Kuuma perjantai

No onko siihen nyt jotenkin otettava kantaa. Eli että Michael Jackson on menehtynyt? Onhan se jotain sellaista merkittävää, erityisesti lapsuudesta muistoja tuova asia ja ilmiö. Kaipa tuo Miihkali menee siihen sarjaan, että ainahan ne on olleet ja aina tulevat olemaan, vaikka tavallisten ihmisten tapaan jossain vaiheessa kuitenkin potkaisevat tyhjää.

Eilen vihdoin oli kolahtanut Sims 3 postilaatikkoomme. Hieman petyin, kun paketin avatessani ympärilleni ei pöllähtänytkään sateenkaaren väreissä kimaltelevaa tähtipölyä, ja peliin saakka päästyäni kaikki tuntuikin oikeastaan aika kömpelöltä. Katsotaan nyt, kehittyykö se tuosta johonkin. Ainakin pelin ihmisten luonteenpiirteiden muokkaaminen/valinta houkuttelee kokeilemaan, miten tyypit saa törmäilemään toistensa kanssa eri tilanteissa :).

Kesä on ollut näillä kulmilla jo viisi päivää ja onhan se mahtavaa. Hirveä paine vetää päällensä jotain lyhytlahkeista tai peräti hame, mutta toistaiseksi olen saanut hillittyä itseni. Tiedämme kaikki, ettei valkoisten karvajalkojeni ole hyvä tulla julkisuuteen.

Aurinkoa :)

Kyllähän se eilen ja tänään jo ("jo") kesältä tuntui :). Aurinko ja se, kun aamulla jo oli niin lämmintä. Niin ja tänään tuoksui koivulta, kun pomppasin portaaltamme juoksuun kohti bussipysäkkiä. Keskustasta työpaikalle harpoin hoopo virne naamalla ja Sirkesalo korvissa. Iltapäivällä kaupungilla näkee turisteja ja läheisellä pallokentällä pikkulikat pelaavat futista hohtavan valkoisissa nappiksissa. Eilen minua hymyilytti myös se nuorimies, jonka kitarakotelosta sojotti mopin varsi.

Kesäkeleistä intoutuneena (ja käskystä) ajoin myös ensimmäistä kertaa tänä kesänä takapihan nurmikon, joka oli kasvanut jo semmoiseksi kivaksi 40-senttiseksi heinikoksi. Voi äiti minä pelkään sitä ruohonleikkuria sen jälkeen, kun viime kesänä meinasin tappaa sen kanssa itseni, poikani ja mahdolliset viattomat ohikulkijat. Kivi meni kahtia, savu nousi mutta ikkunat säilyivät ehjinä. Ja nyt eilen sitten vielä roskakuski jäi holhoavasti aukomaan minulle roskakatoksella/varastolla ovea ja toivotti turvallista ruohonleikkausta :-/. Ei se heinikko tai niittykään varmaan olisi huono vaihtoehto. Jotenkin houkuttelisi ruveta kasvattamaan ihan tosissaan viidakkoa takapihalle, niittäisi vain jonkun kapean polun keskelle ja seuraisi sitten naapureiden mulkoilun kehitystä. Pihamme on säälittävä mutta potentiaalinen (iso, tasainen ja aurinkoinen). Viime kesänä istutin sinne kaksi mustaherukkapensasta, onhan niissä reppanoissa jo marjojen raakileitakin, mutta sen loistokkaampiin puutarhasuorituksiin en kyllä kykene. Mistään terasseista, patioista tai pergoloista puhumattakaan (huom. sanasto on hallussa). Minä konttailen säälittävien kukkapenkkieni reunalla tihrustellen pientä ruusun alkua, jonka - tämä on niin huvittavaa - toin siihen keskeltä hiekkaleikkikenttää viime kesänä taskussani. Niin kuin se siitä johonkin kehittyisi... Ja sitten on noita kukkia, tai mitä lie huituloita, joita perennapenkkiin on ilmestynyt, ja vanhana horsmologina haluan nähdä, mitä niistä syntyy. Kuollutta massaa ennen pitkää, veikkaisin.

Naapuriimme on muuttanut uusi pariskunta, joka vaikuttaa onnekseni ainakin toistaiseksi yhtä saamattomalta pihansa kanssa. Tosin heidän pihassaan on jo puskia. Kyyläilen seinänaapureiden pihalle ja mietin, eivätkö ne koskaan aio repiä noita viimekesäisiä pujoja pois pensaistaan. Uudet naapurimme ovat nuoria ja kauniita ihmisiä. Ei niistä oikein muuta osaa sanoa. Kauniita ihmisiä, sellaisia, joilla on pieni koira. Pihassa seisoo farmariauto ja eiköhän niitä yhdistelmärattaita ja turvakaukaloita ala ilmestyä seuraavaksi.

Tänään istuttiin Siwan pihassa autossa jätskiä syömässä. "Kato äiti, heppa kyydissä!" poika totesi viereiseen ruutuun tulleesta Opelista. Siellähän se läähätti vasten lasia: komea rottweileri. "Ei poikani, ei se ole heppa. Hepalla ei ole tuollaisia hampaita"...

Valkosuklaaihmiset

Olen tajunnut, etteivät kaikki pidä valkosuklaasta. Tiesin jo ennestään, että kaikki eivät pidä vaahtokarkeista. Tiedän myös, että jotkut hullut tykkäävät vedellä Sisuja jatkuvasti. Mutta etteikö valkosuklaa muka uppoisi johonkuhun? Maailmassa ei taidakaan olla virhe minun kohdallani, vaan aivan jossakin muualla. Mm.



Meitä erilaisia karkki-ihmisiä mahtuu maailmaan. Olen tavannut niitä, jotka syövät vain kovia ja kirpeitä karkkeja, ja niitä, jotka mussuttavat merkkareita. Suklaarusinafanaatikkoja, Fruitdrops-kummajaisia ja m&m's -kannattajia (pähkinän kanssa). Suklaahulluja taitaa olla maailma puolillaan - ilman suklaata ei maailmaa varmasti edes olisi, juu. Itse olin lapsena aivan villinä liköörikonvehteihin. En tiedä, oliko fiksua kiskoa 7-vuotiaana koko pussillinen yksikseen ja lähteä sitten pyörällä sotkemaan liikenteen sekaan. Ja sitten minä muistan sen suuren laatikollisen hedelmäautoja, jotka napsittiin isän kanssa - ja yöllä oksennettiin. Omar taisi aiheuttaa jotain vastaavaa vähän sen jälkeen... Ja silti en ole lakannut karkkia mättämästä. Hammasparkani... verisuoneni... sokeriarvoni... sydämeni... vyötäröni...

Minua niin ärsyttää se, että leikin välillä olevani tykkäämättä jostakin karkista, ja sitten kun saan sitä laatua naamani eteen sopivan annoksen, niin kauhon ne joka tapauksessa poskiini kuin viimeistä päivää. Että sokeri kuin sokeri, kaikki uppoaa. Ja minulla onkin paksut posket.

Loma

Lämmin kallio tuntuu niiin hyvältä paljaan jalan alla ja aurinkoinen merimaisema nollaa ajatukset. En edes uskalla ajatella ensi viikon työhön paluuta.

Kehonrakennusta

Lapset kasvavat.

Kun poika oli pariviikkoinen, semmoinen alle neljäkiloinen rääpäle: "eikö tää reppana ikinä ala kasvaa?"

Kun poika oli neliviikkoinen, koko ajan sylissä viihtyvä: "nyt muuten rupesi riittämään sylissä kanniskelu... pliis ole edes puoli minuuttia siinä sitterissä pliiiiis".

Kun poika oli vauva, semmoinen 7-kiloinen, ristiäisten aikaan: "en kyllä jaksa roikottaa tätä enää yhtään kauempaa, olen seisonut jo 20 minuuttia, mun käsi ei kestä enää!"

Kun poika oli vieläkin vauva, semmoinen 10-kiloinen puolivuotias: "en mää jaksa sitä enää nostaa tuolta sängystä, nukkukoon samassa sängyssä".

Kun poika alkoi lähestyä taaperoikää, semmoinen 14-kiloinen jässikkä: "noo... kai mä nyt vielä tänä iltana jaksan heijailla tätä tässä tän 45 minuuttia, jos se sen päätteeksi nukkuu kolme tuntia". (Seurauksena rasitusvamma vasemmassa ranteessa.)

Kun poika kasvoi yli 15 kilon: "tää on kyllä viimeinen kerta, kun nostan sua tänään... eii, voisitko kävellä vähän itse... no okei, vielä kerran, mutta taatusti en jaksa nostaa sua tällä kasvuvauhdilla enää montaa viikkoa".

Kun saavutettiin 18 kiloa, 2,5-vuotiaana: "hiiiiooop, no niin, nyt oot keinussa (äläkä tuu sieltä pois puoleen tuntiin) ja isi tulee nostamaan sut pois".

Tänä päivänä, kun poika on melkein 3-vuotias: "mieluummin kävelisin tuon kolme kilsaa kuin nostan sut tohon bussiin ja pois ja seuraavaan bussiin ja siitä pois... jaaha, mennääs sitten, reppu, kassi, poika ja bussikortti uuuuhhffppmmph lääh lääh, no niin!"

12 vuoden kuluttua: "oota äiti nostaa sut siihen mopon kyytiin, noooiin! Hei hei, hauskaa iltaa!"

Tilinne on ylittynyt

Tilinne on ylittynyt. Oheisesta erittelystä voitte tarkistaa tilinne viimeiset tapahtumat. Pyydämme teitä maksamaan ylityksen määrän ja siitä aiheutuvat kulut tilillenne... Eli kaikki menee, mitä tulee, ja enemmänkin. Olen hyvin joustava näissä yksityiselämänkin raha-asioissa - raha ei jää pyörimään tilille käyttämättömänä, keksin sille kyllä enemmän tai vähemmän päätöntä käyttöä. Yleensä en edes tajua, mihin olen rahani laittanut. Ei minulla kuitenkaan ole mitään maksullisia harrastuksia, ei lehtitilauksia, ei jäsenmaksuja... ei myöskään niitä pahamaineisia baari-iltoja, joissa saisin tyhjennettyä puolet pankkitilistäni vain kaamean krapulan hankkimiseksi. Voi olla, että kannattaisi taas kysäistä asiasta joltakulta tontulta; niillä on ollut sormensa pelissä ennenkin elämässäni. Ainakin mitä tulee parittomiin sukkiin, kaapista kadonneisiin alkoholituotteisiin tai tyhjentyviin polkupyörän renkaisiin paniikkiaamuina.

Odotellaan tässä nyt sitten vielä joku tovi, että Sampopankin verkkopankki haluaisi palvella minua tässä Firefox-selaimessa... vaikuttaa melko "lupaavalta" toistaiseksi, joo että eihän siinä mitään... Tässä odotellessani voisin mennä syytämään rahojani johonkin päin nettiä, ettei tarvitsisi sitten seuraavan palkkapäivän tienoilla miettiä ja panikoida käyttämättömien rahojen kanssa.

Pepsi kills you, dude

"Seurauksena on, että hevijuusereiden kaliumarvot putoavat, joissain tapauksissa vaarallisen alhaisiin lukemiin." Iltalehti BBC:n uutisesta 19.5.2009. Hevijuuseri? Juuseri, hevi, heviveiter, juusapiliti...

Asiasta toiseen - vuoden työntekijä ilmoittautuu, tässä olen. Taas yhden kohtuullisen ansiokkaan mokan aiheuttaneena, eikä asiaa saa onneksi enää korjattua. Kiitos vaan onnitteluista - ai, haluatte palkata minut talousvastaavaksenne? Kyllähän se sopii, voin taata tehokkaan mutta huomaamattoman konkurssin "inhimillisten virheiden" ansiosta alle vuodessa.

Luovuutta etsimässä

Voi että minä tahtoisin kirjoittaa, voi että minä tahtoisin piirtää. Hankin tosiaan niitä ohuita, mustia piirustustusseja, kalliita vieläpä, mutta en minä oikeasti löydä enää luovuuttani. Ainakaan sillä tavalla, että voisin raapustella paperille jotain, minkä kehtaisi näyttää kenellekään. Missä vaiheessa piirtämisestä on tullut niin vaikeaa? Onko todellisuutta, että elämäni suurimmat saavutukset taiteilijana olivat ne vähän alle 10 kuvaa, jotka olen saanut julkaisuun niinkin arvostetussa mediassa kuin Sinä & Minä -lehdessä 90-luvulla? Voi ahdistus ne olivatkin vielä kamalia kuvia :-/. Palkinnoksi (arvonnassa, sijoitukseni piirustusskabassa taisi olla peräti se 6.-10. sija) sain Sinä & Minä -paidan ja Culture beatin sinkun. Joskus tulevaisuudessa aion vielä tunnustaa itselleni, että piirtäminen on ollut minulle vain terapiaa. Teokseni eivät kelpaa julkisuuteen, enkä minä niitä edes uskaltaisi näyttää muille, kun kuvittelen niiden paljastavan aivan liikaa jotain pipipäisestä sisimmästäni ja seuraavaksi löytäisin itseni pakkolääkittynä suljetulta osastolta.

Kirjoittaminen taas on semmoista pikahätäsutimista, mitä nyt vaan töissä ehtii ja joutuu tekemään. Repäisen hätäisesti kasaan pieniä uutisia projektimaailmasta ja sitten kärsin seuraavan viikonlopun, kun paremmat ideat ja muotoilut putoilevat mieleen 48 tuntia myöhässä. Aivan turhaa, niin turhaa. Siitä, kun viimeksi jotain oikeasti kirjoitin, on jo niin pitkä aika, etten edes tunnista silloista tekstiä omakseni. Taas se tuttu kysymys: mitä siitäkin pitäisi ajatella?

Kesä tulee hitaasti mutta varmasti (sarjastamme kliseiset ilmaisut ne on poppia). Reilu viikko ekaan lomaviikkoon :).

Torstai

Päiväni alkaa aina upeasti bussipysäkille juoksemisella. Omassa pihassa kehtaa laukata kuin mielipuoli hepo kieli ulkona suusta, kun sitä ei näe kukaan muu kuin naapurit, mutta kadulla joutuu hiljentämään sivistyneemmän näköiseen kipittelyyn. Ja sitä se on aina. Voi tietysti olla, etten kohta enää edes osaa kulkea mitään matkaa juoksematta siitä osaa. Niin ja se on inhottava tuuli tuolla ulkona tänään. Nyt olen nätti levähtäneen etutukkani ja vetistävien silmieni kanssa (on muuten ystäväni tauti taas silmässä which is nice). Mutta niin vain kävi, että hetkeni aloittaa ura kohti huippumalliutta alkoi juuri tänään. Päädyin johonkin päin Kiinaa lähtevään kuva-aineistoon vilkuttelemaan muiden tämän käytävän blondien rinnalle.

Olen jo pari vuotta odotellut soittoa Telefinland-mieheltä. Mikä siinä on, ettei hän muka lue tätä blogia? Työnumerooni soitteleville puhelinmyyjille taas haluan sanoa, että kohta minä suutun!! :D Yritän aina sanoa, että minä halua niitä Nalle Puh -kaupanpäällisiä. "Juu kyllä meillä on täällä muutakin - on Peppi Pitkätossua ja Myyrää ja muita kotimaisia, jos ei se Disney kiinnosta".

Puhelimeni väittää muistin olevan täynnä ja käskee sulkemaan sovelluksia. Hieno ominaisuus se tuokin, ei mene ohi ravistelemalla, joten paine tarttua ohjekirjaan kasvaa. Ei sillä, että tarvitsisin tuon puhelimen sammuttamiseen ohjekirjaa.... Voisin kyllä mielelläni ottaa tähän aamuun pari virkapukuista poliisia silmäni iloksi ja auttamaan tässä puhelinongelmassa. Että terkkuja sillekin suunnalle.

Äitienpäivän aamuna

Jepsanjeps

Mitähän sitten haukkuisi? Vai ihan vaan itseään? Tai mistä kirjoittaisi yleensäkään? Kyllähän sitä varmaan jotain olisi kehiteltävä. Onhan maanantai.

Eilen vietettiin äitienpäivää. Ihan kivasti meni päivä. Aamukuudelta heräsin ajattelemaan työasioita, mutta olipahan hyvä tilaisuus lähteä aamulenkille seitsemän jälkeen sitten. Kävin rannassa kävelemässä ja valokuvailemassa, yritin vähän hölkkäilläkin mutta joo... Kotiin palatessani täällä oli aamiainen valmiina - tosin isäntä oli hieman kerennyt jo kummastella häipymistäni, kun ei ollut huomannut yläkerran ovessa "lähdin lenkille"-tarralappuani. Ikinä ennen en ole kyllä aamulenkillä käynytkään, joten ei ihme, jos kävi mielessä jo lööppejä äitienpäivän aamuna kadonneesta äidistä.

Iltapäivällä minua hemmoteltiin hirmuisen hienolla ja hyvällä vaahtokarkkikakulla (Facebookista voi ihailla kuvia siitä - sisko ikuisti kyllä muitakin hemaisevia kuvia...), siivousrauhalla, saunalla, ruusuilla ja vielä muutamalla annoksella sokeria. Eli oikein mukava päivä. Kiitokset vaan meidän ukkeleille. Poika oli tehnyt hoitopaikassa lahjankin: peltirasia, jonka päälle on liimattu eri värisiä paperitolloja ja piirretty ilmeisesti minun kuvani. Siitä tulee vielä minun korurasiani :).

Meidän poika on oppinut lukemaan: lueskeli Kinder-munan sisältä papereista "tämä on lapsille tarkoitettu suklaamuna". :) Tällä hetkellä hän jynssää matolle kaatamaansa Muumi-limpparia sanomalehdellä... Meno on taas kuin villissä lännessä, kuinkas muutenkaan. Onhan maanantai ja isä työmatkalla.

Matti palasi kotiin.

En tiedä, missä Matti on käynyt ja kenen kaikkien kanssa, mutta hieman meinasi naurattaa kaupan kassajonossa, kun tämän otsikon lehdestä bongasin. Matti se on semmoinen veijari, ja kaikkihan me hänelle vain hyvää toivomme.

Työpaikan JYP-juhlakahveilla katselin seinälle heijastettua heikkolaatuista nettivideota kultajuhlista. Siellä se Matti hekumoissaan hoilotteli JYPin poikien kanssa lavalla juhliessaan koko elämänsä odottamaansa voittoa. Nettivideossa Matin pään kohdalla tuntui olevan jatkuvasti sellainen pikselimössö, että jos en tietäisi, olisin voinut yhtä hyvin sekoittaa kaverin Innon Marcoon. No, voitto tuli Jyväskylään. Meille kaikille jyväskyläläisille tämä ei ole aivan niin suuri asia, mutta toki otan onnittelut vastaan, jos joku vielä kokee tarpeenaan sellaisia minullekin osoittaa. Olenhan minäkin ehkä panokseni tuohon voittoon antanut, kun taannoin niitä jäähallin järkyttävän lämpimänhajuisia pukuhuoneita siivosin tai kiekkokansan purkkaa tai mälliä katsomosta irti raappasin...

Huomenna on vappuaatto. Joops.

Räkänenäpäivät jatkuu

Eikö olekin houkutteleva "mainos" tämän perheen elämästä?

Tänään tunnin verran saippuakuplia puuskuttaneena (tästä lähtien pidän kyllä aina sellaisia mukanani) voisin kirjata ylös viimeisimpiä lausahduksia meidän 2,5-vuotiaan suusta. On nimittäin viime aikoina tullut puhetta mm. äidin ja isän työvaatteista - kun jonakin päivänä isillä ei olekaan "taksipaitaa" päällä ja kun äiti ei työmatkalle lähtiessään tosiaan pue kravattia päälleen.

Huomenna on hoitopaikassa naamiaiset tai jonkinlaiset vappukarkelot. Pähkäiltiin pojalle vappuvaatteita tai rooliasua, mies puhelimen päässä Prismassa ja minä kotipihalla hiekkalaatikon reunalla tasapainoilemassa, mies käski kysyä, laittaisiko poika mieluummin hiiren korvat vai tiikerin korvat. Vastaus oli "omat korvat, minulla on omat korvat". Niinhän se tosiaan on.

Olemme pidempään pohtineet, mikä mahtaa olla pojan anarkiaminän nimi eli se omituinen "huui kunassi", jota tämä on toistellut viimeisen vuoden ajan esimerkiksi juoksennellessaan nakuna pitkin yläkertaa. On pähkäilty, olisiko se joku merirosvotyyppi vai ihan vaan pojan itse keksimä sana. Kauan siinä siis meni, kunnes pari viikkoa sitten tajuttiin, että oli kyse Tuure Kilpeläisen Kuningas EI :stä... "olen kuningas, suuri kuningas, kuningas E ja I..."

Lämpö :)

Perjantaina oli aamulla nollakeli ja iltapäivällä ihmiset kulkivat ilman takkia :). Ihanata :). Tänäänkin on melkein lämmintä :). Huomennakin varmaan :).

At the Office Again

Kiitos vaan "mietinytvähänmitäsinnekirjotat"-kommenteista, niin en ole saanut kirjoitettua blogiin enää mitään viime päivinä. Jatketaan siis valaistumisen ja henkisen kehityksen odottamista.

Toimii!

Nyt se toimii (kuinka kauan?), meidän netti!!! Oi voi, kyllä sitä yli viikon kestikin, kamalaa eroa internetistä kotoa käsin (ja eihän työpaikalla voi blogata). Tämä tarkoittaa sitäkin, ettei tarvitse lähteä sunnuntaina työpaikalle tsekkailemaan viimeisintä tilannetta stressipaniikkipesäkkeissä, mikä nyt valitettavasti olisi ollut väistämätöntä ihan vain omaa mielenterveyttään maanantaiaamuksi säästelläkseen. Which is nice.

Tuulee muuten tuolla ulkona, pohjoisesta (ja tällaisia kirjoitusaiheita siis olen joutunut panttaamaan nämä 10 päivää). Tämä oli se päivä, kun löysin aamulla jostakin oman motivaationi ja hetkellisesti väitin olevani valmis pesemään tänään muutaman ikkunan - kunnes järki astui peliin ja päätti, ettei näin tuulisena päivänä kannata avata ikkunoita. Tai tehdä oikein muutakaan järkevää. Nyt lapsosen päiväuniaikana ajattelin kuitenkin tsempata (parin tunnin päästä nähdään, ettei mitään tapahtunut kuitenkaan) ja silitellä makkarin ikkunaan uudet pimennysverhot. Kesä tulee (yöt on kyl pakkasella yhä), meillä vedetään valon eteen vaan paksumpaa muuria... :D

Poika toi hoitopaikasta tekemänsä pääsiäisaskartelun, joka kiipeää tähänastisista askarteluista ehdottomasti kuolemattomien töiden gallerian top 5 :een. Tämä edistyksellinen teos vaatii mielestäni omat kuvansa niin etu- kuin takapuolestakin:

Valituksen aiheita

Kyllähän se on taas valituksen aika. Surun ja murheen uutisia aluksi: keittiön ikkunan välissä asuva karvatoukka ei ole liikkunut kahteen viikkoon. Ei vaikka viikonloppuna oli välillä ihan lämmintäkin. Olisi kai pitänyt ruokkia sitä :(.

Ja minulla on työstressi. Voihan sitä ajatella, että tuleva neljän päivän vapaa viikonloppu helpottaa tilannetta. On ainakin tilaisuus nukkua vähän enemmän. Ja seuraava viikko on sitten taas neljän päivän viikko ja sitten tulee viiden päivän viikko ja taas neljän päivän viikko, kun tulee vappu. Mutta minä olen alkanut ajatella niinkin, että voidakseni paremmin töissä minun tulisi onnistua paremmin töissä tai ainakin minulla pitäisi olla enemmän kivoja työpäiviä. Mitä enemmän kivoja työpäiviä, sitä kivempi töihin on aina tulla. Ei se vaan oikein tilannetta helpota, jos ne stressitontut roikkuvat lahkeissa vielä kotonakin, eikä osaa olla ajattelematta työasioita vähän väliä. Minun tapanani on kantaa muidenkin murheita ja tekemättömiä töitä tai mitä milloinkin, joten tietysti se olisi kiva jos työkavereillakin olisi kivaa töissä (sen lisäksi, että he suoriutuisivat kaikista tehtävistään moitteettomasti ja nopeasti ilman, että edes huomaisin asioita tapahtuneen), niin olisi se minunkin eloni siltä osin kevyempää. No juuh..... nyt tuntuu vyöryvän räkätautia päälle. Sehän se vasta lystikästä onkin, jos sairaslomalle joutuisi ja pitäisi yrittää olla kotona tekemättä töitä.

Muita valituksen aiheita:

• Piti jättää lapsi hoitopaikkaan itkemään, kun harmistus ei meinannut millään mennä ohi sen jälkeen, kun hoitajan muksu oli takonut tätä leikkilääkeruiskulla ohimoon heti aamun avaukseksi jo muutenkin mukavana maanantaiaamuna.
• Meillä kävi vain yksi trulliporukka virpomassa eilen. Jouduin itse suorittamaan virpojille varatun suklaajemman inventaarion ja tyhjennyksen.
• Sormeni ovat kylmät jatkuvasti. Minulla täytyy olla vaihdevuodet.
• Kevääntulo näyttää pysähtyneen ja sormien lisäksi palelee varpaita tuolla ulkona, kun piti jo mennä ottamaan kevätkengät jalkaan.
• Pitää palata muiden valitusten kanssa myöhemmin...

Suklaata, aina suklaata.

Hyvin uppoavat nämä virpojille varatut suklaamunat. Taas yksi onnistumisen kokemus painonpudotushaasteessa... Johan tässä on kuukaudessa 100 g pudotettukin.

Minulta kysyttiin, onko blogini Blogilistalla, ja pitihän sitä käydä sitten ihmettelemässä ihan itse. Kaikkia blogeja niitä löytyykin. Tänään perehdyin vain siihen sarjaan, jossa helsinkiläismisut blogaavat postaamalla kymmeniä kuvia itsestään joka päivä blogiin ja välissä raportoidaan tekstin ja kuvien muodossa, mitä on tullut ostettua ja päivitellään, että kai mää nyt oon aika pirun kenkäfriikki voi apua... Yhdessä blogissa oli jotain 17 sivua tarkkaa kuvausta sen kirjoittajan iltapuhteena toteuttamasta kasvohoidosta tai kynsilakkavalikoimista, ja no senhän arvaa, mitä tällainen katkera perheenäiti moisesta voisi tuumailla. Että kateuttahan tää vaan... Mutta kyllähän mä uskon, että te kaksi tämän blogin lukijaa olisitte onnellisempia, jos minäkin vain keskittyisin pöhköjen juttujen sijaan kuvaamaan itseäni joka päivä kylppärin peilin kautta eri kulmista... helpompaa se kai olisi itsellekin, tartteis vaan aina löytää uusia vaatteita päälleen.

Ja olihan siellä muutakin. Kaikenlaista, mihin verrattuna omat höpinäni ovat kyllä hupaisan lapsellisia :D, mutta tämähän on tiedetty jo monta vuotta. En aio kehittyä.

Onneksi kukaan ei tiedä, kuinka paljon näitä suklaita olin alun perin...

Iltajutut

Dear blog,

onneksi ollaan jo huhtikuussa. Odotan jo niin kesää ja lämpimiä iltoja. Eka lomaviikko on jo sovittu kesäkuun alkuun... tosin ilmoittamatta projektipäällikölle. "Soooriii, päätin lähteä till Åland juuri sillä viikolla, kun on sitä ja tätä kokousta ja konferenssia, koita pärjäillä moikkeliskoikkelis..."

Ja maailma on. Lähipiirissä saadaan vauvoja, erotaan ja matkustetaan maailman toiselle puolelle - ei näitä kaikkia tosin samassa perheessä. Itse katselen tässä Ellen Degeneresiä ja mietin, onko se hyvä vai ei. Vissiin jotain hyvääkin, kun istun iltaa seurassaan jo ainakin viidettä kertaa (kunnes juuri nyt meidän isäntä tulee makrillivoileipien kanssa ja laittaa boksilta tulemaan Konttoria kesken mun telkkarinkatselun). Ja ikävä on omia ystäviä ja kaikkee. Kissa pitäis viedä kilpirauhaskontrolliin, laskut on maksamatta ja kerkesiköhän se verokorttikaan ajoissa oikeaan osoitteeseen. Ja voisko joku kertoa mulle sen yhden kivan väreilläleikkimispaikan osoitteen, kun en ikinä muista sitä kuitenkaan... muistanko edes, mitä siellä pystyi tekemään? En, mutta kiva se silti oli.

- Lisäys 4.4.2009: Kiva värileikkipaikka oli kuler.adobe.com ja toinen uusi kiva on http://labs.ideeinc.com/multicolr/. Tuleekohan joku hirttämään minut tämän kiehtovan kuvan käyttämisestä...

Vois lähtee vaikka tonne.

Sisäistä voimaa. Ulkoista kauneutta.

Se on se uusi Mac Pro, kuulemma. Aivan kuten minä :D.

Viikonloppuna vietettyyn maailmanlaajuiseen Earth Houriin osallistuin innokkaana (äitini tosin oli vielä innokkaampi, koska oli sammuttamassa valoja jo viikko sitten). Olimme perhelomailemassa Kangasalla - hauska tarina jo sekin tietysti - ja virittäydyin hotellissa Earth Hour -tunnelmaan jo klo 20 alkaen. Suomessa oli tarkoitus osallistua tapahtumaan sammuttamalla tarpeettomat valaistukset tunniksi klo 20.30-21.30. Laitoimme hämyvalaistuksessa sitten poikaa nukkumaan ja niinpä minäkin vietin tuon nostalgisen tunnin ja pari seuraavaakin nukkumalla... jonka jälkeen piti nousta muodollisesti viettämään myös "romanttinen" hotelli-ilta vajaassa tunnissa, siten kuin se nyt nukkuvan lapsen kanssa samassa huoneessa on mahdollista: pikatahdilla punkkua muovimukista, rouskutusääniä peitellen sipsejä tai muuta herkkua ja telkkarin tai läppärin tuijottelua pimeässä... tällä kertaa tuijottelimme miehen kanssa kumpikin omia läppäreitämme :D. Jotenkin noita olosuhteita ei muista reissuun lähtiessään, vaikka tokihan se pieni viikonloppumatka aina kotona kököttämisen voittaa. On kai tuossa sekin puoli, että saapahan olla rauhassa hiljaa, eikä tule turhia paineita keskustella mitään henkeviä.

Mutta Earth Houriin palatakseni täytynee raportoida pieni moka tuohon tapahtumaan osallistumisestani: olipa sitten jäänyt takapihalle ulkovalot päälle koko reissun ajaksi. Että siellä ne jouluvalot loistivat yötä päivää ja taatusti sen maagisen Earth Hourinkin ajan... parempi yritys ensi kerralla, tai jotain.

Katselin eilen illalla yhden jakson 30 rock -sarjaa. Siinä yksi päähenkilöistä täytti 50 vuotta ja esitteli asioita, joita oli lapsena kirjannut haluavansa tehdä ennen kuin täyttää 50. Olisipa hauskaa, jos olisin itse vastaavan luettelon joskus tehnyt :). No, riippuu tietysti iästä, jolloin sen olisi laatinut - 17-vuotiaana olisin kirjannut asioita, joita teen ennen 34 vuoden ikää, sillä se sattui siinä vaiheessa olemaan se dramaattinen ikä, jolloin olin päättänyt kuolla. Sittemmin tuota suunnitelmaa on täytynyt muuttaa, joskaan en ole vielä mitenkään erityisen vakuuttunut siitä, että minulla olisi tässä maailmassa mitään virkaa enää neljän vuoden kuluttua (muuten kuin äitinä) ;).

Nyt jos asiaa ajattelen, haluaisin ehkä ennen 50 vuoden ikää ainakin

• nähdä poikani kasvavan aikuiseksi
• järjestää monia iloisia juhlia
• tutustua uusiin ihmisiin ja säilyttää yhteyteni vanhoihin ystäviin
  
• hankkia uuden kissan
• matkustaa vielä uudestaan New Yorkiin
  
• maalata ainakin yhden seinän
• tehdä grafiikkaa ja maalata
  
• juosta puolimaratonin :D
  
• kokeilla vapaasukellusta
  
• ajaa pakettiautolla
• kokeilla improteatteria tai näyttelemistä
  
• tehdä edustavat webbisivut/portfolion
  
• osallistua pilkkikilpailuihin vielä kerran
• käydä konsertissa tai festareilla ulkomailla ja useammissa sellaisissa kotimaassa
• pysyä alle 100-kiloisena ja tietenkin terveenä.
  

Aika vaatimatonta, mutta ei tässä kyllä pysty venymään mihinkään benji-hyppyihin, vuorikiipeilyyn, julkkisromansseihin tai lottovoittoihin.