perjantaina, kesäkuuta 26, 2009

Kuuma perjantai

No onko siihen nyt jotenkin otettava kantaa. Eli että Michael Jackson on menehtynyt? Onhan se jotain sellaista merkittävää, erityisesti lapsuudesta muistoja tuova asia ja ilmiö. Kaipa tuo Miihkali menee siihen sarjaan, että ainahan ne on olleet ja aina tulevat olemaan, vaikka tavallisten ihmisten tapaan jossain vaiheessa kuitenkin potkaisevat tyhjää.

Eilen vihdoin oli kolahtanut Sims 3 postilaatikkoomme. Hieman petyin, kun paketin avatessani ympärilleni ei pöllähtänytkään sateenkaaren väreissä kimaltelevaa tähtipölyä, ja peliin saakka päästyäni kaikki tuntuikin oikeastaan aika kömpelöltä. Katsotaan nyt, kehittyykö se tuosta johonkin. Ainakin pelin ihmisten luonteenpiirteiden muokkaaminen/valinta houkuttelee kokeilemaan, miten tyypit saa törmäilemään toistensa kanssa eri tilanteissa :).

Kesä on ollut näillä kulmilla jo viisi päivää ja onhan se mahtavaa. Hirveä paine vetää päällensä jotain lyhytlahkeista tai peräti hame, mutta toistaiseksi olen saanut hillittyä itseni. Tiedämme kaikki, ettei valkoisten karvajalkojeni ole hyvä tulla julkisuuteen.

Ei kommentteja: