Sairaslomalla

Jos vain saisi palkalla sairastaa. Karmiva silmätulehdukseni osoittautui yli viikon väärän hoidon jälkeen värikalvon tulehdukseksi, joka taas ei ole mikään pikku juttu. Ensi viikolla selviää, selvitäänkö tästä. Paremmalta onneksi jo tuntuu ja näyttääkin. Johan tätä on kohta kolme viikkoa kärsittykin. Nyt on tilaisuus kiitellä YTHS:n terveyspalveluita; tänä vuonna siitä n. 80 e:n maksusta on jopa hyötyäkin, kun olen tähän mennessä käynyt jo neljä kertaa lääkärillä, ja käyntejä tulee varmasti vielä pari lisää. 4,50 e silmälääkärin vastaanotosta on oikein kohtuullinen hinta.

Myös muu perhe sairastaa, ja myös minä sairastan muutenkin kuin silmääni. Tietysti tässä toivoo, ettei kukaan enää pahemmin sairastuisi, tämä tavallinen flunssa riittäisi ihan. Ja olisi kiva joskus päästä taas ihmisten ilmoille. Gradukin viivästyy tätä menoa ihan kunnolla - nyt kun ei ole kärsinyt kirjoittaa tai lukea tämän sumean näön kanssa.

Päivittäin mieleeni putkahtelee kirjoitusaiheita tänne blogiini. Kirjoitettavaa irtoaisi kodista ja perheestä, muista ihmisistä - naapureista varsinkin, kissoista, autoista ja elintarvikkeista :D. Varmaankin jotain alitajuista sensuuria on sitten se, että ne aiheet karisevat muistista ennen kuin ehdin istua koneelle. Jos minä nyt oikeasti alkaisin kirjoittaa vaikkapa sisustusasioista, niin eikö tämä muuten niin harmoninen p:njauhamissivuni leviäisi käsistä aivan täysin? Olen kyllä koittanut sihtailla kameran kanssa otollisia epäkohtia kämpästämme, tahtoo vaan olla valokuvaustaidon kanssa sen verran hakemista, ettei niitä kuvia vielä pysty julkaisemaan. 

Olen tässä kyllä vähän mietiskellyt yhtä juttua. Nimittäin keräilyä, erityisesti suomalaisen lasi- ja keramiikkatuotannon keräilyä. Ja sitä, että meitä ihmisiä on kahteen junaan, toisille mariskoolit ovat elämä ja toiset eivät niistä voisi vähempää piitata (no... myönnetään, että ne on mukavan tukevia maljoja tarjoilupöydässä). Eivätkö ihmiset nyt ihan oikeasti tajua sitä sumutusta, aivopesua ja naurettavaa kiskontaa, mitä vaikkapa Iittala harrastaa? Vuodesta toiseen olen kysellyt mielessäni ja ääneenkin, että tykkäävätkö ihmiset ihan oikeasti mariskooleista? Jos sellaisia kippoja myytäisiin pelkästään halpahallin lasiosastolla hintaan 3,90 e/ kuppi, ja parin kuukauden välein tulisi uusi väri (seuraava voisi olla nimeltään vaikkapa burgundi), niin ostaisiko niitä joku? Minun junttimainen suhtautumiseni tähän asiaan lähtee sieltä jostain vuodelta 1989, kun tutustuin näihin lasiesineisiin Ale-Makasiinin hyllyllä. Kyseessä oli tietysti kopio ja tarjolla oli kirkkaanvihreää ja kirkasta "alluskoolia". Näin kyllä haavekuvissani siinä kupissa oikein lupaavan kokoisen jäätelöannoksen, mutta muuten pidin niitä rumina astioina. Ja sitten meni pari vuotta ja tajusin, että Iittala myy näitä kömpelöitä maljoja naurettavaan hintaan, ja ihmiset haalivat niitä itselleen kuin maailmasta olisi värillinen lasi loppumassa. Ja kaikki ajattelevat että voi voi kun se uusi väri "metsämansikka" on niin kamalan kallis, että kun se maksaa nyt 20 e enemmän kuin muut värit, ja vaikka se on ruma väri, niin silti se on ostettava nyt ja heti, vaikka sen saisi puolen vuoden päästä puoleen hintaan. Juu ja sitten pitää olla se tilanjakaja-hylly, jossa kukin lokero on omistettu yhdelle mariskoolille. Ovelimmat keräilijät ovat säästäneet ja hakeneet Ale-Makasiinista  yhden kopion, jonka voi taitavasti ujuttaa muiden joukkoon, koska eihän sitä välttämättä kukaan huomaa (Siksi ettei kukaan ystävistäsi ole kiinnostunut niistä kupeista!!!). Ja mariskoolin perässä ratsastaa monia muita tuotteita, joita on vaan pakko ostaa, siksi että ne on hiton kalliita ja koska kaapit ei vissiin oikeasti ole jo täynnä turhaa krääsää. Jokin aika sitten sain ahaa-elämyksen, ja aion ostaa kaappiin pyörimään pari Muumi-mukia heti, kun tulee seuraava "rajoitettu erä"-malli. Niillä voi päästä jopa tienaamaan sitten, kun erä loppuu kaupasta ja ihmisten on kuitenkin pakko saada sekin muki. Ja niinhän se lienee noiden mariskoolienkin kanssa, siinä on sopiva eläkevakuutus kasassa, kunhan vielä parikymmentä vuotta odottelee :D.

Tänään taas kuvailin Mona-kissaamme auringonpaisteessa - saattavat jäävät viimeisiksi kuviksi siitä, jos tiistaina sen raukan matka viekin kissojen taivaaseen pois tästä stressaavasta ihmisten maailmasta ja jatkuvista vatsavaivoista. Sitäkin pitäisi jaksaa tässä mietiskellä.