Tehosunnuntai

Meikäläisen mittapuussa se on todellakin tehosunnuntai, jos samana päivänä toteutuvat sekä siivous että iltalenkki. Tai oikeastaan pelkkä lenkkikin riittäisi - niin harvoin moisia ihmeellisyyksiä meillä harrastetaan. Lenkin ja kämpän siivouksen lisäksi olen onnistunut tukan blondauksessa, kirppariretkujen setvimisessä ja kuvaamisessa sekä myös niiden ilmoittamisessa huuto.netiin. Joo ja naamakirjailtu on kiitettävästi tietysti myös. Iltapäivällä vedin tanssi- ja laulutreenit keittiössä ja jäinpä tästä hemaisevasta esityksestäni myös kiinni naapuritalon ukolle, joka seisoskeli tupakoimassa tuolla ulkona. Onneksi ääni ei kuulunut ulos saakka; riittävä vaikuttavuus oli varmaan mun kädet levällään tanssailevalla olemuksellanikin. Niin mitä sitä suotta verhoja ikkunoihin laittamaan... Ja jotain Hectoria vielä... Mutta mulla oli kiva ruuankäristelyhetki :). Tosin siinä vaiheessa löin radion kiinni, kun huomasin Anssi Kelan Valkoisia tulppaaneja -biisin (joo en tosiaankaan tiedä sen kauhistuksen oikeaa nimeä) innoittamana haaveilevani H&M:n kuvaston uikkarimalleista - siis niistä naispuolisista noin 15-vuotiaista vähän niin ku surffarin näköisistä biitsillä keikistelijöistä :-S. Kaikkea sitä ihminen keksiikin, ja vielä päättää illan päätteeksi blogata asian.

Rankka arki vaatii runsaat huvit, ja niin varmaan minäkin tässä tänään olen yrittänyt latailla itseäni tulevaa viikkoa varten. Sitä kun palaa huomenna aamulla kaikkien suunnittelukokousten, perehdytysten, seurantaraporttien, lisäselvitysten ja kustannusarvioiden pariin, niin ei taas muutamaan päivään ehdi öötä sanoa (mutta toki kaikkea asiatonta yksinpuhelua kuitenkin).

Yhyybyäää

Blogini lukijamäärä on laskussa. Kuinka yllättävää tämä onkaan. Entisten kahden lukijan sijaan nykyään taitaa olla vain yksi: minä itse. No, minulta on kysytty kyllä, että kenelle oikein kirjoitan ja kenelle twittuilen - en varmaan sitten kenellekään muille kuin itselleni ja olen itse asiassa siihenkin tilanteeseen ihan tyytyväinen.

Tänään on kulunut tasan vuosi siitä, kun vein ekan kerran poikani hoitopaikkaan. Se aamu alkoi sillä, että poika mätkähti sängystämme lattialle klo 7.15... sama taisi toistua pari päivää sen jälkeenkin, kunnes pikku-ukkeli päätti itse muuttaa pois vanhempien sängystä ja on sen jälkeen nukkunut omassa huoneessaan. Eli vuoden päivät on kohta kulunut siitäkin. Nyt täytyy yleisestä hölinäkäytännöstä poiketen todeta, että ei tunnu ollenkaan lyhyeltä ajalta tämä vuosi. Ei tunnu siltä kuin "vastahan se eilen sinne meni", ei ollenkaan.

Sekavuus & sukkikset

Minulla taitaa olla päässä jotain ylimääräisiä aukkoja. On vaan vaikea saada asioita järjestykseen, eikä puhekaan koskaan mitään kaikista selkeintä ole. Pojalle mesoessa tuntuu menevän jatkuvasti V:t ja M:t sekaisin ja kiivastus kadottaa mielestäni kaikki järjelliset sanat. Ehkä olisi korkea aika bootata kovalevyä...

Järjelliseen toimintaan olisi hiljalleen taas kyettävä, kun uusi työvuosi kesälomien jälkeen tosissaan starttailee. Olisi päästävä kiinni rutiineista ja saatava organisoitua työn ja kotiarjen harmonia. Olisi oltava ymmärtäväinen ja tukeva äiti sekä tehokas ja professionaali projektisihteeri. Rutiinit tarkoittavat ensinnäkin sopivaa aikataulua aamuisin ja ajoissa töihin ehtimistä. Meidän tapauksessamme aamuyhdeksän koiramies osoittaa oikean rytmin. Kesäkuussa kun olimme toteuttaneet samaa aamujärjestystä (minä vien pojan autolla hoitoon ja sitten yhdeksäksi töihin) muutaman päivän peräkkäin (tämä on meillä harvinaista), tajusin joka aamu tapahtuvan saman hämmentävän asian: sama mies ja sama koira kulkevat kadullamme aina silloin, kun kipitämme pojan kanssa autolle n. klo 8.40. Kun satuimme samaan aikatauluun vielä kerran seuraavallakin viikolla, niin tuli sellainen "Päiväni murmelina" -tunne eli alkoi epäillä, tapahtuuko kaikki tosiaan joka päivä samassa rytmissä sattumalta vai onko tässä jotain suunniteltua :D. Nyt syksyllä emme olekaan aamuyhdeksän koiramiestä kohdanneet, sillä olemme päivä toisensa jälkeen onnistuneet myöhästymään ihanteellisesta aikataulusta. Kerran kesällä kyllä olin puoli yhdeksän jälkeen kadullamme, silloin huhuilemassa kadoksissa olevaa kissaamme, ja sieltähän se tulla tallusteli sama ukkeli hölmön koiransa kanssa.

Tällä hetkellä yritän saada järjestykseen vaatekaappiani. Tämä on varmaan 75:s kerta kun tätä tänä vuonna yritän. Tarvitsisi kaksi kaappia lisää ja kolme päivää aikaa, jotta urakka etenisi johonkin. Yritykseni päättyy aina siihen, että tulee jotain muuta tehtävää tai hermoni vaan poksahtaa kesken kaiken ja sullon vaan kaiken takaisin oven taaksen entistä pahempaan järjestykseen. Voi äiti... minun on niin vaikea luopua 10 vuotta vanhoista vaatteista, varsinkin kun tiedän painoni seilaavaan 15 kiloa sinne ja tänne parin vuoden välein, niin pieneksi jääneille vaatteille tulee kuitenkin käyttöä joskus vielä. Yeah right.

Tämän päivän kysymys on: Miten helvetissä pitäisi säilyttää sukkahousuja? Ja mistä ihmeestä minulle on tullut noin paljon sukkahousuja, joita en kuitenkaan käytä kuin kerran vuodessa joissakin pakkojuhlissa? Syynä lienee se, että uudet sukkikset on ostettava aina juhlien lähestyessä, koska tuosta kaaoksesta ei voi millään päätellä, onko siellä joukossa ehjiä tai oikean värisiä sukkahousuja. Ja varalle joutuu ostamaan myös ne toiset sukkikset, koska on aina 60 % todennäköisyys, että ne hajoaa puettaessa. Kun noita iljetyksiä aikansa pyörittelee, ymmärtää myös sen, miksi maailmassa keksitään niin paljon sukkahousuniksejä.

Uutisoitakoon vielä, että kaiken muun ihmeellisyyden lisäksi kaapistani löytyy myös yhdet sukkahousuleggingsit, vaikka kuulunkin vannoutuneisiin leggareiden vihaajiin ja odotan niiiin hartaasti sitä hetkeä, että ihmiset lakkaavat käyttämästä niitä. Minun leggarini ovat sellaiset aika helvetin ihanan keltaiset, jotka hankin eurolla alelaarista. Mm.. säästetään - ehkä joskus tulee jotkut naamiaiset, joissa haluan näyttää ylipainoiselta ampiaiselta.

Tervetuloa kissakotiin!

Tämä on lyhyt "Kuinka toimin?" -opas kaikille kissallisissa talouksissa vieraileville.

1. Sisäänkäynti

Kissanomistajat saattavat olla hysteerisiä sen suhteen, ettei kissa pääsisi karkaamaan ulos (säntäilevän karvasalaman perässä on saatettu juoksennella ulkona samana päivänä jo useita kertoja). Astuessasi sisään kissakotiin anna isäntäväen johdatella sinut rivakasti oikeaan osoitteeseen - tuuppiminen, kiskominen ja kärttyiset mulkaisut eivät siis tarkoita sitä, ettet itse osaisi avata tai sulkea ovia kävelemisestä puhumattakaan. Kissakotien tuulikaapit toimivat "paineistuskammioina", joihin ulkoa tuleva väki kootaan aluksi kokonaan, suljetaan sitten ulko-ovi, jonka jälkeen vasta voidaan avata tuulikaapin sisempi ovi. Tässä tilanteessa kannattaa ilmoittaa, mikäli kärsit klaustrofobiasta; tällöin lienee järkevintä järjestää yksityispaineistus. Paineistuskammiossa kulkemista helpottaa myös se, että pienet lapset tai lemmikkieläimet nostetaan syliin, jotta ne eivät jäisi aikuisten jalkoihin ruuhkan alkaessa purkautua asuntoon sisälle.

2. Tuoksut

Kissakodeissa on tuoksuja. Aistimasi hajujen valtakunta saattaa erehdyttää luulemaan, ettei vierailusi kohteessa siivota koskaan ja että kissat tekevät siellä tarpeensa mihin vaan milloin vaan. Näin ei kuitenkaan todennäköisesti ole. Mekin siivoamme joskus, varsinkin ennen vieraiden tuloa. Tämän haluan kertoa vähentääkseni edes hiukkasen sitä shokkia, jonka joudut kohtaamaan kissaodöörien ansiosta (väitän kyllä samaan hengenvetoon, että koirien ominaishajut ovat aika usein jotain vielä kauhistuttavampaa). Helpottaaksesi kissakodin hajumaailmaan totuttautumista suosittelen siirtymään eteisestä mahdollisimman suoraa tietä keittiöön, jossa todennäköisesti tuoksuu joku muukin kuin kissavessa. Kahvinkeittimen läheisyydessä on turvallinen paikka herkimmille henkilöille.

3. Siisteys

Tiedät varmaankin, että kissoista irtoaa karvaa. Kissat tuottavat myös muunlaista "jätettä" ympäristöönsä: vanhoja kynsien kuoria, karvapötköoksennuksia, ruokakupista eri paikkoihin kanniskeltuja ruokakikkareita jne. Jälleen kerran täytyy muistuttaa, että isäntäväki on todennäköisesti yrittänyt siivota paikkoja ja istuimia ennen tuloasi, mutta siitä huolimatta, jos olet pukeutunut ainoisiin mustiin pyhähousuihisi, kannattanee välttää siihen mukavimman näköiseen nojatuoliin istumista. Kissankarvojen täydellinen puhdistaminen joistakin sohvista, matoista ja verhoista kun on saatanallista hommaa. Hyvin varma merkki siitä, että olohuoneen maton imurointiin on kulutettu tuntikausia aikaa, on se että siinä köllöttää, kieriskelee ja pesee itseään nautinnollisesti vähintään yksi talouden kissoista (sama pätee lakanoiden puhtauteen, mikäli olet tullut yökylään). Karvoja välttääkseen turvallisin paikka saattaa itse asiassa olla paljaalla lattialla, ellet sitten päätä seisoa koko vierailun ajan. Jos kuitenkin huomaat kotiin päästyäsi keränneesi peppuusi ihastuttavan karvamaton, älä hätäile - eläinten karvojen poistamiseen tekstiilipinnoilta on kehitetty hyvin monenlaisia menetelmiä ja välineitä (kokeile tarrarullaa, kumihanskaa, maalarinteippiä tai ihan vaan kostealla kädellä pyyhkimistä).

4. WC

Kissakodin kylpyhuoneet ja WC-tilat ovat yllätyksiä pullollaan, parhaimmillaan oikeita ongelmajätösten aarreaittoja, ja kissat osaavat kyllä yllättää täydellisellä ajoituksella, vaikka hetkeä aiemmin kylppäri ja hiekkalaatikko olisikin hohtanut puhtauttaan. Nyt seuraa erittäin hyvä vinkki, jota kannattaa noudattaa. Jos sinulle tulee tarve päästä puuteroimaan nenäsi vierailun aikana, on hyvä varmistaa, että talouden emäntä on itse äskettäin käynyt vessassa tai kylpyhuoneessa. Jos et ole varma asiasta, voit tietysti ovelasti kysyä vessan sijaintia, joka viimeistään herättää valveutuneen kissanomistajan tsekkaamaan saniteettitilan tilanteen.

5. Kontakti

Kissat hakeutuvat niiden ihmisten seuraan, jotka niistä eivät välitä, ja vastaavasti luikahtelevat karkuun heiltä, jotka niitä yrittävät lähestyä. Jos et halua kissan hyppäävän syliisi sohvalla (mistä kyllä voi selvitä hengissä siitäkin), kurottaudu kissan lähestyessä sitä kohti ja esitä haluavasi silittää sitä. Tämän pitäisi korjata tilanne ainakin joidenkin yksilöiden tapauksessa. Varmin tapa välttää kontakti kissojen kanssa on jälleen kerran seisominen, sillä pitkän aikaa yhdessä paikassa istuva ihminen tarkoittaa useimmille kissoille lämmintä nojatuolia, johon voi käpertyä torkuille vähintään kahdeksi tunniksi. Kuinka poistat ei-toivotun kissan sylistäsi turvallisesti? Jos sinulla on vähänlaisesti kokemusta eläinten käsittelystä, saattaa olla turvallisinta pyytää omistajia auttamaan joka kohtaan takertuvan löysän karvamakkaran nostamisessa. Omatoimisesti voit yrittää näitä: a) Jos kissa on rento, yritä valuttaa/vierittää se viereesi sohvalle. Työnnä kissaa kyljestä varmasti mutta hellästi siihen suuntaan, johon sen selkä osoittaa, silitä samalla, b) Jos kissa on valppaana, kerällä tai pystyasennossa, kokeile tuupata jostakin suunnasta (mieluummin sieltä suunnasta, johon haluat sen lähtevän, sillä kissa liikkuu aina vastakkaiseen suuntaan kuin mihin sitä vedetään tai mistä sitä työnnetään pois) tai jää odottamaan, että se lähtee omin avuin pois. Yksi hyvä keino on pyytää kissoista pitävä henkilö viereensä istumaan ja odottaa kissan vaihtavan makuupaikkaa. Seisomaan nousemista ei kannata kokeilla: kissan mielestä siinä ei ole mitään ongelmaa, että se roikkuu kaikilla 20 kynnellään reisiläskissäsi sen aikaa, kun hieman seisahdat.

Kissojen kanssa eivät toimi koirasäännöt silmiin katsomisesta tai tuijottamattomuudesta. En todellakaan osaa sanoa, pitääkö sinun katsoa kissaa vai vilkuilla mieluummin muualle. Sen voin sanoa, että jos kissa tuijottaa sinua, se ei 95 %:n todennäköisyydellä kuitenkaan ole hyökkäämässä. Kissoilla ei myöskään ole tapana haukkailla paloja ohikulkevista ihmisistä, ja yleensä vain kissanpennut saattavat käpälöidä ympärillään liikkuvia ihmisjalkoja. Kahden euron sukkahousujen puolesta saat ehkä pelätä, mutta muuta pysyvää vauriota kissasta tuskin aiheutuu.

6. Poistuminen

Ollessasi lähdössä saatat huomata, että talon kissa on käyttänyt makuupaikkanaan takkiasi, ellet ollut ripustanut sitä naulakkoon. Voin ymmärtää vellovan ahdistuksesi, mutta suosittelen em. karvanpoistomenetelmiä, jotka tehoavat taatusti tällaiseen kertaluontoiseen tapaukseen (t. nimim. karvalakki olikin lippalakki).

Poistuttaessa noudatetaan samaa menettelyä kuin kissakotiin tultaessa. Hyvästelyt ja viimeiset jutut kannattaa vaihtaa jo eteisessä tai paineistuskammiossa ulko-oven välistä keskustelemisen sijaan.

Elokuun illat

Pääsin ihan oikeasti mattopyykille, mattolaiturille järven rantaan, pari iltaa sitten. Reissu oli pikainen, mutta jotain kuitenkin :). Jos kesäfiiliksestäni jotain puuttui, niin tuon jälkeen ei enää paljonkaan. Viimeksi olen ollut tuolla mattolaiturilla pyykkäämässä muutama vuosi sitten. Se oli varmaan heinäkuun loppua ja vemputin sinne pyörällä, matot tarakalla ja ämpäri tarvikkeineen tangossa. Paluumatkalla ketjutkin katkesivat ylämäessä, mutta kokemus menee top10:een omissa kesäseikkailuissani siitä huolimatta :).

Elokuun illoissa on jännä tunnelma. Roskisreissulla auringonlaskuun vilkaistessaan mieli voi hairahtaa tyttökirjatyyppisiin höpöjuttuihin. Yhtäkkiä onkin sitä mieltä, ettei sellaisena iltana olisi ihmisellä muuta tekemistä kuin ottaa hyvä ystävä käsikynkkään ja lähteä kulkemaan pitkänpitkää tietä kohti auringonlaskua...

Ajatushävikkiä

Niin siinä aina käy, että ajatukset kulkevat ohitseni, eivätkä päädy blogiin, ellei niihin tartu välittömästi (eivät edes siinä tapauksessa, että aatoksessa olisi häivähdyskin järjestä tai kiinnostavuudesta). Olen tänään käynyt töissä, lomat ovat nyt takana ja töitä riittää tästä sitten taas kohti sitä synkkää syksyä, kylmää talvea ja loputonta vuodenaikojen välimuotoa. Tänään töissä kirjasin tulevia tehtäviä ja samalla matkustin menneisyyteen kuuntelemalla Faith No Moren vanhoja levyjä. Iltapäivällä vaihdoin kevyempään, Anna Puun uusimpaan, mutta tunsin työmäärän jo kiristelevän kitusiani. Ihanata. Mutta eiköhän se tästä taas jotenkin suttaannu. Kiroilemalla ainakin.

Ja niinhän siinä myös kävi, että taas kerran tulimme pojan kanssa kotiin valkoinen lakki marjanpunaiseksi sotkettuna. Ihan kuin tämä sama olisi tapahtunut ennenkin - viime kesänä, ehkä jopa sitä edellisenäkin. "Hei me ollaan metsässä!" totesi poju, kun törötimme tien varressa vattupuskassa ja keräsimme marjoja hattuun. Ja sitten ne syötiin.