ÄLÄ OSTA MITÄÄN -päivä

Olen todellisen pulman edessä. Älä osta mitään -kampanja kehottaa miettimään kulutustaan ja välttämään tavaran ostamista ja rahan käyttöä tänään ( http://www.alaosta.fi/ ) - minun ja monen muun ihmisen palkkapäivänä! Ei ole ollenkaan satunnaisesti valittu päivä, kuun viimeinen perjantai ja eka adventtiviikonloppu. No, maitoa on mentävä ostamaan lapselle, eli se siitä rahankäytön välttelemisestä. Voin kuitenkin pohtia omaa kulutustani, joka nyt työllistymisen ja ensimmäisen ihan oikean palkan myötä pomppaa juuri huomattavasti korkeammalle tasolle kuin se hoitovapaan ja etätyökituutuksen aikana oli. Nyt pitää (?) tehdä ne hankinnat, joita on viimeiset kaksi vuotta siirretty ja siirretty. Nyt menen ja tuhlaan (?) vaatteisiin ja kenkiin, voin hankkia kosmetiikkaa ja uudet silmälasit. Nyt minusta tulee ihmisen näköinen...

Tänään olisin voinut karata töistä aikaisemmin kertyneen työaikasaldon takia. Olisin voinut suunnata kaupungille ostoksille, Tiimariin krääsää haalimaan (kummipojalle pitää (?) tehdä kalenteri) ja ruokakaupassa valita ehkä jotain vähän parempaa ja kalliimpaa viikonlopuksi. Mutta eihän se nyt käy, pakko siirtää huomiseen ;). Onhan se niin, että kun hankinta siirtyy eteenpäin, se saattaa lopulta käydä tarpeettomaksi. Näin on käynyt ainakin minun lenkkikenkä- ja urheiluvaatesuunnitelmilleni. Näin on käynyt joka vuosi myös talvikenkähaaveilleni :D. Katselen tässä juuri ulos, jossa näyttää nyt hetken aikaa olleen ihan nättiä ja aurinkoista. Turha toivoa, että tämä keväältä näyttävä päivä olisi mitään myönteistä; oikeasti se on vain yksi pirullinen pilkahdus ennen ikuisuuksia kestävää pimeyttä ja kylmyyttä. Aamulla sohjoa auranneet tennarini ovat yhä märät.

Yritän tässä nyt sitten olla ostamatta mitään, paitsi sen maidon ja kaurahiutaleet... ja ehkä jotain muuta. Kyllähän tuolla kaupungilla ostohysteerisiä riittää ilman minuakin, enkä minä edes olisi siitä pahimmasta päästä (edes tässä historiallisessa äkkirikastumishetkessäni).

Tsuidaduida

Isänpäivähän se on. Hakkaan päätäni seinään, kun en taaskaan laittanut omalle isälleni korttia. Suomi suger, sillä täällä posti ei kulje lauantaisin. Täytyy soittaa, kehitellä jotain puhuttavaa, olla kiusallisesti hiljaa hetkittäin ja raportoida tietysti ne säät ja työtilanteet. Olen käynyt isäni luona kylässä viimeksi neljä vuotta sitten? Tästäkään en ole kovin ylpeä...

Omalle puoliskolleni, poikamme isälle, sain tänään kyhätyksi aamiaisen vuoteeseen: pekonia, kananmunaa, voileivän sydämenmuotoisilla cheddar-siivuilla, kaakaota ja keksejä. Jälkiruuaksi käräyttelimme vohveleita keittiössä. Poika oli askarrellut hoitopaikassa isän kuvan, puolikkaat massapallot tussilla väriteltynä laminaatinpalalle liimattuna, tikkuja käsinä ja jalkoina, paperiaurinko ja pumpulipilvi. Hellyttävin oli taulun alareunaan paperilapulle kirjoitettu "isi" niin hienosti kuin nyt voi kuvitella 2-vuotiaan kirjoittavan. Soma pistekirjoitus muistutti kyllä aivan selkeästi tekstiä.

Tänään minulle hyvän mielen tuottavat lisäksi seuraavat asiat:

• Mieheni kutsuu minua omalla nimelläni. (Kuinka hullulta tämä kuulostaakaan?)
• Poikani viihtyy hoitopaikassaan ja jää sinne joskus jopa hymyillen.
• Kissoilleni on löytynyt yksi ruoka, jota ne molemmat syövät hyvällä ruokahalulla samalta lautaselta.
• Yötyöni eli etälitterointitehtävät ovat pian historiaa ja pääsen tekemään aivan tavallisia päivätöitä.
  

Kahvitauko

Elämä kissojen kanssa......
Meillähän niitä yhä on kaksi, vaikka tuonelan portit ovat jo monta kertaa raottuneet sille nuoremmalle, välillä meidän omistajien ajatuksissa, välillä ihan terveyden puolestakin. Elämä kissojen kanssa on kotiäidille toisinaan rassaavaa. Jos minulla sattuu joskus olemaan vapaa hetki, kissarouvat pitävät huolen siitä, etten voi nauttia minkäänlaisesta rauhasta tai joutenolosta, sillä nyt on heidän vuoronsa!

Se nuorempi, Mona 13 v.: Kärsii kilpirauhasen liikatoiminnasta ja syö lääkettä, kuten jokaisen eläkeikäisen kuuluukin. Lisäksi on ihanaista vanhuudenvaivaa: kuten ruuansulatuksen heikentyminen ja sydämen laajentuminen. Kiihkoilija hän on lääkityksestä huolimatta: hinkkaa olohuoneessa ikkunalaseja kuin luulisi niiden hiljalleen vuosien myötä kuluvan reiälle ja mahdollistavan ulospääsyn hänen levottomalle mielelleen. Rakkautta ja empatiaa tältä kissalta kyllä saa, joskin myös haavoja, jos sopivalla hetkellä sattuu liian kovasti silittämään jostakin sopivasta kohdasta. Onneksi 2-vuotias poikamme on sujut tämän mielenhäiriöisyyden kanssa ja pitää tätä kissaa kaikesta huolimatta parhaana ystävänään. Kissaystävälle pitää aina sisään tultaessa kertoa kuulumiset ja näyttää ostoskassin sisällöstä ne parhaat palat. Mona-kissan erikoistaitoihin kuuluu sohvien tuhoaminen – antoisin raastamishetki on puolenyön aikaan, juuri silloin, kun valot sammuvat ja ihmiset ovat nukahtamassa. "Haloo! Joku unohti seurustella minun kanssani! Ruuassa ja hygieniassa on myös puutteita! Mut hei, nukkukaa vaan, tilanne hallinnassa, meikä purkaa teidän kalustot!" Ja aamuksi Mona muistaa aina tuottaa tummanruskean ilmanraikastimen alakerran vessan lattialle.

Se vanhempi, Minni 15 v.: Hän on meidän perheen jodlaaja. "Näääää nää nää!" ja "Nannau, nannau, nannau!" kuten myös "Mrrääähhänau-nau-nau" kuuluvat iltoihin ja öihin. Kappas, lapsukainen herää ja huutelee äitiä makuuhuoneessa, minäpäs tulen yläaulaan kampittamaan sinut ja huudan kurkku suorana huomiota – minuahan sinä tulit tänne yläkertaan katsomaan! Kappas, on aivan hiljaista – "Ou-ou, nauu!" – kappas, lapsi heräsi, kappas, äiti tulee – "Nää nää nää, silitä mua nää nää!" Minnin erikoistaitoja on tietokoneella työskentelevan ihmisen syliin herttaisesti käpertyminen: kävelyä näppäimistöllä, tavaroiden pudottelemista, johtoihin sekaantumista, syliinkoikkelehtimisvaihe, piuhat solmuun jalkojen ympärille, kynnet esiin, tarrautuminen, leuka kirjoittajan toisen käsivarren päälle... Ai miten niin tää ei toimi? No lopeta sitten se naputteleminen, hyypiö! Ajoitus on kaiken a ja o tässäkin. Aistitaan hetki, jolloin omistaja on lähdössä pois tietokoneelta ja hypätään syliin aina vasta noin kolme sekuntia ennen sitä. Parhaimmillaan kohtaaminen tapahtuu jo alkavassa liikkeessä ja on mahdollisuus roikkua reisinahassa noin sekunnin ajan, mikä toimii tietysti hyvänä viestinä siitä, että joku on huomion tarpeessa aina joskus ja että sosiaalinen suhteemme on ollut viimeisen kahden vuoden aikana liian yksipuolista. Niinpä niin...

Talvi talvi

Syksyn ensimmäiset lumihiutaleet todistettiin tänä aamuna Keski-Suomessa. Ja se siitä – joku just heräsi, taas.