Kotikaupungin katu oli kuoppainen tie...

Spotify sanoo: Similar artists for Leevi and the Leavings: CMX (hohhohoo), Samuli Edelmann (ehhehee), Yölintu (buahhahaa). Onnea vaan kaikille.

Löytyipähän taas yksi hyvä käyttökohde käytetyille hammasharjoille: noin vuoden verran saunan lauteiden alla "haudutetun" vauva-ammeen reunojen alla olevat urat, kun niihin on kertynyt ihanaiset ruskeat liat (voisi keksiä paremmankin kuvauksen, jos haluaisi tästä ihan totista inhorealismia) kaikesta valuneesta vedestä, hiestä, pölystä, kissojen karvasta ym. Ai että ku ihanata! Melkein yhtä kivaa kuin ne kissan ripulituotokset, joita jynssäilin äsken angstimusiikin tahdittamana sieltä lauteiden alta. Niihin käytin kyllä jotain pidempivartista kuin hammasharjaa. Ja nyt muuten taitaa olla aihe, joka kiinnostaa kaikkia!

Joten näiden tärkeiden tiedotteiden jälkeen itse asiaan. Kadonnut kissa tuli takaisin viime tiistaina oltuaan poissa reilut kaksi vuorokautta. Ehdimme saada kissasta puhelimitse samana aamuna yhden näköhavainnonkin, jonka jälkeen kävin sitä huutelemassa tällä kadulla ja myöhemmin suuntasimme ulos etsimään vanhemman kissan kanssa - jolloin karkulainen ilmestyikin, monen punkin kansoittamana, aidan alta naukumaan omalle pihalle. Kerkesin kyllä huolia jo aika lailla, vaikka toisaalta hetkittäin oli käynyt mielessä sekin ajatus, että eipä tarvinnut ainakaan tehdä päätöstä tämän kissan lopettamisesta. Maanantaina oli kurjaa tulla töistä kotiin, kun tajusi sen reppanan olevan yhä hukassa ja ties missä loukussa. Mutta tilanne on nyt ratkennut, joskin seuraavana täällä neuvotellaan siitä, olisiko Mona jo valmis viimeiselle piikille, sillä kaikenmoiset vaivat tuntuivat pahenneen karkuretken seurauksena.

Parin päivän lomailu "mummolassa" eli äitini luona on myös nyt takana. Yliannostukset mansikoista, sokerista, pullasta, suolasta, sokerista, jäätelöstä, kahvista, sokerista ja mansikoista on nyt saatu. Joo ja levottomista illoista. Toissa iltana hermoilin sängyssä kaksi tuntia kuuntelemassa pojan loputtomia tarinoita ja kysymyssarjoja. Miksi joulupukilla on valkoista parrassa? Miksi joulupukki tulee jouluna kylään? Minkälainen, minkä värinen, sänky joulupukilla on? Miksi kaikille tulee joku lahja? Näitä riitti, vaikka en mitään mihinkään olisi vastannutkaan. Miksi joku kauppa ei ole nyt auki? Miksi kassatäti menee nukkumaan? Miksi linnuilla on semmoiset tassut, että ne osaa yksin kävellä seinää pitkin? Ja sitten kerrottiin, minkälainen tyyny on isälinnulla ja minkälainen vauvalinnulla. Näiiiin pienipieni.

Juttua on riittänyt päivisinkin. Minä nautin eniten niistä kävelyretkistä ja muista rennoista ulkoiluhetkistä, jolloin saadaaan juteltua pojan kanssa paljon asioita. Eilen kävelimme lapsuuden kotikaupunkini kaduilla ja jutustelimme kyllä kaikesta mahdollisesta :). Päivän hittikysymys oli "miksi joillakin ihmisillä on ruskea kieli?" Sitä saa kyllä toisinaan kysellä aikuisenakin...

Näytin eilen pojalle taloja, joissa olen siellä entisessä kotikaupungissani asustellut. Näytin myös sen luistinradan paikan, jossa opettelin luistelemaan, ja sen polun, jota pitkin sinne kuljettiin. Nyt siinä luistinradan ja puiston paikalla on vain heinikko ja jotain pajupusikoita. Vanhan kotitaloni päädyssä, suuren männyn juurella, ei ollut enää kenenkään leikkipaikkaa vaan pusikkoa vaan sielläkin. Silloin 24 vuotta sitten siinä oli tasainen leikkipaikka, iso laakea kivi ja siistit polut, joita lakaistiin puun oksilla. Silloin lapsena ne polutkin tuntuivat aivan kävelyteiltä ja joka paikassa saattoi juosta paljain jaloin. Vanhat paikat ovat muuttuneet ja lapsia ei varmaankaan ole enää niin paljon. Kävimme ystäväni kanssa kahvilla satamassa ja päivittelimme (taas kerran), kuinka kaupungilla näkemämme teinit voisivat olla vaikka omia lapsiamme. Jotenkin hullusti (epätoivoisesti) sitä samaistuu niihin tympeisiin hiihtäjiin enemmän kuin itsensä ikäisiin ja asiallisiin ihmisiin. "Oi siinäpä söpö nuorimies.... ei sattanockså se on meikää 12 vuotta nuorempi, byyyhhyy kärrätkää mut vanhainkotiiiiin!"

Hukkasin kissan

En tiedä, onko edellisen postini yhteen aiheeseen nyt sitten tullut ratkaisu, sillä nuorempi kissamme Mona 14 vee otti ja lähti lauantai-iltana. Siihen on totuttu, että rouva karkaa salamana ulko-ovesta, jos ei siinä ovella olla tarkkana, mutta yleensä hän on palannut kotiin melko pian tai sitten olen itse saanut syöksyilevän kissan kiinni takapihalta. Kohta on kuitenkin kulunut kaksi vuorokautta viimeisimmästä karkaamisesta, eikä mitään merkkiä paluusta ole. Olen etsinyt, huudellut ja kiskitellyt, yölläkin herännyt tarkistamaan, olisiko joku norkoilemassa ovien takana - ei naukaisua vastaukseksi tai liikettä heinikossa, ei puskien kahinoita, ei räkättien tai harakoiden räkätystä mistään suunnalta :(. Murheen aiheuttaa tietysti se, että mahdollisesti joku on tehnyt pahaa kissallemme... tai että se on jossakin loukussa. Kissamme tarvitsee päivittäistä lääkitystä ja saattaa joutua lääkkeen ja ravinnon puuttuessa aika huonoon kuntoon muutamissa päivissä.

Viimeinen työpäivä ennen parin viikon lomaa ja illalla kummitytön syntymäpäiville. Ja sitten kissaa huhuilemaan vielä iltamyöhään.

Purkka suussa suihkussa ja kärpästen rusinoita

"Tee joka päivä jotain, mitä et ole ennen tehnyt", on tainnut joku sanoa? Pitipä kokeilla sitten purkka suussa suihkussa käymistä, hurjaa. Suihkussa olen kyllä käynyt ennenkin, mutta ilman purkkaa.

Luulen, että meidän kissallemme on tapahtunut sama kuin tälle kissalle: http://www.flickr.com/photos/stevewall/539157491/in/set-72157594376911694/
Maanantaina on kissoilla eläinlääkärikäynti ja kontrolloidaan nuoremman kissan kilpirauhashommelit. Toivoisin, että siellä paljastuu joku vika, joka korjataan lääkityksellä tai jotenkin muuten. Tämänhetkinen tilanne on nimittäin todella rasittava ja sääliksi käy kissaa tietysti, kun elämä on yhtä levottomuutta ja valittamista. Olihan se käynyt karkumatkallaan nyt sitten niinkin onnistuneesti metsällä, että pitkästä aikaa perheessämme asuu myös punkki.

Muita uusia perheenjäseniä: iPod Touch, Wii Guitar Heron rumpusetti (ei olisi pitänyt kysyä sen hintaa) ja pojan uusi ruohonleikkuri, josta lähtee helevetinmoinen meteli. Huomenna tulee uudempi, isompi ja nopeampi iMac... Meidän isännällä on kolmenkympin kriisi...

Nams :), kävimme tänään intialaisessa tuttavapariskunnan kanssa. Kelpasihan se, upposi jopa intialainen kotijäätelö, joka oli tehty mm. pähkinöistä, kookosmaidosta ja kookosjauhosta (kookos on yäk). Hih, olipa hauska lähteä pariksi tunniksi pois kotoa miehen kanssa, kun poika vaan toivotteli perään "hei hei, menkää kiltisti sinne aikuisten hommaan!"

Loma lähestyy

Kyllä kesä vaan on ihanaa aikaa :). Vettä tulee, mutta tulkoon, tärkeintä on lämpö :). Harmaampaankin aamuun saa fiilistä musiikista. Tänäänkin lampsin pysäkille huudattaen korvilleni luvattoman kovalla Jippua. Se, lämmin tuuli ja heinän tuoksu sateisen yön jälkeen, niin hetkessä on dramatiikkaa ilman draaman aihettakaan. Akku loppui keskustaan mennessä ja bussin 32 kuski näytti taas entistä säikähtäneemmältä... Ja kaupungilla on niin hiljaista ennen kahdeksaa. Ihmeellistä aikaa tämä heinäkuu.

Tämän päivän jälkeen olisi vielä kaksi päivää töitä ja sitten lomalle vähäksi aikaa.

Päivän wtf-hetki

Pieni poika tulee puolijuoksua vastaan kaupungilla. Pieni vyölaukku vyötäröllään, ja heti kun katseemme kohtaavat, pieni käsi tuo vatsan ja vyölaukun eteen keltaisen "Älä koske" -kortin. Mitä hittoo? Tekee mieli kääntyä ja lähteä seuraamaan poikaa - mistä maailmasta tuo on tullut? Sinne se juoksee kohti parkkipaikkaa. Tekemään omia bisneksiään? Minä jatkan matkaani ja tulen töihin ihmettelemään ja olemaan surullinen, vaikka en yhtään tiedä, minkä takia.

No hö.

"Facebook-käyttäjätilisi on poistettu käytöstä.

Aktivoidaksesi käyttäjätilisi uudestaan, kirjaudu sisään käyttämällä vanhaa kirjautumissähköpostiosoitessasi ja salasanaasi. Voit käyttää sivustoa kuten ennenkin.

Toivomme, että palaat takaisin pian."

No mutta sehän on aivan liian helppoa. Hienosta päähänpistostani katosi hohto samantien.

Jotain on aina keksittävä

- ainakin kesällä (talvet voi keskittyä kuolemaan kaamoksessa ja pakkasessa). Olenhan meinaan lukenut juuri Kauneus & Terveys -lehden vakuuttavan ja innostavan horoskoopin. Sori, Tuoksuhoroskoopin (??).

Vesimies: Hyvin menee, mutta menköön. Järjestä itsellesi roppakaupalla tilaisuuksia laajentaa maailmaasi joko mentaalisesti tai maantieteellisesti. Usko unelmiisi ja viihdy seitsemännessä taivaassa. Haaveet ovat jättipottien alkuja.

Että näin, miten nämä aina niin sopivalta tuntuvatkaan? Horoskoopit on kyllä niin ihmeellisiä, kun aina niistä löytää juuri itselleen sopivat ohjeet. Tosin Kauneus & Terveys -lehden vakuuttavan ja innostavan Tuoksuhoroskoopin ohjeet ravulle, leijonalle tai kauriille taas eivät tunnu yhtään niin osuvilta. Jännä sekin. Mutta koska nyt tuo horoskooppikin kannustaa minua keksimään kaikkea jännää tänä kesänä, niin päätinpä sitten ensimmäisenä repäistä ja olla erilainen poistumalla kokonaan Facebookista (tosin olen kuullut että muutkin tekevät moista). Eipä olekaan käynyt mielessä kuin muutaman kerran vasta, että eihän siinä ole mitään järkeä, kun sen verkostojen kautta olen kuitenkin saanut kontaktin yllättävänkin moniin vanhoihin koulukavereihin tai yleensäkin kuulen paljon tavallista useammin kavereiden ja sukulaisten kuulumisista. Töissä kysyttiin, että MIKSI? Enhän minä mitään muuta osaa sanoa kuin, että jotain on aina keksittävä. Mutta nyt kun olen kerrankin jonkun päätöksen saanut tehtyä, voisi siinä yrittää pysyä. Tätä muuttoa on kuitenkin suunniteltu jo ennenkin - en kyllä oikein tiedä, miksi silloinkaan. Naamakirjan tilalle keksin varmasti jotain muuta :) (ja todellisuudessa hiivin sinne takaisin kuitenkin viimeistään syyskuussa). Nää nyt on näitä mun viivästyneen murrosikäni ilmentymiä kuitenkin vaan...

"Usko unelmiisi ja viihdy seitsemännessä taivaassa" - jeps, aika usein tulee käytyä seitsemännessä taivaassa. "Heippa vaan, mä leijun nyt seitsemännessä taivaassa, sooorkke en ehdi nyt viedä sitä roskapussia". Muistankohan muuten oikein, että Suomessa on ollut joku sellainen karmiva poikabändi nimeltä Seitsemäs taivas? Joku XL5:n kanssa kisannut todella keskinkertainen vinkuvonkuorkesteri..? Olisi ihan kiva, jos muistaisin väärin. Olisi ihan kiva, jos ko. musiikkia ei löytyisi miltään vanhalta kasetilta.

Tähän viikonloppuun on toistaiseksi sisältynyt Guitar Heroa sukulaisten kanssa (kukaan ei antanut sitä mikkiä minun käsiini kylläkään, jännä), jalkapalloa ja lentsikan heittelyä perheen kera ja jotain ihmeen äitiiiäitiii-kiukku-hysteria-melodraamaa pojan suunnalta. On muuten hauskaa huomata, kuinka vajaa kolmevuotias poika alkaa itse laulella enemmän ja enemmän ja sanoittaa myös biisejä itse: "Pää, olkapää, tissit, polvet, varpaat, polvet, varpaat..."

Kuuma perjantai

No onko siihen nyt jotenkin otettava kantaa. Eli että Michael Jackson on menehtynyt? Onhan se jotain sellaista merkittävää, erityisesti lapsuudesta muistoja tuova asia ja ilmiö. Kaipa tuo Miihkali menee siihen sarjaan, että ainahan ne on olleet ja aina tulevat olemaan, vaikka tavallisten ihmisten tapaan jossain vaiheessa kuitenkin potkaisevat tyhjää.

Eilen vihdoin oli kolahtanut Sims 3 postilaatikkoomme. Hieman petyin, kun paketin avatessani ympärilleni ei pöllähtänytkään sateenkaaren väreissä kimaltelevaa tähtipölyä, ja peliin saakka päästyäni kaikki tuntuikin oikeastaan aika kömpelöltä. Katsotaan nyt, kehittyykö se tuosta johonkin. Ainakin pelin ihmisten luonteenpiirteiden muokkaaminen/valinta houkuttelee kokeilemaan, miten tyypit saa törmäilemään toistensa kanssa eri tilanteissa :).

Kesä on ollut näillä kulmilla jo viisi päivää ja onhan se mahtavaa. Hirveä paine vetää päällensä jotain lyhytlahkeista tai peräti hame, mutta toistaiseksi olen saanut hillittyä itseni. Tiedämme kaikki, ettei valkoisten karvajalkojeni ole hyvä tulla julkisuuteen.

Aurinkoa :)

Kyllähän se eilen ja tänään jo ("jo") kesältä tuntui :). Aurinko ja se, kun aamulla jo oli niin lämmintä. Niin ja tänään tuoksui koivulta, kun pomppasin portaaltamme juoksuun kohti bussipysäkkiä. Keskustasta työpaikalle harpoin hoopo virne naamalla ja Sirkesalo korvissa. Iltapäivällä kaupungilla näkee turisteja ja läheisellä pallokentällä pikkulikat pelaavat futista hohtavan valkoisissa nappiksissa. Eilen minua hymyilytti myös se nuorimies, jonka kitarakotelosta sojotti mopin varsi.

Kesäkeleistä intoutuneena (ja käskystä) ajoin myös ensimmäistä kertaa tänä kesänä takapihan nurmikon, joka oli kasvanut jo semmoiseksi kivaksi 40-senttiseksi heinikoksi. Voi äiti minä pelkään sitä ruohonleikkuria sen jälkeen, kun viime kesänä meinasin tappaa sen kanssa itseni, poikani ja mahdolliset viattomat ohikulkijat. Kivi meni kahtia, savu nousi mutta ikkunat säilyivät ehjinä. Ja nyt eilen sitten vielä roskakuski jäi holhoavasti aukomaan minulle roskakatoksella/varastolla ovea ja toivotti turvallista ruohonleikkausta :-/. Ei se heinikko tai niittykään varmaan olisi huono vaihtoehto. Jotenkin houkuttelisi ruveta kasvattamaan ihan tosissaan viidakkoa takapihalle, niittäisi vain jonkun kapean polun keskelle ja seuraisi sitten naapureiden mulkoilun kehitystä. Pihamme on säälittävä mutta potentiaalinen (iso, tasainen ja aurinkoinen). Viime kesänä istutin sinne kaksi mustaherukkapensasta, onhan niissä reppanoissa jo marjojen raakileitakin, mutta sen loistokkaampiin puutarhasuorituksiin en kyllä kykene. Mistään terasseista, patioista tai pergoloista puhumattakaan (huom. sanasto on hallussa). Minä konttailen säälittävien kukkapenkkieni reunalla tihrustellen pientä ruusun alkua, jonka - tämä on niin huvittavaa - toin siihen keskeltä hiekkaleikkikenttää viime kesänä taskussani. Niin kuin se siitä johonkin kehittyisi... Ja sitten on noita kukkia, tai mitä lie huituloita, joita perennapenkkiin on ilmestynyt, ja vanhana horsmologina haluan nähdä, mitä niistä syntyy. Kuollutta massaa ennen pitkää, veikkaisin.

Naapuriimme on muuttanut uusi pariskunta, joka vaikuttaa onnekseni ainakin toistaiseksi yhtä saamattomalta pihansa kanssa. Tosin heidän pihassaan on jo puskia. Kyyläilen seinänaapureiden pihalle ja mietin, eivätkö ne koskaan aio repiä noita viimekesäisiä pujoja pois pensaistaan. Uudet naapurimme ovat nuoria ja kauniita ihmisiä. Ei niistä oikein muuta osaa sanoa. Kauniita ihmisiä, sellaisia, joilla on pieni koira. Pihassa seisoo farmariauto ja eiköhän niitä yhdistelmärattaita ja turvakaukaloita ala ilmestyä seuraavaksi.

Tänään istuttiin Siwan pihassa autossa jätskiä syömässä. "Kato äiti, heppa kyydissä!" poika totesi viereiseen ruutuun tulleesta Opelista. Siellähän se läähätti vasten lasia: komea rottweileri. "Ei poikani, ei se ole heppa. Hepalla ei ole tuollaisia hampaita"...

Valkosuklaaihmiset

Olen tajunnut, etteivät kaikki pidä valkosuklaasta. Tiesin jo ennestään, että kaikki eivät pidä vaahtokarkeista. Tiedän myös, että jotkut hullut tykkäävät vedellä Sisuja jatkuvasti. Mutta etteikö valkosuklaa muka uppoisi johonkuhun? Maailmassa ei taidakaan olla virhe minun kohdallani, vaan aivan jossakin muualla. Mm.



Meitä erilaisia karkki-ihmisiä mahtuu maailmaan. Olen tavannut niitä, jotka syövät vain kovia ja kirpeitä karkkeja, ja niitä, jotka mussuttavat merkkareita. Suklaarusinafanaatikkoja, Fruitdrops-kummajaisia ja m&m's -kannattajia (pähkinän kanssa). Suklaahulluja taitaa olla maailma puolillaan - ilman suklaata ei maailmaa varmasti edes olisi, juu. Itse olin lapsena aivan villinä liköörikonvehteihin. En tiedä, oliko fiksua kiskoa 7-vuotiaana koko pussillinen yksikseen ja lähteä sitten pyörällä sotkemaan liikenteen sekaan. Ja sitten minä muistan sen suuren laatikollisen hedelmäautoja, jotka napsittiin isän kanssa - ja yöllä oksennettiin. Omar taisi aiheuttaa jotain vastaavaa vähän sen jälkeen... Ja silti en ole lakannut karkkia mättämästä. Hammasparkani... verisuoneni... sokeriarvoni... sydämeni... vyötäröni...

Minua niin ärsyttää se, että leikin välillä olevani tykkäämättä jostakin karkista, ja sitten kun saan sitä laatua naamani eteen sopivan annoksen, niin kauhon ne joka tapauksessa poskiini kuin viimeistä päivää. Että sokeri kuin sokeri, kaikki uppoaa. Ja minulla onkin paksut posket.

Loma

Lämmin kallio tuntuu niiin hyvältä paljaan jalan alla ja aurinkoinen merimaisema nollaa ajatukset. En edes uskalla ajatella ensi viikon työhön paluuta.

Kehonrakennusta

Lapset kasvavat.

Kun poika oli pariviikkoinen, semmoinen alle neljäkiloinen rääpäle: "eikö tää reppana ikinä ala kasvaa?"

Kun poika oli neliviikkoinen, koko ajan sylissä viihtyvä: "nyt muuten rupesi riittämään sylissä kanniskelu... pliis ole edes puoli minuuttia siinä sitterissä pliiiiis".

Kun poika oli vauva, semmoinen 7-kiloinen, ristiäisten aikaan: "en kyllä jaksa roikottaa tätä enää yhtään kauempaa, olen seisonut jo 20 minuuttia, mun käsi ei kestä enää!"

Kun poika oli vieläkin vauva, semmoinen 10-kiloinen puolivuotias: "en mää jaksa sitä enää nostaa tuolta sängystä, nukkukoon samassa sängyssä".

Kun poika alkoi lähestyä taaperoikää, semmoinen 14-kiloinen jässikkä: "noo... kai mä nyt vielä tänä iltana jaksan heijailla tätä tässä tän 45 minuuttia, jos se sen päätteeksi nukkuu kolme tuntia". (Seurauksena rasitusvamma vasemmassa ranteessa.)

Kun poika kasvoi yli 15 kilon: "tää on kyllä viimeinen kerta, kun nostan sua tänään... eii, voisitko kävellä vähän itse... no okei, vielä kerran, mutta taatusti en jaksa nostaa sua tällä kasvuvauhdilla enää montaa viikkoa".

Kun saavutettiin 18 kiloa, 2,5-vuotiaana: "hiiiiooop, no niin, nyt oot keinussa (äläkä tuu sieltä pois puoleen tuntiin) ja isi tulee nostamaan sut pois".

Tänä päivänä, kun poika on melkein 3-vuotias: "mieluummin kävelisin tuon kolme kilsaa kuin nostan sut tohon bussiin ja pois ja seuraavaan bussiin ja siitä pois... jaaha, mennääs sitten, reppu, kassi, poika ja bussikortti uuuuhhffppmmph lääh lääh, no niin!"

12 vuoden kuluttua: "oota äiti nostaa sut siihen mopon kyytiin, noooiin! Hei hei, hauskaa iltaa!"

Tilinne on ylittynyt

Tilinne on ylittynyt. Oheisesta erittelystä voitte tarkistaa tilinne viimeiset tapahtumat. Pyydämme teitä maksamaan ylityksen määrän ja siitä aiheutuvat kulut tilillenne... Eli kaikki menee, mitä tulee, ja enemmänkin. Olen hyvin joustava näissä yksityiselämänkin raha-asioissa - raha ei jää pyörimään tilille käyttämättömänä, keksin sille kyllä enemmän tai vähemmän päätöntä käyttöä. Yleensä en edes tajua, mihin olen rahani laittanut. Ei minulla kuitenkaan ole mitään maksullisia harrastuksia, ei lehtitilauksia, ei jäsenmaksuja... ei myöskään niitä pahamaineisia baari-iltoja, joissa saisin tyhjennettyä puolet pankkitilistäni vain kaamean krapulan hankkimiseksi. Voi olla, että kannattaisi taas kysäistä asiasta joltakulta tontulta; niillä on ollut sormensa pelissä ennenkin elämässäni. Ainakin mitä tulee parittomiin sukkiin, kaapista kadonneisiin alkoholituotteisiin tai tyhjentyviin polkupyörän renkaisiin paniikkiaamuina.

Odotellaan tässä nyt sitten vielä joku tovi, että Sampopankin verkkopankki haluaisi palvella minua tässä Firefox-selaimessa... vaikuttaa melko "lupaavalta" toistaiseksi, joo että eihän siinä mitään... Tässä odotellessani voisin mennä syytämään rahojani johonkin päin nettiä, ettei tarvitsisi sitten seuraavan palkkapäivän tienoilla miettiä ja panikoida käyttämättömien rahojen kanssa.

Pepsi kills you, dude

"Seurauksena on, että hevijuusereiden kaliumarvot putoavat, joissain tapauksissa vaarallisen alhaisiin lukemiin." Iltalehti BBC:n uutisesta 19.5.2009. Hevijuuseri? Juuseri, hevi, heviveiter, juusapiliti...

Asiasta toiseen - vuoden työntekijä ilmoittautuu, tässä olen. Taas yhden kohtuullisen ansiokkaan mokan aiheuttaneena, eikä asiaa saa onneksi enää korjattua. Kiitos vaan onnitteluista - ai, haluatte palkata minut talousvastaavaksenne? Kyllähän se sopii, voin taata tehokkaan mutta huomaamattoman konkurssin "inhimillisten virheiden" ansiosta alle vuodessa.

Luovuutta etsimässä

Voi että minä tahtoisin kirjoittaa, voi että minä tahtoisin piirtää. Hankin tosiaan niitä ohuita, mustia piirustustusseja, kalliita vieläpä, mutta en minä oikeasti löydä enää luovuuttani. Ainakaan sillä tavalla, että voisin raapustella paperille jotain, minkä kehtaisi näyttää kenellekään. Missä vaiheessa piirtämisestä on tullut niin vaikeaa? Onko todellisuutta, että elämäni suurimmat saavutukset taiteilijana olivat ne vähän alle 10 kuvaa, jotka olen saanut julkaisuun niinkin arvostetussa mediassa kuin Sinä & Minä -lehdessä 90-luvulla? Voi ahdistus ne olivatkin vielä kamalia kuvia :-/. Palkinnoksi (arvonnassa, sijoitukseni piirustusskabassa taisi olla peräti se 6.-10. sija) sain Sinä & Minä -paidan ja Culture beatin sinkun. Joskus tulevaisuudessa aion vielä tunnustaa itselleni, että piirtäminen on ollut minulle vain terapiaa. Teokseni eivät kelpaa julkisuuteen, enkä minä niitä edes uskaltaisi näyttää muille, kun kuvittelen niiden paljastavan aivan liikaa jotain pipipäisestä sisimmästäni ja seuraavaksi löytäisin itseni pakkolääkittynä suljetulta osastolta.

Kirjoittaminen taas on semmoista pikahätäsutimista, mitä nyt vaan töissä ehtii ja joutuu tekemään. Repäisen hätäisesti kasaan pieniä uutisia projektimaailmasta ja sitten kärsin seuraavan viikonlopun, kun paremmat ideat ja muotoilut putoilevat mieleen 48 tuntia myöhässä. Aivan turhaa, niin turhaa. Siitä, kun viimeksi jotain oikeasti kirjoitin, on jo niin pitkä aika, etten edes tunnista silloista tekstiä omakseni. Taas se tuttu kysymys: mitä siitäkin pitäisi ajatella?

Kesä tulee hitaasti mutta varmasti (sarjastamme kliseiset ilmaisut ne on poppia). Reilu viikko ekaan lomaviikkoon :).

Torstai

Päiväni alkaa aina upeasti bussipysäkille juoksemisella. Omassa pihassa kehtaa laukata kuin mielipuoli hepo kieli ulkona suusta, kun sitä ei näe kukaan muu kuin naapurit, mutta kadulla joutuu hiljentämään sivistyneemmän näköiseen kipittelyyn. Ja sitä se on aina. Voi tietysti olla, etten kohta enää edes osaa kulkea mitään matkaa juoksematta siitä osaa. Niin ja se on inhottava tuuli tuolla ulkona tänään. Nyt olen nätti levähtäneen etutukkani ja vetistävien silmieni kanssa (on muuten ystäväni tauti taas silmässä which is nice). Mutta niin vain kävi, että hetkeni aloittaa ura kohti huippumalliutta alkoi juuri tänään. Päädyin johonkin päin Kiinaa lähtevään kuva-aineistoon vilkuttelemaan muiden tämän käytävän blondien rinnalle.

Olen jo pari vuotta odotellut soittoa Telefinland-mieheltä. Mikä siinä on, ettei hän muka lue tätä blogia? Työnumerooni soitteleville puhelinmyyjille taas haluan sanoa, että kohta minä suutun!! :D Yritän aina sanoa, että minä halua niitä Nalle Puh -kaupanpäällisiä. "Juu kyllä meillä on täällä muutakin - on Peppi Pitkätossua ja Myyrää ja muita kotimaisia, jos ei se Disney kiinnosta".

Puhelimeni väittää muistin olevan täynnä ja käskee sulkemaan sovelluksia. Hieno ominaisuus se tuokin, ei mene ohi ravistelemalla, joten paine tarttua ohjekirjaan kasvaa. Ei sillä, että tarvitsisin tuon puhelimen sammuttamiseen ohjekirjaa.... Voisin kyllä mielelläni ottaa tähän aamuun pari virkapukuista poliisia silmäni iloksi ja auttamaan tässä puhelinongelmassa. Että terkkuja sillekin suunnalle.

Äitienpäivän aamuna

Jepsanjeps

Mitähän sitten haukkuisi? Vai ihan vaan itseään? Tai mistä kirjoittaisi yleensäkään? Kyllähän sitä varmaan jotain olisi kehiteltävä. Onhan maanantai.

Eilen vietettiin äitienpäivää. Ihan kivasti meni päivä. Aamukuudelta heräsin ajattelemaan työasioita, mutta olipahan hyvä tilaisuus lähteä aamulenkille seitsemän jälkeen sitten. Kävin rannassa kävelemässä ja valokuvailemassa, yritin vähän hölkkäilläkin mutta joo... Kotiin palatessani täällä oli aamiainen valmiina - tosin isäntä oli hieman kerennyt jo kummastella häipymistäni, kun ei ollut huomannut yläkerran ovessa "lähdin lenkille"-tarralappuani. Ikinä ennen en ole kyllä aamulenkillä käynytkään, joten ei ihme, jos kävi mielessä jo lööppejä äitienpäivän aamuna kadonneesta äidistä.

Iltapäivällä minua hemmoteltiin hirmuisen hienolla ja hyvällä vaahtokarkkikakulla (Facebookista voi ihailla kuvia siitä - sisko ikuisti kyllä muitakin hemaisevia kuvia...), siivousrauhalla, saunalla, ruusuilla ja vielä muutamalla annoksella sokeria. Eli oikein mukava päivä. Kiitokset vaan meidän ukkeleille. Poika oli tehnyt hoitopaikassa lahjankin: peltirasia, jonka päälle on liimattu eri värisiä paperitolloja ja piirretty ilmeisesti minun kuvani. Siitä tulee vielä minun korurasiani :).

Meidän poika on oppinut lukemaan: lueskeli Kinder-munan sisältä papereista "tämä on lapsille tarkoitettu suklaamuna". :) Tällä hetkellä hän jynssää matolle kaatamaansa Muumi-limpparia sanomalehdellä... Meno on taas kuin villissä lännessä, kuinkas muutenkaan. Onhan maanantai ja isä työmatkalla.

Matti palasi kotiin.

En tiedä, missä Matti on käynyt ja kenen kaikkien kanssa, mutta hieman meinasi naurattaa kaupan kassajonossa, kun tämän otsikon lehdestä bongasin. Matti se on semmoinen veijari, ja kaikkihan me hänelle vain hyvää toivomme.

Työpaikan JYP-juhlakahveilla katselin seinälle heijastettua heikkolaatuista nettivideota kultajuhlista. Siellä se Matti hekumoissaan hoilotteli JYPin poikien kanssa lavalla juhliessaan koko elämänsä odottamaansa voittoa. Nettivideossa Matin pään kohdalla tuntui olevan jatkuvasti sellainen pikselimössö, että jos en tietäisi, olisin voinut yhtä hyvin sekoittaa kaverin Innon Marcoon. No, voitto tuli Jyväskylään. Meille kaikille jyväskyläläisille tämä ei ole aivan niin suuri asia, mutta toki otan onnittelut vastaan, jos joku vielä kokee tarpeenaan sellaisia minullekin osoittaa. Olenhan minäkin ehkä panokseni tuohon voittoon antanut, kun taannoin niitä jäähallin järkyttävän lämpimänhajuisia pukuhuoneita siivosin tai kiekkokansan purkkaa tai mälliä katsomosta irti raappasin...

Huomenna on vappuaatto. Joops.

Räkänenäpäivät jatkuu

Eikö olekin houkutteleva "mainos" tämän perheen elämästä?

Tänään tunnin verran saippuakuplia puuskuttaneena (tästä lähtien pidän kyllä aina sellaisia mukanani) voisin kirjata ylös viimeisimpiä lausahduksia meidän 2,5-vuotiaan suusta. On nimittäin viime aikoina tullut puhetta mm. äidin ja isän työvaatteista - kun jonakin päivänä isillä ei olekaan "taksipaitaa" päällä ja kun äiti ei työmatkalle lähtiessään tosiaan pue kravattia päälleen.

Huomenna on hoitopaikassa naamiaiset tai jonkinlaiset vappukarkelot. Pähkäiltiin pojalle vappuvaatteita tai rooliasua, mies puhelimen päässä Prismassa ja minä kotipihalla hiekkalaatikon reunalla tasapainoilemassa, mies käski kysyä, laittaisiko poika mieluummin hiiren korvat vai tiikerin korvat. Vastaus oli "omat korvat, minulla on omat korvat". Niinhän se tosiaan on.

Olemme pidempään pohtineet, mikä mahtaa olla pojan anarkiaminän nimi eli se omituinen "huui kunassi", jota tämä on toistellut viimeisen vuoden ajan esimerkiksi juoksennellessaan nakuna pitkin yläkertaa. On pähkäilty, olisiko se joku merirosvotyyppi vai ihan vaan pojan itse keksimä sana. Kauan siinä siis meni, kunnes pari viikkoa sitten tajuttiin, että oli kyse Tuure Kilpeläisen Kuningas EI :stä... "olen kuningas, suuri kuningas, kuningas E ja I..."