maanantaina, syyskuuta 21, 2009

Väsynyt ilta

Taas oikein karmii, mitä jännää tämä lapsen kasvattaminen vielä tuokaan eteen, kun tämäkin ilta oli yhtä vuoristorataa hepun kanssa 8-/. Kai se on lasten perustehtävä katsoa, miten pitkälle mamman pinna kestää (vaikka hyvin tietävät, että aika äkkiä se alkaa räyhätä kuitenkin). Ja uudestaan ja uudestaan... Eikä tässä oltu kaksistaan kuin vasta kaksi iltaa. Näkisittepä missä kunnossa tämä kämppä on tällä hetkellä.

Tämä maanantai alkoi kuten maanantaiden aina kuuluu. Oltiin ilman autoa ja poika piti viedä oikeastaan ensimmäistä kertaa koskaan tietyssä aikataulussa kävellen tai bussilla tai näiden kahden yhdistelmällä hoitoon tuonne 3 kilometrin päähän. Ei pitäisi olla mikään suuri haaste, mutta kyllähän mikä tahansa on, jos minut pistää puikkoihin. Meikäläisen bussiseikkailuista saisi kyllä kokonaisen kirjan - niitä turhaan juostuja kilometrejä, myöhästymisiä ja vääriin osoitteisiin ajelemisia tai muita noloja tilanteita riittää enemmän kuin voisi yhteen elämään uskoa mahtuvankaan. Niinpä tänäänkin ajateltiin säästää vartin verran kävelyaikaa ja hurauttaa ensin bussilla pari kilsaa ja kävellä loput. Reitti bussipysäkiltä hoitopaikalle oli vieras ja monimutkainen (yeah right) ja päädyttiin sitten kävelyjuoksemaan varmaan kilometri ylimääräistä lenkkiä ties missä, kun meikä seikkaili erään tärkeän risteyksen ohi. Rattaissa poika selosti, miten olisi pitänyt jäädä bussista missäkin kohdassa ja takana minä läähätin, että ei tässä nyt mitään, tää matka nyt vaan on hiukan pitempi kuin äiti arveli ja kyllä äiti kohta ihan löytää sen hoitopaikan...

Päivän iloinen havainto oli se, että saan kuskata yhdet niistä aiemmin varastosta hakemistani housuista uudestaan pois käytöstä huomattuani niiden onneksi olevan yhä liian isot minulle. Bileet! :D Onhan se toki verraton fiilis, kun rennot pökät roikkuu lantiolla, mutta kaipa toimistotyössä on soveliaampaa olla housuissa, jotka eivät valahda pahalla hetkellä polviin tai paljasta koko ahteria istuessasi. Tätä voi juhlia vielä huomisenkin, jos nyt ei muita iloja keksi.

Ei kommentteja: