Elämä on

Graduni viimeinen mahdollinen deadline on huhtikuussa. Tosin en ole saanut edes sen tarkastajalta varmistusta, että ottaako hän sen vastaan tuolloin. Joka tapauksessa räpiköintiä sellaisessa suossa on luvassa. Minähän en oikein gradua osaa tehdä, en ole ollenkaan varma, kuinka saan sen viimeisteltyä. Mutta nyt vaan sitten rupean sitä tekemään ihan tosissani. Ongelmaa ei ole siinä, etten saisi työtäni kirjoitettua, vaan siinä, kun sen pitäisi olla tieteellinen ja uskottava tutkielma ja lähteiden selaaminen vaan on minulle vastenmielistä hommaa. Ei voi paukutella tekstiä ihan tuosta vaan omasta päästä :D. Niin ja ne oikeat opukset tuntuvat karttavan minua taitavasti. Olen lopettanut työt ja nyt kaikki myöhäiset iltahetket ovat vapaana graduhommiin - ehkä siitä jotain syntyy, jos vaan joka päivä jotain yrittää tehdä. Plääh.

Joskus vuonna 2005 olen luvannut manata Sampo-pankkia sekä opintolainoja tasaisen säännöllisesti täällä taikka muualla. Tässä on nyt sitten se osuus. Kyllä kyllä, lainaa täytyy lyhentää joka kuukausi. N. 40 prosenttia hoitorahasta menee lainalyhennyksiin, ja kesä- ja joulukuussa se raha ei edes riitä, kun otetaan korot päälle. Kiinnostavaa, eikö totta? On sentään olemassa semmoinen hieno helpotus kuin Kelan korkotukiavustus opiskelijalle, joka kyllä helpottaa oikein mukavasti vähätuloisen elämää, kun niitä suuria korkoja ei tarvitse maksaa ihan joka kerta. Juu-u... Tämä se on mielenkiintoista asiaa.

Poikamme on nyt kuuden yön ajan joutunut kärsimään yövierotuksesta. Äiti ja tissi eivät siis ole nukkuneet hänen vieressään yhteisessä sängyssämme. Isukki on hoitanut yöt uskomattoman hienosti, ja poikakin on pärjännyt oikein hyvin :). Minä olen koittanut nauttia rauhallisista iltahetkistä, joita minulla ei olekaan yli vuoteen paljon ollutkaan, öistä puhumattakaan. Olen katsonut jopa kokonaisia telkkariohjelmia, lukenut lehtiä, nauttinut viiniä ja herkutellut jäätelöllä. Ja sitten öisin olen ikävöinyt unentuoksuisen poikani viereen.

Peikkolapsen villapöksyt

Kyllähän minä käsitöitä teen, kuten kunnon kotiäidin kuuluukin. Yli vuosi sitten hankin pojan hahtuvavilliksiä varten keltaista hahtuvaa, ja jo nyt housut ovat valmiit. Elämäni kaikki käsityöt ovat olleet ns. kokeilukappaleita, kuten myös nämä hupaisat pöksyt. Yhtenä iltana innoissani rupesin niitä ompelemaan kasaan, mukavan nopea vaihe työssä kun on se, ja noinhan siinä sitten kävi TIETYSTI. Toinen sauma on ommeltu toiselta ja toinen toiselta puolelta :D. Monista tekemistäni virheistä olen ajatellut, että noooh, ei se haittaa, eihän sitä kukaan huomaa kuitenkaan, mutta tätä ei ihan kehdannut jättää tällaiseksi. Kun moka oli korjattu ja housut kasassa, neuloin niihin vielä lyhyet lahkeet. Vielä puuttuisi naru vyötäröltä, ja sitten päästään toteamaan, että housut ovat oikeasti aivan naurettavan suuret ja sopivat pojalle sitten kouluiässä.

Ystäviä

Blogini linkkilistassa on nyt muutamien ystävieni blogeja. En ole lupaa kysynyt, joten jos toivot, ettei omasi linkkiä täällä ole, ilmoitathan siitä - ellen muista nyt kysyä! Ja jos omasi puuttuu, älä huoli, nuo ekat laitoin vain kiireessä ja kokeillakseni. Pääset mukaan kyllä, kunhan vaan ehdin ja muistan.

Olen lapsellinen

...koska leikin ulkona lumessa enemmän innoissani kuin 1,5-vuotias poikani. Rakentelen kaikenlaista ja myllään pitkin pihaa lapioineni nenä räkää valuen. Minulla on suuria suunnitelmia takapihamme lumilinnasta ja olen valmis kuskaamaan sitä varten lunta vaikka satojen metrien päästä lapio kerrallaan. Ja eilen naapurit joutuivat todistamaan hetkeä, kun meikä kiljui lumipenkan päällä liukuri kädessä: "katso poika, äiti laskee mäkeä!" ja samaan aikaan avuton lapsi yritti punnertaa itseään ylös lumihangessa (siinä tietenkin onnistumatta), eikä tietenkään edes nähnyt sitä, kun äiti riemuissaan lasketteli alas koko sen 1,2-metrisen mäen, jonka juuri oli innosta puhkuen lasten lumilapiolla kasaan kyhännyt.



Kyllä se lapsikin tietysti ulkoilemisesta tykkää. Tämä kuva onkin joulukuulta, jolloin täällä ei mitään lunta ollutkaan.

Viisaat sen kertoivat...

..että tänne blogspotiin on kuulemma ihan kätevä laittaa kuvia. No hyvä, jos tässä vaiheessa tuon tajuan. Aiemmin kun laitoin jonkun, niin piti jotenkin linkittää jostakin muualta, ja enhän minä semmoisesta tykkää. Olen nyt sitten pelotellut ihmisiä alkavani pitää kauhublogia kotini sisustushirvityksistä. Sittemmin se idea on jalostunut siihen suuntaan, että voisin blogiini levitellä kaikkien nähtäväksi ongelmakohtia kodistamme, ja sitten kaikki taitavat ihmiset voisivat tulla niitä kommentoimaan ja kertomaan, mitä pitäisi tehdä. Joku vielä lähettäisi rahaa kirjekuoressa. Niin ja yhtenä päivänä myös Innon Marko seisoisi oven takana hekottamassa. Juu-u.

Elämä on tällä hetkellä
- päivärutiineja
- lumileikkejä
- sotkuista keittiötä - sotkuista kaikkea
- kissanpaskoja missä sattuu
- pelkoa ja paineita gradun loppuunsaattamisesta
- jännitystä tulevien viikkojen aktiviteeteista
- vähenevää työstressiä ja yötöiden loppumista
- rahapulaa.

Tapahtuu niin paljon ja ei yhtään mitään

Oma urani ja elämäni ei kummemmin ole viime kuukausina edistynyt, mutta woowww kuinka paljon tapahtuukaan pienen yksivuotiaan elämässä! Ja sitä kautta sitten minunkin elämässäni jonkinmoista sisältöä toki on. Kävelemään oppiminen - juu no... se vain tapahtui. Ei nyt mitään ooo ja iih -fiiliksiä niistä ihastuttavista ensiaskeleista, mutta sitten, kun se taapertaja alkaa omilla jaloillaan kulkea omia pieniä etappejaan ja lopulta tepsuttaa ympäri asuntoa, ei ole ihmetyksen tuntemuksilla rajaa. Tuossa se mun vauva nyt tepsuttelee omilla pienillä jaloillaan ja on onnellinen, kun pääsee melkein joka paikkaan. Ja mitäköhän kaikkea muuta tässä onkaan koettu? Kaikkea mahdollista... Jaksamista koetellaan, levottomiin öihin olen kyrsiintynyt viimeisen vuoden aikana suunnilleen 3650:nä hetkenä. Ja kerrottakoon myös koko maailmalle, että taaperoni on, minun ajattelemattomalla avustuksellani, toivoton tissitakiainen. Ja tulee sitä olemaan todennäköisesti ainakin seuraavat kuusi kuukautta.

Teen nykyään etätöitä, aina pojan nukkuessa oikeastaan. Hölmöä hommaa ottaa töitä, kun on ollut tekemistä ihan vaan kotitöidenkin onnistumisessa vilkkaan taapertajan kanssa, mutta kun sitä rahaa vaan on pakko jostakin saada! Päivätöihin olisi joskus yritettävä, mutta sitä ennen on edessä tosiaan tissivierotus, vieraan hoitoon totuttelu, hoitopaikan löytäminen, hoitopaikkaan sopeutuminen, työpaikan hakeminen... ja mielellään toki myös gradun tekeminen valmiiksi ja valmistuminen. Että ei mikään kovin iso nakki - tai nakkipaketti - ollenkaan!

Alive and kicking

Jep, ei sen kummempia.
I'll be back...

Mitä on INNOSTUS?

Se on se, kun huoltoyhtiön kesätyöntekijä pääsee sen sellaisen varrellisen moottoroidun leikkurin varteen kesäaamuna ja saa trimmailla heiniä pois puiden ja sähkötolppien juurelta.

Havaintoja

Oltuani yli kymmenen kuukautta vapaalla töistä ja opiskeluista koen valtaisaa vapautuneisuutta. Käsitän vihdoin, että maailma toimii ilman minuakin. Ja minun maailmani on täällä kotona. Vaikka elääkin lapsen kanssa fyysisesti ja henkisestikin rankkoja päiviä ja öitä, lepään kuitenkin samaan aikaan muun maailman murheista. Eikä minulla ole kiire mihinkään.

(Perheen elättäjälle vielä huojennusta sen verran, että aion kyllä vielä mennä töihin ja alkaa osallistua rahallisestikin tähän elämäämme. Älä sinä siitä huoli! :D)

Does this make any sense?

Did you just find your way here from postcrossing.com? Disappointed for it's written in Finnish? Well, don't.. there's nothing happening at the moment :D. My son, who's just about eight months, keeps me busy with all the basic things you can imagine: feeding him, playing, long walks with the strollers (is this really the word even..) outside - getting a LITTLE BORED with the same streets everyday and I have also lost my ipod somewhere, reading, singing, trying to get him for his naps (well, again something that may not make any sense... sorry for the lacking language skills), changing diapers/ nappies (see, I know more than one word for this thing!), washing clothes and nappies (or whatever they are called)... Well, this was though a desperate try to communicate something... :D. Maybe more to come.

Päivityshommelia

On ehkä tullut aika uudistaan blogini ulkoasua. Kokeillaan nyt sitten erilaisia valmiita pohjia, miltä näyttävät. Kiviäkin kiinnostaa tmv.

Voishan sitä aina valittaa.

Tämän illan kirjoitus olkoon omistettu valittamiselle. Ehkä tämä pienentää painetta ohimoillani.

* Ihmiset, tarkennettuna miehet, pysäköivät kadullamme mielipuolisesti. Autot jätetään yli kahden metrin päähän tienreunasta. Voiko joku kertoa minulle, miksi auton (varsinkin ison) ja tien pientareen väliin on jätettävä auton mentävä väli?
* Kirjoittaessani tätä valitusta tajuan, että minulla on koneessa pyykit, jotka pitäisi ripustaa kuivumaan. Voiiiii...
* Jatkan kuitenkin kertomalla, että naapurini, nykyiset ja menneet, ovat pösilöitä. He roudaavat alakerran Ulkoiluväline- ja lastenvaunuvarastoon huonekaluja ja muuta roskaa. Talomme kulttuuri vain on sellainen. On se vaan hienoa, että toiset maksavat ja näkevät vaivaa päästäkseen eroon vanhoista sohvista, ja toiset voivat koska tahansa kiikuttaa paskansa muiden vaivoiksi.
* Meillä on edessä muutto. Talomme asunnot laitetaan myyntiin, ja siitä ilmoitus ei tosiaankaan tullut vuokranantajalta vaan rahanhimoiselta kiinteistövälittäjältä, jolla ehkä on ostaja jo meidänkin asunnollemme. Mehän ei täältä lähdetä ennen kuin viimeisenä päivänä (ks. vuokrasopimus) ja minä henkilökohtaisesti lupaan maata makkarissa tissit levällään imettämässä ja piereskelemässä aina, kun ostajaehdokkaat tulevat katsomaan kämppäämme. En tosin ole varma, onko minusta siihen...
* Äitinä oleminen ja vauvanvaunujen kanssa liikkuminen ei ole mitään luksus-elämää. Joo, ehkä oli oma vikani, kun hankin lapsen, mutta en silti ole tarkoituksella juuri teidän kiusaksenne sinne bussiin tulossa. On vain yksi kysymys, kumpi sopii ja taipuu paremmin väistämään bussin käytävälle: joustava ihminen yksikössä vai pienen auton kokoinen Brio Kombi hikisen äiti-ihmisen kanssa?
* Olen tämän viestin aikana käynyt jo kaksi kertaa rauhoittelemassa itkevää lasta. Näin rauhaisia ovat nämä kotiäitien illat. Olisinhan toki voinut tässä välissä myös levittää kosteuttavan naamion, laittaa jalkakylvyn ja lakata kynteni. En vain voi unohtaa niitä pyykkejä.
* Minulla on huono näkö. Siitä syystä vihaan nykyisin uimahalleja ja kylpylöitä. Minä en tahdo olla se "varmaan jo aika vanha" ihminen, joka uiskentelee silmälasit päässään. Ilman laseja taas on olo kuin myyrällä maan päällä, olen kyllästynyt katselemaan vastaan tulevia ihmisiä kuin samalla en tuntisi ja tuntisin heidät, kun en tunnista edes omaa miestäni metriä kauempana.
* Kissa antoi palautetta nykyisestä hiekkalaatikon siivoamistiheydestä ja pissasi vaunujen koppaan. Siinä sitä sitten nähtiin taas, kuinka mamma purki senkin häkkyrään pieniin osiin ja sai ne kaikki pestyä käsin. Enkä tahdo tehdä sitä enää koskaan. Juu, taas siirtyi se kynsien lakkaaminen. Ehkä "viikonloppuna" sitten.
* Yläkerrassa pelataan parketti-curlingia. Onko se oikeasti joku lelu, huonekalu vai kenties tv-shopin harjaimuriyhdistelmä? Miksi sitä pitää käyttää kaikkina vuorokaudenaikoina, varsinkin myöhään iltaisin?
* Kello on paljon ja minulla on (perustuen 6 kk:n tilastointiin) 2,5 minuuttia aikaa syödä iltapala, pestä kasvot, hampaat, käydä vessassa ja rasvata käsi-ihottumat. On parasta laittaa töpinäksi tällä sekunnilla.

Tukutukulampaitaaaaniii - ja muita hittejä elämästämme

Tajusin juuri, että uskollinen ystäväni joulukaktus (tai pääsiäis-) ei tehnytkään tämänvuotista kukkaansa. Se on aina joka vuosi jonkin ajan kuluttua parvekkeelta sisälle muutettuaan ilahduttanut meitä yhdellä kauniilla kukalla. Vaan ei tänä vuonna.

*

Kirka kuoli ja jätti aukon kotimaisen musiikin tähtitaivaalle, tai kuinka sen nyt sopivan kliseisesti ilmaisisikaan. Kyllä minuakin vähän mietityttää, kuka sen aukon voisi täyttää. Eipä tosiaan kukaan.

*

Taivaalta on tullut tänään tuhottomasti lunta. Aurasin sitä Brion vaunuilla hiki päässäni ja poika nukkui tyytyväisenä ajelehtivassa valtamerilaivassaan melkein tunnin ajan. Hyvä, että jollakin on mukavaa näinä kamalina aikoina.

*

Täytin taas vuosia. Luku 28 soi niin karmivana ja oksettavana mielessäni, etten sitä turhaan toistella halua. Järkyttävää. Hiljalleen olen alkanut tajuta myös oman kuolevaisuuteni todellisemmin kuin koskaan ennen. Hirvittävää.

Kamalan ihanaa aikaa

Eipä sitä tosiaan ennalta arvannut, millaista tämä vauva-arki tulisi olemaan. Kiireisenä se pitää, selkään sattuu ja aina on jotenkin pöhelö olo. Sosiaaliset taidot rapistuu, pää pehmenee ja tissit venyy muistuttaen jo... niin, niitä lapasia.

Odotin kovasti, että poika kasvaisi isommaksi ja vahvemmaksi. Juuri tuollaiseksi hassuksi pikku hepuksi, kuin se nyt on. On mukavaa saada paljon hymyjä ja naurun hekotusta tai kuunnella salaa oven takana, kun päiväunilta on herätty hyväntuulisena ja kerrotaan tarinoita verhoille, tyynylle tai pukluharsolle. Semmoisten hassujen pienten juttujen voimin jaksaa kyllä, vaikka esim. yöt joskus aika levottomia ovatkin. Meillä on seuraavana haasteena yönukkumisten oppiminen, pikkuisen täytyisi itse tajuta, kuinka ruvetaan nukkumaan ja että yöt ovat tosiaan nukkumista, eivätkä hillumista, varten.

Ja joulu on taas, joulu on taas, joulu on taas, joulu on taas...
Minun puolestani se saisi olla vain joka toinen vuosi, koska niin se vaan aina pääsee meidät yllättämään. Tuntuu jotenkin huvittavalta viritellä joulukoristuksia vasta aatonaattona ja aina sitten joulun jälkeen pohtia, mitä kaikkea mukavaa joulujuttua tuleekaan mieleen, kun joulu on jo mennyt, ja mitä muka sitten seuraavana vuonna aiotaan tehdä ajoissa. Jepulisjee. Olisihan tämä mukavaa aikaa, jos ei olisi kaikenlaista hössötystä. Se aatto tulee aina niin yhtäkkiä ja viimeiset päivät saa juosta pää kolmantena jalkana kaupoissa. Tänä vuonna aiomme jättää kiertolaiselämän aatolta ja joulupäivältä, ja vietämme aikaa kotona. Olemme kutsuneet sukulaisia sitten luoksemme. Kun on pari päivää rentoutunut kotiympyröissä, jaksaa sitten ehkä paremmin mielin reissata mummolaan ja muihin kyläpaikkoihin.

Minne on aika kadonnut?

Hups vaan ja ollaan jo talvessa. Viikonloppuna satoi ensilumi - minä toivoin, että tulisi jo kesä. Talvessa ei ole paljonkaan hyvää vaan enimmäkseen kaikkea inhottavaa: kylmää, märkää, pimeää. Eikä se joulukaan niin ihanaa aikaa ole, lähinnä öklöttää vaan ajatuskin.

Poika on jo ihan poika, semmoinen melkein 3 kuukautta vanha ja painaa varmaan tuplasti sen, minkä syntyessään. Itsellä käsivarret alkaa olla jo varsin lihaksikkaat, kun heppua kanniskelee. Ja kanniskelusta meidän Vili-poika tykkääkin. Toinen juttu, joka on pop, on imeminen. Imutteluun kelpaa kaikki suun tielle sattuva. Nyt odottelemme, että poju löytäisi kätensä - yksi niistä suurista kehitysharppauksista.

Tämä nyt vain tällaisena pikaisena väliraporttina. Saatetaan alkaa kirjoittaa ihan kunnollista perheblogia nyt ennen joulua, joten sinne naputtelen sitten tarkkaan kaikenmoiset vauvakuulumiset ja arjen aikataulut.

Miltä äitiys tuoksuu?

• vauvapyykiltä
• tissimaidolta (joka taas tuoksuu sammakolta) ja Tuttelilta
• hieltä
• puklulta
• kakalta
• jäähtyneeltä ruoka-annokselta
• vaipparoskikselta
• kostealta makuuhuoneelta ja yöilmalta

Pieni poikamme syntyi 7.8.06.

"Minä tunsin itseni niin onnelliseksi,
etten edes pelännyt tämän hetken menevän ohi."
- Muumipappa

Yhtenä kappaleena toistaiseksi

Jakautumaan ei ole vielä tuon mahavuokralaisen kanssa päästy. Mutta piakkoin kenties. Olen nyt virallisesti äitiyslomalla ja hirveä pesänrakennus meneillään tietysti. Välillä iskee paniikki siitä, jos vauva tahtookin putkahtaa maailmaan aivan yllättäen ja minulla on täällä hommat vielä ihan levällään :D

Suomen suvi on ollut tänä vuonna erityisen helteinen. Harvoin on ollut paljonkaan helteitä kesäkuussa, sitä harvemmin sekä kesä- että heinäkuussa putkeen. Nyt on ollut jo pari viikkoa kuumia ilmoja. Onhan se ihan mukavaa, mutta vähän väsyttävääkin. Mahan kanssa meno vaan hidastuu koko ajan... Eikä juoda jaksa niin paljon kuin pitäisi.

Jutut pyörii kyllä tämän oman navan ympärillä koko ajan, kun ei tässä nyt sen kummempia tapahdu. Niin... palataan joskus paremmilla jutuilla.

Hellettä pukkaa - pallit hikkoo

Jeps, näin päättelin tänään töihin kävellessäni. Edellä kulkenut nuorimies ravisti tasaisin väliajoin toista jalkaansa kauemmaksi toisesta siihen malliin, että päättelin sen epäilemättä johtuvan päivän helteisestä säästä. Itselleni ei ole vielä palleja kasvanutkaan.

Nyt on tosiaan tullut kesä. Se on hieno asia :)

Aamulla kävin tenttimässä osaa kirjallisuuden aineopintojen lopputentistä. Sinne mennessäni fiilikset olivat tavanomaisen "luottavaiset". Aamulla koin saavuttaneeni tenttiin lukemisessa ehdottomasti huippukohdan siinä vaiheessa, kun liiskasin Aapo Heiskasen viikatetanssilla keittiön seinään pysähtyneen minulle tuntemattoman lentävän hyönteisen. Pelkään pahoin, että se oli yksi niistä onnellisista espanjalaiseen parsakaaliin koteloituneista iljettävistä salamatkustajista. Kirjasta oli siinä vaiheessa luettuna 18 sivua, eikä se homma siitä tuon mestauksen jälkeen edistynyt yhtään sen pidemmälle. Onnekseni tentaattori oli jälleen kerran liian vaatimaton ja pyysi kysymyspaperissaan vastausta vain kahteen kysymykseen, ts. minun ei olisi tarvinnut lukea vaadituista 6-7 kirjasta kuin 2 kpl. No, olin lueskellut vähän kaikkia ja yksi kirja oli mielessä jostain 6 vuoden takaa - vastasin niihin kahteen kysymykseen ja katsotaan nyt sitten, kuinka käy.

Jo melkein kesä

Ainakin on maisema melko vihreä jo ja aurinko paistaa. Lämmöt ei tänään ole kovin ihanaiset, mutta eiköhän se tästä vähitellen... Lomareissulta palattiin yli viikko sitten, ja olihan se varsinainen seikkailu. Ehkä tuosta reissusta täytyy raapustaa oma kertomuksensa erikseen. Nyt ei tähän ehdi kaikkea kirjoitella. Paljon nähtiin ja ihmeteltävää riitti kuitenkin. Ja paljon jäi tietysti näkemättäkin. Oikein onnistunut hommeli kaikin puolin, säätkin oli ihan kelvolliset koko ajan.

Vauvatouhut etenee myös. Nyt on äitiysavustus- ja -rahahakemus jätetty, ja odotellaan sitä pakettia saapuvaksi. Isot hankinnat (turvakaukalo, vaunut) on tekemättä (no ei meillä ole sänkyäkään lapselle..) ja hirvittää vallan kamalasti, mistä niihin saa irrotettua rahaa. Jotain suht kunnollisia tekisi mieli hankkia, mutta kun sellaiset on myös aika kalliita. Isukki saa päättää, kun joutuu kuitenkin isoimman erän niistä maksamaan :-/

Mahassa alkaa ilmeisesti käydä tila pienemmäksi: yksiön asukki tunkee itseään vasten seinämiä ja kaivelee lisätilaa jo kylkiluiden alta. Tuntuu aika hurjalta. Meidän pieni jättiläisemme siellä - kyllä muakin ahdistaisi noin ahtaissa tiloissa asustella ja aina saman ihmisen pieruja kuunnella. Lisäksi kun minä kiusaan sitä kaikilla hirvittävillä mauilla (tulisilla mausteilla ja väkevillä tai happamilla mauilla), niin ei voi olla hääviä elo :D Vielä reilut 2 kuukautta siellä olisi sinniteltävä toisen.

Onhan nyt keskiviikko?

Oijoi kun aika rientää. Mahdoton kiire taitaa iskeä matkavalmisteluiden kanssa. Ja kuka meidän kissapalleroisia ruokkiikaan sitten sunnuntaina? Omatunto soimaa jo nyt, että jätetään raukat yksikseen kokonaiseksi viikoksi...

Lasse puhuu jo sujuvasti kreikkaa. Minä osaan ehkä ne kolme tärkeintä fraasia: 1) ei, 2) en ymmärrä ja 3) ei, en puhu kreikkaa. Kun en minä vain ole jaksanut keskittyä opettelemaan. Vaikka aikaa olisi, aivoissa jyskyttää se, että minun kuuluisi mieluummin lukea tenttiin tai tehdä gradua - eli ylimääräisiä oppeja ei voi päähänsä nyt survoa. Niin, pitäisikin muistaa huomenna tai ylihuomenna ilmoittautua tenttiin. Päättelin muuten tässä fiksuna tyttönä myös sen, etten ehkä ole kaikista parhaassa tenttivedossa enää heinäkuun puolessa välissä (kun tuo TJ on about 15), vaikka haluaisinkin olla. Kuinka sellaista kirjoituslautaa kuuluisi pitää ison mahan kanssa niin, että myös kirjoittaminen olisi mahdollista? Ihan kiitettävät kivut siitä tenttisaliergonomiasta on saanut ilman mahaakin.

Matkasuunnitelmasta sen verran, että paukautetaan tosiaan Kreetalle Haniaan lauantaiyönä. Siellä majailemme viikon aikana kolmessa eri kohteessa (+hotellissa) eri puolilla saarta ja yritämme vuokra-auton kyyditseminä tutustua paikallisiin seutuihin. Pelottaa sikäläinen liikenne ehkä hieman etukäteen, onneksi en joudu auton rattiin...