torstaina, elokuuta 13, 2015

Keskenkasvuisena sosiaalisessa mediassa

Pienen koululaisen puhelin pimpottelee ilmoituksena saapuvista Whatsapp-viesteistä. Luokan yhteisen ryhmän perustaneet keskenkasvuiset harjoittelevat viestintää yhteisöllensä. Itse istun kireänä ja pohdin, että olen ehkä paasannut verkossa käyttäytymisestä ja julkaisemisesta jo riittävästi tälle päivälle. Vielä ei pitänyt joutua tähän asti, mutta ehkä yhdessä päivässä ei ehdi mennä paljon pieleen, jos sallin hetkeksi tämän uuden harrastuksen.

Whatsappin ja muiden viestintäsovellusten käyttäminen perheen keskinäiseen tai kavereiden kahdenkeskiseen viestintään on ihan hyväksyttävää ja monille järkevääkin. Kasvamista ja harjoittelua tarvitaan kuitenkin ennen sitä, että välineen kautta ryhdyttäisiin viestimään laajemmalle joukolle - aletaan julkaista kuva- ja videomateriaalia, keskustella avoimemmin isommassa ryhmässä ja nähdä kaikki se, mitä muut yhteiselle areenalle tuottavat. Alle 10-vuotiaat eivät poikkeuksia lukuunottamatta ole sosiaalisesti kovin taidokkaita. Sen voi huomata esimerkiksi kuulemalla sivusta 2.-luokkalaisten puhelinkeskusteluja, joissa tuskin kuuluu kohteliaisuuksia, tarpeellisia lisäkysymyksiä tai välttämättä edes alku-tai lopputervehdyksiä :D. Väärinkäsitykset ja pienet riidat ovat jokapäiväisiä, kun lapsi mieluummin menee ja tekee (esimerkiksi kostaa yhteisessä verkkopelissä sattuneiden asioiden vuoksi) tai mitä milloinkin ilman, että on selvittänyt asian oikean tilanteen ystävältä. Myös ymmärrys siitä, miten laajalle julkaistava materiaaali voi levitä, vaikka se lähtisi suljetusta ryhmästä, on puutteellista. Pienellä koululaisella ei ole huolta seurauksista, varsinkaan siitä, mitä seuraukset voisivat aiheuttaa kavereille. Siksi palveluissa on ikärajat.

Whatsappin käytöstä on seurannut ongelmia monissa kouluissa. Se on mahdollistanut uudenlaisen naurunalaiseksi tekemisen ja kiusaamisen. Lasta ja nuorta voi satuttaa pelkästään se, että hän jää ulos ryhmästä, mikä onnistuukin Whatsappissa, kun tehokkaana "viestintätekona" käytetään sitä, että kavereita potkitaan mielivaltaisesti ulos ryhmistä. Verkossa se on helpompaa kuin kasvokkaisesti, eikä tarvitse nähdä kaverin reaktiota. Tätä ehti tapahtua lapsen koulukaveriryhmässä heti muutamien ensimmäisten päivien aikana. Senkään vuoksi me emme alun perin halunneet lapsellemme Whatsappia, joka kuitenkin ennen pitkää puhelimeen oli ilmestynyt ilman lupaamme. Siinä tapauksessa aikani aiheesta motkotettuani päätin sitten lähteä katsomaan toimintaa ihan oikeasti kantapään kautta. Kaiken aikaa vaan tiedän, että eihän tämä minun huolehtimiseni auta, jos muiden lasten vanhemmat eivät tajua huolehtia asiasta. Jos vanhemmalle sosiaalinen media on vain turvallinen ja rento Facebook, miten hän voisi ymmärtää neuvoa pientä koululaista viestinnässä? Minusta ei ole varaa minkäänlaiseen hälläväliä-asenteeseen, mitä tulee näihin uusiin (kiusaamisen) välineisiin.

Julkaisemisen ja julkisuuden halu on kova jo pienillä koululaisilla. Kotonamme keskustellaan tämän tästä siitä, milloin voi alkaa tehdä sellaisia Youtube-videoita, joille saa tuhansia tilaajia. Sisällön suunnittelu ja tuottaminen on kuitenkin toisarvoista pienelle ihmiselle - tärkeintä on saada Youtube-kanava ja sinne *sormien napsautus* tilaajia. Lapsi näkee itsensä lähes kaikkivoivana katseltuaan muiden, aikuisten miesten!, pelivideoita. Kyllähän kaikki onnistuu, kunhan isä vaan laittaisi tekniikat kuntoon ja päälle... sitten ei tarvittaisi kuin energiajuomaa ja oltaisiin netin kuninkaita. Ihanasta itsevarmuudesta ja unelmista suoraan pettymysten alamäkeen. Kyllä, toki voimme kokeilla tai edes aloittaa, mutta kun... tarvitaan vähän työtä, jotta tuo tubetusurasi saadaan nosteeseen.

FreeImages.com
Huomasin, että tätä aihetta käsiteltiin myös Ylellä - liittyen varmastikin vasta järjestettyyn Tubecon-tapahtumaan.

tiistaina, toukokuuta 19, 2015

Tavarakaaosta vastaan -haasteen loppuraportti

Vuoden 2014 alussa käynnistin henkilökohtaisen Tavarakaaosta vastaan -haasteeni, jossa tein kuluttamisestani julkista. Vaikka en olekaan koskaan ollut mikään "himoshoppailija", oli vuoden mittainen kokeilu minulle suunnanmuutos ja opetus. Opin häpeämään turhan tavaran ostamista.



Haasteeni sääntönä oli, että aina kun hankin tai saan jotain, julkaisen tavaroista kuvan sosiaalisessa mediassa. Instagramiin kaikkien nähtäväksi päätyivät siis niin vaate-, meikki-, askartelutarvike- kuin kodintarvikeostoksetkin. Aivan pienimmätkin asiat. Julkaisin myös kaikki ne, jotka sain käytettynä tai lahjaksi. En kuvannut ruokia tai lastentarvikehankintoja - esim. vaatteita - koska kyseessä oli tutkimus omasta tavarahamstrauksestani. Rajasin haasteeni ulkopuolelle myös useimmat henkilökohtaiset hygieniatuotteet ja esimerkiksi jotkut kodin pesuaineet, koska aivan kaikkea en halua julkisuuteen ja muutenkin niiden kuvaaminen tuntui... hölmöltä. 











Miten haaste sitten vaikutti? Jo hyvin pian alussa huomasin, että ostaminen on ihmiselle tapa, jota ei ajattele kunnolla. Mikä voi kuulostaa aivan huvittavalta, mutta onkin aivan totta - tämän tästä LÖYSIN itseni ostamisaikeista - noin vaan olin OSTAMASSA jotain. Haasteen takia pysähdyin harkitsemaan, koska tiesin, että teko on julkaistava Instagramissa. Ei mennyt montaa viikkoa tai hankintaa, kun minua alkoi aivan rehellisesti hävettää. Hei, tässä olen, ostin tänään tällaiset sukat, kynsilakan ja vispilän... Mielessäni pyörivät ajatukset siitä, mitä muut ajattelevat valinnoistani ja millaisena ihmisenä minua pidetään, jos hankin "hölmöjä" asioita. Ennen kaikkea hävetti ostaa asioita, joiden tarvetta en pystynyt hyvin perustelemaan.



Alussa vaivasi toki myös nolostumisen tunne siitä, että käytin Instagramia julkaistakseni rikkaharjoja ja lannoitesäkkejä, enkä menestystä ja onnellista elämää peilaavia selfieitä, mutta haasteen vaikutukset kuluttamiseeni olivat sen arvoisia. Kun tuli vastaan tilanne, että minun piti kuvata jo vuoden toinen deodorantti tai kasvojenpuhdistusgeeli, tajusin kuinka paljon oikeasti kulutankaan. Kosmetiikkaputeleita siis tulee ja menee, lukemattomia muovipurnukoita kaatopaikalle sadoiksi vuosiksi tästä eteenpäin. Vuoden lopulla hankin suoladödön ja aloin etsiä kestävämpiä vaihtoehtoja muillekin kulutustuotteille.




Jätin usein ostamatta tavaroita, koska en kehdannut kertoa niistä maailmalle. Jokaisen joka tuntee tukehtuvansa tavarakaaokseensa, tulisi tiedostaa tämä asia: jos häpeät tavaran määrää, on siitä saattanut tulla ongelma. Häpeämme usein kotiin kertynyttä romumäärää, mutta ongelmaa täytyy katsoa myös toisesta päästä: voisiko tilanne helpottua, jos vaan lopetat uuden tavaran tuomisen kotiisi? 



Yllä olevassa kuvassa ovat minun ja mieheni saamat yhteiset joululahjat vuonna 2014.

Karmea lopputulos arvioitiin joulukuun lopussa. 
Kuvia oli kertynyt hirveän monta, vaikka koko vuoden ajan olin kiinnittänyt ostamiseen erityistä huomiota! Useimmissa kuvissa oli useita esineitä. 


Tavarakaaosta vastaan -haaste 2014: 
  • 52 kuvaa Instagramissa (siis enemmän kuin yksi viikossa!)
  • yleisimmin 2-8 esinettä / kuva
  • Yhteensä jopa 300 esinettä! 


Musertavaa on se, että tällä kertaa olen laskenut vain minun omaa tavaravirtaani. Vuoden lopulla pystyin helposti arvioimaan, että lapsille oli tullut vielä moninkertaisesti enemmän tavaraa, sillä esimerkiksi isompia vaatteita oli jouduttu hankkimaan monia kertoja, kaikista synttäri- ja joululahjoista puhumattakaan... Tulos avasi silmäni toden teolla - kuinka hirvittävän suuri tavaramäärä kotiimme olikaan yhden vuoden aikana virrannut! 





Samaan aikaan, kun tarkkailin tavarahankintojani vuoden ajan, pyrin myös hankkiutumaan eroon turhista tavaroista. Lahjoitin pois ison kasan vaatteita, leluja, kirjoja, kodintekstiilejä, lastentarvikkeita, huonekaluja sekä sekalaista askarteluun sopivaa "roskaa". Osan lastentarvikkeista möin kirpputorilla ja Facebookin kautta. Haluaisin saada turhatkin tavarat kierrätettyä ensisijaisesti hyötykäyttöön, mutta valitettavasti se on aika työlästä ja kärsivällisyyttä nakertavaa työtä. Pidän työtä kuitenkin tärkeänä varsinkin nyt havaittuani, kuinka holtittomasti tässä maailmassa koko ajan hankitaan uutta tavaraa. Käyttökelpoisten materiaalien heittäminen kaatopaikalle tuntuu erityisen vastuuttomalta.



Maalaukset ja ompelutyö kouluajoilta muuttivat meille syksyllä. Tarpeettomia asioita, jotka kuitenkin säilytän.

Tavarakaaosta vastaan -haasteen jälkeen en ole enää julkaissut kuvia ostoksistani somessa. Syyllisyys koputteli kuitenkin aika pian olkapäällä, kun ensimmäisen kerran hypistelin kaupassa jotain aivan turhaa. Tai kun mietin jotain vähän tarpeellisempaakin. 

Vuoden mittainen koulu opetti vertailemaan ja miettimään tarkkaan. On työlästä pitkittää hankintoja ja hakea vaihtoehtoja niin pitkään, että täydellinen esine löytyy - jos löytyy - mutta koti vailla hutiostoksia viehättää yhä niin paljon, että aion pitää periaatteestani kiinni. Kodin järjestäminen ja turhan tavaran vähentäminen jatkuu koko ajan, ja silti tunnen yhä hukkuvani tavarakaaokseen. Vuoden 2015 haasteena voisi olla kaatopaikkajätteen vähentäminen. 




Joulu ujuttaa suomalaiskoteihin massiiviset määrät "piilotavaraa". Tavarakaaosta vastaan -haasteeni päättyi tähän kuvaan.