Mies on löytänyt sisältä itsestään kitaristin, basistin, rumpalin ja varmaan laulajankin. Uppoutuu musiikkiin ja hankkii itsensä toteuttamiseen laitteita, jotta pääsee firmansa talent-kisan finaaliin. Pääsi tai ei, kaikki aktiivisuus toki on positiivista. Minä en löydä itsestäni yhtään mitään - tai korkeintaan sen happaman nalkuttajan tai vaihtoehtoisesti joinakin satunnaisina hetkinä häiriintyneen häröilijän. Miten oppiminen ja uudet asiat voivatkaan olla vaikeita näin kypsällä iällä...
Aloitin pari viikkoa sitten uutena harrastuksena japanilaisen kalligrafian. Hiraganoja, kataganoja ja jotain muuta... kunhan vaan saan nyt hankittua itselleni maalia sitä tarkoitusta varten. Kurssin ensikokoontuminen oli kuitenkin innoittava: oli uskomaton tunne, kun tajusi olevansa vastakkain jonkun aivan täysin uuden tekemisen kanssa. Kun ei ollut mitään tuntumaa siihen, kuinka se yksinkertainen kirjoitusmerkki syntyy. Aivan kuin olisi tarttunut kynään ensimmäistä kertaa elämässään. Tämä uuden tunne ei varmaan kestä kauan, mutta niin kauan kuin sitten kestääkään, se tekee taatusti vain hyvää aivoilleni. Samalla kun opettelen piirtelemään kuvioita, opin myös lausumaan samat japanilaiset sanat. Osaan nyt tehdä koiraa tarkoittavan merkin [inü] ja tällä viikolla harjoittelen vielä oman nimeni. Varmaan tuon vielä tuotoksiani kuvanakin tänne blogiin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti