Minusta alkaa tuntua siltä, että 31 vuotta on jo aikalailla tarpeeksi. En tosiaankaan tiedä, kestänkö kohta enää elämää itseni seurassa. Jatkuvaa mokailua, virheitä, vääriä valintoja, huonoa tuuria, epäonnistumista. Hajoilua paineen alla. En kertakaikkiaan kestä tällaista. Olen esimerkiksi jo miljoona kertaa myöhästynyt bussista tai ajautunut väärälle linjalle, josta normaalin ihmisen luulisi jo oppivan jotain, mutta ei, virheet pitää toistaa vähintään kymmenen kertaa ja varioida kaikki mahdolliset väärät ratkaisut. Aina parempi, jos omista mokistaan saa tuotettua kiitettävästi vaivaa myös ulkopuoliselle. Tällä hetkellä olen totaalisen väsynyt aivan kaikkeen, ja kun näen tämän kaiken vaan kiertävän kehää (helvetti jonkun saamarin maksatushakemusten rytmin mukaan perkele!!!) ja samojen tilanteiden toistuvan aina muutamien viikkojen välein, niin onko tätä järkeä jatkaa. Vähän väliä päässäni poksahtaa, kun työtaakka kasvaa liian suureksi, ja minusta tulee huonosti käyttäytyvä idiootti, joka säätää ja vääntää ja kääntää typeriä töitään, eikä siltikään saa mitään kunnolla hoidettua. Ihmettelen, ettei minun jo käsketä töissä pakata kassejani ja häipyä etsimään uraa itselleni sopivammista paikoista... ja itse mietin, että olisiko minulle kuitenkin joku leudompi paikka olemassa jossakin. Ehkä mieliparantolassa.
Kun tämän kaiken laittaa galaksien mittakaavaan, eivät huoleni ole mikrobinkaan pierun arvoisia. Tuolla jossain tallustaa ihmisiä, jotka ehkä juuri tajuavat tämän kokonaisuuden. Onnea vaan heillekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti