Kuuma perjantai

No onko siihen nyt jotenkin otettava kantaa. Eli että Michael Jackson on menehtynyt? Onhan se jotain sellaista merkittävää, erityisesti lapsuudesta muistoja tuova asia ja ilmiö. Kaipa tuo Miihkali menee siihen sarjaan, että ainahan ne on olleet ja aina tulevat olemaan, vaikka tavallisten ihmisten tapaan jossain vaiheessa kuitenkin potkaisevat tyhjää.

Eilen vihdoin oli kolahtanut Sims 3 postilaatikkoomme. Hieman petyin, kun paketin avatessani ympärilleni ei pöllähtänytkään sateenkaaren väreissä kimaltelevaa tähtipölyä, ja peliin saakka päästyäni kaikki tuntuikin oikeastaan aika kömpelöltä. Katsotaan nyt, kehittyykö se tuosta johonkin. Ainakin pelin ihmisten luonteenpiirteiden muokkaaminen/valinta houkuttelee kokeilemaan, miten tyypit saa törmäilemään toistensa kanssa eri tilanteissa :).

Kesä on ollut näillä kulmilla jo viisi päivää ja onhan se mahtavaa. Hirveä paine vetää päällensä jotain lyhytlahkeista tai peräti hame, mutta toistaiseksi olen saanut hillittyä itseni. Tiedämme kaikki, ettei valkoisten karvajalkojeni ole hyvä tulla julkisuuteen.

Aurinkoa :)

Kyllähän se eilen ja tänään jo ("jo") kesältä tuntui :). Aurinko ja se, kun aamulla jo oli niin lämmintä. Niin ja tänään tuoksui koivulta, kun pomppasin portaaltamme juoksuun kohti bussipysäkkiä. Keskustasta työpaikalle harpoin hoopo virne naamalla ja Sirkesalo korvissa. Iltapäivällä kaupungilla näkee turisteja ja läheisellä pallokentällä pikkulikat pelaavat futista hohtavan valkoisissa nappiksissa. Eilen minua hymyilytti myös se nuorimies, jonka kitarakotelosta sojotti mopin varsi.

Kesäkeleistä intoutuneena (ja käskystä) ajoin myös ensimmäistä kertaa tänä kesänä takapihan nurmikon, joka oli kasvanut jo semmoiseksi kivaksi 40-senttiseksi heinikoksi. Voi äiti minä pelkään sitä ruohonleikkuria sen jälkeen, kun viime kesänä meinasin tappaa sen kanssa itseni, poikani ja mahdolliset viattomat ohikulkijat. Kivi meni kahtia, savu nousi mutta ikkunat säilyivät ehjinä. Ja nyt eilen sitten vielä roskakuski jäi holhoavasti aukomaan minulle roskakatoksella/varastolla ovea ja toivotti turvallista ruohonleikkausta :-/. Ei se heinikko tai niittykään varmaan olisi huono vaihtoehto. Jotenkin houkuttelisi ruveta kasvattamaan ihan tosissaan viidakkoa takapihalle, niittäisi vain jonkun kapean polun keskelle ja seuraisi sitten naapureiden mulkoilun kehitystä. Pihamme on säälittävä mutta potentiaalinen (iso, tasainen ja aurinkoinen). Viime kesänä istutin sinne kaksi mustaherukkapensasta, onhan niissä reppanoissa jo marjojen raakileitakin, mutta sen loistokkaampiin puutarhasuorituksiin en kyllä kykene. Mistään terasseista, patioista tai pergoloista puhumattakaan (huom. sanasto on hallussa). Minä konttailen säälittävien kukkapenkkieni reunalla tihrustellen pientä ruusun alkua, jonka - tämä on niin huvittavaa - toin siihen keskeltä hiekkaleikkikenttää viime kesänä taskussani. Niin kuin se siitä johonkin kehittyisi... Ja sitten on noita kukkia, tai mitä lie huituloita, joita perennapenkkiin on ilmestynyt, ja vanhana horsmologina haluan nähdä, mitä niistä syntyy. Kuollutta massaa ennen pitkää, veikkaisin.

Naapuriimme on muuttanut uusi pariskunta, joka vaikuttaa onnekseni ainakin toistaiseksi yhtä saamattomalta pihansa kanssa. Tosin heidän pihassaan on jo puskia. Kyyläilen seinänaapureiden pihalle ja mietin, eivätkö ne koskaan aio repiä noita viimekesäisiä pujoja pois pensaistaan. Uudet naapurimme ovat nuoria ja kauniita ihmisiä. Ei niistä oikein muuta osaa sanoa. Kauniita ihmisiä, sellaisia, joilla on pieni koira. Pihassa seisoo farmariauto ja eiköhän niitä yhdistelmärattaita ja turvakaukaloita ala ilmestyä seuraavaksi.

Tänään istuttiin Siwan pihassa autossa jätskiä syömässä. "Kato äiti, heppa kyydissä!" poika totesi viereiseen ruutuun tulleesta Opelista. Siellähän se läähätti vasten lasia: komea rottweileri. "Ei poikani, ei se ole heppa. Hepalla ei ole tuollaisia hampaita"...

Valkosuklaaihmiset

Olen tajunnut, etteivät kaikki pidä valkosuklaasta. Tiesin jo ennestään, että kaikki eivät pidä vaahtokarkeista. Tiedän myös, että jotkut hullut tykkäävät vedellä Sisuja jatkuvasti. Mutta etteikö valkosuklaa muka uppoisi johonkuhun? Maailmassa ei taidakaan olla virhe minun kohdallani, vaan aivan jossakin muualla. Mm.



Meitä erilaisia karkki-ihmisiä mahtuu maailmaan. Olen tavannut niitä, jotka syövät vain kovia ja kirpeitä karkkeja, ja niitä, jotka mussuttavat merkkareita. Suklaarusinafanaatikkoja, Fruitdrops-kummajaisia ja m&m's -kannattajia (pähkinän kanssa). Suklaahulluja taitaa olla maailma puolillaan - ilman suklaata ei maailmaa varmasti edes olisi, juu. Itse olin lapsena aivan villinä liköörikonvehteihin. En tiedä, oliko fiksua kiskoa 7-vuotiaana koko pussillinen yksikseen ja lähteä sitten pyörällä sotkemaan liikenteen sekaan. Ja sitten minä muistan sen suuren laatikollisen hedelmäautoja, jotka napsittiin isän kanssa - ja yöllä oksennettiin. Omar taisi aiheuttaa jotain vastaavaa vähän sen jälkeen... Ja silti en ole lakannut karkkia mättämästä. Hammasparkani... verisuoneni... sokeriarvoni... sydämeni... vyötäröni...

Minua niin ärsyttää se, että leikin välillä olevani tykkäämättä jostakin karkista, ja sitten kun saan sitä laatua naamani eteen sopivan annoksen, niin kauhon ne joka tapauksessa poskiini kuin viimeistä päivää. Että sokeri kuin sokeri, kaikki uppoaa. Ja minulla onkin paksut posket.

Loma

Lämmin kallio tuntuu niiin hyvältä paljaan jalan alla ja aurinkoinen merimaisema nollaa ajatukset. En edes uskalla ajatella ensi viikon työhön paluuta.