* Kaupasta löytyi mysliä, joka ei sisällä yöks-kookosta. Parempaa olisi muromysli, jossa tietysti olisi enemmän sokeria ja rasvaa, mutta tämäkin on hyvä juttu.
* Sain aamulla kaivetuksi silmästäni pitkän mustan kissankarvan.
* Loman alkuun on enää kolme kuukautta ja kaksi päivää.
* Olen saanut gradua hiukkasen verran eteenpäin.
* Viimeisiin kirjallisuuden aineopintojen tentteihin ei olekaan luettavana 10 kirjaa/ tentti vaan paljon vähemmän, ja lisäksi kertomakirjallisuuden tenttikirjoista olen lukenut jo aiemmin ainakin viisi opusta.
* Kaikki hiukseni eivät ole vielä irronneet päästä, vaikka eräänä iltana suihkussa huomasinkin niitä jäävän käteen holtittoman paljon.
* Pääsen kohta syömään lounasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti