Keväistä talvea

Viime päivien ihanat lumimyräkät ovat tuoneet takapihallemme aika monta kuutiota uutta ihanaa lunta. Siellä onkin sitten myllätty pojan kanssa - äiti aivan innoissaan, poika nyt ei oikeastaan niinkään. Tehtiin uusi lumilinna ja tänään isukin kanssa olivat siihen vielä liukumäkiosan kyhänneet. Minua vaivaa, että linnan seinät ovat vain puolimetriset ja sormia syyhyttäisi päästä sitä vielä rakentamaan lisää. Vaan tuo aurinko taitaa nyt sotkea suunnitelmia, ja niin ovat lumilinnamme ja myös korkeat nietokset takapihalta madaltumassa kovaa vauhtia.

Mikäs se sieltä pilkottaa? Puutarhahommat saavat odotella vielä tovin, vaikka tässä kuvassa onnettomasti lumen alle peittynyt istutuslapio koittaakin muistutella olemassaolostaan. Lisäinfona voidaan kertoa, että lapio on lisäksi ämpärissä, jonka olimme pojan kanssa lapioineet puolilleen savea ja hiekkaa (läjästä, jonka olin edellisenä kesänä laiskuuttani takapihalle jättänyt). Yhden päivän (tai no puolikkaan) aikana tuli lunta niin huimasti, että koko esteettinen asetelma peittyi melkein kokonaan.

Luntaaaa pyyyryyyttääää...

Toisia matkin ja kokeilen otsikkoa eri tavalla tänään :). On varmaan huisin hieno!

Lunta tulee ja tuulee ihan mahdottomasti. Pulkat ja liukurit lenteli pitkin pihaa aamulla. Ja poika suuttui, kun ei saanut lähteä yöpuvussa ulos...

- Ptaa?
- Ptoo!
- Kotp.

Gradun kanssa on melkoinen kiire. Taitaa olla mahdoton tehtävä, pakko kai se on myöntää. Tässä on vielä aika paljon opiskeltavaa (en käsitä, miten olen koko ajan vain enemmän pihalla siitä asiastani) ja analyysit on pahasti kesken. Yritän nyt kovasti, mutta viikko tosiaan vain aikaa enää siihen viralliseen deadlineen.

Kokonainen päivä elämästä

Erään arkipäivämme tavanomaisen tylsä raportti:

Aamulla herätään n. klo 8, puuhasteluita yläkerrassa, sähköpostin tsekkaus ja pojalle musiikkia. Sitten vaipan ja vaatteiden vuoro. Aamupuurolle n. klo 9, pelastetaan kosteusvaurion kärsinyt teepaketti, leipää itsellekin aamupalaksi, kissoille ruokaa ja kissankakan siivous lattialta (jeah). Aamupalan jälkeen on pienten kotiaskareiden vuoro: otan pari puhdasta astiaa pois tiskikoneesta. Sitten laitan teeveden  kiehumaan, sylittelen poikasen kanssa ja kurkistellaan ikkunoista ulos.

Katsotaan Pipsa Possua, yritetään opiskella Leechiä, jatketaan kynttilöillä leikkimään ja katsotaan vielä vähän telkkaria. Minä jatkan hetkisen keittiössä puuhastelua ja poika touhuaa omiaan sekä antaa kissoille herkkunappeja. Klo 10.15 on autoajelun vuoro, pärtsätään ympyrää sellaisella päälläistuttavalla autolla (potkuauto, kävelyauto, mikä ihme?). Sitten kipaistaan yläkertaan, piirrellään tusseilla, sekoillaan tietokoneella ja on myös aika etsiä vaatetta äidille. On tarkoitus lähteä ulos ja kauppaan. 

Käsipesut, pukemiset ja ulos. Klo 11.15 suuntaamme Siwalle, kauppareissun jälkeen ulkoilemme vähän aikaa - niin ja meillä on myös Carneval-keksi-piknikki pihassa... 12.30 ruoka-aika ja sitten yläkertaan, häsläystä. Luetaan Tomppa-kirjaa sängyllä ja höpötellään. Klo 13.25 lapsonen taipuu päiväunille, äiti lähtee koneelle sädettämään ja huutonettiin. Sittenpä on taas Leechin aika, jos vaan tajuaisin siitä jotain. Kyytipojaksi teetä ja keksiä (pitää käyttää ne kastuneet teepussit).

Olen luvannut kirjoittaa jutun yhteen lehteen, joten sitä yritän myös tässä välissä naputella, ja keksinpä myös kirjoittaa kirjettä pojan kummille. Mies tupsahtaa kotiin tavallista aikaisemmin ja päätän lähteä yliopistolle graduhommiin klo 16. Poika jää nukkumaan. Kaahaan postilaatikolle kummin kirjettä viemään ja sitten Aallon kirjastoon toteamaan, että Tänään suljemme klo 16. Yliopiston kirjastolla haalin lähdeartikkeleita ja opettelen tulostamaan uusilla systeemeillä (2 vuoden tauon jälkeen). Palaan kotiin 18.30, mies ja poika ovat niin herttaisen näköisiä keittiön pöydän ääressä, kun ulkoa katsoo. Otan ruokaa ja sen jälkeen puuhaillaan pojan kanssa. Telkkaria koitetaan ehkä vähän katsella ja rampataan parit kerrat yläkertaan hämykakan takia.

Ja sitten onkin taas iltapuuron aika. Iltamaitoa pojalle, iltapesut ja petiin isin kanssa satuja lukemaan. Nukkumaan taivuttelu tuntuu kestävän tänään kauan. Minä putsailen pikaisesti ruokalappuja ym. keittiöstä seuraavaa päivää varten ja siirryn miettimään gradun aikatauluja. Loppuillan vietän koneella gradua ihmetellen ja muutenkin surffaillen. Puolenyön jälkeen sitten nukkumaan.

Meidän koulupäivä

Vauhtia ja väsymystä

Poika on ollut tänään ihan gangsteri. Noin sata eri tavaraa on käynyt vessanpöntössä tai lentänyt yläkerrasta portaikkoon. Aikaa siihen on kulunut ehkä yhteensä noin 4 ja puoli sekuntia. Niin ettei itse ole edes ehtinyt ajatella ei-sanaa, kun lukematon määrä tuhmuuksia jo on päässyt tapahtumaan. Ja äitiä on venytetty ja testattu muutenkin. Saako syödä marjakiisseliä sohvalla? Tietysti saa. Saako poimia yliopistolta kukkapurkista kaikki peitemateriaalit ja kuskata ne joko äidin laukkuun tai roskakoriin? Jep. Voiko syödä sohjoa? Mielellään. Saako purkaa kokonaisen vessapaperirullan ja sulloa sen vessanpönttöön? No miksei. Voiko kissanruuan levitellä lattialle ja sen jälkeen talloa jokaisen mönjäkikkareen päälle puhtailla sukilla? Kyllä kyllä. Voiko maitomukillisen kipata aina lautaselle ruuan sekaan, entä vesimukillisen? No sinnehän se kuuluukin! Saako tuttipullosta pirskotella maitoa pitkin kämppää? Saa, kyllä saa. Saako alle kaksivuotias ajaa autolla? Tokihan saa. Voiko autoon jäädä istumaan koko illaksi? Kyllä, kultaseni, tietysti voi. Eihän se haittaa jos karjun kurkku suorana tunnin ajan pihamaalla naapurien ikkunoiden alla iltayhdeksältä? Höps, huuda vaan, tuskin ne lapset vielä nukkuu. Haittaako jotakuta, jos piirrän vahaliiduilla neliömetrin kokoisia kuvia jokaiseen yläkerran huoneeseen? No enpä usko. Saako käsiä pestä kahdeksan tuntia? Juu juu. Voiko valvoa koko yön? Kyllä, ole hyvä vaan, siitä minäkin pidän. Erityisesti tämän ihanan päivän jälkeen.

Niijustiinsa!

No nyt mää sit kävin siellä Tiimarissa ja ostin niitä ohran siemeniä (voiko kirjoittaa erikseen?). Ja keltaista, oranssia, ruskeaa ja valkoista kartonkia sekä ei-jouluisia silkkipapereita (oranssia, liilaa, vaaleanpunaista...). Mm. Poika valkkasi itselleen kaksi keltaista paperimassamunaa. Tästä se lähtee vissiin joo.

Ideapommi

Mitä sitä muutakaan tällainen toimeton kotiäiti voikaan olla kuin aivan loputon ideoiden lähde. Päätäni pakottaa semmoiset miljardi ideaa jos jonkinlaisilta aihepiireiltä. Minultahan kun löytyy hyvinkin syvällistä osaamista mm. puurakentamisesta, kodin sisustamisesta, käsitöistä, askartelemisesta, kokkaamisesta, puutarhan hoidosta, terveydenhoidosta, taiteesta, yritysbisneksestä ja mistä milloinkin. Olisikohan oikeasti järkevä kirjata noita ideoita johonkin ylös piirustuksineen kaikkineen vai tosiaan koittaa vaan olla ajattelematta? Sekin on niin tuskaisen ja turhauttavan raskasta, kun tietää, ettei mitään ideoitaan oikeasti ikinä saa toteutettua.

Ja pääsiäinenkin tulossa. Eikö vaan hyppele jotkut naurettavat ruoho-muna-asetelmat, kranssit, kukkakimput, kortit, servetit ja pääsiäismenut päässä! :-S Ja sitten mä menen Tiimariin ja ostan niitä ohran siemeniä tai jotain, mutta en koskaan tule niitä kylväneeksi, koska eihän minulla ole niille sopivaa astiaa! Joskus käy niin, että haalin tuolta kaupasta tai jostain muualta ihan kaikkea mahdollista tarpeeseen, ehkä-tarpeeseen, varalle, koristeeksi, lisäykseksi, muuten vaan ja lapselle iloksi... Jotenkin semmoiseen on oppinut tässä, kun ei ole aikaa luuhata kaupoilla tuntitolkulla - ne ostokset pitää vaan kerätä vauhdilla kasaan ja kun ei ole tullut etukäteen suunniteltua, niin eihän sitä tiedä, mitä pitäisi oikeasti ostaa, vaan lopulta ostaa kaikki vaihtoehdot. Nyt vaan ei todellakaan ole rahaa sellaiseen sekoiluun! Voi äiti...

AAAAAAaaarrRRGGHHHhhh!!!!

Voi hysteria ja paniikin pahimmat painesäiliöt!!! Olen tässä muutaman päivän ollut tietoinen siitä, että gradun pitäisi olla esitarkistuksessa (pitää olla valmis ihan, mitä häh mitenkä?!) kolmen viikon kuluttua (en pysty laittamaan tarkkaa päivämäärää, jos onkin taas kerran käynyt niin, että lasken hauraalla aivokudoksellani senkin asian väärin)!!! No, koska olen blondi ja jokseenkin adhd, en koskaan pysty, tällaisessakaan paniikkitilanteessa, ajattelemaan asiaa niin ehjänä kokonaisuutena, että ymmärtäisin sen valtaisan työn ja kiireen, mikä tässä IHAN OIKEASTI on. Tajuan vain, että hitonmoinen hässäkkä pitäisi olla päällä ihan koko ajan tästä sinne huhtikuulle saakka. Voi olla parempi, etten ajattele sen tarkemmin sitä, vaan yritän vaan jotenkin hallita tilanteen tässä ja nyt.

No, nyt sitten olen tässä kahlannut lopusta alkuun ja alusta puoliväliin graduani, jota on tällä hetkellä juhlavat 39 sivua jonkinlaisessa ei  nyt niin valmiissa, mutta ei mitenkään toivottomassakaan kunnossa (huom. jälleen kerran muista em. arviointikyvyttömyyteni). Ja voi hyssykät, alan olla pahanlaisesti sekaisin ja pihalla! Voi apua, mihin tartun ja mitä teen? Ei saa lakata hengittämästä, pitää yrittää ajatella selkeästi... ja kuten aina olen ajatellut (silloinkin, kun lapsena salaa korvatulehdusta kärsin), asioilla on tapana järjestyä, eikä mikään kestä ikuisesti. Ei kukaan varmaankaan ole tehnyt kolmessa viikossa niin paljon kuin minun tulisi tehdä nyt? Eipä. Kyllä se tästä - revitään kasaan jotain ja viedään se nivaska sitten proffalle luettavaksi. Sen jälkeen on sitten muutama viikko aikaa korjata jotain. Ja kesällä minä valmistun, kunhan se yksi kaamea lyriikan tentti vaan onnistuisi. Sitten voinkin kutsua kaikki ihmiset, jotka tunnen, lettukesteille! Krhm, tämä ei ollut vielä kutsu.

Muihin asioihin. Tämä Bloggerin, tai mikä hiton Googlen sivukonttori tää sit onkaan, kirjautumiskuviokin on mennyt jo niin ihmeellisen hämmentäväksi, ettei tiiä, miten päin olisi ja koko ajan pitää pelätä, että taas kerran unohtuu salasanat ja tunnukset ja elämä jättää. Onko siinä mitään järkeä, että kirjautumisnimenä on ikivanha, toimimaton, hotmail-sähköpostiOSOITE ja sit kuitenkin piti rekisteröidä jotenkin uudelleen se, ja sai uuden gmail-osoitteen, joka taas sit näkyy täällä käyttäjänimenä, mutta ei sitten kuitenkaan kelpaa uudeksi tunnukseksi blogiin kirjauduttaessa. Miten tätä nyt oikein pitäisi ymmärtää? *murahtelua ja marinaa*

Kisa itseä vastaan - lapsellisuuden huipentumia

Eilen illalla julistin skaban (itselleni) siitä, kuinka lapsellisia kirjoituksia kehtaan julkaista. Tässähän tätä nyt sitten toteutetaan. Katsotaan, mitä aika tuo tullessaan.

Times Squarella

Ajattelevatkohan ne ihmiset, jotka ovat töissä vaikkapa NBC:n studioilla New Yorkissa olevansa jotain parempaa kuin muut ihmiset? Menevät aina aamuisin töihin kuin johonkin tv-sarjaan, tosi cooleina pitämään hauskaa koko päiväksi? Kaikki heittää jotain hirmu hauskaa läppää koko ajan ja ihmiset nauraa, työ toimistossa on sitä, että kiusataan sitä yhtä nörtin näköistä nörttiä ja sihteeri näyttää beivöts-pamelalta... No, ei ne varmaan ajattele. Nekin ihmiset, jotka aamuisin kävelee töihin New York Timesiin, ajattelee vaan, että tätähän tää on kuin kaikilla muillakin lehtitoimittajilla - ihan samat arkikuviot meillä on kuin Suur-Jyväskylä -lehden toimittajillakin, kahvimukit vaan ehkä aika paljon isompia täällä Ameriikassa.

Kisurouvat historiasta

Historiallista kuva-aineistoa :). Siinä meidän kissatytöt vuosia sitten... olisiko sitten tosiaan vuodelta 1995 tämä kuva. Taitaa olla vappuaatto muistaakseni. Meidän Mona se oli tuommoinen pörheliini silloin, kun pentukarvaa vielä turkki :).

Sairaslomalla

Jos vain saisi palkalla sairastaa. Karmiva silmätulehdukseni osoittautui yli viikon väärän hoidon jälkeen värikalvon tulehdukseksi, joka taas ei ole mikään pikku juttu. Ensi viikolla selviää, selvitäänkö tästä. Paremmalta onneksi jo tuntuu ja näyttääkin. Johan tätä on kohta kolme viikkoa kärsittykin. Nyt on tilaisuus kiitellä YTHS:n terveyspalveluita; tänä vuonna siitä n. 80 e:n maksusta on jopa hyötyäkin, kun olen tähän mennessä käynyt jo neljä kertaa lääkärillä, ja käyntejä tulee varmasti vielä pari lisää. 4,50 e silmälääkärin vastaanotosta on oikein kohtuullinen hinta.

Myös muu perhe sairastaa, ja myös minä sairastan muutenkin kuin silmääni. Tietysti tässä toivoo, ettei kukaan enää pahemmin sairastuisi, tämä tavallinen flunssa riittäisi ihan. Ja olisi kiva joskus päästä taas ihmisten ilmoille. Gradukin viivästyy tätä menoa ihan kunnolla - nyt kun ei ole kärsinyt kirjoittaa tai lukea tämän sumean näön kanssa.

Päivittäin mieleeni putkahtelee kirjoitusaiheita tänne blogiini. Kirjoitettavaa irtoaisi kodista ja perheestä, muista ihmisistä - naapureista varsinkin, kissoista, autoista ja elintarvikkeista :D. Varmaankin jotain alitajuista sensuuria on sitten se, että ne aiheet karisevat muistista ennen kuin ehdin istua koneelle. Jos minä nyt oikeasti alkaisin kirjoittaa vaikkapa sisustusasioista, niin eikö tämä muuten niin harmoninen p:njauhamissivuni leviäisi käsistä aivan täysin? Olen kyllä koittanut sihtailla kameran kanssa otollisia epäkohtia kämpästämme, tahtoo vaan olla valokuvaustaidon kanssa sen verran hakemista, ettei niitä kuvia vielä pysty julkaisemaan. 

Olen tässä kyllä vähän mietiskellyt yhtä juttua. Nimittäin keräilyä, erityisesti suomalaisen lasi- ja keramiikkatuotannon keräilyä. Ja sitä, että meitä ihmisiä on kahteen junaan, toisille mariskoolit ovat elämä ja toiset eivät niistä voisi vähempää piitata (no... myönnetään, että ne on mukavan tukevia maljoja tarjoilupöydässä). Eivätkö ihmiset nyt ihan oikeasti tajua sitä sumutusta, aivopesua ja naurettavaa kiskontaa, mitä vaikkapa Iittala harrastaa? Vuodesta toiseen olen kysellyt mielessäni ja ääneenkin, että tykkäävätkö ihmiset ihan oikeasti mariskooleista? Jos sellaisia kippoja myytäisiin pelkästään halpahallin lasiosastolla hintaan 3,90 e/ kuppi, ja parin kuukauden välein tulisi uusi väri (seuraava voisi olla nimeltään vaikkapa burgundi), niin ostaisiko niitä joku? Minun junttimainen suhtautumiseni tähän asiaan lähtee sieltä jostain vuodelta 1989, kun tutustuin näihin lasiesineisiin Ale-Makasiinin hyllyllä. Kyseessä oli tietysti kopio ja tarjolla oli kirkkaanvihreää ja kirkasta "alluskoolia". Näin kyllä haavekuvissani siinä kupissa oikein lupaavan kokoisen jäätelöannoksen, mutta muuten pidin niitä rumina astioina. Ja sitten meni pari vuotta ja tajusin, että Iittala myy näitä kömpelöitä maljoja naurettavaan hintaan, ja ihmiset haalivat niitä itselleen kuin maailmasta olisi värillinen lasi loppumassa. Ja kaikki ajattelevat että voi voi kun se uusi väri "metsämansikka" on niin kamalan kallis, että kun se maksaa nyt 20 e enemmän kuin muut värit, ja vaikka se on ruma väri, niin silti se on ostettava nyt ja heti, vaikka sen saisi puolen vuoden päästä puoleen hintaan. Juu ja sitten pitää olla se tilanjakaja-hylly, jossa kukin lokero on omistettu yhdelle mariskoolille. Ovelimmat keräilijät ovat säästäneet ja hakeneet Ale-Makasiinista  yhden kopion, jonka voi taitavasti ujuttaa muiden joukkoon, koska eihän sitä välttämättä kukaan huomaa (Siksi ettei kukaan ystävistäsi ole kiinnostunut niistä kupeista!!!). Ja mariskoolin perässä ratsastaa monia muita tuotteita, joita on vaan pakko ostaa, siksi että ne on hiton kalliita ja koska kaapit ei vissiin oikeasti ole jo täynnä turhaa krääsää. Jokin aika sitten sain ahaa-elämyksen, ja aion ostaa kaappiin pyörimään pari Muumi-mukia heti, kun tulee seuraava "rajoitettu erä"-malli. Niillä voi päästä jopa tienaamaan sitten, kun erä loppuu kaupasta ja ihmisten on kuitenkin pakko saada sekin muki. Ja niinhän se lienee noiden mariskoolienkin kanssa, siinä on sopiva eläkevakuutus kasassa, kunhan vielä parikymmentä vuotta odottelee :D.

Tänään taas kuvailin Mona-kissaamme auringonpaisteessa - saattavat jäävät viimeisiksi kuviksi siitä, jos tiistaina sen raukan matka viekin kissojen taivaaseen pois tästä stressaavasta ihmisten maailmasta ja jatkuvista vatsavaivoista. Sitäkin pitäisi jaksaa tässä mietiskellä.