Mitä osaan, mitä en - osa 2

Työpaikkani keräsi tänä talvena jotain ihmeen tarkoitusta varten työntekijöiden arvioita omista osaamisalueista. "Jotain ihmeen tarkoitusta" sanon siksi, että keskustellessani asiasta siitä jotain tietävien kanssa sain sitten myöhemmin kuvan, että nyt oli taas pistetty tekeille toimenpide, jota oli ollut hutkimassa monta eri tekijää kukin milläkin syyllä, eikä aineiston hyödyntämisen tapa vaikuttanut erityisen järkevältä. Minä työntekijänä tietysti saatoin optimistisessa puuskassa kuvitella, että hei nythän meidän talo tekee jotain järjestelmällistä tietokantaa ihmisten osaamisista ja ehkä jopa oppii tästä aineistosta jotain uutta omista työntekijöistään - jee, vihdoin tuodaan esille, mitä meillä osataan ja piilotalentitkin voivat päästä loistamaan. Pessimistikyynikko minussa taas oli sitä mieltä, että lomake oli huonosti tehty, eikä tarjonnut mahdollisuuksia tuoda esiin kuin rajallisesti asioita, ja sen lisäksi mietin, missä välissä minulla kuuluisi olla aikaa pohtia tuollaisia asioita ja täyttää edes mitään lomakkeita, kun töitä on niin paljon. Ja yleisestihän olen tympiintynyt ja turhautunut kaikkeen tämmöiseen, koska en näe tulevaisuuden tarjoavan mitään hyvää, vaikka kuinka osoittaisin olevani ammattilainen ja arvokas osa organisaatiota.

Enpä siis pomppinut riemusta sitäkään vähää, kun selvisi, ettei tuolla selvityksellä oikein mitään erityistä edes tavoiteltu. "Kunhan vaan tsekkaillaan juttuja... katsotaan vähän tulevaisuuden kuvioita varten... ehkä... ei sillä oikeestaan oo niin väliä, mitä sinne täytetään... ei se haittaa, vaikka kaikki ei osallistukaan..." ja niin edelleen. Okei. No kiva. Käytin lomakkeen sisällöistä tuskailemiseen, asian pohtimiseen ja järjestämiseen, lomakkeen kirjoittamiseen pari tuntia aikaa, eikä sillä ollutkaan sitten oikeastaan mitään väliä. En tajunnut edes ottaa kirjoittamiani tekstejä talteen itselleni, vaikka kyseessä oli elämäni ensimmäinen itsearviointi, johon saatoin itse valita otsikot ja sisällöt ja jättää epäolennaiset kokonaan ulkopuolelle. Minulle jäi käteen vain entistä vahvempi fiilis siitä, että on aivan sama, mitä osaan tai mitä olisin kiinnostunut oppimaan. Kyllä surettaa sekin, millaista hienoa aineistoa heitetään menemään sutaisemalla asia miten sattuu - tai enhän minä siitä tiedä, kuinka niiden tietojen lopulta käy, mutta vahva epäilys on kyllä.

Kesän lähestyessä taitaa ollakin aivan sama, miten tuo ammatillinen osaaminen on reilassa. Välillä voi olla ihan hyvä keskittyä vain siihen, mihin tennarit osoittaa. Isossa mittakaavassa on yhtä tyhjän kanssa, mitä minä siellä toimistolla piiperrän - tai jätän piipertämättä.

Kirjoitin aiemmin pohdintaa omista kyvyistä ja ominaisuuksistani. Lupasinkin aihetta käsitellä vielä tässä blogissa, ja varmaan se olisi ihan hyödyllistäkin erityisesti sitten, kun päivitän taas cv:täni. Olen jäämässä muutaman viikon kuluttua äitiyslomalle ja se aika tunnetusti laimentaa loputkin älyllisistä liikehdinnöistä pääkopan tienoilla.