Tyyppi

Olin tällä viikolla mielenkiintoisella luennolla (meillä oli työhyvinvointipäivä), jossa kerrottiin psykologisesta tyyppiteoriasta. Luennoitsijan show tietysti oli osittain tarkoitettu vain yleisön viihdytykseen ja jutuissa singahteli muodikkaita sanoja kuten "slow", "downshifting" ja "flow", joiden kuulemiseen on helppo kyllästyä. Luentohetki oli kuitenkin niin paikallaan työarkeni keskelle, ettei ollut kaukana, etten olisi peräti tirauttanut pieniä onnenkyyneleitä siitä ilosta, kun olin päättänyt tilaisuuteen työpäivän aikana lähteä. Ai että kuka on ehkä hieman väsynyt? :D

Kuulin luennolla ensimmäistä kertaa suomen kielellä kuvauksia (alun perin Jungin kehittelemästä) tyyppiteoriasta, joka antaa itsearviointiin perustuvan henkilökohtaisen persoonallisuustyypin määritelmän. Persoonallisuustyyppi kertoo ihmisen synnynnäisistä ominaisuuksista, tavoista hakea tietoa, tehdä päätöksiä ja toimia. Samalla, kun sen kautta on mahdollista tarkastella itseään, kertoo se myös siitä, kuinka muut näkevät henkilön. Mikä tuon luentoni idea taas sitten oli, niin se, kuinka nämä persoonallisuustyypit kohtaavat yhteisöissä, esim. työpaikoilla. Se, millainen olen, määrää myös sitä, kuinka toimin suhteessa toisiin. Introvertit ja ekstrovertit opettajat kohtaavat ja organisoivat opetustilanteen eri tavalla ja tilanteessa tulevat vastakkain myös opiskelijoiden ja opettajan persoonallisuudet - ne ohjaavat tulkintoja eri asioista ja määrittävät tilanteessa mukana olevien näkökulmaa, vaikka tarkasteltava asia onkin kaikille se sama.

Blogipersoonablogissa on mielenkiintoista tietoa näistä persoonallisuustyypeistä. Kiinnostavaa voisi olla tutustua myös Tyyppiteoriatestiin.

Olen tehnyt tyyppiteoriatestin joskus ennenkin ja saanut ehkä juuri saman tuloksen kuin pari päivää sitten tuolla luennollakin. Opin kuitenkin tällä kerralla paljon uutta, kun teoria tuotiin niihin yhteyksiin, joissa joka päivä olemme: työpaikan palavereihin ja kahvihuoneeseen tai perheen keskinäisiin tilanteisiin. Merkittävä osa tyyppiteoriaa on indikaattori, joka määrittää henkilön joko intro(I)- tai ekstrovertiksi (E) - näissäkin tosin on liikkumavaraa niin, että henkilö saattaa olla lähellä ekstroverttia, vaikka enemmän I-puolella onkin. Näkemys siitä, että nämä kertovat tavoista, joilla ihmiset "lataavat" itseään eli saavat voimaa, sai ymmärtämään tätä ajattelua paremmin kuin koskaan ennen olen tajunnutkaan. Ekstrovertit keräävät itselleen voimaa ja saavat prosessit liikkeelle jakamalla mahdollisimman paljon asioita muiden kanssa. Pohtiakseen ja prosessoidakseen he tarvitsevat vuorovaikutusta, ja ekstrovertit ovat niitä ihmisiä, jotka puhuvat kahvihuoneessa koko ajan ja kaikesta mahdollisesta. Mitä enemmän he vaihtavat ajatuksia muiden kanssa, sitä paremmin he jaksavat. Ekstrovertin ei tosin tarvitse olla jatkuvasti äänessä, vaan yhtä hyvin hän saa akkuihinsa virtaa vain olemalla mukana tilanteissa, joissa on paljon tietoa ja ääniä puhumassa. Introvertti, ainakin siellä "janan" I-päässä oleva täysin introvertti, taas lataa akkunsa käsittelemällä asioita oman päänsä sisällä. Hän saa voimaa siitä, että pystyy pyörittelemään ajatuksia ja ideoita yksin. Kahvihuoneen jatkuvassa puheensorinassa introvertit eivät lepääkään, vaan jatkuva asioiden jakaminen vaan syö introverttien energiaa.

Nämä kaksi ääripäätä kohtaavat myös esimerkiksi työpaikan palaverissa sellaisissa tilanteissa, kun ideoidaan kovalla tahdilla asioita, ja ekstrovertit tuottavat uutta nopeasti - tai ainakin sanovat ääneen kaikki ideansa samantien - jolloin introverttien pidemmälle pohditut ajatukset voivat jäädä jalkoihin. Tuntuu, että nykyajan työpaikat ovat ekstrovertti-suotuisampia ympäristöjä... ehkä myös nykyajan koulut. Tosin, kuten aluksi sanoinkin, eri tilanteissa läsnä olevat persoonallisuustyypit vaikuttavat asiaan: ekstrovertti-opettaja tulkitsee kauemmin vastauksia miettivät oppilaat (introvertit) passiivisiksi, sillä he eivät viittaa tai huutele vastauksia yhtä nopeasti kuin (mitä sattuu vastailevat) ekstrovertti-oppilaat, kun taas introvertti-opettaja jää odottelemaan liiankin pitkäksi aikaa niiden hiljaisempienkin oppilaiden reaktioita, jolloin ekstrovertti-oppilaat kyllästyvät ja turhautuvat.

Olen pitkään pitänyt itseäni vain jotenkin sosiaalisesti viallisena tapauksena, sillä uuvun sosiaalisissa tilanteissa. Minulta katoaa kaikki energia ja menen jotenkin aivan hyytyneeseen tilaan (ja muutun tuppisuuksi entistä enemmän), jos joudun olemaan esimerkiksi koulutuspäivässä tai seminaarissa 8 tunnin päivän kaikkien ihmisten keskellä - siis siitäkin huolimatta, vaikka minulta ei edes odotettaisi mitään puheenvuoroja, aktiivista osallistumista tai muita tuotoksia päivän aikana. Tutkimukset kertovat, että suomalaisistakin n. 50 % on minun kaltaisiani introvertteja, jotka eivät nautikaan kaikista mahdollisista sosiaalisista tilanteista ja kahvihuonerupatteluista täysin rinnoin... ainakaan aina. Tämä tieto saa minut ehkä suhtautumaan itseeni suopeammin ja toisaalta pystyn antamaan itselleni kenties tietoisemmin niitä lataustaukoja myös hektisempinä päivinä. Vielä kun saisin asian tietoon myös niille tasaiseen tahtiin suurimman osan asioista ääneen ajatteleville työhuonekavereilleni...