Näin lapsiperheenä on kaikesta tullut vaikeampaa. Tai minullehan kaikki on heti niin Kamalan Vaikeaa suorastaan ylitsepääsemätöntä hysteriakriisiä, kun on vähänkään mutkikkaampaa kuin "normaalisti". Parissa vuodessa olen päätynyt siihen johtopäätökseen, että matkailu ei kannata. Ensinnäkin on se pakkaaminen: lapsen kanssa tavaraa täytyy ottaa noin kolminkertainen määrä kahdestaan matkustamiseen verrattuna. Ja pakkaaminen on helvetillistä - sitä ollaan kuitenkin viimeisenä yönä neljän aikaan totaalisen raivon vallassa siirtelemässä vaatekasoja ja ties mitä tarpeistoja paikasta toiseen, etsimässä jotain kadoksissa olevaa tavaraa ja tajuamassa, että ei se kaikki kuitenkaan mahdu mukaan, ja etukäteen voi myös riehua siitä, kun jotain tärkeää kuitenkin unohtuu. Tässä vaiheessa kadun viimeistään matkan varaamista - tätä ennen olen ehtinyt katua sitä ehkä pari kertaa ihan vaan sen takia, että ennen matkaa joutuu aina tekemään joitakin erinäisiä valmisteluita (kun on vaikkapa nyt noi kissat) ja painamaan töissäkin ihan vaan piruuttaan pitkää päivää, kun ei se talo muka pysy pystyssä minun poissa ollessani. Onko se sitten ihme, että lentokoneeseen päästyään alkaa tihrustaa itkua muustakin syystä kuin jännityksestä eli ihan vaan helpotuksenkin takia?
Matkustusintooni on alkanut nykyään vaikuttaa myös jostakin minuun muuttanut ekohörhöily. Minä en ole sitä tilannut, mutta - kuten on tapana sanoa - näinä kamalina aikoina en voi olla ajattelematta toimintani jälkiä maailmaan ja muihin ihmisiin. Olen sitä mietiskellyt ja pohdiskellut; miksi minuun iskee vastenmielisyyden tunne, kun puhutaan rantalomista, all inclusiveista, kaukolennoista ja vuokra-autoista. Onhan siinä osa sitäkin, että minä nyt vaan en tykkää viedä kalpeita kinkkujani aurinkoon ihmisten ilmoille, ne viihtyvät niin paljon paremmin farmarihousun sisällä 7 asteen pohjolan lämmöissä - ehkä vielä mielellään pimeässä, jos saa valita. Minua puhutteli suuresti se Nalle Puh (vai Muumi?) -lehden takakannessa näkemäni mainos: perhe, siis äiti ja isä parin lapsen kanssa, retkotti uimarannalla auringossa ja lukijalle näkyivät lähimpänä heidän paljaat jalkapohjansa. Taustalla perinteistä merimaisemaa, tietenkin. Kun mainostettava matkakohde oli kai Intia tai joku muu kaukoidän kohde, jossa väestöstä iso osa elää kehitysmaaoloissa ja muutenkin löytyy jos jonkinlaista kehitettävää, niin minun mielikuvani oli ensimmäisenä se, että miksi hitossa me mentäis tuonne paistattelemaan, kun ei tuolla maassa monet lapsista edes koskaan saa käteensä tällaista Nalle Puh (tai Muumi) - lehteä! Että me siellä vaan maattais auringossa, kun vähän matkan päässä pikkutenavat tarpoo kaatopaikalla lasinsirpaleissa keräämässä muovipussin palasia vuorokauden ympäri. No joo... sanotaan, että monissa köyhissä maissa se köyhempi osa väestöstä hyötyy eniten matkailuelinkeinosta, mutta hyötyy siellä siitä kyllä moni muukin. Ja mitähän järkeä sitä on pöristellä ympäri maapalloa lentokoneella saastuttamassa ihan vaan huvin vuoksi? Minua ei nappaisi ainakaan, vaikka kyllä minä sinne New Yorkiin aion vielä kerran matkustaa. Ekomatkaaja maksaa lennostaan vapaaehtoista ympäristömaksua. Kaipa sekin on jonkinlainen ratkaisu, jos kerran pakko on päästä ja onni löytyy vain kaukaa.
Talvi taitaa olla tulossa. Jyväskylässä satoi tänään räntää ja vettä - ja illaksi tiet ovat jäätyneet vaarallisen liukkaiksi. Joka vuosi toivon, että kesä tulisi seuraavana aamuna, mutta eihän se tapahdu. Seuraavaksi täytyy varmaan alkaa etsiä sitä kaappia josta pääsisi ei Narniaan vaan johonkin lämpimään paikkaan. Yäääk... syyskuun puolivälissä tuli ekat joulumainokset ja kohta kaupoissakin raikaa joululaulut. On niin monta kuukautta vielä helmikuuhun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti