Mitä on pelokkuus?

Eikö ole kummallista, sanoi muumipeikko,
että me, jotka menemme suoraan vaarallisimpaan paikkaan,
olemme vähemmän peloissamme kuin ne,
jotka tulevat sieltä.

- Muumipeikko ja pyrstötähti -

BloggPressLitea testailee

Kiitos vinkeistänne! BloggPress oli iPhonessa asennettunakin, mutta joku mutka on aiemmin ollut tiellä tämän kokeilemisessa. Mutta nytpä tätä testaillaan juuri sieltä pojan huoneen hämäristä :). Kuva ei tosin ole kotoisin täältä...




- Posted using BlogPress from my iPhone

Mobiili-Blogger, onko sellaista?

Voisiko joku ilmiantaa, onko käytettävissä Bloggeria iPhonelle? Viimeksi kun etsiskelin, en sellaista löytänyt, mutta siitä on jo tovi. Yritin eilen rustata blogikirjoitusta iPhonen Safari-selaimessa, mutta tämä tekstikenttä ei vaan ottanut siinä toimiakseen. Vietän usein illan tunteja sohvalla iPhone kourassa lojuen ja siinä kyllä syntyisi juttuja blogiinkin, jos vaan olisi väline käytettävänä.

No niin, se on ilta. Mies lukee pojalle iltasatua - pitkästä aikaa pojan sängyssä tosiaan luetaan jotain kirjaa! Tähän saakka koko kevään ajan se on ollut joko ei mitään tai sitten piirustussatu sellaisella "magneettisella" piirustusalustalla. Usein poika piirtää itse oman satunsa: Mauri-poika käy donitsilla, uimassa tai HopLopissa - tai Maurin perheen kissa Jooseppi seikkailee perheen poissa ollessa salaa omia juttujaan, käy esim. taksikyydillä eläinlääkärissä tai kaupassa (maksuvälineenä kalat). Olen mielissäni miehen ja pojan kehittelemistä mielikuvituksellisista saduista, joiden myötä poikamme on saanut tarinavarastoonsa paljon uudenlaisia juttuja. Tässä kohdassa pitää kyllä muistuttaa, ettei tuo avomies ole meidän perheen ainoa tarinamestari, vaan kyllä kai minustakin niitä juttuja löytyisi... jos vaan jaksaisin.

Saa nähdä, kuinka kauan tässä ehdinkään kirjoitella. On kulunut taas melko pitkä aika edellisestä kirjoituksesta. Olen ollut armottoman väsymyksen kourissa ja minulla todettiinkin aika matala hemoglobiini, kun menin huimauskohtauksen takia lääkäriin ja tutkiskeltavaksi. Nyt ollaan rautakuurilla, rautavarastot ovat alkaneet täyttyä ja asiaa kontrolloidaan vielä syksymmällä. Jospa tämä anemia tästä talttuisi. En kyllä ole varma, koheneeko oloni kuitenkaan pelkällä raudalla ja ruokavaliolla, sillä olen alkanut epäillä olevani aikuisten oikeasti joko uupunut tai masentunut. Avaintekijä lienee se, että kaikki tuntuu vaan käsittämättömän vaikealta ja mieli on maassa, vaikka mitä tekisi. Keskittymisen kanssa on ongelmaa ja ajatukset oman ankeuden ympärillä ahdistavat. Kyllähän tämä blogikin on ollut jo pidemmän aikaa pelkkää valitusta, ja vaikka olenkin sisimmässäni draamaa rakastava ikuinen murrosikäinen, voi siinä taustalla olla jotain aivokemiaakin. Perintötekijöitä ainakin piisaa, jos se sieltä kautta on tullakseen. En tiedä... katellaan... muuta en oikein osaa tässä tilanteessa tehdä.

...Laitoin pojan nukkumaan ja palaan varovasti kehumaan tätä uutta tilannettamme nukuttamisten suhteen. Olemme vihdoin pääsemässä eroon siitä, että minun täytyisi maata pojan vieressä, jotta hänet saa nukkumaan. Pikkumies on osannut nukahtaa jo monena iltana paljon helpommin ja nopeammin :). Tähän tilanteeseen on tottunut nopeasti (ja luoja miten tätä on kaivannut niinä loputtoman pitkinä hetkinä pimeässä lastenhuoneessa!), joten pienetkin takapakit aiheuttavat epätoivoa. Kärsivällisyyttä, luovuutta, jämäkkyyttä, rutiinia, selkeyttä ja uskoa onnistumiseen tässä tarvitaan. Olisi mukavaa, jos omasta mielialastaan voisi sanoa jotain samantapaista, jolla se valo taas tulisi minunkin maailmaani. Tuntuu vaan vaativan enemmän kuin yritteliäisyyttä.