Sisäistä voimaa. Ulkoista kauneutta.

Se on se uusi Mac Pro, kuulemma. Aivan kuten minä :D.

Viikonloppuna vietettyyn maailmanlaajuiseen Earth Houriin osallistuin innokkaana (äitini tosin oli vielä innokkaampi, koska oli sammuttamassa valoja jo viikko sitten). Olimme perhelomailemassa Kangasalla - hauska tarina jo sekin tietysti - ja virittäydyin hotellissa Earth Hour -tunnelmaan jo klo 20 alkaen. Suomessa oli tarkoitus osallistua tapahtumaan sammuttamalla tarpeettomat valaistukset tunniksi klo 20.30-21.30. Laitoimme hämyvalaistuksessa sitten poikaa nukkumaan ja niinpä minäkin vietin tuon nostalgisen tunnin ja pari seuraavaakin nukkumalla... jonka jälkeen piti nousta muodollisesti viettämään myös "romanttinen" hotelli-ilta vajaassa tunnissa, siten kuin se nyt nukkuvan lapsen kanssa samassa huoneessa on mahdollista: pikatahdilla punkkua muovimukista, rouskutusääniä peitellen sipsejä tai muuta herkkua ja telkkarin tai läppärin tuijottelua pimeässä... tällä kertaa tuijottelimme miehen kanssa kumpikin omia läppäreitämme :D. Jotenkin noita olosuhteita ei muista reissuun lähtiessään, vaikka tokihan se pieni viikonloppumatka aina kotona kököttämisen voittaa. On kai tuossa sekin puoli, että saapahan olla rauhassa hiljaa, eikä tule turhia paineita keskustella mitään henkeviä.

Mutta Earth Houriin palatakseni täytynee raportoida pieni moka tuohon tapahtumaan osallistumisestani: olipa sitten jäänyt takapihalle ulkovalot päälle koko reissun ajaksi. Että siellä ne jouluvalot loistivat yötä päivää ja taatusti sen maagisen Earth Hourinkin ajan... parempi yritys ensi kerralla, tai jotain.

Katselin eilen illalla yhden jakson 30 rock -sarjaa. Siinä yksi päähenkilöistä täytti 50 vuotta ja esitteli asioita, joita oli lapsena kirjannut haluavansa tehdä ennen kuin täyttää 50. Olisipa hauskaa, jos olisin itse vastaavan luettelon joskus tehnyt :). No, riippuu tietysti iästä, jolloin sen olisi laatinut - 17-vuotiaana olisin kirjannut asioita, joita teen ennen 34 vuoden ikää, sillä se sattui siinä vaiheessa olemaan se dramaattinen ikä, jolloin olin päättänyt kuolla. Sittemmin tuota suunnitelmaa on täytynyt muuttaa, joskaan en ole vielä mitenkään erityisen vakuuttunut siitä, että minulla olisi tässä maailmassa mitään virkaa enää neljän vuoden kuluttua (muuten kuin äitinä) ;).

Nyt jos asiaa ajattelen, haluaisin ehkä ennen 50 vuoden ikää ainakin

• nähdä poikani kasvavan aikuiseksi
• järjestää monia iloisia juhlia
• tutustua uusiin ihmisiin ja säilyttää yhteyteni vanhoihin ystäviin
  
• hankkia uuden kissan
• matkustaa vielä uudestaan New Yorkiin
  
• maalata ainakin yhden seinän
• tehdä grafiikkaa ja maalata
  
• juosta puolimaratonin :D
  
• kokeilla vapaasukellusta
  
• ajaa pakettiautolla
• kokeilla improteatteria tai näyttelemistä
  
• tehdä edustavat webbisivut/portfolion
  
• osallistua pilkkikilpailuihin vielä kerran
• käydä konsertissa tai festareilla ulkomailla ja useammissa sellaisissa kotimaassa
• pysyä alle 100-kiloisena ja tietenkin terveenä.
  

Aika vaatimatonta, mutta ei tässä kyllä pysty venymään mihinkään benji-hyppyihin, vuorikiipeilyyn, julkkisromansseihin tai lottovoittoihin.

Aivan tavallinen keskiviikko

Sain tänään vauvauutisia ystävältä: iso poikavauva oli tullut maailmaan eilen illalla :). Törmäsin siskooni kaupungilla: blondattu tukka ja kielessä lävistys. Mitähän muuta vielä? Itse vietin päiväni töissä stressipeikkoillen ja paniikissa poukkoillen. Niin paljon jäi tekemättä ja huomenna työmatkalle. Huomenna on vuorossa myös se ahdistava torstai, kun olen ensimmäistä kertaa yötä erossa pojastani. Ei tässä shokissa irtoa edes tekstiä.

Tautia odotellessa

Se on blogiaika taas, klo 22.10 ja aivot vapaalla. Ei sillä, etteivät ne muinakin aikoina olisi. Tässä on tullut kerta toisensa jälkeen tajuttua, että oma pää elää vielä vuodessa 2005, enkä saa sen sisältöä edes hartaalla yrittämisellä päivitettyä tähän aikaan. Taisi jo loppua sekin aika, kun olisi saanut puhua imetysdementiasta tai univajeesta. Nyt voi aina (vapauttavasti?) päätyä korviensa välistä tyhjyyttä kuunnellessaan toteamaan olevansa tyhmä (ja lisäksi tylsä). Että meitsille sopii siis parhaiten ne keskustelut, joissa käsitellään omaa itseä eikä mitään muuta, heti kun pitäisi sanoa jotain nokkelaa mistään oman navan ulkopuolelta, minun on parasta keskittyä suuni kiinni pitämiseen. (Hmm... kissa juoksi juuri päin pakastimen ovea?)

Kurkku tuntuu kipeältä, poika on ollut sairaana keskiviikkoillasta alkaen ja mies eilisestä. Olisi pitänyt arvata, ettei olisi pitänyt ostaa niitä nenäliinoja viime viikon alussa. Epäonnisia sattumuksia, joita ei kuitenkaan voi olla huomaamatta. Mielenkiintoisia yhteyksiä on tullut huomattua muutenkin tässä elämässä ja eikös näistä voisi jo ihan oman mielenrauhansa vuoksi kehitellä suorastaan lakeja:

• Älä hanki nenäliinoja ennen kuin niille on tarvetta oikeasti - lapsesi ja pian koko perheesi on räkätaudissa parin päivän kuluessa. (muutenhan nuo räkätaudit ovat todella harvinaisia...)
• Älä huoli lahjaksi saamaasi digitaalista kuumemittaria - makaat mystisessä kuumetaudissa seuraavat 2-3 viikkoa ja tunnet sen jälkeen lopun elämääsi olevasi kummajainen, kun ilmeisesti puolet aivokudoksestasi on kuplinut ulos korvista aivojesi kiehuessa viikkotolkulla.
• Älä vietä ystävänpäivää - amerikkalaishapatusperinne ei estä sitä, että tulisit kuitenkin jätetyksi juuri 14.2.
  
• Älä innostu saamistasi ruusuista - 50 % mahdollisuudella niitä seuraavat myös huonot uutiset.
• Älä luota sokeasti maailmanhuippulaatu-kodinkonemerkkeihin - vaikka korjausmies sanoo, että 99,9 % tapauksista Mielen toimintaongelmiin syynä on pelkkä asennusvirhe, saattaa sinulle sattunut vehje silti olla viallinen (ja siis oikein asennettu).

Niin että onkohan se minun vuoroni sitten sairastua... Kunpa saisimme kaikki taudit pidettyä alkuviikosta, kun ensi viikonloppuna pitäisi selviytyä parin päivän perhelomalle :D.

Porkkanaa ja Pepsi Maxia

Ja hyvää iltaa hyvät ihmiset,

Onneksi jotkut meistä ovat hyviä.

Tämän päivän bussibongaukseni olikin sitten toista luokkaa kuin eilen. Kirjaston pysäkillä jalkakäytävän reunan kaiteella istui nuori down-nainen ja jutteli roskapöntölle. Fiilis oli jokseenkin eri kuin eilen, vaikka yritinkin toiveikkaasti saada mieleeni kuvaa roskapöntön toisella puolella minulta näkymättömissä istuvaa lilliputtia tai puhuvaa varpusta, jonka jutuille nainen nyökkäili ja hymyili omien juttujensa välissä. Että siitähän se sitten lähti ja eipä tuo työpäiväkään niin putkeen mennyt. Nyt illalla iskee tajuntaan myös joitakin ankeita tosiseikkoja töissä meneillään olevista isoista asioista, jotka suoralla suomella kuvattuna ovat menossa päin persettä. Tässähän voisi rakentaa vaikkapa mojovan stressin. Mutta eipä siitä sen enempää.

Nyt illalla olen piristänyt itseäni taas lukemalla fiktiivisiä keskusteluja.

Maaliskuu

Tää näyttää olevan se kuukausi, kun aina ennenkin olen ollut aktiivisimmillani. Kevätihminen selkeesti, juu-u. Veikkaan, että pari muutakin viestiä vielä tässä kuussa lähetetään ilmoille, laadutonta tai ei, sillä ei tätä kevätmielialaa pysty pidättelemään kuitenkaan. Paitsi vuonna 2007, jolloin keskityin tässä vaiheessa kevättä vain vetämään kunnialla läpi päivän ja yön kerrallaan, tai oikeastaan tunti ja tehtävä kerrallaan vauvan tarpeet omieni edellä sumeaa arkea sumealla logiikalla...

Yksi maanantai taas takana. Tänäkin aamuna tallustin silmät sikkurassa kylppärin peilin eteen tarkistamaan, onko lepo kasvattanut lihaksiani. Ei ollut sixpäkkiä vieläkään ilmestynyt, pakko odotella huomiseen. On minua tänään kuitenkin jotkut asiat ilahduttaneetkin. Esimerkiksi työmatkalla bussissa bongaamani Abba-fani, eli nuorehko miekkonen jolla pauhasi Dancing queen aika kovaa korvanapeissa. Siitä sai matkaansa sopivan hymyn ennen työpaikalle päätymistä. Samoin olen iloinnut lumen ja loskan alta paljastuvasta kuivasta asfaltista :).

Huomenna on mummini nimipäivä. Kortti lähti postiin, mutta harmitus sen perässä... ei ole tullut käytyä mummia katsomassa kuukausiin, tai yli puoleen vuoteen. Ottaa kyllä päähän sekin, että hän joutuu asustamaan vanhainkodissa pienessä kopperossa, kun ei enää kotonaankaan uskalla olla ja pääsee liikkumaan enää oikeastaan vain pyörätuolissa (joka sekin olisi kai voitu estää jossakin vaiheessa, jos vaan jotain apua ja hoitoa olisi järjestetty, tai mistäpä minä tiedän). Minulla on aivan hupsu ajatus - haluaisin viedä meidän kiltimmän kissan mummin luokse kyläilemään, salakuljettaa sen kassissa vanhainkodin aulan läpi sinne pieneen huoneeseen, koska mummini on aivan hulluna kissoihin (hänellä on esimerkiksi ollut sama kissaposteri olohuoneensa koristeena niin kauan kuin minä olen ollut olemassa ja se sama kuva on nykyään myös vanhainkodissa seinällä). Voin kuvitella, että mummi itse varmasti päivittelisi tempaustani ja hymähtelisi tyytymättömän oloisena (meidän mummi on niitä mummeja, jotka hymähtelevät tasaisin väliajoin telkkaria katsellessaan ja muutenkin), mutta olisi kuitenkin aivan innoissaan asiasta. Niinhän minä luulen... kuitenkin hän vaan motkottaisi jälkeenpäin ja käskisi hankkimaan meikäläiselle oman hoitopaikan jostakin mahdollisimman kaukaa :-/. Motkotuksen aiheita kun on ennenkin kuultu puskaradiosta, mm. tämä meidän sairas ja likainen avoliittomme ja lapsi ilman papin aamenta. No, se hänelle sallittakoon.

Aika korjaa aivovirheet.

No joo. Mitähän hittoo?! 8-[ Öö... Ei kai tässä auta kuin kiitellä poikaansa läppärin näyttöasetusten muuttamisesta. Ei niin mitään käsitystä, kuinka saan asetukset palautettua. Ei niin minkäänlaista hajua, mitä tälle on tapahtunut. Kuva on pieni mutta hieno. Mutta ei se mitään, tärkeintä on että verkko toimii. Pahimmassa painajaisessani tapahtui niinkin hirveitä, että ensin loppuivat karkit karkkikaupasta ja sen jälkeen lakkasi internetskubortaali toimimasta - voiko kamalampaa painajaiskuvatusta kuvitellakaan? ;) Vakavasti ajatellen ehkä voi, esimerkiksi se kun oma äitini muuttui unessa saatanaksi, jota vastaan unessa taistelin pelkät nyrkit ja sanat aseinani. Tai se että lähdin ulkomaan matkalle ja unohdin kotiin vielä imetysiässä olevan lapseni...

Minulla oli jotain hienoja ajatuksia tähän tullessani, mutta johonkin katosivat tuossa matkalla mielestäni... jääkaappikin pitää niin ihmeellistä ääntä ja kissa kävi äsken roikkumassa reisiläskeissä, joten ajatus pätkii. Ja pätkii näköjään nettikin tällä hetkellä.

Olin eilen työmatkalla ja matkustin junassa. Päätinpä sitten itse toteuttaa sitä ääliömäisyyttä, josta usein olen arvostellut muita: kailotin puhelimessa työasioita, ummet lammet jauhoin ja manasin ihmisiä, enkä jättänyt mainitsematta nimiä, organisaatioita tai muita yksityiskohtia. Erittäin ansiokasta, hyvä minä. Nyt muistankin, mitä minun oli tarkoitus kokeilla junassa - blogin päivittämistä puhelimen kautta, ja vieläpä kuvan kanssa. Eipä tullut kokeiltua tällä kertaa, sillä nuo edellä mainitut puhelut ja ahkera työtoverini pitivät minut matkojenkin ajan tiiviisti töiden parissa. On se nyt kumma, kun ei ehdi työaikanaan nettiä surffata, ei edes työmatkalla.

Miltä voi tuntua olla tämmöisen naisen mies?

Minähän kävin tänään ihanassa ja rentouttavassa tunnin mittaisessa, lahjaksi saadussa, kasvohoidossa. Minähän päätin sitten sen autuaallisen hemmottelun päätteeksi hieman sijoittaa kauneuteen. Hieman. Joitakin kymppejä, kertaa kaksi. Eihän siinä mitään, tuote oli mahtava, ihana ja hyväntuoksuinen. Purkin nähdessäni tiesin jo olevani väärällä tiellä: pikkuruisen pikkiriikkinen purnukka tarkoittaa, että tuote on todella erittäin kallis. No paljonko se maksaa? *** Auts, kipurajat paukkuu, pidättelen yskähdystä. Entäs tuo toinen, nuo "tehotipat"? *** Ai jaahas, no tuota (olkapäällä joku piru hihittelee, että taasko sä jätät sen haaveilemasi pikkiriikkisihanan purnukan ostamatta). Jotta meninpä sitten sijoittamaan "kauneuteen". Eihän sitä "erityistehoainetta" laiteta kuin kerran viikossa, vain näiiin piiiikkuinen tippa riittää katsos, nuiiin. Eikä tuota ihmeainetta tarvinnut edes myydä minulle, myyjä oli oikeasti hämmentynyt siitä, että edes päätin tuotteen ostaa. Siinä piti kaivella hinnastoja ja koodeja tiskin alta kuin niitä ei olisi koskaan ennen tarvittu, ei ennen kuin yksi räjähtänyt mutsi kävelee kauneushoitolaan sisään ilmeisessä kuluttamisen tarpeessa. Jeppajep...

Sitä ollaan nykyään niin euroopanomistajia, että eihän tuommoiset ostokset mitään kirpaise, krhm. Siitä sitten rasvapurnukka somassa pikku pussukassa tallustelen nuhjusena ja likaisissa lapasissani bussipysäkille värjöttelemään. Kotimatkalla sairas tempaukseni alkoi kieltämättä jo hihityttää ja kotiin tullessa oli ihanaa jakaa tämä vapauttava kokemukseni miehen kanssa. Teille, oi tuhatpäinen yleisöni, jaan nyt kuvan tästä Elämäni Ostoksesta. En viitsi asian hupaisuuden vuoksi kuitenkaan laittaa kuvaan mittakaavan hahmottamiseksi tikkuaskia tai lyijykynää...

Mutta olo on oikein mainio tällä hetkellä johtuen tuosta tämänpäiväisestä mukavasta rentoutushetkestä :). Se on niin hauskaa, kun ei siinä hoitopöydällä köllötellessään pysty edes ajattelemaan mitään, vaikka kuinka yrittäisi, kun väkisinkin joutuu rentoutumaan. Tälleen kerran viidessä vuodessa oikein kiva juttu sellainenkin. Kiitoksia vaan appiukolle ja vaimolleen tästä lahjasta! :)

Hulluna Jippuun

Sydän on menetetty. Nyt jo ihan kiitettävän elähtäneenä ja maailmaa nähneenä sitä onkin sitten yllättäen muuttumassa jonkun faniksi. Ikinä maailmassa en ole halunnut kirjoitella tunteikkaita faniposteja idolille, tai myönnetään että NKOTB:n Jordan oli jo lähellä sitä, mutta nyt olen hurahtanut niin syvälle Jippuun, että olen vähällä kirjoittaa hänelle (tai levy-yhtiön työntekijöille varmaankin) postia 8-/. Eipä tosin ollut yllätys, että minun kaltaisiani Jipusta seonneita näkyy vuodatelleen fiiliksiään lukemattomissa viesteissä Jipun keskustelupalstalle. Samat asiat kuin itsekin sanoisin, on sanottu siellä jo monta kertaa ennen minuakin. Minkäpä sille tekee, että musiikki ja sanoitukset koskettavat... Pari aivosolua kai vinksahtanut väärälle paikalle, kun vaikutelmaa eivät horjuta edes toisinaan kliseiset lyriikat ("tänään on sinun päiväsi..." / Enkelten kaupunki) tai ehkä himpun pitkälle mennyt tuotanto (esim. Kanna minut tai En osaa elää). Tai se, että mimmin lauluissa sanotaan liian usein "mä rakastan sua". Ehkä olen ollut liian kauan ilman säännöllisiä musiikkiannoksia ja musiikkimakuni vaan on päässyt rapistumaan. No joo, ainahan mää oon suomalaisesta tykännyt ja naislaulajista, turha selitellä. Jippu on hyvä tyyppi - ottaisin heti mun jengiin mukaan. Siihen kuuluukin ennestään jo Maria Veitola ja Vappu Pimiä :D. Lisäksi voisin ottaa vielä Merikukan. Oltais hyvä tiimi. Yksi meistä vaan olisi ankea projektisihteeri ja muut ihkuja.

Tässä sitä taas nökötetään koneen äärellä päiväuniaikaan. Addiktion kohdetta ei ole löytynyt ja tekemättömät kotityöt kolkuttelevat olkapäähän. Plääh. Olisi kiva puuhastella jotain, olisi kivaa jos olisi harrastuksia. Kuvia tässä nyt aikani kuluksi selailen ja yritän ehkä, jos lopulta ehdin, viritellä kuvankäsittelyjuttuja taas pitkästä aikaa. Ja mitä varten? Ei mitään hajua, kun ei meikän kuva-aineistot julkaisukelpoisiakaan ole.

Yksi ilta kotona

Johan tässä on oltukin 2,5 tuntia kotona pojan kanssa kaksistaan. Kotona vallitsee viidakon lait, kun äiti on kotona ja isä työmatkalla. Nyt se tuolla "haistelee ilmaa" ja meinaa mennä ovikelloa soittamaan ulko-oven välistä. Ja pian ryntää kertomaan heittäneensä mamman työavaimet ulos... voi jee... Unelmailta etenee tästä niin, että tunnin päästä poika on unilla hyvin sujuneiden iltapesujen jäljiltä ja minä istahdan sohvalle punaviinilasillisen kanssa. Puuttuu vaan se viini, ja ei se todellisuus taida muutenkaan noin mennä.

Ainoa hyvä puoli näissä kahden kesken vietetyissä päivissä on se, että saan huristella töihin autolla. Sujuvoittaa menoja ihan kivasti. Joka-aamuinen työmatkabussini on aina tupaten täynnä väkeä. Siellä minä aina istun kiusaantuneena 30 muun ihmisen seisoessa keskikäytävällä ja pidättelen itseäni, etten ala ehdotella jollekin ammattiopiston pojalle, josko hän istuisi syliini ja helpottuisi sillä tavalla se tungos edes vähän :-/. Minä hullu vanha täti. Jos asuisimme Sambiassa, niillä kahdella penkillä istuisi neljä ihmistä, joku tyrkkäisi syliisi tuntemattoman vauvan tai kyselisi intiimejä asioita, eikä kukaan valittaisi mitään - tai valittaisi kyllä, mutta vain siinä tapauksessa, jos vieras vierustoveri ei suostuisikaan juttelemaan hänen kanssaan tai antaisi puhelinnumeroaan :D.

Jumppapallo

Etsitään addiktion kohdetta. Tarjolla hyvä koti taatusti riippuvaisen omistajan luona. Juuri Pepsi-lasiin lorauttamani vodka ei kelpaa, se täytyy sulkea heti ulos. Olenhan äiti. Kokeiltu on myös mammayhteisöt. Jostakin syystä en enää olekaan niin koukussa ja laskusuunta jatkuu, ellen nyt sitten hairahda vauvakuumeiseksi yllättäen. Siihen menee varmasti aikaa, vaikka meinasinkin pimahtaa Lindexin vauvanvaateosastolla viimeksi.

No mutta, edellä mainittuihin en aio lähteä. Jotain muuta on keksittävä. Tällä hetkellä haeskelen epätoivoisesti sellaista viestintäfoorumia, johon jäädä kiinni. Facebook ei riitä mihinkään, alan puutua siihen yksikseen leikkimiseen ja harkitsen eroamista joka toinen päivä. Olisihan noita muita järjestelmiä, mutta varmaan niidenkin juttu olisi se, että joku leikkisi kanssani. Ei toimi, ei toimi - kavereiltakin saa odotella sähköpostivastauksia kolme viikkoa tai enemmän...*murinaa*. Ehkä voisin innostua seuraamaan uutisia, hauskoja linkkejä, videoita, tutkimustietoa... ehkä en. Ei minun levoton mieleni jaksa lähteä etsimään, eikä minulle riitä, että saan lukea tekstiä, oli se sitten kuinka hauskaa tahansa. Minähän en harrasta lukemista. Minähän en addiktoidu kirjallisuuteen. Tässä vaiheessa emme muista minun opiskelleen sivuaineena kotimaista kirjallisuutta.

Telkkarisarjat? No joo, jos jollekin muka riittää se, että saa addiktoitua johonkin, jota saa vain kerran viikossa!? Ei sillä, että äidillä sen enempää aikaakaan olisi, mutta silti.

Sisustaminen, sisustusblogit... Ekaan ei ole varaa, eikä energiaa, toista ehkä voisi kokeilla. Kunnes iskee päälle sellainen v:llä alkava mielentila ja tekee mieli alkaa jättää naurettavia ja vähämielisiä kommentteja vieraiden ihmisten blogeihin.

Liikunta? Kieltämättä kevään lähestyessä on alkanut mieleen pyrkiä aivan pimeitä ajatuksia esimerkiksi työmatkan taittamisesta lenkkeillen tai pyörällä. Pessimistiminä toteaa, että kuitenkin siitä tulisi rasitusvamma ja rakkoja, ja suihkussakin joutuisi käymään. Tuskin tästä addiktiota saa kehitettyä siis.

Tietokone- ja konsolipelit..? No tuota... Ihan kivaa, vähän aikaa. Kaikki paitsi Sims (2) on minulle liian mutkikasta ja yrittäminen loppuu ekan tallennuksen jälkeen. Näin aina.

Jäljelle jäävät vain porno ja neulominen. Kummasta aloitetaan?

Naapuri oli ilmeisesti saanut tarpeekseen uudenvuoden lupauksestaan. Jumppapallo lepää perimmäisessä roskapöntössä - tyhjentämättömänä, eli kiire on ilmeisesti tullut sitä viedä pois elämästään kiusaamasta. Minun vinkkini olisi ollut käyttää tuohon tarpeeseen kissaa: jee Minni nyt leikitään jumppapallolla... tsupffffff... Ihminen sitä osaa olla pimpo aina toisinaan.

Kohti kevättä

Vois laittaa pystyyn kisan kekseliäimmistä otsikoista...

Päivän hyvät työt tehty: ulkoilu ja imurointi. Meillä sunnuntai on siivouspäivä. Meikäläisen luonto ei kestä mitään perjantai-iltapäivän pahantuulista siivousrumbaa joka ainoa viikko. Niitä on nähty lapsuudessa ihan riittämiin, jopa siinä määrin, että ajoittain olisi tuntunut kivemmalta jäädä perjantaisin kouluun kuin lähteä kotiin. Meillä relataan perjantai-ilta ja siivotaan (jos siivotaan) vasta lauantaina tai sunnuntaina. Vielä voisi kyllä kunnostautua ja pestä lattiat...

Kävimme kävelyllä tuolla jäällä ja laskemalla stigalla pieniä mäkiä lähiseudulla. Poikkeuksellisesti tuuleton päivä tällä seudulla, joten kelpasihan tuolla olla. Jäällä taas harmittelin, kun ei omat pilkkivehkeet ole vieläkään kunnossa (enkä kyllä tiedä, osaisinko niitä laittaakaan... pitääköhän sille siimalle tehdä jotain erityistä, kun se laitetaan siihen onkeen?). Tänäänkin olisi ollut ihan kiva päivä mennä vähäksi aikaa kissankaloja narrailemaan :).

Lemmikkini, ikkunanvälin karvatoukka, oli siirtynyt peittonsa alta aurinkoon lämmittelemään. Kevät lähestyy. Ei sitä kyllä koskaan näe liikkumassa, vaan nukkumassa vain koko ajan. Juu-u...

No jooh... yläkerrasta kuuluu äitiiiii, äitiiii ja yritän tässä nyt sitten päättää, saako poikien päikkärikuvioon mennä puuttumaan vai ei. Yleensä kaikki toimii täydellisesti, kunhan minä en sotke nokkaani siihen. Täytynee luottaa siihen tälläkin kertaa.