olen tähän mennessä käynyt jo neljä kertaa lääkärillä, ja käyntejä tulee varmasti vielä pari lisää. 4,50 e silmälääkärin vastaanotosta on oikein kohtuullinen hinta.

Myös muu perhe sairastaa, ja myös minä sairastan muutenkin kuin silmääni. Tietysti tässä toivoo, ettei kukaan enää pahemmin sairastuisi, tämä tavallinen flunssa riittäisi ihan. Ja olisi kiva joskus päästä taas ihmisten ilmoille. Gradukin viivästyy tätä menoa ihan kunnolla - nyt kun ei ole kärsinyt kirjoittaa tai lukea tämän sumean näön kanssa.

Päivittäin mieleeni putkahtelee kirjoitusaiheita tänne blogiini. Kirjoitettavaa irtoaisi kodista ja perheestä, muista ihmisistä - naapureista varsinkin, kissoista, autoista ja elintarvikkeista :D. Varmaankin jotain alitajuista sensuuria on sitten se, että ne aiheet karisevat muistista ennen kuin ehdin istua koneelle. Jos minä nyt oikeasti alkaisin kirjoittaa vaikkapa sisustusasioista, niin eikö tämä muuten niin harmoninen p:njauhamissivuni leviäisi käsistä aivan täysin? Olen kyllä koittanut sihtailla kameran kanssa otollisia epäkohtia kämpästämme, tahtoo vaan olla valokuvaustaidon kanssa sen verran hakemista, ettei niitä kuvia vielä pysty julkaisemaan. 

Olen tässä kyllä vähän mietiskellyt yhtä juttua. Nimittäin keräilyä, erityisesti suomalaisen lasi- ja keramiikkatuotannon keräilyä. Ja sitä, että meitä ihmisiä on kahteen junaan, toisille mariskoolit ovat elämä ja toiset eivät niistä voisi vähempää piitata (no... myönnetään, että ne on mukavan tukevia maljoja tarjoilupöydässä). Eivätkö ihmiset nyt ihan oikeasti tajua sitä sumutusta, aivopesua ja naurettavaa kiskontaa, mitä vaikkapa Iittala harrastaa? Vuodesta toiseen olen kysellyt mielessäni ja ääneenkin, että tykkäävätkö ihmiset ihan oikeasti mariskooleista? Jos sellaisia kippoja myytäisiin pelkästään halpahallin lasiosastolla hintaan 3,90 e/ kuppi, ja parin kuukauden välein tulisi uusi väri (seuraava voisi olla nimeltään vaikkapa burgundi), niin ostaisiko niitä joku? Minun junttimainen suhtautumiseni tähän asiaan lähtee sieltä jostain vuodelta 1989, kun tutustuin näihin lasiesineisiin Ale-Makasiinin hyllyllä. Kyseessä oli tietysti kopio ja tarjolla oli kirkkaanvihreää ja kirkasta "alluskoolia". Näin kyllä haavekuvissani siinä kupissa oikein lupaavan kokoisen jäätelöannoksen, mutta muuten pidin niitä rumina astioina. Ja sitten meni pari vuotta ja tajusin, että Iittala myy näitä kömpelöitä maljoja naurettavaan hintaan, ja ihmiset haalivat niitä itselleen kuin maailmasta olisi värillinen lasi loppumassa. Ja kaikki ajattelevat että voi voi kun se uusi väri "metsämansikka" on niin kamalan kallis, että kun se maksaa nyt 20 e enemmän kuin muut värit, ja vaikka se on ruma väri, niin silti se on ostettava nyt ja heti, vaikka sen saisi puolen vuoden päästä puoleen hintaan. Juu ja sitten pitää olla se tilanjakaja-hylly, jossa kukin lokero on omistettu yhdelle mariskoolille. Ovelimmat keräilijät ovat säästäneet ja hakeneet Ale-Makasiinista  yhden kopion, jonka voi taitavasti ujuttaa muiden joukkoon, koska eihän sitä välttämättä kukaan huomaa (Siksi ettei kukaan ystävistäsi ole kiinnostunut niistä kupeista!!!). Ja mariskoolin perässä ratsastaa monia muita tuotteita, joita on vaan pakko ostaa, siksi että ne on hiton kalliita ja koska kaapit ei vissiin oikeasti ole jo täynnä turhaa krääsää. Jokin aika sitten sain ahaa-elämyksen, ja aion ostaa kaappiin pyörimään pari Muumi-mukia heti, kun tulee seuraava "rajoitettu erä"-malli. Niillä voi päästä jopa tienaamaan sitten, kun erä loppuu kaupasta ja ihmisten on kuitenkin pakko saada sekin muki. Ja niinhän se lienee noiden mariskoolienkin kanssa, siinä on sopiva eläkevakuutus kasassa, kunhan vielä parikymmentä vuotta odottelee :D.

Tänään taas kuvailin Mona-kissaamme auringonpaisteessa - saattavat jäävät viimeisiksi kuviksi siitä, jos tiistaina sen raukan matka viekin kissojen taivaaseen pois tästä stressaavasta ihmisten maailmasta ja jatkuvista vatsavaivoista. Sitäkin pitäisi jaksaa tässä mietiskellä.

Elämä on

Graduni viimeinen mahdollinen deadline on huhtikuussa. Tosin en ole saanut edes sen tarkastajalta varmistusta, että ottaako hän sen vastaan tuolloin. Joka tapauksessa räpiköintiä sellaisessa suossa on luvassa. Minähän en oikein gradua osaa tehdä, en ole ollenkaan varma, kuinka saan sen viimeisteltyä. Mutta nyt vaan sitten rupean sitä tekemään ihan tosissani. Ongelmaa ei ole siinä, etten saisi työtäni kirjoitettua, vaan siinä, kun sen pitäisi olla tieteellinen ja uskottava tutkielma ja lähteiden selaaminen vaan on minulle vastenmielistä hommaa. Ei voi paukutella tekstiä ihan tuosta vaan omasta päästä :D. Niin ja ne oikeat opukset tuntuvat karttavan minua taitavasti. Olen lopettanut työt ja nyt kaikki myöhäiset iltahetket ovat vapaana graduhommiin - ehkä siitä jotain syntyy, jos vaan joka päivä jotain yrittää tehdä. Plääh.

Joskus vuonna 2005 olen luvannut manata Sampo-pankkia sekä opintolainoja tasaisen säännöllisesti täällä taikka muualla. Tässä on nyt sitten se osuus. Kyllä kyllä, lainaa täytyy lyhentää joka kuukausi. N. 40 prosenttia hoitorahasta menee lainalyhennyksiin, ja kesä- ja joulukuussa se raha ei edes riitä, kun otetaan korot päälle. Kiinnostavaa, eikö totta? On sentään olemassa semmoinen hieno helpotus kuin Kelan korkotukiavustus opiskelijalle, joka kyllä helpottaa oikein mukavasti vähätuloisen elämää, kun niitä suuria korkoja ei tarvitse maksaa ihan joka kerta. Juu-u... Tämä se on mielenkiintoista asiaa.

Poikamme on nyt kuuden yön ajan joutunut kärsimään yövierotuksesta. Äiti ja tissi eivät siis ole nukkuneet hänen vieressään yhteisessä sängyssämme. Isukki on hoitanut yöt uskomattoman hienosti, ja poikakin on pärjännyt oikein hyvin :). Minä olen koittanut nauttia rauhallisista iltahetkistä, joita minulla ei olekaan yli vuoteen paljon ollutkaan, öistä puhumattakaan. Olen katsonut jopa kokonaisia telkkariohjelmia, lukenut lehtiä, nauttinut viiniä ja herkutellut jäätelöllä. Ja sitten öisin olen ikävöinyt unentuoksuisen poikani viereen.

Peikkolapsen villapöksyt

Kyllähän minä käsitöitä teen, kuten kunnon kotiäidin kuuluukin. Yli vuosi sitten hankin pojan hahtuvavilliksiä varten keltaista hahtuvaa, ja jo nyt housut ovat valmiit. Elämäni kaikki käsityöt ovat olleet ns. kokeilukappaleita, kuten myös nämä hupaisat pöksyt. Yhtenä iltana innoissani rupesin niitä ompelemaan kasaan, mukavan nopea vaihe työssä kun on se, ja noinhan siinä sitten kävi TIETYSTI. Toinen sauma on ommeltu toiselta ja toinen toiselta puolelta :D. Monista tekemistäni virheistä olen ajatellut, että noooh, ei se haittaa, eihän sitä kukaan huomaa kuitenkaan, mutta tätä ei ihan kehdannut jättää tällaiseksi. Kun moka oli korjattu ja housut kasassa, neuloin niihin vielä lyhyet lahkeet. Vielä puuttuisi naru vyötäröltä, ja sitten päästään toteamaan, että housut ovat oikeasti aivan naurettavan suuret ja sopivat pojalle sitten kouluiässä.

Ystäviä

Blogini linkkilistassa on nyt muutamien ystävieni blogeja. En ole lupaa kysynyt, joten jos toivot, ettei omasi linkkiä täällä ole, ilmoitathan siitä - ellen muista nyt kysyä! Ja jos omasi puuttuu, älä huoli, nuo ekat laitoin vain kiireessä ja kokeillakseni. Pääset mukaan kyllä, kunhan vaan ehdin ja muistan.

Olen lapsellinen

...koska leikin ulkona lumessa enemmän innoissani kuin 1,5-vuotias poikani. Rakentelen kaikenlaista ja myllään pitkin pihaa lapioineni nenä räkää valuen. Minulla on suuria suunnitelmia takapihamme lumilinnasta ja olen valmis kuskaamaan sitä varten lunta vaikka satojen metrien päästä lapio kerrallaan. Ja eilen naapurit joutuivat todistamaan hetkeä, kun meikä kiljui lumipenkan päällä liukuri kädessä: "katso poika, äiti laskee mäkeä!" ja samaan aikaan avuton lapsi yritti punnertaa itseään ylös lumihangessa (siinä tietenkin onnistumatta), eikä tietenkään edes nähnyt sitä, kun äiti riemuissaan lasketteli alas koko sen 1,2-metrisen mäen, jonka juuri oli innosta puhkuen lasten lumilapiolla kasaan kyhännyt.



Kyllä se lapsikin tietysti ulkoilemisesta tykkää. Tämä kuva onkin joulukuulta, jolloin täällä ei mitään lunta ollutkaan.

Viisaat sen kertoivat...

..että tänne blogspotiin on kuulemma ihan kätevä laittaa kuvia. No hyvä, jos tässä vaiheessa tuon tajuan. Aiemmin kun laitoin jonkun, niin piti jotenkin linkittää jostakin muualta, ja enhän minä semmoisesta tykkää. Olen nyt sitten pelotellut ihmisiä alkavani pitää kauhublogia kotini sisustushirvityksistä. Sittemmin se idea on jalostunut siihen suuntaan, että voisin blogiini levitellä kaikkien nähtäväksi ongelmakohtia kodistamme, ja sitten kaikki taitavat ihmiset voisivat tulla niitä kommentoimaan ja kertomaan, mitä pitäisi tehdä. Joku vielä lähettäisi rahaa kirjekuoressa. Niin ja yhtenä päivänä myös Innon Marko seisoisi oven takana hekottamassa. Juu-u.

Elämä on tällä hetkellä
- päivärutiineja
- lumileikkejä
- sotkuista keittiötä - sotkuista kaikkea
- kissanpaskoja missä sattuu
- pelkoa ja paineita gradun loppuunsaattamisesta
- jännitystä tulevien viikkojen aktiviteeteista
- vähenevää työstressiä ja yötöiden loppumista
- rahapulaa.

Tapahtuu niin paljon ja ei yhtään mitään

Oma urani ja elämäni ei kummemmin ole viime kuukausina edistynyt, mutta woowww kuinka paljon tapahtuukaan pienen yksivuotiaan elämässä! Ja sitä kautta sitten minunkin elämässäni jonkinmoista sisältöä toki on. Kävelemään oppiminen - juu no... se vain tapahtui. Ei nyt mitään ooo ja iih -fiiliksiä niistä ihastuttavista ensiaskeleista, mutta sitten, kun se taapertaja alkaa omilla jaloillaan kulkea omia pieniä etappejaan ja lopulta tepsuttaa ympäri asuntoa, ei ole ihmetyksen tuntemuksilla rajaa. Tuossa se mun vauva nyt tepsuttelee omilla pienillä jaloillaan ja on onnellinen, kun pääsee melkein joka paikkaan. Ja mitäköhän kaikkea muuta tässä onkaan koettu? Kaikkea mahdollista... Jaksamista koetellaan, levottomiin öihin olen kyrsiintynyt viimeisen vuoden aikana suunnilleen 3650:nä hetkenä. Ja kerrottakoon myös koko maailmalle, että taaperoni on, minun ajattelemattomalla avustuksellani, toivoton tissitakiainen. Ja tulee sitä olemaan todennäköisesti ainakin seuraavat kuusi kuukautta.

Teen nykyään etätöitä, aina pojan nukkuessa oikeastaan. Hölmöä hommaa ottaa töitä, kun on ollut tekemistä ihan vaan kotitöidenkin onnistumisessa vilkkaan taapertajan kanssa, mutta kun sitä rahaa vaan on pakko jostakin saada! Päivätöihin olisi joskus yritettävä, mutta sitä ennen on edessä tosiaan tissivierotus, vieraan hoitoon totuttelu, hoitopaikan löytäminen, hoitopaikkaan sopeutuminen, työpaikan hakeminen... ja mielellään toki myös gradun tekeminen valmiiksi ja valmistuminen. Että ei mikään kovin iso nakki - tai nakkipaketti - ollenkaan!

Alive and kicking

Jep, ei sen kummempia.
I'll be back...

Mitä on INNOSTUS?

Se on se, kun huoltoyhtiön kesätyöntekijä pääsee sen sellaisen varrellisen moottoroidun leikkurin varteen kesäaamuna ja saa trimmailla heiniä pois puiden ja sähkötolppien juurelta.

Havaintoja

Oltuani yli kymmenen kuukautta vapaalla töistä ja opiskeluista koen valtaisaa vapautuneisuutta. Käsitän vihdoin, että maailma toimii ilman minuakin. Ja minun maailmani on täällä kotona. Vaikka elääkin lapsen kanssa fyysisesti ja henkisestikin rankkoja päiviä ja öitä, lepään kuitenkin samaan aikaan muun maailman murheista. Eikä minulla ole kiire mihinkään.

(Perheen elättäjälle vielä huojennusta sen verran, että aion kyllä vielä mennä töihin ja alkaa osallistua rahallisestikin tähän elämäämme. Älä sinä siitä huoli! :D)

Does this make any sense?

Did you just find your way here from postcrossing.com? Disappointed for it's written in Finnish? Well, don't.. there's nothing happening at the moment :D. My son, who's just about eight months, keeps me busy with all the basic things you can imagine: feeding him, playing, long walks with the strollers (is this really the word even..) outside - getting a LITTLE BORED with the same streets everyday and I have also lost my ipod somewhere, reading, singing, trying to get him for his naps (well, again something that may not make any sense... sorry for the lacking language skills), changing diapers/ nappies (see, I know more than one word for this thing!), washing clothes and nappies (or whatever they are called)... Well, this was though a desperate try to communicate something... :D. Maybe more to come.