Kyllähän se eilen ja tänään jo ("jo") kesältä tuntui :). Aurinko ja se, kun aamulla jo oli niin lämmintä. Niin ja tänään tuoksui koivulta, kun pomppasin portaaltamme juoksuun kohti bussipysäkkiä. Keskustasta työpaikalle harpoin hoopo virne naamalla ja Sirkesalo korvissa. Iltapäivällä kaupungilla näkee turisteja ja läheisellä pallokentällä pikkulikat pelaavat futista hohtavan valkoisissa nappiksissa. Eilen minua hymyilytti myös se nuorimies, jonka kitarakotelosta sojotti mopin varsi.
Kesäkeleistä intoutuneena (ja käskystä) ajoin myös ensimmäistä kertaa tänä kesänä takapihan nurmikon, joka oli kasvanut jo semmoiseksi kivaksi 40-senttiseksi heinikoksi. Voi äiti minä pelkään sitä ruohonleikkuria sen jälkeen, kun viime kesänä meinasin tappaa sen kanssa itseni, poikani ja mahdolliset viattomat ohikulkijat. Kivi meni kahtia, savu nousi mutta ikkunat säilyivät ehjinä. Ja nyt eilen sitten vielä roskakuski jäi holhoavasti aukomaan minulle roskakatoksella/varastolla ovea ja toivotti turvallista ruohonleikkausta :-/. Ei se heinikko tai niittykään varmaan olisi huono vaihtoehto. Jotenkin houkuttelisi ruveta kasvattamaan ihan tosissaan viidakkoa takapihalle, niittäisi vain jonkun kapean polun keskelle ja seuraisi sitten naapureiden mulkoilun kehitystä. Pihamme on säälittävä mutta potentiaalinen (iso, tasainen ja aurinkoinen). Viime kesänä istutin sinne kaksi mustaherukkapensasta, onhan niissä reppanoissa jo marjojen raakileitakin, mutta sen loistokkaampiin puutarhasuorituksiin en kyllä kykene. Mistään terasseista, patioista tai pergoloista puhumattakaan (huom. sanasto on hallussa). Minä konttailen säälittävien kukkapenkkieni reunalla tihrustellen pientä ruusun alkua, jonka - tämä on niin huvittavaa - toin siihen keskeltä hiekkaleikkikenttää viime kesänä taskussani. Niin kuin se siitä johonkin kehittyisi... Ja sitten on noita kukkia, tai mitä lie huituloita, joita perennapenkkiin on ilmestynyt, ja vanhana horsmologina haluan nähdä, mitä niistä syntyy. Kuollutta massaa ennen pitkää, veikkaisin.
Naapuriimme on muuttanut uusi pariskunta, joka vaikuttaa onnekseni ainakin toistaiseksi yhtä saamattomalta pihansa kanssa. Tosin heidän pihassaan on jo puskia. Kyyläilen seinänaapureiden pihalle ja mietin, eivätkö ne koskaan aio repiä noita viimekesäisiä pujoja pois pensaistaan. Uudet naapurimme ovat nuoria ja kauniita ihmisiä. Ei niistä oikein muuta osaa sanoa. Kauniita ihmisiä, sellaisia, joilla on pieni koira. Pihassa seisoo farmariauto ja eiköhän niitä yhdistelmärattaita ja turvakaukaloita ala ilmestyä seuraavaksi.
Tänään istuttiin Siwan pihassa autossa jätskiä syömässä. "Kato äiti, heppa kyydissä!" poika totesi viereiseen ruutuun tulleesta Opelista. Siellähän se läähätti vasten lasia: komea rottweileri. "Ei poikani, ei se ole heppa. Hepalla ei ole tuollaisia hampaita"...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti