Minulla taitaa olla päässä jotain ylimääräisiä aukkoja. On vaan vaikea saada asioita järjestykseen, eikä puhekaan koskaan mitään kaikista selkeintä ole. Pojalle mesoessa tuntuu menevän jatkuvasti V:t ja M:t sekaisin ja kiivastus kadottaa mielestäni kaikki järjelliset sanat. Ehkä olisi korkea aika bootata kovalevyä...
Järjelliseen toimintaan olisi hiljalleen taas kyettävä, kun uusi työvuosi kesälomien jälkeen tosissaan starttailee. Olisi päästävä kiinni rutiineista ja saatava organisoitua työn ja kotiarjen harmonia. Olisi oltava ymmärtäväinen ja tukeva äiti sekä tehokas ja professionaali projektisihteeri. Rutiinit tarkoittavat ensinnäkin sopivaa aikataulua aamuisin ja ajoissa töihin ehtimistä. Meidän tapauksessamme aamuyhdeksän koiramies osoittaa oikean rytmin. Kesäkuussa kun olimme toteuttaneet samaa aamujärjestystä (minä vien pojan autolla hoitoon ja sitten yhdeksäksi töihin) muutaman päivän peräkkäin (tämä on meillä harvinaista), tajusin joka aamu tapahtuvan saman hämmentävän asian: sama mies ja sama koira kulkevat kadullamme aina silloin, kun kipitämme pojan kanssa autolle n. klo 8.40. Kun satuimme samaan aikatauluun vielä kerran seuraavallakin viikolla, niin tuli sellainen "Päiväni murmelina" -tunne eli alkoi epäillä, tapahtuuko kaikki tosiaan joka päivä samassa rytmissä sattumalta vai onko tässä jotain suunniteltua :D. Nyt syksyllä emme olekaan aamuyhdeksän koiramiestä kohdanneet, sillä olemme päivä toisensa jälkeen onnistuneet myöhästymään ihanteellisesta aikataulusta. Kerran kesällä kyllä olin puoli yhdeksän jälkeen kadullamme, silloin huhuilemassa kadoksissa olevaa kissaamme, ja sieltähän se tulla tallusteli sama ukkeli hölmön koiransa kanssa.
Tällä hetkellä yritän saada järjestykseen vaatekaappiani. Tämä on varmaan 75:s kerta kun tätä tänä vuonna yritän. Tarvitsisi kaksi kaappia lisää ja kolme päivää aikaa, jotta urakka etenisi johonkin. Yritykseni päättyy aina siihen, että tulee jotain muuta tehtävää tai hermoni vaan poksahtaa kesken kaiken ja sullon vaan kaiken takaisin oven taaksen entistä pahempaan järjestykseen. Voi äiti... minun on niin vaikea luopua 10 vuotta vanhoista vaatteista, varsinkin kun tiedän painoni seilaavaan 15 kiloa sinne ja tänne parin vuoden välein, niin pieneksi jääneille vaatteille tulee kuitenkin käyttöä joskus vielä. Yeah right.
Tämän päivän kysymys on: Miten helvetissä pitäisi säilyttää sukkahousuja? Ja mistä ihmeestä minulle on tullut noin paljon sukkahousuja, joita en kuitenkaan käytä kuin kerran vuodessa joissakin pakkojuhlissa? Syynä lienee se, että uudet sukkikset on ostettava aina juhlien lähestyessä, koska tuosta kaaoksesta ei voi millään päätellä, onko siellä joukossa ehjiä tai oikean värisiä sukkahousuja. Ja varalle joutuu ostamaan myös ne toiset sukkikset, koska on aina 60 % todennäköisyys, että ne hajoaa puettaessa. Kun noita iljetyksiä aikansa pyörittelee, ymmärtää myös sen, miksi maailmassa keksitään niin paljon sukkahousuniksejä.
Uutisoitakoon vielä, että kaiken muun ihmeellisyyden lisäksi kaapistani löytyy myös yhdet sukkahousuleggingsit, vaikka kuulunkin vannoutuneisiin leggareiden vihaajiin ja odotan niiiin hartaasti sitä hetkeä, että ihmiset lakkaavat käyttämästä niitä. Minun leggarini ovat sellaiset aika helvetin ihanan keltaiset, jotka hankin eurolla alelaarista. Mm.. säästetään - ehkä joskus tulee jotkut naamiaiset, joissa haluan näyttää ylipainoiselta ampiaiselta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti