Ennen väitin olevani organisointikykyinen, nopea oppimaan ja sietäväni hyvin stressiä. Nyt osaan kuvata kykyjäni paremmin, ehkä rehellisemmin.
En ole hyvä organisoimaan, olen todella usein sotkussa päällekkäisten asioiden kanssa, hukkaan papereita, unohdan asioita ja niin edelleen. Olen kuitenkin halukas ja innokas järjestelemään asioita... olen jokseenkin järjestelmällinen, tai siihen liittyen minussa on jonkinlaista sisäistä yrittäjyyttä ja oma-aloitteisuutta monien asioiden suhteen. Jos vaan satun jostakin innostumaan. Onhan se kyllä hirmu kiehtovaa, kun joskus harvoin pystyy organisoimaan tavarat jonkinlaiseen hienoon järjestykseen - laittamaan askartelutarvikkeet omaan laatikkoonsa, kynttilät omaansa ja niin edelleen. Tunnen tyytyväisyyttä, kun asiat järjestyvät, ja tulen kärttyiseksi, kun aikani tai energiani ei riitä järjestämään riittävästi.
En ole nopea oppimaan, jos se tarkoittaa sitä, että omaksun nopeasti uusia toimintatapoja ja pystyisin helposti vaihtamaan totutusta suoritustavastani toiseen. Huomaan yhä useammin tekeväni asioita melko samalla tavoin kuin ennenkin, ehkä jopa mutkikkaammin, koska en vain jaksa ruveta opettelemaan uutta. Pystyn toki oppimaan uutta ja kehittämään toimintaani, mutta sormia napsauttamalla se ei onnistu. Pyrin laadukkaaseen tulokseen ja vältän mieluummin riskejä, kuin nopeuttaisin toimintaani kokeilemalla aivan kaikkea uutta. Toisaalta ei se kyllä niin justiinsa ole ottaa välillä riskejäkin. Taisin juuri töissä löytää itseni pohtimasta, että taidan olla potentiaalinen mokailija. Minusta kun tuntuu, että tämän tästä minun möläytykseni, keskeneräiset asiat ja Ehdotukset päätyvät johonkin valmiiseen tuotokseen sellaisenaan. Tulee sitten hetkittäin mietittyä, tulisiko minun olla kriittisempi, kun muut eivät sitä todellakaan ole? Ehkä pääsisin helpommalla monista asioista, jos pitäisin vain turpani kiinni.
Olen huomannut, että olen rajoittanut viime vuosina uuden tiedon omaksumisen määrää. En ole varma, mistä se kertoo, eikä se varmaan ole mitenkään järkevää pidemmän päälle, jos ihan tosissaan asiaa pohtii. Minua uuvuttaa valtava tiedon määrä ja se, että uusi tieto ja vastaus mihin tahansa kysymykseen on vain parin merkin ja pyyhkäisyn päässä kotisohvalla keskellä yötäkin. Keskustelut miehen kanssa tyssäävät joskus iltaisin sen jälkeen, kun ensin minä pohdiskelen jotain asiaa keskustellakseni ja ihmetelläkseni ja sitten samassa hän jo on kaivamassa asiasta tietoa iPadilla tai puhelimella. En minä tarvitse jokaiseen asiaan lopullista vastausta, minä tahtoisin ihmetellä ja oppia hiljakseen... Samoin olen lopettanut opiskelut päätettyäni lähes kaiken lukemisen, kun taas mieheni selaa päivät pitkät tutkimuksia ja esimerkiksi Reddittiä.
Stressinsietokykyni... No, ihminenhän sietää stressiä sen, minkä sietää. Itse lähinnä odotan, milloin tapahtuu se dramaattinen poksahdus, pimahdus ja muu ilmiö työpaikan pihassa. Tai itse asiassa olen jo huomannut, että ei sitä tapahdu, vaan hermoni joustavat ja joustavat ilmeisen loputtomiin. Alan kyllä asiattomaksi ja pääni työstää työasioita öisin nukkuessanikin, mutta kamelin selän katkeamista odotetaan yhä. Sen olen työvuosieni aikana kuitenkin oppinut, että suorituskyky ja muisti heikkenevät stressin myötä. Tämä ei ole hyvä yhdistelmä sen kanssa, että on oppinut aikamoiseksi moniajajaksi ja työstää aina useita asioita yhtä aikaa. Niinpä myönnän olevani rajallinen tämän stressinkin suhteen. Toisinaan minun olisi hyvä keskittyä vain simppeleihin asioihin, suorittavassa työssä tehtaassa tai siivouksessa oli hyviäkin puolia.
Joustavuudesta, eli naurettavasta kiltteydestä, olen kyllä saanut kiitosta aina. Se johtui varmaankin siitä, että minulla on ollut tapana hoitaa tehtäväni kunnolla ja toimia aktiivisesti aina, kun näen toimintani tarpeelliseksi. Kunnes kasvoin aikuiseksi, tulin äidiksi, menetin hermoni pariin asiaan ja aloin pitää puoliani. Nykyisin taistelen kyllä oikeudenmukaisuuden, hyvän palvelun ja toimivan viestinnän puolesta. Vastuuntuntoinen olen erityisesti toiminnassa ja viestinnässä "asiakkaan" suuntaan. Ja samalta osastolta saan myös onnistumisen kokemuksenikin.
Oman osaamisen kuvaaminen on vaikeaa. Ovatko sanat vain niitä, joita työhakemuksiin kirjoitetaan, vai osaanko edes kertoa, mitä osaan?
Onhan osaaminen yhteydessä myös onnistumiseen? Kun miettii omaa työtänsä, on useimmiten vaikea löytää vastausta siihen, mitkä asiat minut tekevät onnelliseksi tai tuovat juuri tuota onnistumisen tunnetta. Olen ymmärtänyt, että ajattelen itsekin jotenkin itsestäni ulkopuolisena, minkälaisissa asioissa minun tulisi onnistua ja mitkä asiat nostaisivat itsetuntoani. Nämä ajatukset perustuvat käsityksiin alani työstä ja yleensä työelämästä. Ehkä ne asiat ovat niitä, joita lukee työpaikkailmoituksissa ja joita työhakemuksessa väitän hallitsevani hyvin. Asioita, joiden kuvittelevan olevan tietyllä tavalla, vaikka en oikeasti edes tunnista, missä kohdissa arjen työtehtäviäni ne näkyvät. Abstrakteja ja yleisiä, turhankin isoja juttuja, jotka eivät lopulta kerro oikein mitään mistään - ellen ole aivan ylivoimainen huippuosaaja, jolla koko paketti vaan toimii täydellisen hyvin.
Kun saan kollegan kiitoksen siitä pienestä viestistä, jonka lähetin verkostolle, omaan tapaani, omalla "oikeanlaisella" tyylilläni ja kuitenkin sen enempää siihen panostamatta, olen tyytyväinen. Olen hiljaa ylpeä, että vastasin kysymyksiin ennen kuin niitä edes esitettiin, ja huojentunut, että viesti vei asiaamme eteenpäin pienellä askeleella. Sellaisesta minä saan onnistumisen kokemuksia. Niin naurettavan pienistä asioista. Ja naurettavan pieniä asioita on helppo ottaa pois ihmiseltä. Senkin olen oppinut viime aikoina, kun vastuut työssäni ovat menneet osittain uusiksi. Mikä tekee minut seuraavan kerran iloiseksi? Missä asiassa seuraavaksi opin näkemään, että osaamistani arvostetaan?
