Kehonrakennusta

Lapset kasvavat.

Kun poika oli pariviikkoinen, semmoinen alle neljäkiloinen rääpäle: "eikö tää reppana ikinä ala kasvaa?"

Kun poika oli neliviikkoinen, koko ajan sylissä viihtyvä: "nyt muuten rupesi riittämään sylissä kanniskelu... pliis ole edes puoli minuuttia siinä sitterissä pliiiiis".

Kun poika oli vauva, semmoinen 7-kiloinen, ristiäisten aikaan: "en kyllä jaksa roikottaa tätä enää yhtään kauempaa, olen seisonut jo 20 minuuttia, mun käsi ei kestä enää!"

Kun poika oli vieläkin vauva, semmoinen 10-kiloinen puolivuotias: "en mää jaksa sitä enää nostaa tuolta sängystä, nukkukoon samassa sängyssä".

Kun poika alkoi lähestyä taaperoikää, semmoinen 14-kiloinen jässikkä: "noo... kai mä nyt vielä tänä iltana jaksan heijailla tätä tässä tän 45 minuuttia, jos se sen päätteeksi nukkuu kolme tuntia". (Seurauksena rasitusvamma vasemmassa ranteessa.)

Kun poika kasvoi yli 15 kilon: "tää on kyllä viimeinen kerta, kun nostan sua tänään... eii, voisitko kävellä vähän itse... no okei, vielä kerran, mutta taatusti en jaksa nostaa sua tällä kasvuvauhdilla enää montaa viikkoa".

Kun saavutettiin 18 kiloa, 2,5-vuotiaana: "hiiiiooop, no niin, nyt oot keinussa (äläkä tuu sieltä pois puoleen tuntiin) ja isi tulee nostamaan sut pois".

Tänä päivänä, kun poika on melkein 3-vuotias: "mieluummin kävelisin tuon kolme kilsaa kuin nostan sut tohon bussiin ja pois ja seuraavaan bussiin ja siitä pois... jaaha, mennääs sitten, reppu, kassi, poika ja bussikortti uuuuhhffppmmph lääh lääh, no niin!"

12 vuoden kuluttua: "oota äiti nostaa sut siihen mopon kyytiin, noooiin! Hei hei, hauskaa iltaa!"

Tilinne on ylittynyt

Tilinne on ylittynyt. Oheisesta erittelystä voitte tarkistaa tilinne viimeiset tapahtumat. Pyydämme teitä maksamaan ylityksen määrän ja siitä aiheutuvat kulut tilillenne... Eli kaikki menee, mitä tulee, ja enemmänkin. Olen hyvin joustava näissä yksityiselämänkin raha-asioissa - raha ei jää pyörimään tilille käyttämättömänä, keksin sille kyllä enemmän tai vähemmän päätöntä käyttöä. Yleensä en edes tajua, mihin olen rahani laittanut. Ei minulla kuitenkaan ole mitään maksullisia harrastuksia, ei lehtitilauksia, ei jäsenmaksuja... ei myöskään niitä pahamaineisia baari-iltoja, joissa saisin tyhjennettyä puolet pankkitilistäni vain kaamean krapulan hankkimiseksi. Voi olla, että kannattaisi taas kysäistä asiasta joltakulta tontulta; niillä on ollut sormensa pelissä ennenkin elämässäni. Ainakin mitä tulee parittomiin sukkiin, kaapista kadonneisiin alkoholituotteisiin tai tyhjentyviin polkupyörän renkaisiin paniikkiaamuina.

Odotellaan tässä nyt sitten vielä joku tovi, että Sampopankin verkkopankki haluaisi palvella minua tässä Firefox-selaimessa... vaikuttaa melko "lupaavalta" toistaiseksi, joo että eihän siinä mitään... Tässä odotellessani voisin mennä syytämään rahojani johonkin päin nettiä, ettei tarvitsisi sitten seuraavan palkkapäivän tienoilla miettiä ja panikoida käyttämättömien rahojen kanssa.

Pepsi kills you, dude

"Seurauksena on, että hevijuusereiden kaliumarvot putoavat, joissain tapauksissa vaarallisen alhaisiin lukemiin." Iltalehti BBC:n uutisesta 19.5.2009. Hevijuuseri? Juuseri, hevi, heviveiter, juusapiliti...

Asiasta toiseen - vuoden työntekijä ilmoittautuu, tässä olen. Taas yhden kohtuullisen ansiokkaan mokan aiheuttaneena, eikä asiaa saa onneksi enää korjattua. Kiitos vaan onnitteluista - ai, haluatte palkata minut talousvastaavaksenne? Kyllähän se sopii, voin taata tehokkaan mutta huomaamattoman konkurssin "inhimillisten virheiden" ansiosta alle vuodessa.

Luovuutta etsimässä

Voi että minä tahtoisin kirjoittaa, voi että minä tahtoisin piirtää. Hankin tosiaan niitä ohuita, mustia piirustustusseja, kalliita vieläpä, mutta en minä oikeasti löydä enää luovuuttani. Ainakaan sillä tavalla, että voisin raapustella paperille jotain, minkä kehtaisi näyttää kenellekään. Missä vaiheessa piirtämisestä on tullut niin vaikeaa? Onko todellisuutta, että elämäni suurimmat saavutukset taiteilijana olivat ne vähän alle 10 kuvaa, jotka olen saanut julkaisuun niinkin arvostetussa mediassa kuin Sinä & Minä -lehdessä 90-luvulla? Voi ahdistus ne olivatkin vielä kamalia kuvia :-/. Palkinnoksi (arvonnassa, sijoitukseni piirustusskabassa taisi olla peräti se 6.-10. sija) sain Sinä & Minä -paidan ja Culture beatin sinkun. Joskus tulevaisuudessa aion vielä tunnustaa itselleni, että piirtäminen on ollut minulle vain terapiaa. Teokseni eivät kelpaa julkisuuteen, enkä minä niitä edes uskaltaisi näyttää muille, kun kuvittelen niiden paljastavan aivan liikaa jotain pipipäisestä sisimmästäni ja seuraavaksi löytäisin itseni pakkolääkittynä suljetulta osastolta.

Kirjoittaminen taas on semmoista pikahätäsutimista, mitä nyt vaan töissä ehtii ja joutuu tekemään. Repäisen hätäisesti kasaan pieniä uutisia projektimaailmasta ja sitten kärsin seuraavan viikonlopun, kun paremmat ideat ja muotoilut putoilevat mieleen 48 tuntia myöhässä. Aivan turhaa, niin turhaa. Siitä, kun viimeksi jotain oikeasti kirjoitin, on jo niin pitkä aika, etten edes tunnista silloista tekstiä omakseni. Taas se tuttu kysymys: mitä siitäkin pitäisi ajatella?

Kesä tulee hitaasti mutta varmasti (sarjastamme kliseiset ilmaisut ne on poppia). Reilu viikko ekaan lomaviikkoon :).

Torstai

Päiväni alkaa aina upeasti bussipysäkille juoksemisella. Omassa pihassa kehtaa laukata kuin mielipuoli hepo kieli ulkona suusta, kun sitä ei näe kukaan muu kuin naapurit, mutta kadulla joutuu hiljentämään sivistyneemmän näköiseen kipittelyyn. Ja sitä se on aina. Voi tietysti olla, etten kohta enää edes osaa kulkea mitään matkaa juoksematta siitä osaa. Niin ja se on inhottava tuuli tuolla ulkona tänään. Nyt olen nätti levähtäneen etutukkani ja vetistävien silmieni kanssa (on muuten ystäväni tauti taas silmässä which is nice). Mutta niin vain kävi, että hetkeni aloittaa ura kohti huippumalliutta alkoi juuri tänään. Päädyin johonkin päin Kiinaa lähtevään kuva-aineistoon vilkuttelemaan muiden tämän käytävän blondien rinnalle.

Olen jo pari vuotta odotellut soittoa Telefinland-mieheltä. Mikä siinä on, ettei hän muka lue tätä blogia? Työnumerooni soitteleville puhelinmyyjille taas haluan sanoa, että kohta minä suutun!! :D Yritän aina sanoa, että minä halua niitä Nalle Puh -kaupanpäällisiä. "Juu kyllä meillä on täällä muutakin - on Peppi Pitkätossua ja Myyrää ja muita kotimaisia, jos ei se Disney kiinnosta".

Puhelimeni väittää muistin olevan täynnä ja käskee sulkemaan sovelluksia. Hieno ominaisuus se tuokin, ei mene ohi ravistelemalla, joten paine tarttua ohjekirjaan kasvaa. Ei sillä, että tarvitsisin tuon puhelimen sammuttamiseen ohjekirjaa.... Voisin kyllä mielelläni ottaa tähän aamuun pari virkapukuista poliisia silmäni iloksi ja auttamaan tässä puhelinongelmassa. Että terkkuja sillekin suunnalle.

Äitienpäivän aamuna

Jepsanjeps

Mitähän sitten haukkuisi? Vai ihan vaan itseään? Tai mistä kirjoittaisi yleensäkään? Kyllähän sitä varmaan jotain olisi kehiteltävä. Onhan maanantai.

Eilen vietettiin äitienpäivää. Ihan kivasti meni päivä. Aamukuudelta heräsin ajattelemaan työasioita, mutta olipahan hyvä tilaisuus lähteä aamulenkille seitsemän jälkeen sitten. Kävin rannassa kävelemässä ja valokuvailemassa, yritin vähän hölkkäilläkin mutta joo... Kotiin palatessani täällä oli aamiainen valmiina - tosin isäntä oli hieman kerennyt jo kummastella häipymistäni, kun ei ollut huomannut yläkerran ovessa "lähdin lenkille"-tarralappuani. Ikinä ennen en ole kyllä aamulenkillä käynytkään, joten ei ihme, jos kävi mielessä jo lööppejä äitienpäivän aamuna kadonneesta äidistä.

Iltapäivällä minua hemmoteltiin hirmuisen hienolla ja hyvällä vaahtokarkkikakulla (Facebookista voi ihailla kuvia siitä - sisko ikuisti kyllä muitakin hemaisevia kuvia...), siivousrauhalla, saunalla, ruusuilla ja vielä muutamalla annoksella sokeria. Eli oikein mukava päivä. Kiitokset vaan meidän ukkeleille. Poika oli tehnyt hoitopaikassa lahjankin: peltirasia, jonka päälle on liimattu eri värisiä paperitolloja ja piirretty ilmeisesti minun kuvani. Siitä tulee vielä minun korurasiani :).

Meidän poika on oppinut lukemaan: lueskeli Kinder-munan sisältä papereista "tämä on lapsille tarkoitettu suklaamuna". :) Tällä hetkellä hän jynssää matolle kaatamaansa Muumi-limpparia sanomalehdellä... Meno on taas kuin villissä lännessä, kuinkas muutenkaan. Onhan maanantai ja isä työmatkalla.