Työmuisti kortilla, jaksanko vielä?

Käytin tänään monta minuuttia päätelläkseni, kuinka paljon on 6 kertaa 8. Tieto ei vaan tullut mieleeni mitenkään. Kun vihdoin sain mutkan kautta laskutuloksen aikaiseksi, olin unohtanut, miksi ylipäätään tarvitsin koko lukemaa. Jollain logiikalla olin laskemassa, kuinka paljon 18-sivuisten materiaalien kopioiminen tietylle osallistujamäärälle maksoi. Lopputulos: en tiedä.

Jos työmuistin heikkeneminen on merkki työuupumuksesta, ei minunkaan tapaukseni taida tehdä siihen poikkeusta.

Mistä tietää, milloin työkuorma on kasvanut kohtuuttomaksi? Onko meillä kaikilla mahdollisuuksia samanlaisten haasteiden ratkaisemiseen? Usein kyseessä ovat muutkin asiat kuin töiden määrä tai tehtävien haastavuus. Työolosuhteet, oma kokemus ja muut työntekijät vaikuttavat asiaan. Töiden ja vastuun jakautuminen väärällä tavalla voi kiristellä ilmapiiriä silloinkin, kun ongelmatilanne ei ole akuutti. Erilaisiin rooleihin tarpeettomastikin asettuminen johtaa arvojärjestyksiin, odotuksiin ja velvollisuuksiin, joista ei kuitenkaan koskaan virallisesti sovittu. Ei käy kateeksi esimiehiä, jotka yrittävät - tai joiden pitäisi - pyörittää toimintaa "oikein" ja kunkin työntekijän panosta parhaiten hyödyntäen. Olipa tilanne mikä tahansa, sen ongelmat tulisi tunnistaa ajoissa.

Toisille uusiin haasteisiin tarttuminen on aina innostavaa ja helppoa. Työssään väsyneelle pienikin uusi väline tai uudistus tehtävissä voi tuntua mahdottomalta. Asioista ei vaan jaksa kiinnostua, vaikka ne olisivatkin mielenkiintoisia tai hyödyllisiä. Väsymyksen myötä alkaa säästellä jopa työpaikan sosiaalisesta toiminnasta: työkaverin perhekuulumiset (muka) imevät energiaa myös työtehopalkista. Ja kerran tappavaksi kivireeksi kasvanut lasti ei vaan tunnu kevenevän, vaikka työt sieltä ajan myötä tulisivatkin valmiiksi ja lähtevät pois painamasta. Olen miettinyt tätä työkyky-näkökulmaa - tuleeko ihmisestä täyden uupumisen (tekstinsyöttö tarjosi tilalle "kulumisen") seurauksena täysin toimintakyvytön? Kun ajatus ei kulje, asiat unohtuvat, tekstien lukeminen on raskasta tahkoamista, työt ovat levällään, eikä mitään saa valmiiksi. Jos tällaista tilannetta viedään vain pidemmälle, ollaanko lopulta siinä, että henkilö istuu työpöytänsä ääressä tekemättä mitään ja päivä toisen jälkeen ahdistuu (työ)maailman kamaluudesta. Työpäivän ja sitä edeltävän illan täyttää ontto murhe ja toivottomuus.

Työssä väsymiseen vaikuttavat monenlaiset asiat ja erilaisissa asemissa toimivia rasittavat eri haasteet. Ei voida syyttää ainoastaan työelämää, eikä toisaalta työntekijän luonnetta. Nykymaailmassa ihmisen ympärillä on rajattomasti tietoa, toimintaa, vaatimuksia, jatkuvaa "syötettä" aamusta iltaan. Ja piilotettuja tulostavoitteita myös yksityiselämässä. Näihin kannattaa kiinnittää huomiota, jos elämä kuluttaa liikaa.

Omasta itsestä ja terveydestä huolehtiminen on omalla vastuulla... mutta entä sitten, kun akku lopahtaa täydellisesti?


- Posted using BlogPress from my iPhone

Helmikuussa on jo valoa

Jokainen talvi on pitkä ja pimeä talvi. Tämä talvi tuntuu jälleen kaikista pisimmältä, mutta onneksi viikko viikolta maailma tuntuu taas helpommin hengitettävältä... ainakin vapaa-aikana.