TTU! ton 100 tavaran haasteenkin kanssa! Mihin mennessä lupasin sen suorittaa? Kämppäämme on ollut tasainen virta krääsää, eikä siinä paljon muutamasta roskasta luopuminen helpota. Pojalle tuntuu ilmestyvän tämän tästä joku uusi lego-härveli, vaikka yritän kuinka nalkuttaa niitä vastaan - joo joo, kyllä legoista on iloa ja mitä enemmän niitä on, sitä kivempi on rakennella kaikenlaista, MUTTA kun joka huoneen lattialla makaa helikopterien, avaruusalusten ja erilaisten autojen raatoja viikkotolkulla ilman, että kukaan koskeekaan niihin, tuntuu että muutama olisi saanut jäädä hankkimatta. Toinen lystikäs tavarataivas on pojan keksimä kauppaleikki: olohuoneen nurkkaan on kasattu älyttömät määrät roskaa. Hetken näytti ihan kivalta, kun myynnissä oli muutama suklaalevy (pahvikuoret) ja pastillilaatikoita, mutta kohta sieltä löytyi myös lehdistä leikattua paperisilppua, tyhjiä kaljatölkkejä, myslipaketteja, limsapulloja, karkkipapereita, keppejä, kaupan kuitteja (noin miljardi), korkkeja, muovipusseja, vitamiinipurnukoita, tyhjiä purkkapusseja... Idea kauppaleikistä - tai välillä se oli kuulemma myös tehdas - on oikein kiva, mutta kun tuon meidän tenavan leikki on lähinnä sitä, että hamstrataan roinaa ja roskaa yhteen paikkaan ja sitten vähän väliä huudetaan äitiä siivoamaan niitä, kun tavarat sortuvat tuolien päältä. Potentiaalinen himohamstraaja, aivan kuin äitinsä. Näkisittepä kaiken sen paperisilpun, lippulappuset ja ties mitkä roskat, joita hän on keräillyt ympäri kotiamme. Ja äidin tehtävä lienee aina sopivan ajan kuluttua sieltä täältä vähän harventaa noita kokoelmia.
Yllätys yllätys, olen ajatellut kirjoitella blogiin kaikenlaista. Ja yllätys yllätys, onpa jäänyt kirjoittamatta. Ehkä tässä keväällä valon lisääntyessä... ehkä ei. Elämään kuuluu niinkin jännittävää, että kävin jopa ulkomailla perheen ja ystäväperheen kanssa. Viikon Hollannin loman jälkeen töihin palaaminen oli kyllä ihan kreisibailausta... joo ei. Tuntuu hävinneen loputkin motivaatiosta tai ainakin työtehtävät on niin haastavia, ettei vaan oikein meinaa pärjätä. Olisi ehkä kiva olla vain sihteeri. Voisi suoraan keskittyä vain niihin "omiin" hommiin, joita muut antavat tehtäväksi ja muista sanoa, että sori vaan tää ei kuulu mun hommiin tai sori vaan, mutta en mä tätä osaa tai ehdi tehdä.
Mitähän sitä tekisi isona? Oikeastihan haluaisin rakentaa taloja, tai ainakin suunnitella niitä. Poski kiinni bussin ikkunassa tuijotan aamuisin rakennustyömaita työmatkani varrella. Kun olin siivoojana, nautin niiin paljon arkkitehtitoimiston siivoamisesta, kun mopin varressa pääsi ohimennen vilkuilemaan talojen piirustuksia. Mutta kuten edellinen postauksenikin kertoo, matemaattiset lahjani ovat olemattomat. Keski-iän lähestyessä olen varmaan kärventänyt aivoistanikin jo 40 %. On vain tyydyttävä katsomaan vierestä, kun toiset rakentavat isoja asioita ja saavat aikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti