Niin siinä aina käy, että ajatukset kulkevat ohitseni, eivätkä päädy blogiin, ellei niihin tartu välittömästi (eivät edes siinä tapauksessa, että aatoksessa olisi häivähdyskin järjestä tai kiinnostavuudesta). Olen tänään käynyt töissä, lomat ovat nyt takana ja töitä riittää tästä sitten taas kohti sitä synkkää syksyä, kylmää talvea ja loputonta vuodenaikojen välimuotoa. Tänään töissä kirjasin tulevia tehtäviä ja samalla matkustin menneisyyteen kuuntelemalla Faith No Moren vanhoja levyjä. Iltapäivällä vaihdoin kevyempään, Anna Puun uusimpaan, mutta tunsin työmäärän jo kiristelevän kitusiani. Ihanata. Mutta eiköhän se tästä taas jotenkin suttaannu. Kiroilemalla ainakin.
Ja niinhän siinä myös kävi, että taas kerran tulimme pojan kanssa kotiin valkoinen lakki marjanpunaiseksi sotkettuna. Ihan kuin tämä sama olisi tapahtunut ennenkin - viime kesänä, ehkä jopa sitä edellisenäkin. "Hei me ollaan metsässä!" totesi poju, kun törötimme tien varressa vattupuskassa ja keräsimme marjoja hattuun. Ja sitten ne syötiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti