Eipä sitä tosiaan ennalta arvannut, millaista tämä vauva-arki tulisi olemaan. Kiireisenä se pitää, selkään sattuu ja aina on jotenkin pöhelö olo. Sosiaaliset taidot rapistuu, pää pehmenee ja tissit venyy muistuttaen jo... niin, niitä lapasia.
Odotin kovasti, että poika kasvaisi isommaksi ja vahvemmaksi. Juuri tuollaiseksi hassuksi pikku hepuksi, kuin se nyt on. On mukavaa saada paljon hymyjä ja naurun hekotusta tai kuunnella salaa oven takana, kun päiväunilta on herätty hyväntuulisena ja kerrotaan tarinoita verhoille, tyynylle tai pukluharsolle. Semmoisten hassujen pienten juttujen voimin jaksaa kyllä, vaikka esim. yöt joskus aika levottomia ovatkin. Meillä on seuraavana haasteena yönukkumisten oppiminen, pikkuisen täytyisi itse tajuta, kuinka ruvetaan nukkumaan ja että yöt ovat tosiaan nukkumista, eivätkä hillumista, varten.
Ja joulu on taas, joulu on taas, joulu on taas, joulu on taas...
Minun puolestani se saisi olla vain joka toinen vuosi, koska niin se vaan aina pääsee meidät yllättämään. Tuntuu jotenkin huvittavalta viritellä joulukoristuksia vasta aatonaattona ja aina sitten joulun jälkeen pohtia, mitä kaikkea mukavaa joulujuttua tuleekaan mieleen, kun joulu on jo mennyt, ja mitä muka sitten seuraavana vuonna aiotaan tehdä ajoissa. Jepulisjee. Olisihan tämä mukavaa aikaa, jos ei olisi kaikenlaista hössötystä. Se aatto tulee aina niin yhtäkkiä ja viimeiset päivät saa juosta pää kolmantena jalkana kaupoissa. Tänä vuonna aiomme jättää kiertolaiselämän aatolta ja joulupäivältä, ja vietämme aikaa kotona. Olemme kutsuneet sukulaisia sitten luoksemme. Kun on pari päivää rentoutunut kotiympyröissä, jaksaa sitten ehkä paremmin mielin reissata mummolaan ja muihin kyläpaikkoihin.
