Elämme kamalia aikoja, kuten tässä on tullut sanottua jo kai monesti aiemminkin. Tässä ajassa nuoret miehet (joilla on vaalea taaksepäin kammattu tukka ja viha ihmiskuntaa vastaan) voivat alkaa harrastaa ihmisvihaa ja verkottua toisten samankaltaisten kanssa - tässä ajassa he voivat myös pakata aseensa salkkuun, laatia suunnitelman ja kävellä kouluun ammuskelemaan opiskelutovereitaan ja koulun henkilökuntaa. Tässä ajassa amerikkalainen "Jumalan kirkko" voi julistaa vääristynyttä ilosanomaa näiden viattomien ihmisuhrien verellä ja tulkita Raamattua aivan kuten tilanteeseen sitä vain voi soveltaa, jotta kaiken maailman kamaluuden selittäjäksi saadaan homoseksuaaleja hyväksyvä yhteiskunta ja ihmiset. Ja mihin tämä tästä vielä menee? Kuultuani Kauhajoen joukkomurhasta minun ensimmäinen järkytykseni oli se, etten järkyttynyt tästä uutisesta niin paljon kuin viime marraskuisesta Jokelan kauhunpäivästä. En tiedä... Sekin tuntuu aika kamalalta.
Työtoverin kanssa heitimme tiistaina hauskaa juttua maailmankansalaisuudesta. Ammattimme lisäksi haluaisimme nimemme rinnalle myös merkinnän maailmankansalaisuudesta tai muusta ihailtavasta kyvykkyydestä tai ominaisuudesta. Illalla pohdintani maailmankansalaisuudesta sai uusia ulottuvuuksia kieli- ja kulttuuriosaamisen rinnalle. Onko tässä maailmassa tulevaisuuden maailmankansalaisen osattava analysoida lähimmäisiään entistä tarkemmin? Onko osattava puolustaa itseään tai paeta vähänkään uhkaavalta vaikuttavasta tilanteesta, jos se vain mahdollista edes on? Ei riitä, että ymmärtää puhetta, on ymmärrettävä tulkita kaikkea viestintää. On ymmärrettävä tarttua jokaiseen epäilyttävään asiaan – ja onko maailmankansalaisen velvollisuus valvoa yhteisöä, jotta mahdollisimman moni kauhunpäivä voitaisiin välttää? Ihmiset elävät tässä ajassa niin monenlaisissa verkostoissa ja voivat olla niistä jokaisessa aivan eri ihmisiä (tai mitä nyt milloinkin haluavatkaan olla). Kukaan ei pysty kaikkea tätä valvomaan ja seuraamaan. Lähestytään sitä elokuvissa nähtyä kuvaa, jossa ihmisten ajatuksia olisi voitava lukea ja heidän kaikkia tekojaan valvoa...
Haluaisin vielä kirjoittaa kaikesta siitä, mikä on näiden kamalien tekojen taustalla, mutta aikani ei taida millään riittää sellaiseen. Enkä toisaalta halua ruveta mitään viisastelemaankaan. Kaikki tämä on vain omaa pohdiskeluani, omia päähänpälkähdyksiäni. Ehkäpä sanon vain, että minustakin on vanhanaikaista puhua tietokonepelien tai elokuvien vaikutuksesta, kun kyseessä on jotain paljon laajempaa. Aikuinen ihminen aatteissaan ja näkyvyyden halussaan tekee pelistä jotain suurempaa ja todellisempaa. Näin joku noista valtion päämiehistäkin taisi puhua tällä viikolla. Nykyajan nuori päättää itse mitä haluaa olla, mieluiten hän saa olemisestaan tunnustusta, ja mitä laajempi tunnustus sitä parempi. No, kukapa meistä ei haluaisi tulla muistetuksi ikuisesti? Halu luoda oma identiteetti verkossa ja elää sitä maailmaa oman olemattoman maailman rinnalla. Ei se ole mikään elokuvasankarin tai pelihahmon rooli, vaan se on Minä, jonka intressit ja taipumukset ovat juuri sitä kuin ovat. Juuri sitä mitä niiden haluaa olevan, juuri sitä mitä uskoo toisten arvostavan, ihmettelevän, ihailevan, pelkäävän... Kaikessa ristiriitaisuudessaan tämä kasvattaa sisälleni suuren surun, kun se, minkä nämä "nuoret lupaukset" tekevät oman identiteettinsä kohottamisen vuoksi onkin todellisuudessa julkisuushakuisuudesta, toisille näyttämisestä ja kostamisesta kumpuavaa... lopullisuutta.
Palaan asiaan pinnallisemmilla paatoksilla (vrt. maaliskuinen mariskoolipakinani), kunhan kehtaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti