Kummallinen mikä kummallinen. En ole oikein löytänyt itselleni keskustelukumppania valtateiden monitasoliittymien tai suurten rakennustyömaiden ihailuun. Tyydyn tuijottamaan monttu auki aamubussin ikkunasta korkeita nostureita tai niitä älyttömän näköisiä hässäköitä = rakennustyömaita, joista suuri ja hieno talo lopulta rakentuu. Onpa niitä tullut joskus valokuvattuakin.
Varsinainen ammattiseura keskustelukumppaniksi tästä aiheesta olisi tietysti liian ammattimaista, koska minähän keskityn vain ihailemaan ja hämmästelemään. En tiedä, haluaisinko tuumailla asiaa edes omakotitalorakentajan kanssa. He tuntuvat tietävän kaiken niin hyvin, vaikka ketuiks se menee kuitenkin. Joka tapauksessa olen kateellinen ihmisille, jotka saavat suunnitella ja toteuttaa suuria rakennuksia. Ehkä pohjimmiltani niille, joilla on osaamista ja ammattitaito sellaiseen. Suuren projektin hallinta tuntuu menevän niin pahasti yli hilseeni - miten voi olla mahdollista saada mitään valmiiksi jopa ajallaan ja niin, että se talo pysyy pystyssä?
Kyllä kai se jossain kaihertaa, ettei tämä suuri haaveeni suurten talojen suunnittelusta koskaan toteutunut, eikä minusta niin mitenkään voinut ikinä tulla arkkitehtiä. Ei edes arkkitehdin vaimoa. Arkkitehtitoimistossa sentään pääsin pyörimään siivousurallani. Se olikin poikaa se! Kun näin siellä niitä piirustuksia ja nyt ne piirustukset ovat muuttuneet komeiksi taloiksi kaupungissani...
Oih ja huoh.
