Eilen oli taas harrastustorstai, ja minulla oli niiiiin kivvoo taas. Ja suureksi harmistuksekseni huomaan nyt myös sen, että tästä eteenpäin joka toinen harrastustorstai menee plörinäksi milloin minkäkin työmatkan takia. Että pitikin sattua, hö. Harrastustorstaini alkaa työpäivän jälkeen jaappanilaisilla kirjoitusmerkeillä ja päättyy tavantallaajien perus-aerobikkiin. Molemmissa on puolensa - on ihanaa mennä hektisen työpäivän jälkeen rauhoittumaan ja maalaamaan, siinä hommassa joutuu keskittymään ja unohtamaan kaikki ajatukset - ja sitten kun tuon henkistymisen jälkeen on hikijumppailun vuoro, niin saa viimeisetkin harhaiset mielenliikkeensä ravistelua irti itsestään ja kaiken päätteeksi on vaan niin onnessaan saavutuksistaan, että meinaa sortua harrastamaan sosiaalista kanssakäymistä muiden mammojen kanssa.
Tavallinen kansalaisopiston lattiatunti ei ole mikään seksikkäin liikuntalaji tällä hetkellä. Se on se noloilun hetki, kun voi antautua nauttimaan Paskasta musiikista täysin rinnoin ja vetämään tuikitavallisia askelsarjoja ilman turhaa nipotusta tai aivovaivaa. Se on se ainoa paikka, jossa voin fiilistellä sellaisten vanhojen ihanuuksien kuin Movetron tai Dr. Albanin parissa. Ja kun on kyse elämälleen traagisuuksiin asti uhrautuneesta perheenäidistä, niin johan siinä loppuvenyttelyssä panhuilujen tai Kirkan säveliä kuunnellessa meinaa henkistyä lähes kyynelehtimisiin asti :D. Niin joo... pitikin tänään työpaikalla kaivella Spotifysta Kirkaa, mutta unohtui sekin kaikessa kiireessä.
Jatkan tätä postiani vielä muutaman päivän jälkeen. Käsittelemättä on nimittäin jäänyt tähän lupaavaan liikuntaharrastukseeni tullut yllättävä käänne (joita mun elämäni tietysti on täynnänsä). Itse aiheutettu jalkavamma uhkaa lenkkeily- ja jumppaharrastustani, ja vamman aiheutustapahan on sitten blogimatskua parhaimmillaan. Tuli "vähän" kiukuteltua eräänä aamuna ja tiskejä laitellessani huitaisin tiskipöydältä ISON juomalasin suoraan jalkapöytäni päälle. Ja sehän sattui, ja tuntuu vaivaavan yhä. Onnittelut minulle, että pitääkin aina kehitellä näitä nolouksia. Tänään olisi kyllä päästävä testaamaan, vaikuttaako tuo juoksemiseen. Vähän kyllä meinaa masentaa, kun illat on jo niin pimeitä (ja viileitä), ettei yhdeksän aikaan olisi enää asiaa mihinkään ulkoilmaan. Haaveissa on se aika, kun pojan saa säännöllisesti kahdeksaan mennessä nukkumaan ja sitten jää aikaa omille harrastuksille tai muuten vaan rentoutumiselle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti