Näin kulutan aikaa

Oma aika on ihanaa aikaa, käytti sen sitten miten tahansa. Ei tunnu ollenkaan hölmömmältä idealta herätä vain sen vuoksi lauantaiaamuna ennen seitsemää. Tänä aamuna olen nauttinut yhden tunnin ja 38 minuutin mittaisesta omasta ajastani keräilemällä kokoon perheen pyykkejä ja tyhjiä pulloja, juomalla pari mukillista kahvia samalla puolituttujen viimeöisiä höpinöitä Twitteristä selaillen sekä popsimalla luvattoman monta Domino-keksiä (salmiakki-chili :)). Tähän koneelle pysähdyin kuskatessani tavaroita alakerrasta yläkertaan ja toisinpäin. Jonkinlainen tavarahissi voisi olla tarpeen tässä taloudessa...

Viime viikot ovat olleet työssä ja ehkä vähän kotonakin aikamoista hässäkkää. Kaipaan näitä hiljaisia hetkiä, jolloin saan olla rauhassa omien ajatusteni kanssa, ja tehdä asioita sillä tavalla, kuin itselläni tapana on tehdä. Tuntuu että saan jopa jotain aikaiseksikin, kun ei ole kukaan seuraamassa tai huomauttamassa, että hei, mites sä nyt rupesit sitä jääkaappia jynssäämään, kun vasta puolet huoneesta on imuroitu.

Nyt kuuluu jo pojan höpinää makuuhuoneesta - sinne se tepsutteli jossakin vaiheessa aamua isänsä viereen nukkumaan.

Kaksi tavaraa päivässä

Tunnen taas kerran jääväni ajatuksineni muiden jalkoihin. Tavaramäärään hukkuva nykyajan ihminen pitää ihanteena täydellistä kiertokulkua: ostetaan, ostetaan, hävitetään, hävitetään. Hanki uusi tavara - heitä pois kaksi vanhaa. Tietysti pinnalla on myös kierrättäminen, joka sopii tuohon samaan kehään vähän pehmentämään kulutuksen jälkiä. Eli heitetään ensin makkarista vuoden vanha Ikea-laatikosto roskikseen, ajetaan 500 kilometrin päähän ostamaan tilalle joku muka arvokas piironki kiskurihintaan, kuskataan se kämppään, jynssätään siitä maalikerrokset pois ja vedetään uutta päälle. Sitten täytyy käydä ostamassa Ikeasta uusi peili, joka sopii sen piirongin viereen ja siihen piirongin päälle pari mariskoolia tai jotain helvetin kalliita tietyntyylisiä englantilaisia säilytyskoreja, joihin askarrellaan varta vasten ostetusta ruutukankaasta koristesydämiä. Ja koko hankinnan tarkoituksena on pohjimmiltaan vain se, että voidaan tällä käytännön toimenpiteellä osoittaa harrastettavan kierrättämistä, vanhasta käyttökelpoisen tekemistä, ja ennen kaikkea kaiken dokumentoimista blogiin muiden ihasteltavaksi. Sillä ei ole mitään merkitystä, että uuden piirongin laatikoista vain kaksi aukeaa, eikä niihin mahdu edes sitä Orthexin monitoimikoria. Yli jäävät tavarat voi viedä taloyhtiön roskikseen sen edellisen laatikoston viereen.

Olen kypsynyt kahvipöytäkeskusteluissa niihin valituksiin, että voi voi kun kämppä on täynnä tavaraa ja voi voi kun pitäisi heittää kaikkea pois. Tai sitten sitä kehuskelua, kun todellakin pistettiin sutinaksi ja heitettiin puoli vaatehuoneellista kamaa roskikseen - no okei, vietiin kaksi pussillista myös kirpparille, hip hei. Että kun nyt on tosi ylpeä fiilis, kun on päästy eroon niistäkin tavaroista. Siellä ne muovikipot ja soutulaitteet koreilee kaatopaikalla seuraavat 1000 vuotta. Nyt pääsee taas ostamaan uutta. Miksei hankittaisi nyt siis sitä kuntopyörää, espressokeitintä tai edes niitä sellasia untuvasaappaita tai muutama uusi fleece-peitto!? Ja ihania Luhdan säilytyskoreja säilytyskorien säilyttämiseen. Ja kirjoja, lisää kirjoja, keittokirjoja joissa on samoja ohjeita kuin kymmenessä edellisessäkin, jeee.

Olen toki itsekin totaalisen väsynyt tavarapaljouteen. Onhan se tutkittukin, että kaoottinen elämä on väsyttävää. Mutta siinä taidan olla poikkeava, että olen kiintynyt kaikkeen roinaani niin paljon, etten ikimaailmassa voisi ruveta sitä pois heittämään, ellei kyseessä oikeasti ole pahasti rikkinäisiä tai loppuun kuluneita esineitä. Kahvipöytäkeskusteluissa olen kyllästynyt jo ehdottamaan sitä varovaista ajatustani, että mitäpä jos vaan vähän aikaa yritettäisiin olla hankkimatta uutta. Ajan myötä tavaroilla on tapana hiljalleen järjestyä, ainakin minun kodissani. Tosin se vie paljon aikaa, eikä kenelläkään minun lisäkseni taida olla kärsivällisyyttä seurata sitä hidasta vaellusta, jonka kaikki paperipinoni, vihkoni, käsityötavarani, koriste-esineeni ja vanhat vaatteeni ovat vaatineet löytääkseen omat toimivat paikkansa. Minulla on kyllä sekin hölmö teoria, että jotkut tavarat myös kuluvat loppuun käytössä. Toistaiseksi tätä on päästy todistamaan vain vaatteissa ja kengissä, joista vaatteetkin meillä kiertävät viimeisen käyttökertansa vielä siivousrätteinä. Niin ja kylppärin shampoo-pullojen kanssa :D - minun kylppärissäni oikeasti ei ajelehdi miljoonaa melkein tyhjää shampoo-pulloa tai rasvatuubia vaan ainoastaan se yksi, jolle saapuu seuraaja sitten, kun se loppuu. Ai että tätä hallinnan tunnetta :D. Kukaan ei tajua, mutta on minulla sentään jotain hanskassa!

Tämä valituksella aloitettu postaus päätyy taipumiseen ympäristön paineen alla. Ollakseni siis trendikäs voisin ehkä silti yrittää ottaa hallintaan oman kotini paikasta toiseen ajelehtivia tavaroita, joille parempi paikka voisi olla jossakin muualla. Niin vastenmieliseltä kuin ajatus joka päivä kahden tavaran pois heittämisestä tuntuukin, voisi se silti olla kokeilemisen arvoinen. Ja nimenomaan niin, että tavaraa lähtisi mieluummin aina muualle kuin kaatopaikalle. Eilen pakkailin keittiöstä ja vaatehuoneesta muutamia ylimääräisiä astioita ja keittiötarvikkeita vietäväksi muiden käyttöön: ammattikorkeakoulu kerää "starttipaketteja" kaupunkiin tuleville vaihto-opiskelijoille, jotta heillä olisi käytettävissään joitakin kodin perustarvikkeita heti alusta alkaen. Muutamat ikivanhat, kulahtaneet lautaset ja parittomat mukit ja juomalasit saavat nyt lähteä siihen käyttöön. Hankalampia kohteita ovat kaikki ne määrittelemättömät sälärojut, joista ei välttämättä aina edes tiedä, mihin niitä on käytetty. Kukaan ei suostu niitä kirpparipöydästä ostamaan, mutta en kyllä tiedä, mihin niitä voisin ilmaiseksikaan antaa. Lapsen tulo on ollut siitä kätevä juttu, että monille epämääräisille tavaroille on löytynyt ainakin vähäksi aikaa käyttäjä, kun lapsi on ottanut niitä tavaroita leikkiinsä. Hajonneet paistinpannut ja runnotut leikkuulaudat toimivat vielä pitkään hiekkalaatikolla - mutta entä sitten sen jälkeen?

Tänään en ole vielä luopunut mistään. Olen kyllä kerännyt pojan kaapista pieneksi jääneitä vaatteita, joista osan ehkä voisi ajatella lähtevän vaatekeräykseen tai SPR:n kirppikselle. Todellisuus vaan taitaa olla se, että pyörittelen niitä vaatepusseja kuitenkin seuraavan vuoden ajan makkarin nurkassa, joka on tässä kierrätyskeskuksessa niitä paikkoja, joista tavara ei tunnu pääsevän eteenpäin...