Päällä sopiva väsymys ja taas kerran tiedän, mitä seuraa siitä, jos lapsi parina yönä höpisee hassuja unissaan. Siitä seuraa sairastelua, kuumetta ja itkuja sitten seuraaviksi öiksi. Toivotaan nyt, että taas kerran selvitään tästä parin päivän kuumeilulla ja loppuviikolla tilanne on taas normaali.
Tässä keskiviikossa leijailee outo tunnelma. Lauantaina lähestyvät enon hautajaiset. Pari viikkoa sitten saatiin suru-uutinen 5-kymppisen enoni menehtymisestä kotiinsa, ja tapahtumaan liittyy vahvoja lääkkeitä ja päihteitä. Enoni elämä päättyi surullisesti siihen samaan huoneeseen ja ehkä myös samaan sänkyyn, missä hän 50-luvulla syntyi. Haluaisin laittaa tähän kuvan minusta ja enosta, mutta valitettavasti se paras kuva meistä kahdesta on sellainen, jossa itse olen ilman vaatteita ja asetelma voi muutenkin ulkopuoliselle vaikuttaa hieman epätavalliselta. Siinä kuvassa ajamme moottoriveneellä ilta-auringossa keskikesäisellä Armisvedellä, eno on perässä ohjaamassa moottorista ja minä istun keskipenkillä alastomana selkä kohti kameraa. Nyt lauantaina olen menossa entiseen mummolaani lähes 15 vuoden tauon jälkeen tapaamaan muut sukulaiset ja muistamaan enoa, jonka tapasin viimeksi yli kaksi vuotta sitten. Voinko nyt sanoa, että tämän päivän outo tunnelma tarkoittaa kai sitten surullisuutta?
Mielessä vainoaa myös viimeperjantainen bongaukseni keskustassa. En tiedä, näinkö siellä miehen makaamassa mahallaan tarkoituksella auton takapuolella, tajuttoman miehen makaamassa mahallaan auton takapuolella vai kuolleen miehen makaamassa auton takapuolella. Varmaankin tämä asia vaivaa minua vielä noin ikuisuuden. Joka tapauksessa näin parkkitaloon kääntyvällä tienpätkällä tien sivuun pysäytetyn pakettiauton, jossa oli vilkku päällä ja takaluukku auki, ja aivan siinä auton perässä, osittain jopa alla, makasi keltaisessa huomioliivissään ihminen, jonka päätä tai kasvoja en nähnyt ajaessani siitä ohitse. Kymmenesosasekunnin verran kävin mielessäni väittelyn pysähtyäkö siihen katsomaan ja hälyttämään apua (tosin siihen ei olisi voinut pysäyttää ja perässä tuli autoletka kovaa vauhtia risteyksestä) vai luottaako siihen, että samaan aikaan paikalle kävelevät ihmiset (oli niitä ainakin kaksi, olihan?) huomaavat saman kuin minä siinä ohi kaahatessani. Ihme että selvisin kolaroimatta kotiin saakka, ja kun tämä asia jäi näin vaivaamaan, minun olisi ihan oikeasti pitänyt kääntyä takaisin seuraavasta risteyksestä :-/.
Tällä hetkellä haluaisin karata töistä ja mennä johonkin yksikseni möllöttämään. Dramaattinen syksy on aluillaan, ja vaikka ehkä eilinen Singstar-testailu (minimivolumella myöhään illalla) ja tuo ulkona loistava aurinko voisivat piristää, ei näin syyskuun alkaessa voi olla toteamatta, että kohta se jatkuva syksystä valittaminen on taas edessä. Mihin sitä vanhoista tavoistaan pääsisi, kun valittaminen kuitenkin on elämän suola.
PS. Joulupukki, haluaisin sen Valivalivali-paidan kokoa L lahjaksi...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti