Pojastani on tullut mies. Hän pissaa pönttöön seisaallaan ilman jakkaraa. Nyt minulla on tässä kodissa 30- ja 3-vuotiaat miehet.
En ymmärrä tätä olotilaani. Joku on käynyt formatoimassa aivoni, ja nykyään kaikki on vaan kamalan latteaa ja elotonta. Ja muina aikoina olen vain kamalan surullinen. Eikä tämä tarkoita, etten kuitenkaan koskaan mistään iloitsisi. Mutta kyllä aika usein on todettava, että maailman kamaluus - Anna -skabassa voittaa maailman kamaluus 6-0. Olen vasta 31-vuotias ja minun on vielä niin kauan aikaa nähtävä kaikkea sitä hirveää, mitä tässä maailmassa tapahtuu.
Työssä olen vihdoin löytänyt aikaa tuottavalle ajattelutyölle, suunnittelulle ja asioiden jäsentämiselle. Uskon, että saan vielä joskus voimaa siitä, kun pääsen esittelemään suunnitelmiani ja niistä seuraavia konkreettisia tuotoksia. Silti suuni puhuu ilman lupaani asioita siitä, kuinka en pidä työstäni ja kuinka aika piankin olen jossain muualla.
Pojastani on kasvamassa muusikko. Hän karkailee ulos, etuoven rappusille sukkasillaan ja soittaa lätkämailaa kitaranaan laulaen "Vie minut sinne missä hän oooon". Viime aikojen sovitus on yhdistelmä Leevi & the Leavingsiin: "Vie minut sinne missä hän ooon, vie minut Pohjois-Karjalaan..."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti