Töitä vältellessä

Myönnetään, fiksumpaakin tekemistä olisi. Jopa sellaista, josta saa palkkaa. Tauko aina paikallaan, vähän väliä... koko ajan mieluiten :D. Tämä on minun poukkoileva keskittymiskykyni – olisi parempi, jos tekisin töitä koneella, jossa ei olisi verkkoyhteyttä.

Syksy se todellakin näyttelee kauneimpia maisemiaan tällä hetkellä. Tämä on sitä hehkutuksen aikaa (harmi, kun en nyt saa tähän uusimpia kuviani liitettyä, kamera on niin kaukana tuolla alakerrassa) kääntyäkseen sitten kertakaikkiseen joukkomasennukseen, kunhan vielä vähän pimenee, kylmenee ja alkaa tulla p:aa taivaalta tauotta. Nyt on hyvä sanoa rakastavansa syksyä. Kuka nyt ei tästä pitäisi! Varmaan siinä tykkäämisessä on puolet kaamoksen pelkoakin. Eletään syksyssä kuin viimeistä päivää, kohta se loppuu pitkään synkkään aikaan, jota kestää vähintään helmikuun puoliväliin saakka. Ei edes viitsi laskea, kuinka kauan se on. Joo-o... ostin tänään yhden joululahjankin. Aika ennätysmäistä: kaapissa on kaksi kokonaista joululahjaa jo ennen syyskuun loppua! Tulen olemaan niistä onnellinen vielä. Oi joi, taidan tirauttaa ilon kyynelen samantien. Koska minähän niin pidän siitä ahdistavasta joulunalusajasta...

Pidetään nyt peukkuja pystyssä, että tänä jouluna minulla olisi edes vähän rahaa :). Työttömyysavustushakemus on vetämässä kovaa vauhtia heinäkuulta, jos sieltä tulee jotain vähänkin, on se vain isoa plussaa minulle. Ja työnhakua harrastan myös kovasti ja ehkä joku hakee jopa minua. Se jää nähtäväksi lokakuun aikana. Edelliseen viestiini kyllä oli tarkoitus kirjoittaa vielä siitäkin, että halukkuuteni opettajan hommiin alkaa lähestyä nollaa tai miinuspuolta.

Kamala, kamala maailma

Elämme kamalia aikoja, kuten tässä on tullut sanottua jo kai monesti aiemminkin. Tässä ajassa nuoret miehet (joilla on vaalea taaksepäin kammattu tukka ja viha ihmiskuntaa vastaan) voivat alkaa harrastaa ihmisvihaa ja verkottua toisten samankaltaisten kanssa - tässä ajassa he voivat myös pakata aseensa salkkuun, laatia suunnitelman ja kävellä kouluun ammuskelemaan opiskelutovereitaan ja koulun henkilökuntaa. Tässä ajassa amerikkalainen "Jumalan kirkko" voi julistaa vääristynyttä ilosanomaa näiden viattomien ihmisuhrien verellä ja tulkita Raamattua aivan kuten tilanteeseen sitä vain voi soveltaa, jotta kaiken maailman kamaluuden selittäjäksi saadaan homoseksuaaleja hyväksyvä yhteiskunta ja ihmiset. Ja mihin tämä tästä vielä menee? Kuultuani Kauhajoen joukkomurhasta minun ensimmäinen järkytykseni oli se, etten järkyttynyt tästä uutisesta niin paljon kuin viime marraskuisesta Jokelan kauhunpäivästä. En tiedä... Sekin tuntuu aika kamalalta.

Työtoverin kanssa heitimme tiistaina hauskaa juttua maailmankansalaisuudesta. Ammattimme lisäksi haluaisimme nimemme rinnalle myös merkinnän maailmankansalaisuudesta tai muusta ihailtavasta kyvykkyydestä tai ominaisuudesta. Illalla pohdintani maailmankansalaisuudesta sai uusia ulottuvuuksia kieli- ja kulttuuriosaamisen rinnalle. Onko tässä maailmassa tulevaisuuden maailmankansalaisen osattava analysoida lähimmäisiään entistä tarkemmin? Onko osattava puolustaa itseään tai paeta vähänkään uhkaavalta vaikuttavasta tilanteesta, jos se vain mahdollista edes on? Ei riitä, että ymmärtää puhetta, on ymmärrettävä tulkita kaikkea viestintää. On ymmärrettävä tarttua jokaiseen epäilyttävään asiaan – ja onko maailmankansalaisen velvollisuus valvoa yhteisöä, jotta mahdollisimman moni kauhunpäivä voitaisiin välttää? Ihmiset elävät tässä ajassa niin monenlaisissa verkostoissa ja voivat olla niistä jokaisessa aivan eri ihmisiä (tai mitä nyt milloinkin haluavatkaan olla). Kukaan ei pysty kaikkea tätä valvomaan ja seuraamaan. Lähestytään sitä elokuvissa nähtyä kuvaa, jossa ihmisten ajatuksia olisi voitava lukea ja heidän kaikkia tekojaan valvoa...

Haluaisin vielä kirjoittaa kaikesta siitä, mikä on näiden kamalien tekojen taustalla, mutta aikani ei taida millään riittää sellaiseen. Enkä toisaalta halua ruveta mitään viisastelemaankaan. Kaikki tämä on vain omaa pohdiskeluani, omia päähänpälkähdyksiäni. Ehkäpä sanon vain, että minustakin on vanhanaikaista puhua tietokonepelien tai elokuvien vaikutuksesta, kun kyseessä on jotain paljon laajempaa. Aikuinen ihminen aatteissaan ja näkyvyyden halussaan tekee pelistä jotain suurempaa ja todellisempaa. Näin joku noista valtion päämiehistäkin taisi puhua tällä viikolla. Nykyajan nuori päättää itse mitä haluaa olla, mieluiten hän saa olemisestaan tunnustusta, ja mitä laajempi tunnustus sitä parempi. No, kukapa meistä ei haluaisi tulla muistetuksi ikuisesti? Halu luoda oma identiteetti verkossa ja elää sitä maailmaa oman olemattoman maailman rinnalla. Ei se ole mikään elokuvasankarin tai pelihahmon rooli, vaan se on Minä, jonka intressit ja taipumukset ovat juuri sitä kuin ovat. Juuri sitä mitä niiden haluaa olevan, juuri sitä mitä uskoo toisten arvostavan, ihmettelevän, ihailevan, pelkäävän... Kaikessa ristiriitaisuudessaan tämä kasvattaa sisälleni suuren surun, kun se, minkä nämä "nuoret lupaukset" tekevät oman identiteettinsä kohottamisen vuoksi onkin todellisuudessa julkisuushakuisuudesta, toisille näyttämisestä ja kostamisesta kumpuavaa... lopullisuutta.

Palaan asiaan pinnallisemmilla paatoksilla (vrt. maaliskuinen mariskoolipakinani), kunhan kehtaan...

Syksy

Kyllähän se on myönnettävä, että kesä päättyi ja syksyssä mennään. Uimatta jäi, mustikoita ei tullut, vaikka en minä niitä mustikkametsiäkään täällä tunne, ja eipä siellä mattopyykilläkään tullut käytyä. Kesän aikana näin myös monta asiaa, jotka halusin valokuvata, mutta enpä niiden luokse kameran kanssa koskaan palannut. Mutta, löysin sen avaimen, jolla ikkunat saa auki – voin siis suorittaa kesän ikkunanpesu-urakan nyt syyskuussa. Että semmosta. Kyllähän syksyn kirkkaita kelejä kelpaakin katsella puhtaiden ikkunoiden läpi.

Ulkona tuulee, sataa ja on harmaata. Kylmäkin on, eikä tämä ilma inspiroi minua yhtään. Ei edes sen vertaa, että voisin väittää haluavani sytyttää kynttilän ja käpertyä viltin sisään juomaan teetä. Onnea vain teille, jotka tällaista osaatte harrastaa. Sen sijaan, jos siihen harrastukseen voi sisältyä palanenkin suklaata, saattaisin jo kiinnostua hetkeksi... kuka tässä jotain vihreää teetä kaipaa?

Syksyssä on kyllä kauneutta ja paljonkin hyvää. Raikkaat ja aurinkoiset syksyn päivät, kun ilma on kirpeä, mutta ei liian kylmä. Luonto näyttää kauneimpia värejään ja tunnelma on hiljainen ja jotenkin pysähtynyt. Silloin minuun iskee halu pukeutua boheemisti (tai ehkä "grungesti") ja lähteä ulos, leikkiä kuin ihan oikeasti olisin jotenkin taiteellinen ihminen, joka ammentaa luovuutensa syksyn kuvauksellisuudesta ja kuolemaa enteilevästä kauneudesta. Ajatella suuria ajatuksia ja saada kymmeniä ihastuttavia ideoita. Tullakseen sitten taas kotiin tuijottamaan BB 24/7:ää ja kaivamaan omaa klyyvariansa.

Kotijuttuja 60-luvulta

Törsäsin kirpparilla muutamaan 60-luvun kuvalehteen. Törsäsin sanon kaiken varalta siksi, etten tiedä, kuinka paljon näistä vanhoista lehdistä oikeasti olisi järkevää maksaa. Ehkä euron hinta ei ole mikään ihan riistohinta, jos samaan hintaan myydään muutama vuosi vanhoja Anna-lehtiä...

Vanhojen lehtien mainokset ovat niin huvittavia - täytyypä vielä laittaa oma viestinsä tai kuvansa jostakin niistä :). Toisaalta ne ovat niin taiteellisia, että aion kehitellä pienistä mainosleikkeistä vielä jonkun seinätaulun tai useamman pienen. Jäädään odottelemaan inspiraatiota, aikaa ja oikean kokoisia kehyksiä.