Lapset kasvavat.
Kun poika oli pariviikkoinen, semmoinen alle neljäkiloinen rääpäle: "eikö tää reppana ikinä ala kasvaa?"
Kun poika oli neliviikkoinen, koko ajan sylissä viihtyvä: "nyt muuten rupesi riittämään sylissä kanniskelu... pliis ole edes puoli minuuttia siinä sitterissä pliiiiis".
Kun poika oli vauva, semmoinen 7-kiloinen, ristiäisten aikaan: "en kyllä jaksa roikottaa tätä enää yhtään kauempaa, olen seisonut jo 20 minuuttia, mun käsi ei kestä enää!"
Kun poika oli vieläkin vauva, semmoinen 10-kiloinen puolivuotias: "en mää jaksa sitä enää nostaa tuolta sängystä, nukkukoon samassa sängyssä".
Kun poika alkoi lähestyä taaperoikää, semmoinen 14-kiloinen jässikkä: "noo... kai mä nyt vielä tänä iltana jaksan heijailla tätä tässä tän 45 minuuttia, jos se sen päätteeksi nukkuu kolme tuntia". (Seurauksena rasitusvamma vasemmassa ranteessa.)
Kun poika kasvoi yli 15 kilon: "tää on kyllä viimeinen kerta, kun nostan sua tänään... eii, voisitko kävellä vähän itse... no okei, vielä kerran, mutta taatusti en jaksa nostaa sua tällä kasvuvauhdilla enää montaa viikkoa".
Kun saavutettiin 18 kiloa, 2,5-vuotiaana: "hiiiiooop, no niin, nyt oot keinussa (äläkä tuu sieltä pois puoleen tuntiin) ja isi tulee nostamaan sut pois".
Tänä päivänä, kun poika on melkein 3-vuotias: "mieluummin kävelisin tuon kolme kilsaa kuin nostan sut tohon bussiin ja pois ja seuraavaan bussiin ja siitä pois... jaaha, mennääs sitten, reppu, kassi, poika ja bussikortti uuuuhhffppmmph lääh lääh, no niin!"
12 vuoden kuluttua: "oota äiti nostaa sut siihen mopon kyytiin, noooiin! Hei hei, hauskaa iltaa!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti