Kuulehan...

Hiilihydraatteja ei saa syödä. Ei kun siis, huonoja hiilareita ei saa syödä. Proteiinia pitää syödä, ja vitamiineja täytyy tankata.

Sokeria ei pitäisi syödä. Kaakao on epäeettistä, tumma suklaa edistää terveyttä.

Ruuansulatus ei toimi ilman ruuansulatusjugurttia.

Liha on monin tavoin huonoa. Lihaeinekset eivät ole lihaa - tai vaikka ne olisivat joskus sitä olleet, on liha teurastuksen jälkeen silputtu, pesty, käsitelty kemikaaleilla, värjätty, muunneltu, jatkettu, maustettu ja niin edelleen.

Naudanlihan syöminen on pahin rikos, varsinkin ulkomaisen. Broilerintuotanto on sairasta. Mistä löytää kotimaista luomulihaa?

Riisi on epäeettistä, samoin kahvi.

Makeutusaineet tekevät hulluksi, hedelmäsokeri aiheuttaa diabeteksen, light-tuotteissa on hullusti lisäaineita. Natriumglutamaatti on pahasta kaikille, muka.

Voi on liian tuhtia rasvaa, oliiviöljy on välillä hyvä ja välillä huono, transrasva, kova rasva, tyydyttymätön, ahdistus, hysteria.

Banaani ei ole terveellistä, avokadossa on liikaa rasvaa. Omenan kuoret pitää syödä mutta lajiketta vaihtaa säännöllisesti, jotta mitään myrkkyä ei kertyisi liikaa.

Miehelle tekee hyvää kaksi olutta päivässä, naisella on ongelma, jos menee 7 viikossa. Kännissä ei saa olla ja krapula lyhentää elämää.

Lapselle ei saa antaa suolaa, sokeria tai kovaa rasvaa. Lapselle ei saa antaa liikaa ruokaa. Lapselle ei saa antaa liian usein ruokaa. Lapselle ei saa antaa, mitä hän tahtoo. Ei mehua, ei limsaa, ei karkkia, ei pullaa. Lasta täytyy juoksuttaa kaksi tuntia päivässä ja hänen tulee osata pyöräillä, luistella ja hiihtää.

Hyötyliikuntaa tulee harrastaa. Sosiaalista elämää täytyy olla ja mielellään on käytävä zumbassa. Parisuhteessa tulee olla seksiä ja joustoa. Lasten on mentävä yöksi mummolaan.

Palkkaa on saatava paljon, työkavereiden kanssa on pakko käydä kaljalla. Kotiin on hankittava uusia tavaroita, eikä elämä ilman asuntolainaa ole elämää.


- Posted using BlogPress from my iPhone

Mäöm... mao?

Siinä se nököttää vieressä ja komentaa meikäläistä nukkumaan. Mäu, mää, mäu, mää, maaa... tympiintyneellä, vähän karhealla äänellä. Kissallamme on rytmi. Sillä on myös dementia, munuaisvaiva ja huono kuulo, todella huono kuulo. Nyt kun olen saanut poikamme pois sängystäni, on kissa tullut tilalle - se pyrkii aina tiettyyn aikaan oikealle puolelleni kainaloon, peiton alle. Ties kuinka kauan se joskus öisin seisookaan tyynyni reunalla ja tuijottaa peiton reunaa...

Haikeaa olla kissan omaishoitaja. Pian 19 vuotta täyttävä kissavanhus vaatii erityishoivaa, ja eihän tässä tietysti tiedä, milloin se vetelee viimeisiä päiviään. Kissat ja lääkkeet eivät kyllä kuulu yhteen nekään. Onneksi aiempien vaniljalla maustettujen ACE-estäjien tilalle löytyi toisia maksanmakuisia - ja silti ne pitää piilottaa mikroskooppisena muruna herkkuruuan sekaan. Paitsi että se ruoka on sitten taas sellaista, jota tälle kissalle ei varsinaisesti munuaisten takia saisi antaa... Kaikenlaista haastetta. Mutta kissaparka on herttainen, useimmiten ihan pirteä, ei vaikuta kärsivän ja viihtyy seurassamme. Päivä tai viikko kerrallaan yhteiseloa jatketaan.

Moi mä!

No sä oot nyt 15-vuotias, vajaa puolet mun iästä. Tai sun, sit ku sä olet mä tässä iässä. Joo kyllä sä elät näin vanhaksi, ja voin kertoa myös sen, ettei se 34-vuotiaana kuoleminen tunnu tässä vaiheessa enää niin houkuttelevalta ajatukselta. Ainakaan koko ajan. En kyllä kiellä, etteikö tässä vaiheessa elämää olisi välillä sellainen olo, että tää on nähty. Mutta lupaatko, ettet ajattele sellaista ennen kuin olet tullut tähän ikään?

Eka vinkki: heitä nyt helevettiin ne wannabehoppari-retkut (joiden tajuat kyllä olevan aika naurettavat, kun eihän sulla ollut mihinkään oikeisiin vaatteisiin edes varaa) ja rupea näyttämään tytöltä. Ihan vaan siksi, ettei tarvitsisi vasta kaksvitosena tajuta yhtä niistä syistä, miksi sulla ei ollut koskaan poikakaveria. Mä muuten tiedän, että ne kengät on jo rikki ja sateellahan niihin tulee vesikin sisään, eli ei se ehkä ole kuitenkaan sen arvoista. Kengistä puheen ollen kannustan kokeilemaan saappaita (jos ne jossain vaiheessa sattui olemaan muodissa) ennen kuin tajuat pohkeidesi kasvaneen niin järkyttäviin mittoihin, että joudut luopumaan toivosta niiden(kin) hankkimisen kanssa. Tänäkin päivänä tiiraat peilistä takapuoltasi käsittämättä, mistä se on siihen tullut. Samaan tapaan kuin nuo sääretkin joskus pian tulevaisuudessa: syömällä. Maailmassa olisi kyllä muitakin harrastuksia. Vaikka mä olen sä ja tiedän kyllä, mitä mietit, haluan sanoa, että olet ihan nätti ja pahemminkin voisi asiat olla. Se siniruudullinen lyhyt mekko - pidä sitä useammin, myöhemmin tulet kaipaamaan sitä.

Sä kirjoitat ja piirrät - jatka niitä, vaikka et koulun taitavin piirtäjä olisikaan. Vuosien jälkeen ymmärrät näiden juttujen merkityksen ja tiedät niiden kantaneen läpi monen synkän hetken. Nyt jälkeenpäin kun ajattelen, mitä muutakaan olisit niinä hetkinä voinut tehdä? Et ehkä saa kuvataiteesta ammattia, mutta siitä huolimatta piirrä niin kauan kuin se vaan tuntuu itselle järkevältä, ja mielellään sen jälkeenkin. Joskus tulee vielä se päivä, kun tajuat, ettet enää tunne kädessäsi olevaa kynää tai edes sitä viivaa, jota se piirtää. Jos nyt voisin aikakoneen avulla tätä asiaa muuttaa, palaisin sen korjaamaan.

Sulla on ihania ystäviä, vaikka oletkin enemmän yksinäinen susi, joka kaipaa omaa rauhaansa. Toivottavasti huomaat, että kaverit välittävät sinusta. Toivottavasti huomaat myös sen, kun ystävät tarvitsevat sinun tukeasi. Et ole ennenkään lähtenyt mukaan ryhmittymiin ja paskanpuhumiseen, toivon että välttäisit sitä yhäkin ja sitten lukiossa... Kun olet minun iässäni, tulet ymmärtämään, mikä rikkaus on ollut saada niin monia erilaisia ystäviä. Ymmärräthän jo nyt, että eri perhetaustat tuovat porukkaasi niin kitkaa kuin voimaakin. Nyt jälkeenpäin, kun olen nähnyt, mitä luokkatovereillesi tulee tapahtumaan tulevaisuudessa, suren sitä, etten voinut vaikuttaa asioihin. Jos sinä voit ja näet - ja muistan kyllä että näitkin - mieti, voitko tehdä jotain.

Tiedän nyt, mitä virheitä tulet tekemään, enkä usko voivani niitä estää, vaikka sanoisin mitä. Mitä tahansa tapahtuukin, on se kuitenkin aika pieni asia tässä maailmassa. Pidä itsestäsi huolta. Ollaan yhdessä tyytyväisiä, että olemme yhä hengissä ja terveitä.

Anna

Haloo missä mennään?

TTU! ton 100 tavaran haasteenkin kanssa! Mihin mennessä lupasin sen suorittaa? Kämppäämme on ollut tasainen virta krääsää, eikä siinä paljon muutamasta roskasta luopuminen helpota. Pojalle tuntuu ilmestyvän tämän tästä joku uusi lego-härveli, vaikka yritän kuinka nalkuttaa niitä vastaan - joo joo, kyllä legoista on iloa ja mitä enemmän niitä on, sitä kivempi on rakennella kaikenlaista, MUTTA kun joka huoneen lattialla makaa helikopterien, avaruusalusten ja erilaisten autojen raatoja viikkotolkulla ilman, että kukaan koskeekaan niihin, tuntuu että muutama olisi saanut jäädä hankkimatta. Toinen lystikäs tavarataivas on pojan keksimä kauppaleikki: olohuoneen nurkkaan on kasattu älyttömät määrät roskaa. Hetken näytti ihan kivalta, kun myynnissä oli muutama suklaalevy (pahvikuoret) ja pastillilaatikoita, mutta kohta sieltä löytyi myös lehdistä leikattua paperisilppua, tyhjiä kaljatölkkejä, myslipaketteja, limsapulloja, karkkipapereita, keppejä, kaupan kuitteja (noin miljardi), korkkeja, muovipusseja, vitamiinipurnukoita, tyhjiä purkkapusseja... Idea kauppaleikistä - tai välillä se oli kuulemma myös tehdas - on oikein kiva, mutta kun tuon meidän tenavan leikki on lähinnä sitä, että hamstrataan roinaa ja roskaa yhteen paikkaan ja sitten vähän väliä huudetaan äitiä siivoamaan niitä, kun tavarat sortuvat tuolien päältä. Potentiaalinen himohamstraaja, aivan kuin äitinsä. Näkisittepä kaiken sen paperisilpun, lippulappuset ja ties mitkä roskat, joita hän on keräillyt ympäri kotiamme. Ja äidin tehtävä lienee aina sopivan ajan kuluttua sieltä täältä vähän harventaa noita kokoelmia.

Yllätys yllätys, olen ajatellut kirjoitella blogiin kaikenlaista. Ja yllätys yllätys, onpa jäänyt kirjoittamatta. Ehkä tässä keväällä valon lisääntyessä... ehkä ei. Elämään kuuluu niinkin jännittävää, että kävin jopa ulkomailla perheen ja ystäväperheen kanssa. Viikon Hollannin loman jälkeen töihin palaaminen oli kyllä ihan kreisibailausta... joo ei. Tuntuu hävinneen loputkin motivaatiosta tai ainakin työtehtävät on niin haastavia, ettei vaan oikein meinaa pärjätä. Olisi ehkä kiva olla vain sihteeri. Voisi suoraan keskittyä vain niihin "omiin" hommiin, joita muut antavat tehtäväksi ja muista sanoa, että sori vaan tää ei kuulu mun hommiin tai sori vaan, mutta en mä tätä osaa tai ehdi tehdä.

Mitähän sitä tekisi isona? Oikeastihan haluaisin rakentaa taloja, tai ainakin suunnitella niitä. Poski kiinni bussin ikkunassa tuijotan aamuisin rakennustyömaita työmatkani varrella. Kun olin siivoojana, nautin niiin paljon arkkitehtitoimiston siivoamisesta, kun mopin varressa pääsi ohimennen vilkuilemaan talojen piirustuksia. Mutta kuten edellinen postauksenikin kertoo, matemaattiset lahjani ovat olemattomat. Keski-iän lähestyessä olen varmaan kärventänyt aivoistanikin jo 40 %. On vain tyydyttävä katsomaan vierestä, kun toiset rakentavat isoja asioita ja saavat aikaan.