Viime kesänä hankin vuosien ämpyilyn jälkeen aurinkolasit, ihan sellaiset 11 euron markettilasit. Koska minulla kuitenkin on likinäkö, eikä ilman silmälaseja voi oikeastaan pahemmin olla, niin eipä tullut noita aurinkolaseja käytettyä kuin ehkä yhtenä päivänä noin viisi minuuttia. Ja sen koommin en olekaan niitä laseja nähnyt. Että nyt kun kesä tulikin toukokuun puolivälissä ja arska helottaa pilvettömällä taivaalla, niin eipä ole aurinkolaseja. Tämä ilmiö vaivaa kyllä kaikkia pieniä tavaroitani. Olen syytänyt vuosien aikana varmaan useamman sata euroa rahaa koruihin, jotka olen kadottanut samantien ne kotiin tuotuani tai viimeistään ensimmäisen käytön jälkeen. Minusta ei vaan ole naiseksi. Piste.
Tein Jungin persoonatyyppitestin (englanninkielinen), ja yllättäen sieltä pamahti tällä kertaa ENFP, jossa tuo E on kylläkin vain lievä. Keirseyn kuvaus ENFP-ihmisistä on "champion", fantsuu. Kyllähän minä itsestäni allekirjoitan sen, että olen joskus se porukan innostuja, hölösuu ja dramaattinen poukkoilija, joka saa aikaan (paheksunnan ohella) myös hymyjä, ja tulihan tuota eilen taas harjoitettua firman bileissäkin, mutta kyllä itse sijoitan itseni sinne introvertin puolelle enemmän. Tässä testissä (linkki on jossakin aiemmassa postauksessa) tuli ehkä kielimokia, joten senkin vuoksi saattoi lipsahtaa väärälle puolelle... emmää tiiä... ehkä olenkin niiden kahden ääripään välillä, sehän on ihan mahdollistakin.
lauantaina, toukokuuta 22, 2010
torstaina, toukokuuta 13, 2010
Tyyppi
Olin tällä viikolla mielenkiintoisella luennolla (meillä oli työhyvinvointipäivä), jossa kerrottiin psykologisesta tyyppiteoriasta. Luennoitsijan show tietysti oli osittain tarkoitettu vain yleisön viihdytykseen ja jutuissa singahteli muodikkaita sanoja kuten "slow", "downshifting" ja "flow", joiden kuulemiseen on helppo kyllästyä. Luentohetki oli kuitenkin niin paikallaan työarkeni keskelle, ettei ollut kaukana, etten olisi peräti tirauttanut pieniä onnenkyyneleitä siitä ilosta, kun olin päättänyt tilaisuuteen työpäivän aikana lähteä. Ai että kuka on ehkä hieman väsynyt? :D
Kuulin luennolla ensimmäistä kertaa suomen kielellä kuvauksia (alun perin Jungin kehittelemästä) tyyppiteoriasta, joka antaa itsearviointiin perustuvan henkilökohtaisen persoonallisuustyypin määritelmän. Persoonallisuustyyppi kertoo ihmisen synnynnäisistä ominaisuuksista, tavoista hakea tietoa, tehdä päätöksiä ja toimia. Samalla, kun sen kautta on mahdollista tarkastella itseään, kertoo se myös siitä, kuinka muut näkevät henkilön. Mikä tuon luentoni idea taas sitten oli, niin se, kuinka nämä persoonallisuustyypit kohtaavat yhteisöissä, esim. työpaikoilla. Se, millainen olen, määrää myös sitä, kuinka toimin suhteessa toisiin. Introvertit ja ekstrovertit opettajat kohtaavat ja organisoivat opetustilanteen eri tavalla ja tilanteessa tulevat vastakkain myös opiskelijoiden ja opettajan persoonallisuudet - ne ohjaavat tulkintoja eri asioista ja määrittävät tilanteessa mukana olevien näkökulmaa, vaikka tarkasteltava asia onkin kaikille se sama.
Blogipersoonablogissa on mielenkiintoista tietoa näistä persoonallisuustyypeistä. Kiinnostavaa voisi olla tutustua myös Tyyppiteoriatestiin.
Olen tehnyt tyyppiteoriatestin joskus ennenkin ja saanut ehkä juuri saman tuloksen kuin pari päivää sitten tuolla luennollakin. Opin kuitenkin tällä kerralla paljon uutta, kun teoria tuotiin niihin yhteyksiin, joissa joka päivä olemme: työpaikan palavereihin ja kahvihuoneeseen tai perheen keskinäisiin tilanteisiin. Merkittävä osa tyyppiteoriaa on indikaattori, joka määrittää henkilön joko intro(I)- tai ekstrovertiksi (E) - näissäkin tosin on liikkumavaraa niin, että henkilö saattaa olla lähellä ekstroverttia, vaikka enemmän I-puolella onkin. Näkemys siitä, että nämä kertovat tavoista, joilla ihmiset "lataavat" itseään eli saavat voimaa, sai ymmärtämään tätä ajattelua paremmin kuin koskaan ennen olen tajunnutkaan. Ekstrovertit keräävät itselleen voimaa ja saavat prosessit liikkeelle jakamalla mahdollisimman paljon asioita muiden kanssa. Pohtiakseen ja prosessoidakseen he tarvitsevat vuorovaikutusta, ja ekstrovertit ovat niitä ihmisiä, jotka puhuvat kahvihuoneessa koko ajan ja kaikesta mahdollisesta. Mitä enemmän he vaihtavat ajatuksia muiden kanssa, sitä paremmin he jaksavat. Ekstrovertin ei tosin tarvitse olla jatkuvasti äänessä, vaan yhtä hyvin hän saa akkuihinsa virtaa vain olemalla mukana tilanteissa, joissa on paljon tietoa ja ääniä puhumassa. Introvertti, ainakin siellä "janan" I-päässä oleva täysin introvertti, taas lataa akkunsa käsittelemällä asioita oman päänsä sisällä. Hän saa voimaa siitä, että pystyy pyörittelemään ajatuksia ja ideoita yksin. Kahvihuoneen jatkuvassa puheensorinassa introvertit eivät lepääkään, vaan jatkuva asioiden jakaminen vaan syö introverttien energiaa.
Nämä kaksi ääripäätä kohtaavat myös esimerkiksi työpaikan palaverissa sellaisissa tilanteissa, kun ideoidaan kovalla tahdilla asioita, ja ekstrovertit tuottavat uutta nopeasti - tai ainakin sanovat ääneen kaikki ideansa samantien - jolloin introverttien pidemmälle pohditut ajatukset voivat jäädä jalkoihin. Tuntuu, että nykyajan työpaikat ovat ekstrovertti-suotuisampia ympäristöjä... ehkä myös nykyajan koulut. Tosin, kuten aluksi sanoinkin, eri tilanteissa läsnä olevat persoonallisuustyypit vaikuttavat asiaan: ekstrovertti-opettaja tulkitsee kauemmin vastauksia miettivät oppilaat (introvertit) passiivisiksi, sillä he eivät viittaa tai huutele vastauksia yhtä nopeasti kuin (mitä sattuu vastailevat) ekstrovertti-oppilaat, kun taas introvertti-opettaja jää odottelemaan liiankin pitkäksi aikaa niiden hiljaisempienkin oppilaiden reaktioita, jolloin ekstrovertti-oppilaat kyllästyvät ja turhautuvat.
Olen pitkään pitänyt itseäni vain jotenkin sosiaalisesti viallisena tapauksena, sillä uuvun sosiaalisissa tilanteissa. Minulta katoaa kaikki energia ja menen jotenkin aivan hyytyneeseen tilaan (ja muutun tuppisuuksi entistä enemmän), jos joudun olemaan esimerkiksi koulutuspäivässä tai seminaarissa 8 tunnin päivän kaikkien ihmisten keskellä - siis siitäkin huolimatta, vaikka minulta ei edes odotettaisi mitään puheenvuoroja, aktiivista osallistumista tai muita tuotoksia päivän aikana. Tutkimukset kertovat, että suomalaisistakin n. 50 % on minun kaltaisiani introvertteja, jotka eivät nautikaan kaikista mahdollisista sosiaalisista tilanteista ja kahvihuonerupatteluista täysin rinnoin... ainakaan aina. Tämä tieto saa minut ehkä suhtautumaan itseeni suopeammin ja toisaalta pystyn antamaan itselleni kenties tietoisemmin niitä lataustaukoja myös hektisempinä päivinä. Vielä kun saisin asian tietoon myös niille tasaiseen tahtiin suurimman osan asioista ääneen ajatteleville työhuonekavereilleni...
Kuulin luennolla ensimmäistä kertaa suomen kielellä kuvauksia (alun perin Jungin kehittelemästä) tyyppiteoriasta, joka antaa itsearviointiin perustuvan henkilökohtaisen persoonallisuustyypin määritelmän. Persoonallisuustyyppi kertoo ihmisen synnynnäisistä ominaisuuksista, tavoista hakea tietoa, tehdä päätöksiä ja toimia. Samalla, kun sen kautta on mahdollista tarkastella itseään, kertoo se myös siitä, kuinka muut näkevät henkilön. Mikä tuon luentoni idea taas sitten oli, niin se, kuinka nämä persoonallisuustyypit kohtaavat yhteisöissä, esim. työpaikoilla. Se, millainen olen, määrää myös sitä, kuinka toimin suhteessa toisiin. Introvertit ja ekstrovertit opettajat kohtaavat ja organisoivat opetustilanteen eri tavalla ja tilanteessa tulevat vastakkain myös opiskelijoiden ja opettajan persoonallisuudet - ne ohjaavat tulkintoja eri asioista ja määrittävät tilanteessa mukana olevien näkökulmaa, vaikka tarkasteltava asia onkin kaikille se sama.
Blogipersoonablogissa on mielenkiintoista tietoa näistä persoonallisuustyypeistä. Kiinnostavaa voisi olla tutustua myös Tyyppiteoriatestiin.
Olen tehnyt tyyppiteoriatestin joskus ennenkin ja saanut ehkä juuri saman tuloksen kuin pari päivää sitten tuolla luennollakin. Opin kuitenkin tällä kerralla paljon uutta, kun teoria tuotiin niihin yhteyksiin, joissa joka päivä olemme: työpaikan palavereihin ja kahvihuoneeseen tai perheen keskinäisiin tilanteisiin. Merkittävä osa tyyppiteoriaa on indikaattori, joka määrittää henkilön joko intro(I)- tai ekstrovertiksi (E) - näissäkin tosin on liikkumavaraa niin, että henkilö saattaa olla lähellä ekstroverttia, vaikka enemmän I-puolella onkin. Näkemys siitä, että nämä kertovat tavoista, joilla ihmiset "lataavat" itseään eli saavat voimaa, sai ymmärtämään tätä ajattelua paremmin kuin koskaan ennen olen tajunnutkaan. Ekstrovertit keräävät itselleen voimaa ja saavat prosessit liikkeelle jakamalla mahdollisimman paljon asioita muiden kanssa. Pohtiakseen ja prosessoidakseen he tarvitsevat vuorovaikutusta, ja ekstrovertit ovat niitä ihmisiä, jotka puhuvat kahvihuoneessa koko ajan ja kaikesta mahdollisesta. Mitä enemmän he vaihtavat ajatuksia muiden kanssa, sitä paremmin he jaksavat. Ekstrovertin ei tosin tarvitse olla jatkuvasti äänessä, vaan yhtä hyvin hän saa akkuihinsa virtaa vain olemalla mukana tilanteissa, joissa on paljon tietoa ja ääniä puhumassa. Introvertti, ainakin siellä "janan" I-päässä oleva täysin introvertti, taas lataa akkunsa käsittelemällä asioita oman päänsä sisällä. Hän saa voimaa siitä, että pystyy pyörittelemään ajatuksia ja ideoita yksin. Kahvihuoneen jatkuvassa puheensorinassa introvertit eivät lepääkään, vaan jatkuva asioiden jakaminen vaan syö introverttien energiaa.
Nämä kaksi ääripäätä kohtaavat myös esimerkiksi työpaikan palaverissa sellaisissa tilanteissa, kun ideoidaan kovalla tahdilla asioita, ja ekstrovertit tuottavat uutta nopeasti - tai ainakin sanovat ääneen kaikki ideansa samantien - jolloin introverttien pidemmälle pohditut ajatukset voivat jäädä jalkoihin. Tuntuu, että nykyajan työpaikat ovat ekstrovertti-suotuisampia ympäristöjä... ehkä myös nykyajan koulut. Tosin, kuten aluksi sanoinkin, eri tilanteissa läsnä olevat persoonallisuustyypit vaikuttavat asiaan: ekstrovertti-opettaja tulkitsee kauemmin vastauksia miettivät oppilaat (introvertit) passiivisiksi, sillä he eivät viittaa tai huutele vastauksia yhtä nopeasti kuin (mitä sattuu vastailevat) ekstrovertti-oppilaat, kun taas introvertti-opettaja jää odottelemaan liiankin pitkäksi aikaa niiden hiljaisempienkin oppilaiden reaktioita, jolloin ekstrovertti-oppilaat kyllästyvät ja turhautuvat.
Olen pitkään pitänyt itseäni vain jotenkin sosiaalisesti viallisena tapauksena, sillä uuvun sosiaalisissa tilanteissa. Minulta katoaa kaikki energia ja menen jotenkin aivan hyytyneeseen tilaan (ja muutun tuppisuuksi entistä enemmän), jos joudun olemaan esimerkiksi koulutuspäivässä tai seminaarissa 8 tunnin päivän kaikkien ihmisten keskellä - siis siitäkin huolimatta, vaikka minulta ei edes odotettaisi mitään puheenvuoroja, aktiivista osallistumista tai muita tuotoksia päivän aikana. Tutkimukset kertovat, että suomalaisistakin n. 50 % on minun kaltaisiani introvertteja, jotka eivät nautikaan kaikista mahdollisista sosiaalisista tilanteista ja kahvihuonerupatteluista täysin rinnoin... ainakaan aina. Tämä tieto saa minut ehkä suhtautumaan itseeni suopeammin ja toisaalta pystyn antamaan itselleni kenties tietoisemmin niitä lataustaukoja myös hektisempinä päivinä. Vielä kun saisin asian tietoon myös niille tasaiseen tahtiin suurimman osan asioista ääneen ajatteleville työhuonekavereilleni...
torstaina, toukokuuta 06, 2010
#torstai
Pojastani on tullut mies. Hän pissaa pönttöön seisaallaan ilman jakkaraa. Nyt minulla on tässä kodissa 30- ja 3-vuotiaat miehet.
En ymmärrä tätä olotilaani. Joku on käynyt formatoimassa aivoni, ja nykyään kaikki on vaan kamalan latteaa ja elotonta. Ja muina aikoina olen vain kamalan surullinen. Eikä tämä tarkoita, etten kuitenkaan koskaan mistään iloitsisi. Mutta kyllä aika usein on todettava, että maailman kamaluus - Anna -skabassa voittaa maailman kamaluus 6-0. Olen vasta 31-vuotias ja minun on vielä niin kauan aikaa nähtävä kaikkea sitä hirveää, mitä tässä maailmassa tapahtuu.
Työssä olen vihdoin löytänyt aikaa tuottavalle ajattelutyölle, suunnittelulle ja asioiden jäsentämiselle. Uskon, että saan vielä joskus voimaa siitä, kun pääsen esittelemään suunnitelmiani ja niistä seuraavia konkreettisia tuotoksia. Silti suuni puhuu ilman lupaani asioita siitä, kuinka en pidä työstäni ja kuinka aika piankin olen jossain muualla.
Pojastani on kasvamassa muusikko. Hän karkailee ulos, etuoven rappusille sukkasillaan ja soittaa lätkämailaa kitaranaan laulaen "Vie minut sinne missä hän oooon". Viime aikojen sovitus on yhdistelmä Leevi & the Leavingsiin: "Vie minut sinne missä hän ooon, vie minut Pohjois-Karjalaan..."
En ymmärrä tätä olotilaani. Joku on käynyt formatoimassa aivoni, ja nykyään kaikki on vaan kamalan latteaa ja elotonta. Ja muina aikoina olen vain kamalan surullinen. Eikä tämä tarkoita, etten kuitenkaan koskaan mistään iloitsisi. Mutta kyllä aika usein on todettava, että maailman kamaluus - Anna -skabassa voittaa maailman kamaluus 6-0. Olen vasta 31-vuotias ja minun on vielä niin kauan aikaa nähtävä kaikkea sitä hirveää, mitä tässä maailmassa tapahtuu.
Työssä olen vihdoin löytänyt aikaa tuottavalle ajattelutyölle, suunnittelulle ja asioiden jäsentämiselle. Uskon, että saan vielä joskus voimaa siitä, kun pääsen esittelemään suunnitelmiani ja niistä seuraavia konkreettisia tuotoksia. Silti suuni puhuu ilman lupaani asioita siitä, kuinka en pidä työstäni ja kuinka aika piankin olen jossain muualla.
Pojastani on kasvamassa muusikko. Hän karkailee ulos, etuoven rappusille sukkasillaan ja soittaa lätkämailaa kitaranaan laulaen "Vie minut sinne missä hän oooon". Viime aikojen sovitus on yhdistelmä Leevi & the Leavingsiin: "Vie minut sinne missä hän ooon, vie minut Pohjois-Karjalaan..."
sunnuntaina, toukokuuta 02, 2010
Aloitan toukokuun
Elämäni kolmaskymmenestoinen kesä lähestyy - vaikka kelit ovatkin aika kurjia, sateisia ja tuulisia (pari päivää sitten tuli luntakin) - niin, nyt ollaan toukokuussa. Kohta saattaa tulla kesä. Nyt toukokuussa olen kuin huhtikuussakin. Olen väsynyt, kireä, murheellinen, lähes jatkuvasti kylmissäni, jotenkin lohduton, epätoivoinen... tai no en edes sitä, vaan enemmänkin kaikesta toivosta luopunut. Olen myös haluton, epäsosiaalinen, innoton ja voimaton. Minua ei kiinnosta yhtään mikään, en haluaisi olla töissä, enkä haluaisi olla kotona, enkä haluaisi tehdä yhtään mitään missään. Paitsi juoda hiljaisuudessa kahvia, yksinäni. Valitan kaiken aikaa, mutta en pysty sanomaan, millä tavalla asiat voisivat olla paremmin. Todennäköisesti ei mitenkään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)